William Blake: Ranskan Vallankumous. Runoelma.

 

 

 

Kuva:

William Blaken The French Revolution(1791)-runoelman painettu kansilehti.

 

Synopsis

Blaken The French Revolution (1791) on rohkea yritys muuntaa ajankohtainen poliittinen tapahtuma runoksi. Blaken tarkoitus oli tässä analysoida puolueettomasti Englannin Kanaalin toisella puolella tapahtuneen maailmaa mullistavan episodin syitä ja suuntaviivoja, joihin hänen maanmiehensä tuona aikana suhtautuivat sokean kammoksuvasti. Alunperin oli sovittu, että radikaali kirjankustantaja Joseph Johnson painattaisi Blaken teoksen, mutta kenties johtuen hallitusvallan painostuksesta tai kenties Blaken epäonnistuneista ennustuksista vallankumouksen myöhempien tapahtumien suhteen hanke jäi aikomuksen tasolle ja kaikki, mitä Blaken teoksesta on säilynyt meidän päiviimme, on sivuvedos teoskokonaisuuden ensimmäisestä kirjasta. Blake kirjoitti runoelmaan myös kuusi muuta kirjaa, mutta ne ovat kadonneet. Blaken The French Revolution-runoelman ensimmäinen kirja julkaistiin ensi kerran tohtori John Sampsonin toimittamassa Blaken runojen laitoksessa, jonka kustantaja oli Oxford University Press.

Ensimmäinen kirja käsittelee Ranskan Suuren vallankumouksen tapahtumia toukokuusta heinäkuun puoleenväliin vuonna 1789. Runoelma yhdistelee faktaa, olettamuksia ja symboliikkaa; Runoelmassa esiintyy sekä historiallisia että fiktiivisiä hahmoja. Blake ei käytä tässä runoelmassaan oman persoonallisen mytologiansa nimiä, mutta teos enteilee joitakin hänen myöhempiä ideoitaan. Mielikuva Bastiljin vankilasta dominoi runoelmaa ranskalaisen sorron ilmeisenä symbolina. Jokaisessa vankilan seitsemästä tornista on fiktiivinen, ei-historiallinen hahmo, joka symboloi omanlaistaan autoritäärisen hallinnon uhria. Nämä uhrit ovat profeetta, valtion vanki, skismaatikko, puhdassydäminen nainen, totuuden saarnaaja, siivellä eläjäksi langennut hyväsydäminen ihminen ja patriootti.

Ranska on sairas, valtikka on ”liian raskas kuolevaiselle käsityskyvylle”, kuningas on sanalla sanoen kyvytön. Kansalliskokouksen aiheuttamat jännitteet ja vastakkaisuudet on personoitu. ”Muinaisin pääri, Burgundin Herttua” on Blaken keksimä hahmo, joka puolustaa feodalismin henkeä ja vastustaa amerikkalaista demokratian aatetta. Pariisin arkkipiispa, joka ”kiiruhtaa suomupanssarein” (sotaakäyvänä kirkonmiehenä), profetoi Kirkon kulkevan kohti rappeutumista ja kutsuu sotavoimia kokoon kansalliskokousta vastaan. Kun Abbé de Sieyès ehdottaa sotajoukkojen siirtämistä pois kaupungista, Burgundin Herttua halveksuen pyytää häntä ensin käskemään Bastiljin vankilaa siirtymään. Kaikesta huolimatta Lafayette antaa sotajoukoille käskyn siirtyä – joukkojen siirryttyä uusi päivä sarastaa. Runoelman seuraava kirja on luultavimmin käsitellyt Bastiljin vankilan valloitusta.

The French Revolution on kirjoitettu harvinaisella, luultavasti täysin ainutkertaisella, anapestisen septenaarin runomitalla – Blake ei käyttänyt sitä enää koskaan uudestaan.

-S. Foster Damon: A Blake Dictionary – The Ideas and Symbols of William Blake. 1988, 145-146.

SIVU 1

 

RANSKAN VALLANKUMOUS.

ENSIMMÄINEN KIRJA.

 

 

Kuolleet hautovat Euroopan yllä kun pilvi ja näky laskeutuvat iloisen Ranskan päälle. ¹

Oi pilvi, tarkoin asetettu! Sairas, sairas: Prinssi² viruu divaanillaan kietoutuneena hämärään

ja kauhistuttavaan usvaan. Prinssin vahva käsivarsi on ojennettuna; Olkapäästä alas luuhun saakka

juoksee vihlova kylmyys sisälle valtikkaan, joka on liian raskas kuolevaiselle käsityskyvylle

- Enää ei näkyväinen käsi ole hallitseva sitä, eikä raakuus murjo lempeinä kukoistavia vuoria.

Vuoret ovat sairaina ja kaikki niiden viinitarhat itkevät kuninkaallisilla surijan silmillään;

Kalpea on aamuinen pilvi hänen kasvoillaan. Nouse, Necker,³ sillä muinainen aamu kutsuu meitä

heräämään viidentuhannen vuoden unesta.⁴ Minä herään, mutta sieluni unelmoi;

Ikkunastani näen Ranskan vanhojen vuorten häipyvän pois – niin kuin ikänsä painamien ihmisten.

Huolissaan ja Neckeriin tukeutuen Kuningas laskeutuu alas hänen kokoushuoneestaan;

Varjoisat vuoret pelon vallassa päästävät ukkosenjylinän ääniä; Ranskan puut kätkevät äänen suojaansa.

Viisauden pilvet antavat profetaalisen vastauksen ja vyöryvät raskaina palatsin katon ylle.

Neljäkymmentä miestä:⁵ Kukin keskustelee suruissaan sielunsa äärettömissä varjoissa.

Kuten muinaiset isät hämäryyden alueilla he kulkevat ja kokoontuvat kehäksi Kuninkaan ympärille.

Jälleen kuuluu Ranskan voimakas ääni, joka huutaa aamulle – aamulle, joka profetoi pilvilleen. 

Kansanedustajat⁶ kokoontuvat istuntoon Kansakunnansaliin – Ranska vapisee! Ranskan taivaat värisevät

hämmentyneinä jokaisen huolestuneen kasvonpiirteen ympärillä! Pariisi kätkee kasvonsa kun ankara epätoivo kirkuu vanhojen aikojen pimeyteen verhoutuneena. Kaupungin harmaat tornit voihkivat ja Bastilje vapisee. ⁷

Kuvernööri seisoi sen hirvittävien tornien sisällä ja pimeissä sumuissa kuunteli kauhua.

Tuhat sotilasta – Ranskan vanhoja sotaveteraaneja – hengittää vallan ja herruuden punaisia pilviä.

Yht'äkkiä ulvonta, epätoivo ja pimeä yö tarrautuvat kiinni samalla kun hän vaani kuin leijona - kulkien tornista

torniin - ja hänen ulvontansa kuultiin Louvressa saakka. Hovista hoviin hän levottomana raahasi

vahvoja raajojaan – hovista hoviin hän tyyntymättä kirosi raivokkaan kidutuksen.

Ulvoen hän antoi pimeyden käskyn samalla kun punainen rutto seisoi hänen sielussaan.

Raahaten rautakahleitaan mukanaan hän tunkeutui synkkänä ja sairaalloisena seitsemän tornin lävitse

ja läähätti vankien yllä kuin nälkäinen susi. Ja vankityrmä nimeltä La Macabre sisälsi miehen,

jonka kädet ja jalat olivat kahleissa ja kaulan ympärillä oli lävitse tunkemattomaan seinään kiinnitetty rautapanta.

Hänen sielussaan oli sydämen ympärille kiertynyt käärme, joka oli kätkössä valolta – kuin kalliohalkeamassa.

Tämä mies on kahleissa profetaalisen kirjoituksen tähden. Tornissa nimeltä L’Obscurité on mies,

joka on sidottu alas kivilattiaan – vain niukasti hänen jänteensä peittävät vahvat luut. Rautaiset pannat

pakotettiin yhä pienemmiksi kun liha mätäni ja rautanaamio hänen kasvoillaan peitti piirteet, 

SIVU 3

joita muinaisilla Kuninkailla oli ollut, ja Ikuisen leijonan vihainen katse kätkettiin sorretulta maalta.

Tornissa nimeltä Homicidium virui keltainen luuranko kivisellä sohvalla

– luuranko oli kerran ollut mies, joka kieltäytyi allekirjoittamasta iljettävää sopimusta. Ikuinen toukka

kiemurteli luurangon sisällä. Vankityrmässä nimeltä Religiosus oli inhottu morbidi nainen, joka oli sidottu

olkiseen sänkyyn kun maanpiirin seitsemän sairautta – kuin saalistajalinnut – seisoivat sohvalla

ja ruokailivat hänen kehonsa lihalla. Nainen kieltäytyi olemasta Ministerin huora ja sivalsi miestä veitsellä.

Tornissa nimeltä L'Archisme oli vanha mies, jonka valkea parta peitti allensa lattian kuin yrtit

meren rannalla – ne lakastuivat päivän kuumuudesta ja yön viileydestä. Hänen vankityrmänsä oli pieni

ja kapea kuin lapselle kaivettu hauta – siellä hämähäkinseittejä kudottiin ja limalla muinaisuuden kauhut peitettiin,

sillä käärmeet ja skorpionit olivat hänen kumppaneitaan – vahinkoa tuottamatta ne hengittivät

hänen surullista henkäystään: Hänen, joka omantuntonsa pakottamana Pariisin kaupungissa kohotti saarnatuolin

ja opetti ihmeitä pimentyneille sieluille. Vankityrmässä nimeltä Le Fatalisme istui vahva mies.

Hänen jalkansa ja kätensä ovat irti leikattuja ja silmänsä sokaistu; Hänen keskivartalonsa kohdalla on kahle ja vanne,

joka on kiinnitetty seinään. Mielikuvitus antoi hänelle kyvyn nähdä tyrmässään epätoivon kuvajaisen, 

joka kiiruhtaa ympyrässä - kuin mies käsiensä ja polviensa varassa nelinkontin yötä päivää ilman lepoa.

Hän oli suosikin ystävä. Seitsemännessä tornissa nimeltä ’Ego sum qui sum’ ⁸ oli mielipuolinen

mies, jolla oli väljät kahleet, joita hän kiskoi ylös ja alas – toivolla ravittuna vuodesta vuoteen hän ikävöi

vapautta – turhia toiveita – kun hänen järkensä mätäni ja samalla hänen sisimmän viehtymyksensä maailma

tihentyi ja kaaoksen rynnistys musersi hänen synkän sielunsa. Hänet vangittiin Kuninkaalle osoitetun,

neuvoa-antavan kirjeen tähden ja hänen raivopäinen hourailunsa kuullaan tuulessa Versaillesin yllä.

Mutta vankityrmät järkkyivät ja tärisivät – vangit nostavat katseensa ja yrittävät huutaa – he kuuntelevat

ja sitten nauravat kolkossa vankityrmässä ja lopuksi ovat hiljaa kun valo kulkee ympäriinsä synkissä torneissa.

SIVU 4

Sillä kansanedustajat kokoontuvat Kansakunnansalissa – kuin tulen henget Auringon kauniilla kuistilla

istuttaakseen kauneutta tyhjyyttä janoavaan syvyyteen – He hohtavat levottoman kaupungin yllä.

Kaikki vastasyntyneet lapset luovat katseensa heihin. Kyyneleitä vuodatetaan.

Sitten he lepäävät lokoisasti mullantuoksuisissa syleissä. Niin Pariisin kaupunki, sen vaimot ja lapset,

kohottavat katseensa aamuiseen Senaattiin ja murheen näyt jättävät mietteliäät kadut.

Mutta raskaiden kulmien mustasukkaisuudet⁹ madaltuvat Louvren yllä ja muinaisten Kuninkaiden kauhut

laskeutuvat alas synkkyydestä ja vaeltavat palatsin lävitse itkien Kuninkaan ja hänen Aatelistensa ympärillä. 

Kuninkaat ovat sairaita läpi koko maanpiirin kun ukkoset vyöryvät kuolleita vaivaten.

Ääni taukoaa¹⁰ ja Kansakunta istuu – aikojen kolmasti taotut kahleet avataan.

Ääni taukoaa ja Kansakunta istuu – mutta muinainen pimeys ja verenväristykset vaeltavat palatsin läpi.

Kuten hävityksen ja tappiollisen taistelun päivänä, tyytymättömyyden tihentyneissä sävyissä,

kylmäävän surun läikehtiessä sielua ympäröivillä vuorilla: Aateliset kerääntyivät Kuninkaan ympärille.

Jokaisen ankarat kasvot olivat lukittuja vahvoin rautakahlein, jokainen vahva raaja oli sidottu alas marmoriin

helakanpunaisen raivon palavissa liekeissä – kahlehdittuina hämmästykseen varttitunnin ajan.

Kuningas hehkui – hän hukkui kuin vanhanajan aurinko pilviin kun aateliset kokoontuivat hänen ympärilleen. ¹¹

Kuningas seisoi pimeydessä liekehtivin sydämin ja himmenevää kiivautta sanoissaan hän tulisaarnasi:

Viidentuhannen vuoden esi-isien kärsivällisyys vavahtelee järkyttäen Ranskan taivaita;

Tuskainen syke röyhkeillä, sotaisilla otsillaan he laskeutuvat alas ja katsovat hautoihinsa.

SIVU 5

Lävitse pimeyden ja ympärilläni pyörivien pilvien näen muinaisten kuninkaiden henget

väristen valkeiden luiden yllä ja niiden ympärillä neuvonantajat nostavat katseensa tuhkasta

- itkien: Kätkekää eläviltä! Joukkomme ja vankimme huutavat avoimella kentällä.

Kätkekää maan alle! Kätkekää luiden joukkoon! Istukaa hämäränä ontossa kallossa.

Lihamme on turmeltunutta ja me riudumme pois. Meitä ei lasketa elävien joukkoon. Kätkeytykäämme

kivien sekaan, puiden juurten joukkoon. Vangit ovat murtaneet vankityrmiensä pielet sijoiltaan.

Kätkeytykäämme. Kätkeytykäämme tuhkaan kunnes rutto sekä vihanpito ja myrsky päättyvät.¹²

Hänen kulmakarvansa taittuivat raskaina ja hiljaisena hän vaipui mietteisiinsä. Hänen otsansa oli tuskainen

- kuin sydäntuli.¹³Ikkunasta hän näki, kuinka suuret armeijat levittäytyivät kukkuloille.

Hengittäen punaisia lieskoja ihmisestä ihmiseen ja hevosesta hevoseen – kunnes hänen rintansa

laajeni kuin tähtitaivas ja hän istui alas. Silloin hänen Aatelisensa ottivat muinaiset sijansa.

Silloin muinaisin pääri – Burgundin Herttua ¹⁴– nousi Monarkin oikean käden puolelta, joka oli verenpunainen

kuin viini hänen vuoriltaan ja sodan tuoksu – kuin kypsynyt viinitarha – nousi hänen vaatteistaan.

Ja kamari tuli kuin pilviseksi taivaaksi ja hän venytti tulipunaiset raajansa neuvoston ylle.

Puettuna karmiininpunaisiin liekkeihin kypsä viinitarha levittäytyi viljalyhteiden päälle.

Hurja herttua vaappui neuvoston yllä – ympärillään väentungos, joka nyyhki hänen liekehtivään helmaansa.

Pikkulapsien sielujen kirkas pilvi – hänen sanansa laskeutuvat kuin purppurasyksy lyhteiden ylle. ¹⁵

Muuttuuko tämä marmorista rakennettu taivas ¹⁶ savimajaksi ja tämä maa tammikannoksi ja niittävätkö

nämä Atlanttisten vuorten niittäjät lakoon kaiken tämän kuudentuhannen vuoden tähtitaivassadon?¹⁷

Ja Neckerkö, Geneven takana, tuleeko hän ojentamaan kieron sirppinsä hedelmällisen Ranskan ylle

SIVU 6a

kunnes purppura ja karmiininpunainen häipyvät punaruskeaan ja maanpiirin valtakunnat ovat sidottu lyhteiksi?

Kunnes ritarillisuuden muinaiset metsät hakkaavat kappaleiksi kun taistelun ilot palavat polttoaineena?

Kunnes valta ja herruus revitään navalta sekä miekka ja valtikka auringolta ja kuulta?

Kunnes laki ja ilosanoma revitään tulelta ja ilmalta sekä järki ja tiede syvältä ja lujalta

ja ihminen laskee haalistuneen päänsä alas ikuisuuden kivelle, missä ikuinen leijona ja kotka yhäti ahmivat?

Välttyäkseen tältä kehottivat huudot päivällä ja profetaaliset unet häilyivät yöllä

rikastuttaakseen laihaa maaperää, jonka sen siemen oli kuolemaisillaan, vaikka sitä oli auroin kynnetty.¹⁸

Te Ylimykset olette koonneet tähtijoukkonne¹⁹tämän kapinallisen kaupungin ympärille

herättääksenne Euroopan muinaiset metsät sotaa hönkivin clarinoin

ja kuullaksenne hevosen hirnuvan rummulle ja sotatorvelle sekä sotatorven ja sodan huutavan vastauksen tälle.

Ojenna käsi, joka viittoo taivaan kotkia – Ne kirkuvat Pariisin yllä ja odottavat,

kunnes Lafayette osoittaa sormellaan Versaillesia; ²⁰Taivaan kotkien täytyy saada saaliinsa.

Kuningas nojautui vuoriaan vasten ja sitten nosti päänsä ja katsoi armeijoitaan, jotka hohtivat

taivaan lävitse, sävyttivät aamun veren värillä ja sitten kääntyivät piinatun Burgundin puoleen:

SIVU 7a

Burgundi, sinä synnyit leijonaksi! Minun sieluni on paisunut ylisuureksi ahdingosta

Ranskan Aatelisten tähden, usvat pyörivät ympärilläni ja tahrivat Jumalan kirjoituksen,

joka on kirjoitettu rintaani. Necker, nouse ja hylkää kuningaskunta, sillä elämäsi on ansojen ympäröimä! ²¹

Kutsuimme koolle Kokouksen, mutta emme hävittääksemme; Annoimme lahjoja, mutta emme heikoille.

Kuulen muskettien rynnistyksen, miekkojen välkehtivän kirkastumisen ja sodasta punertuneet kasvot,

jotka luovat vihaisen katseen ja etsivät uhrejaan kylien ryhmistä ja jokaisesta pimentyneestä kaupungista.

Muinaiset ihmeet rypistävät otsaansa kuningaskunnalle kun naisten ja lasten voihke kuullaan.

Epäilyksen myrsky ja ankara synkkämielisyys kieppuvat ympärilläni, koska Ranskan Aateliset poistuvat

vastaamatta. Nyt on rajuilman vuoro raivota kunnes se kenties tyyntyy jälleen - kuten edesmenneinä vuosinakin. 

SIVU 6b

Hän lopetti ja paloi hiljaisena. Punaiset pilvet vyöryivät Neckerin ympärillä ja nyyhkytys kuultiin palatsissa.

Kuin synkkä pilvi Necker keskeytti – hän keskeytti kuin ukkosen jyrinä oikeamielisen miehen hautajaisten yllä.

Hiljaisina istuivat tuulet, hiljaisina niityt kun heiveröiset mies ja vaimo ja kirkasotsaiset lapset

huolehtivat vanhurskaan vainajan hamaan hautaan saakka ja kastelevat hänen savensa rakkaudella

ja sitten kääntyvät kohti mietteliäitä peltoja. Niin Necker keskeytti kun hänen kasvonsa olivat pilven peitossa. ²²

SIVU 7b

Kyyneleen vuodattaen vanha mies jätti paikkansa ja kun hän oli mennyt ulos,

hän suuntasi kasvonsa Geneveä kohti paetakseen; Kaupungin naiset ja lapset

polvistuivat hänen ympärilleen ja suutelivat hänen vaatteitaan ja itkivät; Hän oleili lyhyen ajan kadulla

ja sitten pakeni. Koko kaupunki tiesi, että hän oli paennut Geneveen, ja pian senaattikin kuuli sen,

mutta Aateliset olivat tulta ja tappuraa Neckerin paon johdosta ja kietoivat synkkiä pilviään ja vesiään 

massoittain; Kuin alisesta hornasta nousseena Pariisin arkkipiispa kohottautui

suomupanssarien rytäkässä ja liekkien sihistessä ja rikinkatkuisen savun vyöryessä.²³

Kuuntele tarkoin, Ranskan Monarkki, taivaiden kauhuja ja anna sielusi juoda minun neuvonpidostani;

Nukkuessani keskiyöllä kultaisessa tornissani lepo ihmisten töistä

liehui ylevänä pilvenä pääni päällä. Sitten heräsin: Kylmä käsi kulki raajojeni ylitse ja katso:

Vanha hahmo, valkea kuin lumi, häilyi usvassa ja nyyhkytti epämääräisen valon kajastaessa.

SIVU 8

Himmeä hahmo miltei katosi, kyyneleet valuivat varjoisia poskia pitkin; Moni valkoisiin kaapuihin pukeutunut,

joita oli siroteltu suitsutusastioiden ja harppujen seuraan, oli ääneti heittäytynyt kasvoilleen maahan hänen jalkoihinsa.

Alapuolella, kauheassa tyhjyydessä, myriadit laskeutuivat ja nyyhkivät lävitse surullisten tuulten.

Loputtomana varjoisa kulkue laskeutui synkkyydestä, jossa iäkäs hahmo itki.

Pitkään, vavisten näky huokasi matalalla äänellä – kuin heinäsirkan kuiskauksella:

Voihkintani kuullaan luostarikirkoissa ja Jumala – niin kauan palvottu – poistuu

kuin lamppu ilman öljyä, sillä kautta maan kuullaan käheänä kirous jumalattoman rodun,

joka lankeaa pedoiksi: He luovat katseensa alaspäin ja raatavat ja unohtavat pyhän lakini;

Rukouksen ääni katoaa lihan huulilta ja pyhä hymni poistuu lihotetuilta kieliltä.

Kaaoksen salvat purkautuvat; Hänen miljoonansa valmistavat leimuavan tiensä

pyhien kuolleiden ympyräisen asuinsijan lävitse – kitkeäkseen ja purkaakseen ja poistaakseen.

Aateliset ja Papit tulevat epäonnistumaan edessäni ja minun pilveäni ja näkyäni ei enää ole.

Hiippa mustuu, kruunu katoaa ja hallitsijan valtikka ja norsunluukeppi kuihtuvat pois

kuolleiden luiden seassa; ne tulevat tuhoutumaan ohdakkeiselta pellolta

ja kellon sointi ja sapatin ääni ja pyhän kuoron virsi

vaihtuu päivällä porton lauluun ja yöllä neitsyen itkuun.

He kaatuvat auraan ja pyörtyvät kynnösvakoon – ilman pelastusta, ilman synnintunnustusta, anteeksi saamatta.

Pappi mätänee messutunikaansa laeista piittaamattoman rakastajan seurassa, pyhä viipyilee kirotun vierellä,

Kuningas purppurassa rypistää otsaansa harmaan kyntäjän vierellä ja heidän ruumismatonsa syleilevät keskenään.

Ääni taukosi, vaikerrus järkytti minun kammiotani; Nukuin, sillä levon pilvi palasi,

mutta aamu nousi minulle raskaana. Minä nousin tuodakseni Prinssilleni taivaan virkkoman neuvon:

Kuule neuvonpitoni, oi Kuningas, ja lähetä Kenraalisi, sillä taivaan käsky velvoittaa sinua.

Sitten anna käskysi, oi Kuningas, sulkeaksesi tämä Kansalliskokous sen viimeisillä sijoillaan;

SIVU 9

Anna sotilaidesi omistaa tämä kapinallisten kaupunki, joka uhkaa kylvettää jalkansa

Ylimysten verellä - sydämiä ja päitä talloen; Anna Bastiljin niellä

nämä kapinalliset kansankiihottajat; Sinetöi heidät, Oi Valittu, ikuisiin kahleisiin.

Kuningas istui alas, kostea kylmyys levisi Aatelisiin, tuntemattomien maailmojen hirviöt

uivat heidän ympärillään vapautustaan odottaen; Kun Aumont,²⁴ jonka kaaossyntyinen sielu

ikuisesti vaelteli Komeettana ja nopeasti syttyvänä tulenlieskana, kalpeana astui sisään kamariin;

Hän seisoi punaisen Neuvoston edessä kuin mies, joka palaa tyhjistä haudoista.

Kunnioitus ympäröi hänet, joka yksin kulki halki armeijan kun pohjoinen puhalsi pelkoa ja ja näivettyvää rappiota:
Kansalliskokouksen Abbé de Sieyès.²⁵ Oi Ranskan Prinssit ja Kenraalit,

Vailla kysymyksiä, vailla esteitä ja pelokkaan kunnioittavia ovat sotilaat; Synkänvarjoisa mies

Kuningas Henrik Neljännen hahmossa kävelee tulessa hänen edessään.²⁶Kapteenit - kuin miehet kahleissa -

seisoivat aloillaan kun hän kulki ohitse. Hän on tullut Louvreen, oi Kuningas, mukanaan viesti sinulle.

Väkevät sotilaat vapisevat, hevoset taivuttavat harjojaan ja palatsisi vartijat ovat paennet.

Kauheana kuninkaallisissa säteissään nousi ylös Bourbonin vahva Herttua: Hänen ylpeä miekkansa on reideltä

vedetty ja hän viskaa sen Maan päälle! Bretagnen Herttua ja Borgognen Kreivi ²⁷

nousivat liekehtien eestaas kamarissa – kuin ukkospilvet, jotka ovat valmiit räjähtämään. 

Mikä kostuttaa kaikki lieskamme, oi Henrikin Aave, sanoi Bourbon ja raastoi liekit

meidän Kuninkaamme päästä! Nouse, Ranskan Monarkki, käske minua ja johdatan

koko tätä taikauskon armeijaa, että ylevien sielujen innostus voi vielä sammumatta palaa

Ranskassa, eikä meidän harteitamme kynnetä köyhyyden kynnnösvaoilla.

SIVU 10

Orleans²⁸nousi ylevämielisenä kuin vuoret, avasi viittansa liepeet ja ojensi

hyväntahtoisen kätensä luoden samalla katseensa Arkkipiispaan, joka oli muuttunut kalpeaksi kuin lyijy.

Olisi tahtonut nousta, mutta ei kyennyt – hänen äänensä tuli ulos julmana kirskuntana; Sanojen sijaan

kaamea sihinä järkytti huonetta.²⁹ Hän vaikeni hämmentyneenä. Sitten Orleans puhui ja kaikki olivat hiljaa.

Hän hengitti heitä kohti ja sanoi: Oi tulen prinssit, joiden liekit palavat kasvun puolesta, eivätkä tuhoamisen.

Älkää pelätkö unelmia. Älkää pelätkö näkyjä. Älkää myöskään olko tyrmistyneitä murheista, joiden osa on väistyä aamunsarastuksen myötä.

Voiko myrskyävä yö koskaan sammuttaa Aatelisten tulia tai taivaan tähtiä?

Onko ruumis sairas kun sen jäsenet ovat terveitä? Voiko sellainen ihminen olla sidottu murheeseen,

jonka jokainen toiminto on täynnä hänen tulista intohimoaan? Voiko sellainen sielu veltostua,

jonka aivot ja sydän laskee jokensa yhdenvertaisina virtauksina suuren Paratiisin lävitse,

koska jalat, kädet, pää, rinta ja rakkauden ainesosat seuraavat niiden korkeuksissa hengittävää iloa?

Voivatko Aateliset olla sidottuja kun kansa on vapaa? Tai voiko Jumala itkeä kun hänen lapsensa ovat onnellisia?

Ettekö milloinkaan ole nähnyt Lafaytetten otsaa tai Mirabeaun silmiä tai Targetin harteita?

Tai Baillyn vahvaa jalkaa Ranskassa tai Clermontin hirmuista ääntä³⁰ – vai säilyttävätkö viittasi

yhä karmiininpunansa? Minun värini ei koskaan kadonnut, koska tuli iloitsee sen hahmossa.

Mutta mene, sinä armoton mies! Mene sisälle toisen ihmisen aivojen äärettömään labyrinttiin -

siellä voit mitata kehän, joka sinun on juostava. Mene, sinä kylmä erakko, sisälle

toisen ihmisen korkeana liekehtivään, rikkaaseen rintaan ja palaa tuhoutumatta, kirjoita sen lait.

Jos et voi tehdä tätä, epäile teorioitasi ja opi pitämään kaikkia ihmisiä sinun vertaisenasi, sinun veljinäsi,

eikä sinun jalkanasi tai kätenäsi – jos kerran ymmärrät ensin kammota heidän vahingoittamistaan.

Monarkki nousi ylös ja vahva Herttua palautti miekkansa sen kultaiseen huotraan.

Aateliset istuivat – kuten pilvet vuorilla kun myrsky kulkee ohitse.

SIVU 11

Antakaa Kansakunnan Suurlähettilään liittyä Aatelisten joukkoon – kuin laakson suitsuke.

Aumont meni ulos ja seisoi tyhjällä kuistilla norsunluinen sauva kädessään;

Ylenkatseen kylmä sfääri pyöri hänen ympärillään ja päällysti hänen sielunsa ikuisilla lumilla.

Suuren Henrikin sielu³¹vapisi – pyörremyrsky ja tulenlieska repi hurjana hänen vihaisesta rinnastaan;

Hän poistui tuohtuneena taivaan hevosilla. Sitten Abbé de Sieyès nosti jalkansa

Louvren portaille. Kuin Jumalan ääni, joka seuraa myrskyä, Abbé seurasi

Aumontin kalpeita liekkejä sisälle huoneeseen kuin isä, joka kumartaa poikaansa.

Kenen olivat rikkaat pellot, jotka perintömaana levittivät vanhan loistonsa, sille kansan äänitorvi kumarsi

kuningaskunnan muinaisen istuimen edessä ja edessä vuorten, joiden on määrä uudistua.

Kuulkaa, Oi Ranskan Taivaat, kansan puhemiestä, joka nousee laaksosta ja kukkulalta,

väkivahvuuttaan synkistyneenä. Kuule laaksojen ääni, nöyrien kaupunkien ääni,

jotka surevat kylän ja pellon sortamina – kunnes kylä ja pelto ovat autiomaana.

Sillä aviomies itkee sveitsinhuilun vitsausta ja sotatorvien törähdys riuduttaa

lempeän Ranskan sieluja; Kalpea äiti ravitsee lapsensa kuolettavaan teurastukseen. 

Kun taivaat olivat sinetöityjä kivellä ja hirvittävä aurinko oli suljettu palloksi

ja kuu oli revitty kansakunnilta ja jokainen tähti oli määrätty yön tarkkailijoille,

miljoonat kuolemattomat henget olivat sidottuja rikkitaivaan raunioissa ja harhailivat orjuutettuina;

mustina, synkän välinpitämättömyyden masentamina, pelon vallassa ruoskan johdosta,

että nämä palvoisivat kauhuja, koston verestä ja intohimon henkäyksestä siinneitä, pedon hahmoisia

– tai vielä sitäkin kammottavampia ihmishahmoisia - kunnes meidän levollinen aamumme sarastaa. ³²

Kunnes aamu koittaa, kunnes pilvet hälvenevät, kunnes tuulet ja universaali ääni yltyvät. 

SIVU 12

Kunnes ihminen nostaa synkentyneet raajansa yön luolista ja hänen silmänsä ja sydämensä laajentuvat:

Missä on avaruus! Missä, oi Aurinko, on asuinsijasi! Missä on telttasi, oi heiveröisenä uinuva Kuu. ³³ 

Silloin Ranskan laaksot huutavat sotilaalle: Laske alas miekkasi ja muskettisi,

juokse ja syleile nöyrää talonpoikaa. Ranskan ylimykset tulevat kuulemaan ja itkemään;

He asettavat syrjään kauhun viininpunaisen viitan, sorron kruunun, halveksunnan kengät

ja vapauttavat sotaan vyötettynä autioituneen maan; Silloin Pappi ukkospilvessään

laskeutuu itkemään – laaksoja syleillen kumartuu maahan ja asettaen kätensä auralle.

Hän sanoo: Enää en kiroa sinua vaan nyt siunaan sinua. Enää ei kuolemanmustaan pukeutunut

ahmi sinun työtäsi, eikä nosta pilveä sinun taivaisiisi, oi työteliäs aura,  

että villinä raivoavat miljoonat, jotka vaeltelevat metsissä ja ulvovat lain kiroamissa autiomaissa,

- tuo orjuuden hulluksi tekemä voima ja taikauskon tyrmiinsä sulkema vilpittömyys -

voisi laulaa kylässä ja huutaa sadonkorjuussa ja kosiskella miellyttävissä puutarhoissa heidän aikoinaan

niin sivistymättömiä rakkaitaan, jotka nyt säteilivät tietoa ja palvoivat hellän kunnioituksen kanssa. 

Saha, vasara, taltta, lyijykynä ja taivaallisen laulun instrumentit sointuivat nyt

aikoinaan niin kielletyissä, luonnonvaraisissa autiomaissa siirtääkseen oppejaan työteliäälle kyntäjälle

ja vapautetulle paimenelle – vapautettuna sodan pilvistä, rutosta, yöllisestä pelosta, murhasta, 

lankeemuksesta, tukehtumisesta, nälästä, kylmyydestä, panettelusta, tyytymättömyydestä ja laiskuudesta. ³⁴  

Tämä kävelee yön lintujen ja petojen hahmoissa, jotka hiekka-aavikko karkotti takaisin sijoilleen

ihmisten kaupunkien ympäriltä kuin ruttousvan: Iloinen maaperä laulaa matkallaan,

lempeät ja rauhaa rakastavat kansakunnat avataan taivaille ja ihmiset kulkevat isiensä kanssa ihanuudessa. ³⁵

Sitten kuullaan aamun ensimmäinen ääni: Vetäytykää, oi yön pilvet, älkääkä enää palatko:

Sulkeutukaa sodan pilvet, vetäytykää sotureiden joukot, älköön enää rauhallisen kaupunkimme ympärillä sodan tulet

hengittäkö, olkoon kaikkialla rauhaa, eikä missään nähdä sotilaita – paitsi kymmenen mailin päässä Pariisista.³⁶

SIVU 13

Hän vaikeni. Kiistelyn tuuli nousi ja pilvet heittivät varjonsa. Prinssi oli kuin Ranskan vuoret,

joiden vanhat puut päästävät kauhean äänen kun niiden oksia katkotaan

- kunnes asteittaisen huminan kuullaan taas laskeutuvan laaksoon.

Se oli aivan kuin Burgundin viinitarhojen ääni kun viinirypäleet ravistellaan nurmelle,

kuin raatavan työmiehen matala huokaus, joka kuullaan ilon kiljahduksen sijaan.

Palatsi näyttäytyi kuin kaukomaille ajettu pilvi; Veri virtasi alas muinaisia pylväitä pitkin, ³⁷

Kuninkaan käskystä Burgundin Herttua julisti paksun ukkospilven lävitse.

Näetkö synkän linnan, jolla on vallihauta ympärillään ja joka pitää Pariisin kaupunkia pelon vallassa?

Mene ja käske sen tornia sanoen: Vetäydy, Bastilji, ja ota varjoisa suuntasi.

Kulje ylitse synkän virran, sinä hirvittävä torni, ja kuljeta itsesi kymmenen mailia pohjoiseen tässä maassa. 

Sinä pimeyden kajastuksen eteläinen vankila,³⁸ kulje hämärää tietä pitkin Versaillesiin;

siellä paheksuen rypistä otsaasi puutarhoille - ja jos ne tottelevat ja lähtevät, silloin Kuningas hajottaa

tämän sotaa hönkivän armeijan. Mutta jos ne kieltäytyvät, anna Kansalliskokouksen tästä oppia,

että tämä kauhujen armeija ja kammottavuuksien vankila sitovat napisevan kuningaskunnan yhdeksi.

Kuin aamutähti, joka nousee mustien aaltojen yläpuolelle kun haaksirikkoutunut sielu huokaa sarastukselle,

hiljaisena halki rivistöjen kulki Suurlähettiläs takaisin Kansalliskokouksen luo ja kertoi

ei-toivotun uutisensa. Hiljaisina he kuuntelivat. Sitten ukkonen vyöryi ympärillä yhä äänekkäämmin.

He istuivat kuin muinaisten salien pylväät, kuin kaukaisten aikojen rauniot.

Ukkoset tyyntyivät kun Mirabeau ääni nousi hämärien pylväiden joukosta.

SIVU 14

Siipien kohina kuultiin hänen ympärillään kun hän kirkastui ja huusi ääneen:

Missä on Kansakunnan Kenraali?³⁹ Seinät kaikuivat: Missä on Kansakunnan Kenraali?

Äkkiä kuin luoti kiedottuna tulenlieskaan kun pronssiset kanuunat raivoavat kentällä,

Lafayette ponnahti istuimeltaan sanoen: Tässä! Siten hän kumarsi kuin pilvet – kuin mies miehelle.

Kansalliskokous istui pilvissä kuin intohimojen neuvosto konsanaan ja kumartui ihmisten kaupunkien ylle

ja selkkauksen armeijoiden ylle siellä, missä heidän lapsensa johdatetaan yhteen taistelussa.

Napisten heidän joukkonsa jakaantuvat kun tuuli nukkuu alapuolella ja luvut lasketaan hiljaisuudessa

samalla kun he äänestävät Sodan lakkauttamisesta ja ruton verenpunaiset siivet raskaina painavat taivasta.

Lafayette seisoi hijaisena Kansalliskokouksen edessä kun äänestys tehtiin ja tulos laskettiin.

Äänestyksen tulos oli, että Lafayetten tulisi siirtää armeijansa kymmen mailin päähän Pariisista.

Iäkäs aurinko nousi tyrmistyttäen synkkien vuorten takaa ja välkkyi himmeän säteen

Lafayetten ylle, mutta koko armeija on varjoa – sillä pilvi itäisillä kukkuloilla

leijui ja levittäytyi kaupunkin ylitse ja armeijan ylitse ja Louvren ylitse.

Kuin tulenlieska hän seisoi synkeiden rivistöjen ja odottavien kapteenien edessä.

Häntä ympäröivien ruttohöyryjen yläpuolella virtasivat tiheänä uskovaisten ihmisten aaveet, jotka itkivät

tuulessa luostarikirkoista ulosajettuina – heidän alastomat sielúnsa värisivät kuin itkuvirtenä ulkoilmassa.

Heidät oli ajanut ulos Voltairen tulinen pilvi ja Rousseaun ukkoskivet. ⁴⁰

Aaveet syöksyivät kuin kuohu armeijan selustaa vasten päästäen heiveröisen, voimattoman itkuhuudon.

SIVU 15

Tuliset kipinät viuhuivat taivaasta ja rikkiset kipinät maasta kun kun Lafayette kohotti kätensä.

Hän seisoi hiljaa kunnes kaikki upseerit juoksivat hänen ympärillään kuten aallot

Ranskan rannikon ympärillä kun brittiläisen lippukunnan päivän koittaessa raskaat kanuunat

kauhistuttavat rantoja, talonpoika katsoo meren ylitse ja pyyhkii kyyneleen.

Hänen päänsä päällä loisti tulisena Voltairen sielu ja Rousseau levitti valkean pilvensä armeijan ylle

- niiden sodan kauhuissa elävien sielujen ylle, jotka hiljaisena kuulostelivat Lafayetten suuntaan.

Lafayetten voimakas ääni, joka oli innoittunut vapauden aatteesta ja kuolleiden hengistä, pauhasi ukkosena.

Kansalliskokous käski, että Armeijan tulee siirtyä kymmenen mailin päähän Pariisista,

eikä sotilaita saa olla näkyvissä teillä tai pelloilla ennen kuin Kansakunta käskee näitä palaamaan.

Upseerit poistuivat rautaisina säihkyviä rivejä pitkin rynnäten kukin asemaansa,

tuima kapteeni iski korskeaa ratsuaan ja hänen vakaiden rivistöjensä edessä

odottaa sotatorven ääni, jalkaväen kapteenit seisovat kukin hänen pilvisen rumpunsa vieressä.

Sitten rumpu lyö tahtia, teräksiset rivit liikkuvat ja torvisoittimet riemuitsevat taivaalla.

Synkkä ratsuväki - kuin pilvet ukkosta täynnänsä – laskeutuvat kukkuloiden ylle ja kirkas jalkaväki, rivi rivin jälkeen,

välkkyy kuin tulenliekki maanteitä pitkin sielua vavisuttavan rummun ja kimeän sveitsinhuilun rytmittämänä.

Tallomisen äänet ja tuuli sotatorvissa iskivät puuskana palatsin seiniin.

Kalpeana ja kylmissään kuningas istui pääriensä keskellä – hänen ylevä sydämensä vajosi ja hänen sykkeensä pysäyttivät liikkeensä, pimeys mateli hänen silmäluomiensa ympärillä ja hyytävän kylmä hiki 

istui hänen kuolemanhämärään hälvenneiden kulmiensa ympärillä. Hänen päärinsä olivat kalpeita

kuin kuolleiden vuoret yön kastetta yllään, jotka vaikeroiden järkyttivät metsiä ja vesimassoja.

SIVU 16

Kylmä vesiliskoja käärme ja kostea rupikonna ryömivät kuninkaallisen jalan päälle ja kurnuttivat

kauhealle nilkalle limaansa valuttaen. Viitan taitoksissa muotoutuu kruunattu kyykäärme, joka sihisee

kivettyneiltä kulmakarvoiltaan.⁴¹Ranskan metsiä järkyttäen kansojen kuningas oli sairaana

ja maailman syvyydet olivat avattuja ja arkkienkelten haudat olivat murrettuja.

Suunnattomat vainajat nostavat kalpeat tulensa ja katsovat ylitse rantakallioiden. ⁴²

Heikko lämpö heidän tulenliekeistään elvytti kylmän Louvren – jäätynyt veri virtasi jälleen.

Kauheana kuningas nousi ylös ja päärit seurasivat häntä – he näkivät Palatsin sisäpihat

hylättyinä ja Pariisin ilman sotilaita, vaienneena, sillä äänet olivat kadonneet

ja seuranneet armeijaa. Senaatti oli rauhassa ja istui aamun säihkeen alla. ⁴³

ENSIMMÄISEN KIRJAN LOPPU.

KOMMENTAARI

Lyhenteet

B     Harold Bloom: ”Commentary”. Teoksessa: William Blake: The Complete Poetry &        Prose of William Blake, David V. Erdman (toim.). New York: Archon Books, 1988.

O     Alicia Ostriker: ”Notes”. Teoksessa: William Blake: The Complete Poems, Alicia           Ostriker (toim.). Harmondsworth, Middlesex: Penguin Books, 1977.

S     Henry Summerfield: ”Notes on Criticism”. Teoksessa: Henry Summerfield: A Guide to  the Books of William Blake for Innocent and Experienced Readers. New York: Colin Smythe, 1998.

SH     Suomentajan huomautus.

Yleistä

The French Revolution(1791) on tarvinnut osakseen vain suhteellisen vähän selittelyä, koska se on verrattain suoraviivainen runoelma. Damon (1958, 81) ja häntä seuraava Orel (1973, 38-39) ovat kiitelleet Blaken reiluutta konfliktin molempia osapuolia kohtaan. Erdmanin (1954a, 148-159 (162-174)) aivan erityisen arvokas selonteko runoelmasta valaisee historiallista sisältöä ja huomioi, että Blake käsittelee runoelman lyhyttä toiminnan jaksoa kuin ”Tuomion Päivää tai Ylösnousemuksen Aamua”. Esitellen kuinka Blake yhdistelee historiaa, psykologiaa ja univeraalia näkyä, Bloom (1963, 63-69) vakuuttaa, että Blaken teksti on olennaisesti valmista ja viimeisteltyä. Howard (1984, 57) uskoo, että seitsemän Bastiljin vankilan tornia edustavat seitsemää erilaista sorron muotoa, joiden kunkin käsittelyyn Blake omisti yhden runoelmansa kirjan. Halliburton (1966) osoittaa valaisevassa The French Revolution(1791)-runoelman ja America: A Prophecy (1793)-runoelman vertailussaan, että jälkimmäinen käsittelee vallankumousta onnistuneemmin visionäärisestä perspektiivistä, jossa tapahtumakaaren koko kesto on olemassa ikäänkuin samalla hetkellä: Tällaista esitystapaa hyödyttää historiallisten ja symbolisten hahmojen selvä erottelu, eikä America: A Prophecy- runoelmaa raskauta The French Revolution- runoelman tavoin hämmentävän moninaisin merkityksin varustettu, kaikkialla läsnäoleva ja vallitseva pilven symbolinen mielikuvakaan. Halliburtonin (1966) tarkkanäköisiä havaintoja ei kumoa Beerin (1968, 95-106) väite, jonka mukaan The French Revolution-runoelman symboliikka on täsmällisempää kuin ensin vaikuttaa, eikä liioin Halloranin (1970) huolellinen ja innoittunut tutkimus The French Revolution-runoelman rakenteesta. Beer (1968) on oikeassa korostaessaan pimeyden ja valon eli näyn kokonaisvaltaista vastakkaisuutta ja hän myös väittää, että Blaken tyytyväisyyttä vallankumousta kohtaan haalensi vakava ahdistus siihen liittyvän väkivallan johdosta. Yhtyen Bloomin näkemykseen, että runoelma on valmis ja viimeistelty sekä Halliburtonin näkemykseen, että runoelman tarinankertojan näkökulma on ajaton, Halloran(1970) puolustaa runoelman profetaalista luonnetta ja esittää, että teos on kirjoitettu välttämättömästä, selvemmästä juonestaan huolimatta tarkoin Johanneksen ilmestyksen esikuvan mukaisesti. Kuten Kristillisen Raamatun viimeinen kirjakin, jonka kaikuja Blaken runoelmassa selvästi on, The French Revolution muodostuu seitsemästä kohtauksesta, jotka tapahtuvat kolmella eri näyttämöllä: taivaalla, Pariisissa ja Bastiljissa, joiden vastineita Johanneksen ilmestyksen esityksessä ovat taivas, maa ja helvetti. Halloran uskoo, että Blaken alkuperäinen tarkoitus tässä teoksessa oli kunnioittaa runosäkein yhteiskunnan väkivallatonta muodonmuutosta ja päättää runoelmansa vastakohtaisuuden verettömään yhteensovittamiseen: Halloran jättää huomiotta sen, että runoelmansa viimeisillä riveilläkään Blake ei kuvaa vanhollisen hallitsevan yläluokan selvää sisäistä muutosta.

Suuri osa tähän Blaken varhaiseen runoelmaan kohdistuvasta mielenkiinnosta perustuu niihin runoilijan myöhempien ilmaisutapojen ituihin, joita teos sisältää (vrt. Erdman 1954a, 150(165)). Paley (1970, 52-53) kiinnittää huomiota siihen tapaan, jolla Blake käyttää yön, metsän ja tähtien symboliikkaa kuvatessaan monarkistisen ja aristokraattisen hallinnon murenemista.

-Henry Summerfield: A Guide to the Books of William Blake for Innocent and Experienced Readers (1998), 365-366.

Yksityiskohdat

1 r. 1:1. S: Näky laskeutuu uudistamaan profetian hengen, jonka ilmaisemisen johdosta ensimmäisen tornin mies on vangittu (vrt. r. 2:28) (Howard 1984, 57).

2 r. 1:2. Prinssi....O: ks. Ranskan kuningas Ludvig XVI (1754-1793), joka hallitsi vuosina 1774-1792.

3 r. 1:7. Necker....SH: ks. Jacques Necker (1732-1804), Ludvig XVI.n valtakauden suosittu ranskalais-sveitsiläinen rahaministeri, joka tunnetaan sittemmin ranskalaisessa kirjallisuushistoriassa Anna Louise Germainen eli Madame Staëlin isänä. Jacques Necker oli anti-aristokraattinen uudistaja, joka erotettiin virastaan 11.7.1789. Asian johdosta Pariisissa nousi yleinen mellakka. Bastiljen valtauksen jälkeen Necker kutsuttiin takaisin virkaansa, mutta hän oli jo sairas ja huonokuntoinen eikä enää pystynyt entiseen. Hän menetti kansansuosionsa, erosi vuonna 1790 ja eli loppuikänsä linnassaan Sveitsissä (Aubry 1962, II, 588).

4 r. 1:8. heräämään viidentuhannen vuoden unesta....O: Blake käyttää tässä vanhaa juutalais-kristillistä traditiota, jonka mukaan maailma luotiin 4004 eKr, ja täydet 6000 vuotta täytettyään – jotka nyt olivat lähellä täyttymistään – toisivat tullessaan Johanneksen ilmestyksessä profetoidun tuhatvuotisen valtakunnan (Ilm. 20:1-6, vrt. tässä: rivi 5:90). Viisituhatta vuotta on Blaken mielestä Jumalan maailmansuunnitelmassa monarkialle määrätty maailmanaika.

SH: Blaken The French Revolution-runoelman millenarismista ja sen kontekstista kertoo myös esim. M. H. Abrams: Natural Supernaturalism - Tradition and Revolution in Romantic Literature (1973, 56-, 332, 339-342. 363-) ja Morton D. Paley: Apocalypse & Millennium in the English Romantic Poetry (2003, 47-51). Vrt. Mikael Agricola: ”Maailma seisoo kuusituhatta vuotta, sen jälkeen se sortuu” (Heininen 2007, 211). Mikael Agricolan apokalyptisen ajattelun merkittävä aatehistoriallinen tausta on Beda Venerabiliksen (672/673-735) ajanlaskua käsittelevä De temporum ratione-teos, joka saattaa olla myös Blaken millenaristisen ajattelun keskeinen aatehistoriallinen lähde.

5 r. 2:13. Neljäkymmentä miestä....O: Kuninkaallisen neuvoston jäsenten lukumäärä on Blaken omaa keksintöä.

6 r. 2:16. O: 'Kansanedustajat' (engl. The Commons) on Blaken oma nimitys kolmannen säädyn eli porvariston edustajille, jotka kokoontuivat Versaillesissa toukokuussa ja kesäkuussa vuonna 1789. Blake antaa lukijansa ymmärtää, että tämä kolmannen säädyn kokoontuminen oli samanaikainen kuninkaallisen neuvoston kokoontumisen kanssa.

7 r. 2:18. O: Bastilji oli linnoitus ja valtionvankila Pariisin keskustassa, joka joutui kansanjoukon vihan kohteeksi Ranskan suuren vallankumouksen myllerryksessä vuonna 1789. Tuhannen miehen armeija ja seitsemän vankilatornia ovat Blaken omaa keksintöä, jolla viimeksi mainitulla tosin on tavallaan on kaikuja tosipohjasta: linnoituksessa oli valtauksen hetkellä seitsemän vankia. S. Foster Damon: William Blake – His Philosophy and Symbols (1958, 314) on tulkinnut seitsemän vankia seuraavasti: (1) runoilija, (2) vangittu kuninkaallinen, - Blaken kerronta tuo suuresti tässä kohtaa mieleen 1600-luvun kuuluisan tarinan ”Rautanaamiosta”, jonka tematiikkaa Alexandre Dumas sittemmin hyödynsi Muskettisoturit-romaanisarjansa viimeisessä osassa Le Vicomte de Bragelonne, ou Dix ans plus tard (1847, ”Bragelonnen varakreivi eli muskettisoturien viimeiset urotyöt”), (3) skismaatikko, joka tässä kohtaa edustaa uskonnonvapautta, (4) todellinen uskonto, joka hylkää valtion mahdin, (5) sananvapauden edustaja, (6) hyväntahtoinen ihminen, joka on rappeutunut hovin hyväksikäyttäjäksi, (7) patriootti, jonka vapaudenkaipuu on ajanut mielisairauteen.

8 r. 2:26-3:47. La Macabre…L’ Obscurité…Homocidium…Religiosus…L’Archisme..Le Fatalisme…Ego sum qui sum…. SH: Olen tähän jaksoon valinnut hyvin vapaan käännöstekniikan, johon olen sujauttanut myös ranskaa ja latinaa. Blake: …den nam’d Horror…tower nam’d Darkness…den nam’d Religion…tower nam’d Order…den nam’d Destiny…tower nam’d God. Ilmaus 'Ego sum qui sum' on sama, jolla Jumala kuvailee itseään Exoduksessa (3:14-15) Vulgata-käännöksen mukaan. Tämän ilmaisun vastine Septuagintassa on 'Ego eimi ho on' ja heprealaisen Raamatun masoreettisessa tekstissä ’ehjeh 'ašer 'ehjeh, jonka merkityksiä ovat paitsi ”Olen se, joka olen” myös mm. ”Tulen siksi, miksi tulen” ja ”Osoittaudun siksi, miksi osoittaudunkin”, mutta jopa ”Tulen olemaan, koska tulen olemaan” ja ”Olen sitä, mitä mieleni ikinä tekee”. Vanha Kirkkoraamattu (1933/1938) kääntää tämän ilmaisun sanoin: "Minä olen se, joka minä olen".

9 r. 4:59. Mutta raskaiden kulmien mustasukkaisuudet …...O: Tämä ukkospilvihahmo esiintyy tässä Blakella ”valon” (r. 3:53) ja ”tulen henkien” (r. 4:54) narratiivisena vastavoimana: Vanholliset aristokraatit uudistusmielisen kolmannen säädyn vastavoimana. Kuninkaallinen neuvosto kokoontui kuitenkin Versaillesissa, ei Louvressa.

10 r. 4:62. Ääni taukoaa....O: ks. ”Ranskan voimakas ääni” (r. 2:15).

11 r. 4:68-. O: Kuninkaallisen neuvoston kokoontumista kuvaava jakso on Blaken omaa keksintöä.

12 r. 5:74-78. Kätkekää eläviltä! …. Kätkeytykäämme tuhkaan.....O: Blaken mielessä on ollut tässä kenties Johanneksen ilmestyksen kohta, jossa kerrotaan, kuinka maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin ja sanoivat vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!” (Ilm. 6:15-16).

13 r. 5:80...sydäntuli (the central fire)...S: Tämä mielikuva perustuu ajatukseen ”palavasta, nestemäisestä laavamassasta”, jonka Blaken tavoin vallankumousta sympatisoinut Erasmus Darwinin uskoi hallitsevan maapallon keskustaa (Worrall 1975, 407).

14 r. 5:83. O: Burgundin Herttua on tässä yhteydessä Blaken omaa keksintöä, sillä viimeinen Burgundin herttua kuoli vuonna 1714. Blake käyttää tätä nimitystä kahdessa merkityksessä: Ensinnäkin hän assosioi hahmon viinitarhoihin ja sotatantereen ”viininpuserrukseen”, jonka taustalla on selvästi Jesajan kirja (63.luku) ja Johanneksen ilmestys (14:19). Toiseksi nimi näyttää olevan viittaus Edmund Burke'n(1729-1797) hahmoon, jonka teoksen Reflections on the Revolution in France (1790) konservatiivisia ajatuksia Burgundin Herttuan puhe heijastelee.

15 r. 5:87-88. S: Fryen (1947, 203) mukaan nämä rivit esittävät Burgundin Herttuan Sikstiiniläismadonnan kammottavana karikatyyrinä, sillä hänen sotaisan olemuksensa johdosta lukemattomat lapset saavat surmansa.

16 r. 5:89. ...marmorista rakennettu taivas...S: Ilmaus viiittaa sekä kuninkaalliseen palatsiin että ancien regimeen. (vrt. Bloom 1963, 65).

17 r. 5:89-90. ...niittävätkö Atlanttisten vuorten niittäjät lakoon kaiken tämän kuudentuhannen vuoden tähtitaivassadon? O: Kuvaus tähdistä, jotka syöstään taivaalta, löytyy Johanneksen ilmestyksestä (Ilm. 16:13 ja Ilm. 12:3-4). Viimeisen sadonkorjuun profetia löytyy niinikään Johanneksen ilmestyksestä (Ilm. 14:15-6).

Blaken viittaus ”Atlanttisiin vuoriin” liittyy hänen näkemykseensä, jonka mukaan Britteinsaaret ja Amerikka olivat kerrran muinaisuudessa osa yhtä ja samaa mannerta, joka maayhteys on nyttemmin kuitenkin kadotettu Atlantin valtameren vesimassojen tulvimisen tähden – samoin kuin kadonnut on Platonin kuvaama Atlantiksen saari.

18 r. 6A:99. ...rikastuttaakseen laihaa maaperää....O: Ilmaus perustuu kansanperinteeseen, jonka mukaan taistelujen verellä kasteltu maaperä muuttuu hedelmälliseksi.

19 r. 6a:100. tähtijoukkonne ...O: ks. Armeijat.

20 r. 6a:104. kunnes Lafayette osoittaa sormellaan …..O: Tässä Blaken sepittämässä kohtauksessa Burgundin Herttua odottaa Marie Joseph Motier de Lafayetten (1757-1834) komentaman kansalliskaartin hyökkäävän kolmannen säädyn dominoimaa kansalliskokousta vastaan. Todellisuudessa Lafayette nimettiin kansalliskaartin johtajaksi vasta 15.7. 1789.

21 r. 7a:109. Necker, nouse ja hylkää kuningaskunta... O: Kuningas Ludvig XVI erotti liberaalit ministerineuvostostaan ja karkotti Jacques Neckerin Sveitsiin 11.7.1789.

22 r. 6b:116-120. SH: David V. Erdman kirjoittaa laitoksen David V. Erdman (toim.): The Complete Poetry & Prose of William Blake (1988, 816) tekstikriittisessä jaksossa näihin riveihin liittyen: ”Painetussa lähteessä rivit 116-120 seuraavat välittömästi riviä 104. Kuitenkin hyvin ilmeisesti tässä on tapahtunut kopiontivirhe, sillä painettu lähde vääristää Burgundin Herttuan, Ludvig XVI:n ja Neckerin kanssakäymisen. Tässä ilmenevän esitystavan puolesta (jonka G.E. Bentley Jr. on hyväksynyt) argumentoi William F. Halloran: January 1968 Bulletin of New York Public Library. ”

23 r. 7b:126-127. ...kuin alisesta hornasta nousseena Pariisin arkkipiispa kohottautui...rikinkatkuisen savun vyöryessä. O: Arkkipiispalla, joka edustaa tässä papiston etuoikeuksia, on saatanallisia ominaisuuksia. Arkkipiispan näky (rivit 7:130-8:150) muistuttaa heprealaisen Raamatun Jobin kirjan Elifaksen puhetta (Job. 4:13-20), jossa Elifas mm. kysyy: ”Onko ihminen vanhurskaampi kuin Jumala, onko mies puhtaampi kuin Luojansa?” Arkkippiispa pelkää kansanjoukkojen jumalattomuuden enteilevän kuninkaallisten ja kirkollisten etuoikeuksien kukistumista.

24 r. 9:159. Aumont....O: Aumontin herttua – eli Louis Marie Céleste d'Aumont (1762-1831) kieltäytyi hyväksymästä kansalliskaartin johtoasemaa Bastiljen vankilan valtauksen edellä.

25 r. 9:163. Abbe de Sieyès....SH: Emmanuel Joseph Sieyès (1748-1835) oli liberaali kirkonmies, poliittinen kirjoittaja ja poliitikko, joka kirkollisesta taustastaan huolimatta esiintyi Pariisin kolmannen säädyn edustajana eikä papiston muodostaman ensimmäisen säädyn edustajana: Chartresin piispan apulainen tunnetaan vallankumouksellisten lehtisten kirjoittajana, joista kuuluisin on Qu'est-ce que le tiers-état? (1789, ”Mitä on kolmas sääty?”) (Aubry 1962, II, 591). O: Tässä Blakella Abbé de Sieyès edustaa papiston liberaalisti ajattelevaa siipeä näin hän on William Blakelle ”Kansakunnan puhemies” (r. 11:204).

26 r. 9:165. Kuningas Henrik Neljännen hahmossa...O: Vaikutusvaltainen ja suosittu 1500-luvun Ranskan monarkki esiintyy tässä samassa hengessä kuin Abbé de Sieyès.

27 r. 9:168-169. Bourbon....Bretagne... Borgogne... O: Kaikki nämä hahmot ovat tässä Blaken itsensä keksimiä.

28 r. 10:175. Orleans.....SH: ks. Orleansin herttua Louis Philippe Joseph (1747-1793), joka teki tuli suosituksi Pariisissa laajalla avustustoiminnallaan köyhiä kohtaan katovuosina ja nostattaessaan demokraattisia aatteita vallankumouksen edellä. Kansanjoukko kantoi Neckerin tavoin myös Orleansin herttuan rintakuvaa kaduilla Bastiljen vankilan valtauksen edellä. Orleansin herttua avusti rahalla ja propagandalla vallankumouksellista toimintaa ja sittemmin liittyi jakobiineihin; Myöhemmin hän oli perustuslakia säätävän kansalliskokouksen ja konventin jäsen. Orleansin herttua äänesti kuningas Ludvig XVI:n mestaamisen puolesta, mutta sittemmin hänet itsekin mestattiin kuninkuuden tavoittelijana (Aubry 1962, II, 589).

29 r. 10:177. Sanojen sijaan kaamea sihinä....O: Ilmaus on lainattu John Miltonin Paradise Lost (1667)– runoelman kohtauksesta (X. 517-19) , jossa Saatanaa nöyryytetään.

30 r. 10: 187-188. Lafayette...Mirabeau...Target...Bailly...Clermont.... O: kaikki nämä olivat kolmannen säädyn muodostaman kansalliskokouksen aktiivisia ja vallankoumouksellisia johtohahmoja.

31 r. 11:200. Suuren Henrikin sielu...O: ks. Henrik VI (vrt. r. 9:165).

32 r. 11:211-216. Kun taivaat olivat sinetöityjä kivellä ja hirvittävä aurinko oli suljettu palloksi ja kuu oli revitty kansakunnilta….SH: Tässä jaksossa Blake saarnaa Abbe de Sieyèsin suulla gnostilaisuuden ”maailmansisäistä pessimismiä”, joka rinnastaa heprealaisen Raamatun Genesiksen kirjan lukujen 1-2 luomiskertomukset ja Genesiksen kirjan 3. luvun syntiinlankeemuskertomukseen myytillisinä tarinoina alkuperäisen harmonian särkymisestä. Käsitteen ’kosminen pessimismi’ liitti gnostilaisuuteen ensimmäisenä juuri Hans Jonas: The Gnostic Religion – The Message of the Alien God & the Beginnings of Christianity (1958) , joka samastaa sen Martin Heideggerin Sein und Zeit (1927, suom. ”Oleminen ja aika”)-teoksen käsitteeseen ’heitteisyys’ (Geworfenheit). Vrt. Filoramo 1992, xii, 12-13; Couliano 1992, 4, 257-259; Jonas 2005, 320-; Pagels 2006, 31-32. William Blake ilmaisee monin paikoin kuvataiteellis-kaunokirjallisessa tuotannossaan sympatiansa kosmisen pessimismin leimaamaa gnostilaista maailmanselitystä kohtaan – näin esimerkiksi myöhäiskauden proosarunossa The Last Judgement (1820), jossa Blake kirjoittaa merkitsevästi “...tämän maailman luoja oli hyvin julma olento...Luomakunta on Erhe.” Blake. 1993, 118-. Samoin Damon 1958, 116. Samansuuntaiset tiedot antaa Crabb Robinsonin anekdootti Blaken kanssa käydystä keskustelusta koskien tämänpuoleisen (näkyväisen, materiaalisen) maailman Luoja-Jumalaa. Blake oli keskustelussa kertonut Crabb Robinsonille, että ”Luonto on paholaisen luomus”. Kun Crabb Robinson oli väittänyt vastaan, että ”Genesiksen mukaan maailman Luoja on kuitenkin Jumala”, Blake oli tuhahtanut: ”Se Jumala ei ollut Jehova vaan Elohim.” Crabb Robinson lisäsi tähän kertomukseen vielä kommenttinsa: ”Näin gnostikkojen dogma tuli toistetuksi riittävän johdonmukaisesti hiljentääksen minun kaltaisen tietämättömän”. Damon 1988, 119: ”Elohim”. Blaken tiedetään tutustuneen antiikin gnostilaisuuden aatteisiin jo kisällivuosinaan teoksen Jacob Bryant: A New System, or Analysis of Ancient Mythology (1774-1776) kuvitustehtävän yhteydessä, mutta antiikin gnostilaisten aatteiden välittäjiä William Blaken taiteeseen ja ajatusmaailmaan on saattanut olla muitakin – näistä muista antiikin gnostilaisuuden mahdollisista aatehistoriallisista välittäjistä Blaken taiteeseen kertoo mm. A. D. Nuttall: The Alternative Trinity – Gnostic Heresy in Marlowe, Milton and Blake (1998, 217-218), jonka spekulaatio kohdistuu varsinkin seuraaviin teoksiin: Edward Gibbon: The Decline and Fall of Roman Empire (6 osaa, 1776-1788) , Nathaniel Lardner: History of the Heretics of the Two First Centuries after Christ (1780), Constantin Volney: Ruins, or Meditation of the Revolutions of Empires (1792) , William Hurd: Universal History of the Religious Rites, Ceremonies and Customs of the Whole World (1795) , John Bellamy: Ophion, or Theology of the Serpent (1811). Ensimmäisten joukossa Blaken intellektuaalisen velan antiikin gnostilaisuudelle tiedostivat Arthur Symons (1907, 298), Helen C. White (1927, 159-160), Denis Saurat (1929), Milton O. Percival (1938), S. Foster Damon (1965/1988). Myöhemmin tätä aihepiiriä ovat syväluodanneet mm. Stuart Curran(1972/1986), Andrew Welburn (1980), Leopold Damrosch Jr. (1981/2014), Leslie Tannenbaum (1982), Peter J. Sorensen (1995), Michael Grenfell (1996&2021), A. D. Nuttall (1998/2001), William Drennan (1999). Vrt. myös Ginsberg 2019: ”Blakean Gnosticism”.

S: Beer (1968, 104) näkee tässä alluusioita kivestä Kristuksen haudan suulla ja Israelin kansan orjuudesta Egyptissä. Worrall (1975, 104) sen sijaan näkee tässä viitteitä Erasmus Darwinin teoriasta, jonka mukaan tähdet ja aurinko saivat syntynsä kaaoksesta, jonka gravitaatiovoima veti vakaaksi kehäksi ja myöhemmin kuu eriytyi auringosta (tai – kuten Erasmus Darwin toisaalla kirjoittaa – maapallosta). Täten kaaos, kirjoittaa Worrall, on Blaken taivaat sinetöivä kivi.

33 r. 12:219. S: Blaken ilmaisu on tässä anti-newtonilaista. (Erdman 1954a, 158 (173)).

34 r. 12:234.  S: Alluusioita ylikansoituksesta ja työttömyydestä (ibid.). 11: 217-12:237.

35 r. 11:217-12:237....Kunnes ihminen nostaa synkentyneet raajansa yön luolista ja hänen silmänsä ja sydämensä laajentuvat...O: Blaken profetia ihmisen ylösnousemuksesta ja pelastuksesta. SH: Tässä jaksossa Blake saarnaa Abbe de Sieyèisin suulla gnostilaisuuden soteriologista optimismia, jonka hän rinnastaa 1700-luvun ranskalaisen valistuksen projektiin ihmisyksilöiden ja koko yhteiskunnan vapauttamisesta: Saavutettuaan elävän yhteyden oman sisimpänsä jumalalliseen alkukipinään (Platonin daímôn, "omatunto, voima, jumala") ihmisyksilö ja samalla koko yhteiskunta, jonka elävä solu ihminen on, muuttuvat laadullisesti paremmiksi ja täten siis hengellisessä mielessä ’pelastuvat’.

36 r. 12:240. O: Todellisuudessa varakreivi Honoré Garbriel de Riquetti de Mirabeau (1749-1791) – ei siis Abbé de Sieyès – komensi kuninkaallisen armeijan perääntymään 8.7.1789.

37 r. 13:246. Veri virtasi alas muinaisia pylväitä pitkin...O: Hyvin samantapaista ilmaisua Blake käyttää lyyrisen runokokoelmansa Songs of Innocence and Experience (1789-1794) runossa 'London'.

38 r. 13:251. Sinä musta eteläinen vankila.... O: Blake tarkoittaa tässä ilmeisesti St. Germain des Présin L'Abbaye- vankilaa, jonne kansanjoukko hyökkäsi 29.6.1789 vapauttaen yksitoista vangittua sotilasta.

39 r. 14:261. Kansakunnan Kenraali...SH: .ks. Marie Joseph Motier de Lafayette (1757-1834). Lafayette oli taustaltaan markiisi ja upseeri; Hän osallistui Yhdysvaltojen vapaussotaan ja palasi sieltä Ranskaan kuuluisana sotasankarina. Lafayette osallistui vallankumoukseen vapaamielisenä rojalistina ja oli siis kansalliskaartin ensimmäinen komentaja (Aubry 1962, II: 584). O: Seuraava runoelman jakso, jossa Lafayetten komentaman kansalliskaartin joukot vetäytyvät Kansalliskokouksen käskystä, on Blaken omaa keksintöä.

40 r. 14: 276. S: Ukkospilvi ja tulikivet ovat Voltairen ja Rousseaun ambivalentteja symboleja, sillä Blaken näkemyksen mukaan nämä vastustivat epäoikeudenmukaisuutta, mutta kuitenkin olivat vailla hengellistä näkyä (Beer 1968, 105).

41 r. 15:294-16:300. O: Tämä on Blaken allegorinen tulkinta Ludvig XVI:n kyvyttömyydestä hallita Pariisia sotilaallisesti. Liman olennot vapautetaan, syvyydet aukeavat ja tukahdutetut elementit alkavat tulla esille.

42 r. 16: 301-302. S: Frye (1947, 203) kuvailee, että tässä tapahtuu ylösnousemus, jonka liikkeellepanevana voimana on Kristus langennutta, fyysistä kehoa symboloivalla hautausmaalla. Halloranin (1970, 50-51) mukaan Blake viittaa tässä Johanneksen ilmestyksen 22. lukuun ja Stevensonin (1971, 142) mukaan Blakella on tässä mielessä litteän maan teoria.

43 r. 16:306.... aamun säihkeen alla. O: Rauhallisena ja kirkkaana kuvattu aamu toimii narratiivinen kontrastina tämän Blaken runoelman ensimmäisen kirjan avausjakson pilvisenä ja levottomana kuvatulle aamulle.

Kirjallisuus

-Aubry, Octave 1962. Ranskan Suuri vallankumous. Osat I-II (Alkuteos: La Révolution française. I-II, 1942-1945). Suom. Osmo Mäkeläinen & Heikki Eskelinen. Porvoo & Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö.

-Beer, John 1968. Blake’s Humanism. Manchester: Manchester UP; New York: Barnes and Noble.

-Blake, William 1993 (1956). Taivaan ja helvetin avioliitto - ja muuta proosaa..Suomennos ja johdanto Tuomas Anhava. Hämeenlinna: Karisto Oy.

-Bloom, Harold 1963. Blake’s Apocalypse: A Study in Poetic Argument. New York: Doubleday.

-Bloom, Harold 1988 (1965). Commentary. Teoksessa William Blake: The Complete Poetry & Prose of William Blake, David V. Erdman (toim.). New York: Archon Books.

-Couliano, Ioan P. 1992. The Tree of Gnosis: Gnostic Mythology from Early Christianity to Modern Nihilism (Alkuteos: Les Gnoses Dualistes d’occident, 1990). Translated into English by Hillary S. Wieser and the author. New York: Harper Collins.

-Damon, S. Foster 1958 (1924). William Blake: His Philosophy and Symbols. Glouchester, Mass: Peter Smith.

-Damon, S. Foster 1988 (1965). A Blake Dictionary: The Ideas and Symbols of William Blake.. London and Hanover: University Press of New England.

-Damrosch Jr., Leopold 2014 (1981). Symbol and Truth in Blake's Myth. Princeton University Press.

-Drennan, William 1999. Blake and Gnosis. Ph.D. Thesis. University of Liverpool.

-Curran, Stuart 1986 (1972). Blake and the Gnostic Hyle: a double negative. Teoksessa: Essential articles for the study of William Blake, 1970-1984, Nelson Hilton (toim), 117-133. Hamden, Connecticut: Archon Books.

-Erdman, David V. 1954a. Blake - Prophet Against Emprire: Poet’s Interpretation of the History of His Own Times. Princeton: Princeton UP, 1954.

-Erdman, David V. 1988 (1965). Textual Notes. Teoksessa William Blake: The Complete Poetry & Prose of William Blake, David V. Erdman (toim.). New York: Anchor Books.

-Filoramo, Giovanni 1992. A History of Gnosticism. (Alkuteos: L’attesa della fine. Storia della gnosi, 1983). Translated by Anthony Alcock. Blackwell Publishers.

-Frye, Northrop 1947. Fearful Symmetry: A Study of William Blake. Boston: Beacon Press.

-Ginsberg, Allen 2019. ”Blakean Gnosticism (William Blake’s – “America – A Prophecy” – 13)”. September 23rd, 2019. https://allenginsberg.org/2019/09/m-s-23/ (22.9. 2020).

-Grenfell, Michael 1996. ”Blake and Gnosis”. The Journal of the Blake Society of St. James, 2/ 1996, 19‒29.http://www.michaelgrenfell.co.uk/literature/blake-and-gnosis-2/ (15.6. 2021).

-Grenfell, Michael 2021. ”Blake and Gnosticism”. Michael Grenfell.

http://www.michaelgrenfell.co.uk/literature/blake-and-gnosis/ (15.6. 2021).

-Halliburton, David G. 1966. Blake’s French Revolution: The Figura and Yesterday’s News. Studies in Romanticism, V (1966), 158-68.

-Halloran, William F. 1970. The French Revolution: Revelation’s New Form. Teoksessa Blake’s Visionary Forms Dramatic, David V. Erdman & John E. Grant (toim.). Princeton: Princeton University Press.

-Howard, John 1984. Infernal Poetics - Poetic Structure in Blake’s Lambeth Prophecies. Rutherford: Fairleigh Dickinson UP; London and Toronto: Associated University Presses.

-Jonas, Hans 2005 (1958). The Gnostic Religion: The Message of the Alien God & the Beginnings of Christianity. Beacon Press. Boston, Massachusetts.

-Nuttall, A. D. 2001 (1998). Alternative Trinity - Gnostic Heresy in Marlowe, Milton and Blake. Oxford University Press.

-Orel, Harold 1973. Blake’s Hostility to the Enlightement. Studies in Voltaire and the Eighteenth Century, CIII (1973), 37-59.

-Ostriker, Alicia 1977. Notes. Teoksessa William Blake: The Complete Poems, Alicia Ostriker (toim.). Harmondsworth, Middlesex: Penguin Book.

-Pagels, Elaine 2006. Gnostilaiset evankeliumit (Alkuteos: The Gnostic Gospels, 1979). Suomentanut Outi Lehtipuu. Helsinki: Art House.

-Percival, Milton O. 1938. William Blake's Circle of Destiny. Columbia University Press.

-Quinney, Laura 2009. William Blake on Self and Soul. Harward University Press.

-Saurat, Denis 1964 (1929). Blake & Modern Thought. New York: Russell & Russell.

-Sorensen, Peter J. 1995. William Blake's Reconstruction of Gnostic Myth - Resolving the Apparent Incongruities. Salzburg Studies in English Literature: Romantic Reassessment. Edwin Mellon Press.

-Stevenson, W. H. (toim. ) 1971. The Poems of William Blake. London: Longman; New York: Norton.

-Summerfield, Henry 1998. Notes on Criticism. Teoksessa Henry Summerfield: A Guide to the Books of William Blake for Innocent and Experienced Readers. New York: Colin Smythe.

-Symons, Arthur 1907. William Blake. London: Archibald Constable and Company Ltd.

-Tannenbaum, Leslie 1982. Biblical Tradition in Blake’s Early Prophecies: The Great Code of Art. Princeton: Princeton University Press.

-Welburn, A.J. 1980. The Gnostic Imagination of William Blake. Cambridge: Cambridge University Press.

-White, Helen C. 1964 (1927). The Mysticism of William Blake. Russell & Russell.

-Worrall, David 1975. William Blake and Erasmus Darwin’s Botanic Garden. Bulletin of New York Public Library, LXXVIII (1975), 397-417.