 |
Kuvitus: William Blake: Visions of the Daughters of Albion (1793). Kopio G, vedostettu 1795. Houghton Library: Harvard University, Cambridge, Massachusetts, USA. |
Synopsis
Visions of the Daughters of Albion (1793) on hyvin ilmeisesti kaiverrettu ja painettu Lontoon Lambethissa, jonne William Blake muutti Cathrine-vaimonsa kanssa vuoden 1791 alussa. Seitsemäntoista vedostettua kopiota runoelmasta on tiedossa.
Runoelma kuuluu Kokemuksen episodiin ja se on sisältämiensä ajatuksien perusteella jatkoa The Book of Thel (1789)- runoelmalle: The Book of Thel esitti sielun Viattomuuden tilassa ja Visions of the Daughters of Albion esittää vastaavan Kokemuksen tilassa. Runoelma on luultavasti viimeistelty ennen The Marriage of Heaven and Hell (1789-1793)-teoksen valmistumista. Runoelma on ensisijaisesti protesti aikakauden hyvin sovinnaisia seksuaalisen käyttäytymisen konventioita kohtaan.
Juoni on hyvin yksinkertainen: Viaton Oothoon taittaa kasteiselta pediltään Leuthan laakson kukkasen, mutta vastoin aikomustaan päästä rakkaansa Theotormonin luokse hän tulee Bromionin raiskaamaksi. Saatettuaan Oothoonin raskaaksi Bromion karkottaa uhrinsa, mutta Oothoon ja Bromion ovat kuitenkin ”selkä selkää vasten sidottuina” (2:5) ja Bromionilla on raskaat kahleet nilkoissaan kun taas Oothoon on sidottuna keveimmällä mahdollisella tavalla. Samanaikaisesti Theotormon istuu itkien Bromionin luolan suulla ja kieltäytyy avioitumasta Oothoonin kanssa, jonka hän katsoo olevan saastainen. Loput runoelmasta koostuu Oothoonin ja Theotormonin valituslauluista.
Oothoon
sanoutuu irti rakkaudettomasta avioliitosta, jossa ”neito, joka
palaa nuoruuttaan...on sidottu lain loitsuin mieheen, jota inhoaa”
raahaten ”elämän kahletta uuvuttavassa himossa” ja kaiket
päivät ja kaiket yöt ”kääntäen väärän intohimon pyörää”
(5:21-27) ja jossa itsekäs ja mustasukkainen aviomies on ”säälittävä
luuranko, joka lampunkaltaisin silmin vahtaa jäätynyttä
aviovuodetta” ja jonka mustasukkaisuuden toimena on ”kehrätä
ajan verkkoa miehen ympärille...kunnes miehen silmiä inhottaa
hedelmä, joka roikkuu niiden edessä” (7:18-22). Oothoon säälii
lapsia, jotka on kasvatettu kieroon sellaisessa avioliitossa (5:30)
ja paljastaa yksinäisen tytön ja pojan surkeat toimet (7:3-11).
Blaken Visions
of the Daughters of Albion
on aikanaan ollut mitä suorapuheisin kaunokirjallinen teos näistä
aiheista.
Sama ajanhenki, joka orjuutti naiset, orjuutti myöskin afrikkalaiset. Blake avusti kuvittajana J.G. Stedmanin The Narrative of a Five Years' Expedition against the Revolted Negroes of Surinam (1796)-teosta, jossa kuvataan orjien kammottavaa kiduttamista. Bromion, joka toimii Urizenin vallan alla, on orjanomistaja. ”Minun sinetilläni merkityt ovat tummaverisiä auringon lapsia: He ovat tottelevaisia, eivätkä hangoittele vastaan, he tottelevat ruoskaa: Heidän tyttärensä palvovat kauhuja ja tottelevat väkivaltaista. ” (1:21-23). Theotormon korviin kantautuu ”Ääni orjien auringon alla – ja rahalla ostettujen lasten. Tämä värisee uskonnollisissa luolissa himon palavien tulien alla, tämä roihuaa lakkaamatta maan korkeimmista kohdista.” (2:8-10). Vaikka Oothoon on valkoihoinen, eikä hän ole orjaksi myytävänä, on väitetty, että Bromion on saattanut Oothoonin raskaaksi lisätäkseen tämän rahallista markkina-arvoa.
Oothoon haastaa ajanhengen. ”He sanoivat, että viisi aistia sulkivat minut sisäänsä. ” (2:31). Oothoon nousee vastarintaan John Locken materialistista filosofiaan kohtaan osoittaen, että eläimilläkin on samat viisi aistia kuin ihmisillä, mutta kuitenkin ne toimivat ihmisistä poikkeavalla tavalla kukin omien vaistojensa mukaan (3:2-13). Oothoon on esimmäinen, joka nimeää Järjen Aikakauden jumalan, Urizenin (5:3), josta Oothoon sitten sanoutuu irti ja jonka hän kiroaa (7:12).
Sen enempää Theotormonista kuin Bromionistakaan ei ole apua Oothoonille. Emotionaalinen ja itsekeskeinen Theotormon on hukassa omien kärsimystensä mysteerin edessä. ”Kerro mitä on yö tai päivä sellaiselle, joka on murhetta tulvillaan?” (3:22). Theotormonin ajatus on, että vaikka hän ei olekaan avioliitossa Oothoonin kanssa, Oothoon ja Bromion ovat moraalisesti avionrikkojia. Sulkien silmänsä ja korvansa Oothoonin pyynnöiltä Theotormon istuu Bromionin luolan suulla halvaantuneena kuin Edmund Spenserin Malbecco (Faerie Queene, III.x.60). Theotormon kuulee ”allaan” orjien vaikerruksen (2:7), mutta se ei merkitse hänelle mitään. Samaan aikaan looginen Bromion vaeltelee päämäärättömästi kuin hänen universuminsa ulkopuolella ei olisi lainkaan iloa, mutta kuitenkin hän on vakuuttunut, että yksi Laki kaikille ja Helvetti ovat olemassa (4:22-24).
Sanoutuessaan irti Urizenista Oothoon on kuitenkin saavuttanut hengellisen kapinan asteen. Auktoriteettia vastustaen Oothoon vakuuttaa olevansa olennaisesti puhdas olipa mitä tahansa tapahtunut (3:16, 3:20). Oothoon julistaa yksilön ja hänen moninaisten ilojensa pyhyyttä (5:6) ja todellisen rakkauden vapautta (7:16) ja sitten hän pyytää ihmistä ottamaan vastaan oman autuutensa (6:2). ”Nouse ja juo autuutesi, sillä kaikki elävä on pyhää!” (8:10).
Mutta Oothoon ei ole vielä saavuttanut täydellisen vallankumouksen astetta. Intohimon ja sovinnaisuuden välillä revityn sielun tilanne näyttää toivottomalta. ”Orjuutetut Albionin tyttäret itkevät” (1:1). ”Albionin tyttäret kuulivat neidon murheet & kaikuivat hänen huokauksiaan” (8:13).
Blaken ilmeinen inspiraation lähde oli ollut hänen ystävänsä Mary Wollstonecraftin kuuluisia teos Vindication of the Rights of Women, joka oli julkaistu edellisenä vuonna 1792. Mahdollinen lähde runoelman juonelle on ollut myös James Machpersonin The Songs of Ossian-eepoksen naishahmo nimeltä Oithóna. Oithóna, joka rakastaa Gaulia, tulee pahan Dunrommathin raiskaamaksi. Gaul kostaa surmaamalla Dunrommathin taistelussa, mutta häpeissään Oithóna, vaikka onkin vielä kovin nuori, etsii ratkaisua konfliktiin kuolemasta ja niin hän heittää henkensä rakastajansa käsivarsilla. Tarinoiden ainoa ilmeinen yhtymäkohta on tosin raiskauksen teema, eikä Blake toista koston ja itsemurhan teemoja.
-S. Foster Damon: A Blake Dictionary – The Ideas and Symbols of William Blake. 1988, 437-438. (vrt. Damon. 1988, 14-15: ”Albion’s Daughters”, 308-309: ”Oothoon”, 60: ”Bromion”,401-402”Theotormon”)
ALBIONIN TYTÄRTEN NÄYT 1
Silmä näkee enemmän kuin sydän tietää2
Painanut Will:m Blake: 1793.
LEVY iii
Tiivistelmä 3
Theotormonia rakastin
enkä hävennyt lain,
neitseellisissä peloissani vapisin
ja Leuthan laaksoon kätkeydyin!
Leuthan kukkasen taitoin
ja laaksosta ylös nousin,
mutta ukkoset yltyivät hirmuisiksi,
neitseellisyyteni verhon repivät kappaleiksi.
LEVY 1
Näyt4
Orjuutetut Albionin tyttäret itkevät – valituslaulu värisee
heidän vuortensa yllä. Laaksoissaan he huokailevat Amerikkaa kohti. 5
Amerikan pehmeän sielun tähden Oothoon vaelteli suruissaan, 6
Leuthan laaksoja pitkin hän etsi kukkia lohdutuksekseen; 7
Ja niin hän puhui Leuthan laakson kirkkaalle Tarhakehäkukalle.8
Oletko kukka! Oletko nymfi! Nyt näen sinut kukkana;
Nyt näen sinut nymfinä! En tohdi taittaa sinua kasteiselta pediltäsi!
Kultainen nymfi vastasi: Taita vain kukkani, lempeä Oothoon,
ja uusi kukka nousee, sillä suloisen ilon sielu
ei koskaan kuole. Nymfi vaikeni ja sulki kultaisen pyhäkkönsä.
Sitten Oothoon taittoi kukan sanoen: Taitan sinut pediltäsi, 9
suloinen kukka, asetan sinut hohtamaan rintojeni väliin
ja sitten käännän kasvoni sinne, minne koko sieluni halajaa.
Aaltojen ylitse hän kulki riemuitsevan nopean ilon siivin
ja jälleen Theotormonin valtapiiriin hän suuntasi kiivaan kurssinsa.
Bromion raastoi neitoa ukkosillaan. Miehen myrskyisellä pedillä 10
makasi heiveröinen neito ja pian neidon murheet kauhistuttivat miehen käheät ukkoset. 11
Bromion lausui: Katso huoraa täällä Bromionin vuoteella,
antakaa mustasukkaisten delfiinien leikkiä ihanan neidon ympärillä; 12
Sinun pehmeät, amerikkalaiset tasankosi ovat minun ja minun ovat sinun pohjoisesi & eteläsi: 13
Minun sinetilläni merkityt ovat tummaverisiä auringon lapsia:
He ovat alistuvaisia, eivätkä hangoittele vastaan, he tottelevat ruoskaa: 14
Heidän tyttärensä palvovat kauhuja ja tottelevat väkivaltaista.
LEVY 2
Nyt sinä voit naida Bromionin porton ja suojella Bromionin vihan
lasta, jonka Oothoon tulee synnyttämään yhdeksän kuukauden ajassa.
Silloin myrskyt raastoivat Theotormionin raajoja – hän vyörytti aaltojaan ympärilleen15
ja taittoi synkät, mustasukkaiset vetensä aviorikollisen parin ympärille. 16
Selkä selkää vasten sidottuina Bromionin luolissa asuivat kauhu ja nöyryys.17
Suuaukolla Theotormon istuu uurtaen kivenkovaa kynnystä
salaisin kyynelein; Hänen alapuolellaan kuuluu ääni - kuin aallot autiolla rannalla.
Orjien ääni auringon alla – ja rahalla ostettujen lasten.
Tämä värisee uskonnollisissa luolissa himon palavien tulien alla,
tämä roihuaa lakkaamatta maan korkeimmista kohdista. 18
Oothoon ei itke – hän ei voi itkeä! Hänen kyyneleensä ovat lukossa,
mutta hän pystyy ulvomaan lumenvalkeita raajojaan lakkaamatta vääntelehtien19
ja kutsuen Theotormonin Kotkia saalistamaan hänen lihaansa. 20
Pyhä on ääneni kutsu! Sointuvan ilman kuninkaat,
repikää pois tämä häväisty syli, että voisin heijastaa
Theotormonin kuvan puhtaasta, läpikuultavasta rinnastani.
Hänen kutsustaan Kotkat laskeutuvat & raastoivat verisesti saalistaan.
Theotormon hymyilee ankarasti – neidon sielu heijastaa hymyn 21
kuten kirkas virta, joka hymyilee kun petotassujen lika on siitä puhdistunut.
Albionin tyttäret kuulevat neidon murheet ja kaikuvat hänen huokauksiaan.
Miksi Theotormonini istuu itkien kynnyksellä
ja Oothoon häilyy hänen vierellään, turhaan suostutellen häntä?
Minä huudan, nouse Oi Theotormon, sillä kylän koira
haukkuu aamunkoittoa ja satakieli on laulanut valituslaulunsa.
Leivonen kahisee kypsyneessä viljassa ja Kotka palaa
yölliseltä saalistukseltaan ja nostaa kultaisen nokkansa puhdasta itää kohti
ravistaen pölyn kuolemattomista kahleistaan herättääkseen
auringon, joka uinui liian pitkään. Nouse, Theotormonini, sillä olen puhdas.
Sillä poistunut on yö, joka sitoi minut kuolettavaan synkkyyteen.
He sanoivat, että yö & päivä ovat kaikki, mitä voin nähdä.
He sanoivat, että viisi aistia sulkivat minut sisäänsä.
Niin he sulkivat ikuisen aivoni kaitaan kehään
ja sydämeni - tuo punaisen pyöreänä palava kuuma pallo - vajosi syvyyksiin,
kunnes minut ja kaikki elämästäni oli pyyhitty pois ja hävitetty.
Aamun sijaan nousee kirkas varjo – kuin silmä
itäisessä pilvessä – ja yön sijaan sairaalloinen ruumishuone.
Mutta Theotormon ei kuule minua! Hänelle yö ja päivä
ovat samanlaisia – yö huokauksia ja päivä tuoreita kyyneleitä -
LEVY 3
ja ainoastaan Bromion voi kuulla valituslauluni.
Millä järjellä kana karttaa nälkäistä haukkaa?
Millä aistilla kesy kyyhkynen mittaa lakeuden?
Millä tunteella mehiläinen muovaa kennonsa? Eikö hiirellä & sammakoilla
ole silmät ja korvat ja tuntoaisti? Kuitenkin niillä on omat tottumukseksensa
ja niiden päämäärät ovat keskenään erilaiset – kuten ovat niiden ulkomuodot ja ilonaiheetkin.
Kysy villiaasilta, miksi se kieltäytyy taakasta. Ja kysy nöyrältä kamelilta,
miksi se rakastaa ihmistä. Onko se silmän tai korvan tai ihon
tai hengittävien sieraimien tähden? Ei. Sillä nämä ovat myös sudella ja tiikerillä.
Kysy sokealta madolta haudan salaisuuksista ja miksi sen lonkerot
rakastavat kiemurrella kuoleman luiden ympärillä; Kysy nälkäiseltä käärmeeltä,
mistä se saa myrkkynsä. & siivekkäältä Kotkalta, miksi se rakastaa aurinkoa.
Ja sitten kerro minulle ihmisen ajatukset, jotka ovat olleet kätkettyjä muinaisuuksista asti. 22
Hiljaisena häilyn kaiken yötä ja myös päivän tuulet voisivat hiljentyä
jos Theotormon vielä kerran vain kääntäisi rakkaat silmänsä minua kohti;
Miten voisin olla tahrattu kun heijastan puhdasta hahmoasi?
Suloisin on hedelmä, jolla mato ravitsee itsensä & sielu, jota murheessa rukoillaan.
Uudesti pestyssä lampaassa on vivahde kylän savua ja kirkkaassa joutsenessa
on vivahde ikuisen virtamme punaista maata: Minä kylvetän siipeni.
Minä olen valkea ja puhdas leijuakseni Theotormonin rinnan ympärillä.23
Silloin Theotormon rikkoi hiljaisuuden ja vastasi:
Kerro mitä on yö tai päivä sellaiselle, joka on murhetta tulvillaan?
Kerro, mitä on ajatus? & Mistä aineesta se on tehty?
Kerro, mitä on ilo? & Missä puutarhoissa ilot kasvavat?
Missä virroissa surut uivat? Minkä vuorten yllä
LEVY 4
liehuvat tyytymättömyyden varjot? Missä taloissa juopunut kurja asuu
unohdettuaan murheensa ja vaiennettuaan kylmän epätoivonsa.
Kerro, missä asuvat unohdetut ajatukset ennen kuin kutsut ne esiin?
Kerro, missä asuvat vanhuuden ilot! & Missä muinaiset rakkaudet?
Milloin ne uudistuvat jälleen & unohduksen yö väistyy,
että voisin kulkea läpi kaukaisien aikojen & avaruuksien
ja tuoda huojennuksen nykyhetken suruun ja kivun yöhön?
Minne menet, oi ajatus? Minne kaukaiseen maahan lennät?
Jos palaat nykyhetken vastoinkäymisiin,
tuotko siivilläsi lohdutuksia ja kastetta ja hunajaa ja balsamia?
Vai tuotko villin autiomaan myrkkyä kateellisen silmästä?24
Bromion lausui ja järkytti luolaa valituslaulullaan:
Sinä tiedät, että muinaiset puut, jotka silmäsi ovat nähneet, kantavat hedelmää, mutta tiesitkö,
että maan päällä puut ja hedelmät kukoistavat ilahduttaakseen myös aisteja, joita emme vielä tunne?
On nimittäin olemassa tuntemattomia puita, petoja ja lintuja - vaikka toistaiseksi emme niitä tunne,
ne eivät ole lopullisesti aistiemme ulottumattomissa.25 Äärettömyyden mikroskoopin linssille
ne on siroteltu paikkoihin, jotka yhäti ovat kulkijan kulkematta, ja maailmoihin
toisenlaisten valtamerien tuolle puolen ja tuntemattomiin ilmapiireihin.
Oi! Onko olemassa toisenlaisia sotia kuin miekan ja tulen sodat?
Onko olemassa toisenlaisia murheita kuin köyhyyden murheet?
Onko olemassa toisenlaisia iloja kuin rikkauden ja helpotuksen ilot?
Ja eikö vain olekin yksi laki sekä leijonalle että härälle?26
Eikö vain olekin ikuinen tuli ja ikuiset kahleet
sitomaan olemassaolon houreet ikuisesta elämästä? 27
Sitten Oothoon odotti vaieten koko päivän ja koko yön,
LEVY 5
mutta kun aamu sarasti, neito aloitti valituslaulunsa uudelleen. 28
Albionin tyttäret kuulivat hänen murheensa & kaikuivat hänen huokailujaan.
Oi Urizen! Ihmisten luoja! Erehtynyt taivaan Demoni!29
Sinun ilosi ovat kyyneleitä! Sinä raadat turhaan muovatakseni ihmiset kuvaksesi!
Miten voisikaan yksi ilo haukata toisen? Eivätkö mitä erilaisimmat ilot
olekin Pyhiä, ikuisia, äärettömiä! Ja kukin ilo on Rakkaus.
Eikö suuri suu naurakin lahjalle? & kapeat silmäluomet pilkkaavat
työtä, joka on palkitsemisen yläpuolella? 30 Pidätkö apinaa
neuvonantajanasi? Tai koiraa lastesi oppimestarina?
Eräs, joka halveksuu köyhyyttä, ja toinen, joka inhoten kääntyy pois
koronkiskontaa nähtyään – tuntevatko he saman intohimon ja liikuttuvatko he samoin?
Kuinka voisikaan lahjojen antaja tuntea kaupustelijan iloja?
Kuinka tuottelias kansalainen voisi tuntea aviomiehen kipuja?
Kuinka kaukana onkaan lihavaksi ruokittu palkollinen onton rumpunsa kanssa
hänestä, joka ostaa kokonaisia viljapeltoja joutomaaksi ja laulaa niityn yllä?31
Kuinka erilaisia ovatkaan heidän silmänsä ja korvansa! Kuinka erilaiset heidän maailmansa!
Miten kirkkoherra korjaa maanviljelijän työn itselleen?32
Mitkä ovat hänen verkkonsa & ansansa & loukkunsa? & Miten hän saartaa uhrinsa
abstraktion kylmillä tulvilla ja yksinäisyyden metsillä33
rakentaakseen linnoja ja torninhuippuja, joissa kuninkaat & papit voivat asua?
Kunnes neito, joka palaa nuoruuttaan eikä tunne ennalta säädettyä osaa, on sidottu
lain loitsuin mieheen, jota inhoaa: Pitääkö tuon neidon raahata elämän
kahletta uuvuttavassa himossa! Pitääkö kylmien, murhaavien ajatusten hämärtää
neidon ikuisen kevään kirkkaan taivaan? Kantaakseen julman kauhun
talvista raivoa, joka mielettömyyteen sidottuna on ajettu pitelemään vitsaa
kaiken päivän & kaiken yön ajan kutistuvien harteidensa yllä?
Kääntääkseen väärän intohimon pyörää ja kaipauksia, jotka herättävät hänen kohtunsa
ihmishahmoisten kerubien inhottuun syntymään
ja jotka elävät ruttona & kuolevat meteorina & eivätkä enää ole?
Kunnes lapsi oleilee hänen kanssaan, jota vihaa, ja tekee tekoja, joita inhoaa?
Pitääkö epäpuhtaan ruoskan pakottaa miehen siemenen ennenaikaiseen syntymäänsä?
Ikuisesti miehen silmäluomet kyllä voisivat nähdä päivän nuolet. 34
Palvooko valas sinun askeleitasi kuin nälkäinen koira?
Ja vainuaako hän saaliin vuorella, koska hänen sieraimensa
ovat piirretty laajoiksi valtameressä? Huomaako hän lentävän pilven
kuten korpin silmä? Tai mittaako hän lakeuden kuin korppikotka?
Näkeekö vaitelias hämähäkki rantakallion, jossa kotkat piilottelevat untuvikkojaan?
Tai iloitseeko kärpänen kun sato annetaan?
Ylenkatsooko kotka maata & halveksuuko alisen aarteita?
Mutta myyrä tietää, mitä siellä on & mato kertoo sen sinulle.
Eikö mato vain nostakin pylvään maatuvalla kirkkomaalla
LEVY 6
ja ikuisuuden palatsin nälkäisen haudan kidassa?35
Nämä sanat ovat kirjoitettu hänen kuistinsa ylle. Ota autuutesi, oi Ihminen!
Suloinen on sinun makusi & suloisina elpyvät sinun lapselliset ilosi!36
Lapsuus, peloton, himokas, iloinen! Pesiytynyt iloihin
nautinnon helmoissa; Viattomuus! Vilpitön, avoin, etsien
aamuvalon voimallisia iloja; Avoin neitseelliselle autuudelle.
Kuka opetti sinulle vaatimattomuutta, hienonhienoa! Lapsi yön & unen:
Kun heräät, etkö vain kätkekin kaikki salaiset ilosi
vai etkö ollut hereillä kun kaikki tämä salaperäisyys paljastettiin!
Silloin tulee esiin vaatimaton neitsyt, joka tietää kuinka peitellä 37
yötyynysi alla olevin harsoin ja pyydystää neitseellisen ilon
- hän kutsuu sitä huoran nimellä & myy sen yössä,
hiljaisuudessa ilman kuiskaustakaan ja näennäisessä unessa: 38
Uskonnolliset unet ja pyhät iltajumalanpalvelukset, valaiskaa savuiset tulenne:
Kerran teidän tulenne olivat valaistuja vilpittömän aamun silmin
- ja etsiikö minun Theotormonini tätä tekopyhää vaatimattomuutta!
Tämä tietävä, viekas, salainen, pelokas, varovainen, vapiseva teeskentelijä.
Silloin Oothoon on todellakin huora! Ja kaikki elämän neitseelliset ilot
ovat porttoja - Silloin Theotormon on sairaan miehen uni
ja Oothoon on itsekkään pyhyyden viekas orja.
Mutta Oothoon ei ole sellainen. Hän on neitsyt täynnä neitseellisiä mieltymyksiä39
- avoinna ilolle ja riemulle kaikkialla missä kauneus vain ilmenee.
Jos aamuisesta auringosta löydän sen: Sinne silmäni ovat kiinnittyneet
LEVY 7
onnellisessa yhdynnässä. Jos lempeästä illasta, joka on väsynyt työstä, 40
istun sinne rantapenkereelle ja ammennan tämän vapaana syntyneen ilon nautintoja. 41
Se intohimon hetki! Se intohimon hetki! Neitsyt, 42
joka ikävöi miestä, tulee herättämään kohtunsa suunnattomissa iloissa,
kammionsa salaisissa varjoissa; Nuoruus, jonka himokas ilo
on tukahdutettu, unohtaa synnyttää & luo rakastuneen kuvan
verhojensa varjoissa ja hiljaisen tyynynsä laskoksissa.
Eivätkö nämä ole uskonnon paikkoja? Pidättyväisyyden palkkioita?
Itsekieltäymyksen nautintoja? Miksi etsit uskontoa?
Onko se siksi, että teot eivät ole ihania ja siksi etsit yksinäisyyttä,
jossa kauhea pimeys synkistää intohimon heijastukset?43
Mustasukkaisuuden Isä, ole kirottu maan päällä!44
Miksi olet opettanut Theotormonilleni tämän kirotun asian?
Kunnes kauneus häipyy pois minun harteiltani pimentyneenä ja haaksirikkoutuneena,
siihen saakka yksinäinen varjo valittaa mitättömyyden rajamailla.
Huudan: Rakkaus! Rakkaus! Rakkaus! Iloinen iloinen Rakkaus! Vapaa kuin vuoristotuuli!
Voiko se olla Rakkaus, joka juo toista kuten pesusieni juo vettä?
Se, joka mustasukkaisuutta pilveilee yönsä, ja viipyilee valituksien seurassa kaiket päivät:
Se kehrää ajan verkkoa miehen ympärille – harmaata ja ikivanhaa! Synkkää!
Kunnes miehen silmiä inhottaa hedelmä, joka roikkuu niiden edessä.
- Sellainen on itserakkaus, joka kadehtii kaikkea! Säälittävä luuranko,
joka lampunkaltaisin silmin vahtaa jäätynyttä aviovuodetta. 45
Mutta Oothoon levitti timantinkovan tahdon silkkisiä verkkoja ja ansoja
ja syötiksi sinulle neitoja lempeän hopean ja raivoisan kullan;
Minä makaan vierelläsi rantapenkereellä ja katselen neitojen vallatonta leikkiä 25
Theotormonin kanssa ihanassa yhdynnässä autuus autuuden päällä.
Punaisena ja ruusuisena, himokkaana kuin ensinnä syntynyt säde
Oothoon tulee näkemään rakkaan ihastuksensa. Koskaan ei mustasukkaisuuden pilven kanssa
ilmene antelias rakkauden taivas - eikä tuo mukanaan itsekkyyden varjoja. 46
Käveleekö aurinko loistavassa vaatetuksessa salaisen lattian päällä
LEVY 8
siellä, missä kylmäkiskoinen saituri levittelee kultaansa? Vai putoaako kirkas pilvi
hänen kiviselle kynnykselleen? Näkeekö hänen silmänsä säteen, joka
laajentaa säälin katseen? Vai tuleeko hän sitomaan itsensä
härän vierelle sinun ankaraan kyntövakoosi? 47 Eikö tuo lempeä säde sävytä
lepakon, pöllön, hehkuvan tiikerin ja yön kuninkaan?48
Merilintu kahmaisee talvisen tuulenpuuskan raajansa peittääkseen 49
ja villi käärme viettelee ruton palvomaan itseään jalokivien & kullan kera.
Puut & linnut & pedot & ihmiset: Katso heidän ikuista iloaan!
Nouse vähän nähneine siipinesi ja laula lapsellinen ilosi!
Nouse ja juo autuutesi, sillä kaikki elävä on pyhää!
Täten Oothoon ulvoo jokaikinen aamu, mutta Theotomon istuu
valtameren reunalla keskustellen suunnattomien varjojen kanssa.50
Albionin tyttäret kuulivat neidon murheet & kaikuivat hänen huokauksiaan.
-The End-
KOMMENTAARI
Lyhenteet
B Harold Bloom: ”Commentary”. Teoksessa: William Blake: The Complete Poetry & Prose of William Blake, David V. Erdman (toim.). New York: Archon Books, 1988.
O Alicia Ostriker: ”Notes”. Teoksessa: William Blake: The Complete Poems, Alicia Ostriker (toim.). Harmondsworth, Middlesex: Penguin Books, 1977.
S Henry Summerfield: ”Notes on Criticism”. Teoksessa: Henry Summerfield: A Guide to the Books of William Blake for Innocent and Experienced Readers. New York: Colin Smythe, 1998.
SH Suomentajan huomautus.
Yleistä
Ilmeisin runoelman aatehistoriallinen vaikute on James Machpersonin The Songs of Ossian-eepokseen sisältyvä proosaruno Oithóna, joka on nimetty runon sankarittaren mukaan (Frye 1947, 238). Kontrastina passiiviselle Theotormonille Oithónan rakastaja Gaul surmaa rakastattarensa ahdistelijan Dunrommathin ja Oithóna itse valitsee mieluummin kuoleman kuin elämän oletetussa häpeässä. Oithónan jalosukuisuuteen Oothoonin hahmo lisää viisauden. Erdman (1954a, 213-216 (230-233)) todistaa, että Blake näyttää varustaneen Oothoonin myös rohkeudella, jonka omisti nuori naisorja nimeltä Joanna; Kapteeni John Gabriel Stedman avioitui Joannan kanssa mutta oli kuitenkin traagisesti kyvytön turvaamaan hänen vapauttaan – heidän tarinansa kapteeni kertoo teoksessaan The Narrative of Five Years' Expedition against the Revolted Negroes of Surinam (1796). Erdman (1954a) ehdottaa, että nimen 'Oothoon' kaksoisvokaalit ovat Stedmanin teoksen afrikkalaisten nimien vaikutusta. Blake laati kuvituksia Stedmanin teokseen vuosina 1792 ja 1793. Muut Blaken runoelman keskeiset nimet ovat johdoksia James Machpersonin The Works of Ossian-eepoksen nimistä Tornthormod, Brumo ja Lutha (Damon 1924, 329, joka lainaa H.G. Hewlett'iä).
Toinen keskeinen runoelman vaikute on ollut Blaken tavoin radikaalin kirjankustantaja Joseph Johnsonin piiriin kuuluneen Mary Wollstonecraftin varhainen feminismin klassikkoteos. Schorer (1946, 290) huomioi, kuinka läheinen Blaken runoelman asetelma on Wollstonecraftin teoksen vastaavaan. Teoksessaan Vindication of the Rights of Woman (1792, suom. ”Naisten oikeuksien puolustus”) Mary Wollstonecraft protestoi sitä, että naisia ei kasvateta tasaveroisiksi miesten kanssa vaan säädyllisyyden nimessä heidän oletetaan olevan nujerrettuja ja sievisteleviä. Blaken runoelmassa brittinaiset (”Albionin tyttäret”) ovat ”orjuutettuja” (1:1) tavalla, jonka Wollstonecraftin valituksia seuraava ja laajentava Oothoon tekee selväksi. Laajempi yhteiskuntakritiikki Oothoonin päätöspuheessa kaikuu – kuten Erdman (1954a, 224-226 (243-245)) on osoittanut – Mary Wollstonecraftin teosta Vindication of the Rights of Men (1790). Murry (1933, 109) esittää, että Blaken runoelman kertoma tarina on olennaisesti kappale Mary Wollstonecraftin omaa elämäntarinaa ja Wasser (1948) väittää, että Oothoonin ahdinko heijastelee Mary Wollstonecraftin kärsimystä tilanteessa, jossa hän rakastui kuvataiteilija Henry Füseliin, mutta tuli tämän jo avioituneen miehen torjumaksi, ja Theotormonin ja Bromionin suhde runoelmasssa heijastelee Henry Füselin sisäistä konfliktia. Oothoonin tarinan vertailua oletetusti emansipoituneen mutta onnettoman Mary Wollstonecraftin elämän kanssa edustaa myös Hilton (1983, 31-32), joka syyttää Oothoonia itsensä eristämisestä halvaannuttavalla retoriikan virtauksella.
Lukuisia muita teoksia ja myös klassisia myyttejä on saattanut vaikuttaa Blaken runoelmaan. Damon (1924, 105-106), joka lainaa Thomas Taylorin teosta Dissertation on the Eleusian and Bacchic Mysteries (n. 1790), näkee Oothoonin Leuthan laaksosta ruumiillisuuden alamaailmaan laskeutuvana Persefonena. Frye (1947, 240) samastaa Oothoonin yhdeksi hesperideistä, jotka vartioivat kultaomenien puuta kaukana lännessä ja näkee tarhakehäkukan (marygold) olevan näiden kultaisten omenien veroinen. Kristillisiin lähteisiin käännyttäessä Howard (1984, 108) ehdottaa, että Blaken runoelma on ”käänteinen muunnelma” heprealaisen Raamatun Laulujen laulusta kun taas Anderson (1984, 2) väittää, että viimeisessä puheessaan Oothoon antaa vastauksen John Miltonin Comus -runoelmalle, ja Wagenknecht (1973, 202) näkee Oothoonin kokemuksissa viittauksia John Miltonin Paradise Lost(1667)-runoelman Eevaan.
Oothoonin, Theotormonin ja Bromionin symboliset merkitykset on määritelty hyvin moninaisin tavoin. Hyvin vähän epäilyksiä on sen suhteen, että Oothoon on – kuten Erdman (1954a, 210-211 (227-228)) toteaa - samanaikaisesti nainen, orja sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikka. Myöskin Gardnerin (1954, 49) väite, että Oothoon on amerikkalaisen kapinan henki, on vakuuttavan tuntuinen. Huolellisesti erottaen hänet yksilöllisestä ihmisestä Max Plowman (1927a, 94) määrittelee Oothoonin ”sieluksi Kokemuksessa”, mutta Gillham (1973, 194-199) esittää, että Oothoon on kokonainen ihminen kontrastina Bromionille, joka on silkkaa aistimusta, ja Theotormonille, joka on silkkaa järkeilyä. Blackstone (1949, 315-316) näkee Oothoonin suhteen Bromioniin merkitsevän uskonnon orjuuttamaa vaistoa.
Bromionia on luonnehdittu ristiriitaisin tavoin yhdistelmänä aggressiivista väkivaltaa, filosofista materialismia ja legalismia. Bromionin nimi on jäljitetty kreikan sanaan bromios (”ärjyvä”) (Bloom 1965, 900), ja nimeen 'Bromius', joka on Bacchuksen epiteetti, joka Thomas Taylorin mukaan edustaa intellektin rajallista läsnäoloa ajallisessa maailmassa (Damon 1924, 329), sekä James Machpersonin The Songs of Ossian-eepoksen paikannimeen 'Brumo', joka on vainajien kummittelun leimaamaksi uskottu palvontapaikka. Max Plowman (1927a, 97) näkee Bromionin intohimon legalistisena rajoittajana ja Thomas Wright (1929, I:60) ”sovinnaisena uskontona”. Fryelle (1947, 241) Bromion näyttää olevan deisti ja moraalilain sekä vallankumouksen jälkeisen Amerikan orjuuteen perustuvan talousjärjestelmän edustaja. Bloom (1965, 901) näkee hänet sadistisena puritaanina, Hinkel (1979, 286) tekopyhänä moraalilakina ja Duerksen (1977, 187) samana kuin dogmaattinen, rationaalinen, tieteellinen mentaliteetti, joka kieltää syyntakeellisuutensa. Wagenknecht määrittelee Bromionin Theotormonin Haamuksi (Spectre) ja Oothoonin Theotormonin Emanaatioksi (Emanation) ja Stevenson (1971, 175) ajattelee, että luolineen ja kykyineen nostattaa myrskyjä kilpailijansa merellä Bromion edustaa klassisen mytologian tuulahduksia.
Epäilemättä heikkona, mustasukkaisena ja itse-kidutukseen taipuvaisena Theotormon on kuvailtu tukahdutettuna intohimona (Max Plowman 1927a, 97) ja sekä ulkoisen paineen että oman luontonsa pidättelemänä (Gardner 1954, 49). Toisin kuin Oothoon, Theotormon ei luota aisteihinsa (Duerksen 1977, 189) ja hän saattaa edustaa puhdasta järkeä, joka on eristäytynyt itseään ympäröivästä todellisuudesta (Gillham 1973, 195, 198-199). Murry (1933, 109) ehdottaa, että Theotormon on sellaisen ihmisen heikko intohimo, jonka ankaran moraalisen tuomion personifikaatio on Bromion. Websterin (1983, 91-92) mukaan Theotormon näyttelee pojan roolia oidipaalisessa kolmiodraamassa, jossa vahvan isän roolia näyttelee Bromion ja haluttavan äidin roolia Oothoon. Theotormonin nimen ensimmäinen theo tavu merkitsee 'jumala' kreikaksi (Damon 1924, 329) ja nimen loppuosa saattaa olla johdos herpean sanasta Torah (”Laki”) (ibid.), James Machpersonin The Poems of Ossian-eepoksen nimestä 'Torman', murteisesta versiosta englannin sanasta thunder (”ukkonen”)(Raine 1968, I: 398n21), tai englannin sanasta torment (”kärsimys”)(Wagenknecht 1973, 194). Theotormonin hahmoa raastaa Jumala (ibid. ) tai hänen oma käsityksensä Jumalasta (Bloom 1963, 901). Wagenknecht (1973, 206) väittää, että poliittisesti Theotormon on Englanti, joka ei koskaan ymmärtänyt Amerikkalaisten siirtokuntiensa levottomuuksien merkitystä.
Jonkin verran keskustelua on ollut Oothoonin suhteesta Viattomuuden ja Kokemuksen tiloihin. Oothoon näyttää kohtaavan Tarhakehäkukan Viattomuudessa ja sitten läpikäyvän Kokemuksen kauhut, mutta lopulta saavuttavan korkeamman Viattomuuden näyn (Murry 1932, 24, 1933, 120.121). Nurmi (1967, 1949 kuitenkin ajattelee, että Oothoon kulkee Kokemuksen lävitse takaisin Viattomuuteen ja Gillham (1973, 193) paikantaan Oothoonin kokonaan Viattomuuteen maailman omaksi kun taas Kokemuksen maailma jää kokonaan Theotormonin ja Bromionin osaksi.
Luultavasti kaikkein kiistellyin runoelman aspekti on Oothoonin asema enemmän tai vähemmän ideaalina sankarittarena. Ne, jotka tuomitsevat Blaken syylliseksi korkeasteiseen sovinismiin, sabotoivat Oothoonin asemaa. Damrosch (1980, 197-198, 201), joka huomioi Oothoonin ”verkkojen ja ansojen” muistuttavan pastorin vastaavia (5:18), kannattaa näkemystä, jonka mukaan Oothoon pysyy sidoksissa, koska hän etsii iloa pohjimmaisen hengellisen todellisuuden sijaan ulkonaisista ilmiöistä – tämän tulkinnan mukaan Oothoon on masokisti ja tirkistelijä (2:11-17, 7:25-25-26, Levy 3) joko siksi, koska maailma on turmellut hänen seksuaalisuutensa, tai siksi, koska seksuaalisuus on luontaisesti epätäydellistä - syytteeseen Oothoonin perversiosta antaa vaikuttavan vastineen Auckland (1982, 181n81). Damroschin tuntuma on, että Blake ei ole niin varma vapaan rakkauden siunauksellisuudesta kuin miltä vaikuttaa, ja Murry (1932, 23-24) vakuuttaa, että Oothoonin ideaalin täydellinen voitto olisi sopimatonta, koska se eliminoisi vastakohtaparien leikin (vrt. The Marriage of Heaven and Hell, Levy 3). Toisten tulkintojen mukaan raiskauksen seurauksena Oothoon menettää kykynsä nähdä Tarhakehäkukka sekä kukkana että nymfinä (Peterson 1973) ja hän antaa sanojen virran soljua torjuakseen epätoivon haluamatta Theotormonin ja Bromionin mielien koskaan sotkeutuvan tähän (Hilton 1983, 31-32). Puolustajien mielestä Oothoon tuo Ikuisuuden tiedon ja arvot ajalliseen maailmaan (Raine 1968, I: 166), onnistuu väistämään sovinnaisen ajattelutavan eikä koskaan väsy valistamaan muita (Duerksen 1977, 186), huomioi Urizenin legalismin olevan Theotormonin ja Bromionin puutteellisuuksien yhteinen nimittäjä (George 1980, 128), ”määrittelee itse oman seksuaalisuutensa ja myös puolustaa sitä” (Ostriker 1982, 158) ja heijastelee Blaken näkemystä, jonka mukaan naiset ja feminiininen tietoisuuden muoto edistävät ihmiskunnan pelastumista (Mitchell 1978, 191). Keskeisin ydinkysymys on se, onko Oothoon osasyyllinen Theotormonin kyvyttömyyteen voittaa oma sokeutensa, mihin kysymykseen Wagenknechtin (1973, 206) mukaan ei ole riittävän selvästi vastattu.
-Henry Summerfield: A Guide to the Books of William Blake for Innocent and Experienced Readers. 1998, 392-.
B: Tämä hymni vapaalle rakkaudelle on matka syvemmälle Blaken myyttiseen maailmankaikkeuteen kuin vaikkapa The Book of Thel (1789), mutta ei vielä ihan niin syvälle kuin America: A Prophecy (1793) ja sitä seuraavat Blaken eeeppiset runoelmat. Peter Francis Fisher: Valley of Vision – Blake as Prophet and Revolutionary (1961, 207) arvioi lyhyesti ja pätevästi, että tässä runoelmassa ”Blake tutkii langenneen ymmärryksen epäonnistunutta yritystä selviytyä intohimon jäsentämisestä. ” Lukuisat tutkijat ovat tulkinneet tämän runoelman uusplatonistisena kuvitelmana, joka perustuu antiikin Kreikan taruun Persefonesta – näkemys, joka ei millään tavoin sovi kuvaamaan runoelman todellisia tapahtumia. Nämä tutkijat ovat selvästi antaneet runoelman urizenisen raiskaajan eli Bromionin nimen johdattaa itseään harhaan, sillä ”Bromios” on todellakin antiikin tarustoissa yksi Dionysoksen eli Bacchukseen liitetty nimitys. Tämä nimi on selvästi tässä kontekstissa kuitenkin hyvin ilmeisesti Blaken ironiaa, sillä Blaken runoelman Bromion on puritaaninen ja deistinen, eikä hänessä todellakaan ole mitään dionyysistä; Hän on ”bromios” ainoastaan tämän kreikankielisen sanan kirjaimellisessa merkityksessä, sillä hän lakkamatta ja häpeämättömänä ”ärjyy” omaa perin juurin sovinnaista moraaliaan.
Blaken Vision of the Daughters of Albion- runoelman lähtökohtana on ollut James Machpersonin The Poems of Ossian (1760-1765, ”Ossianin laulut”) -runoelmateoksen Oithóna-hahmo samaan tyylliin kuin Emanuel Swedenborgin De Caelo et Eius Mirabilibus et de inferno, ex Auditis et Visis (1758, Suom. ”Taivas, sen ihmeet ja helvetti”)-teos tarjosi lähtökohdan Blaken teokselle The Marriage of Heaven and Hell. Northrop Frye: Fearful Symmetry -A Study of William Blake (1947, 238) ehdottaa, että ”Blake saattaa tässä protestoida James Machpersonin Oithónaa vastaan”, sillä Machpersonin runoelman naishahmo valitsee mieluummin kuoleman kuin raiskauksen tuoman häpeän. Olipa miten tahansa, Blaken runoelmassa on selvästi vaikutteita James Machpersonin Ossianin lauluista. Blaken runoelman Theotormonin henkilöhahmoa selvästi piinaa hänen käsityksensä Jumalasta – siitä hänen nimensäkin on johdettu.
Yksityiskohdat
1 Otsikko. SH: Albion on Blaken epiikassa koko ihmiskunnan, mutta erityisestikin juuri proletariaatin symboli ja tunnushahmo. Nimen 'Albion' alkuperä on antiikin Kreikan tarustoissa: Albion oli Amfitriten ja Poseidonin poika, joka sai kunnian ensimmäisenä perustaa kuningaskunnan Britteinsaarille. Näin Alf Henrikson: Antiikin tarinoita 1-2 (1993, 314), jonka lähde lienee pseudo-Apollodoroksen Bibiliotheca-teos. Rathleen Raine: Blake and Tradition (1968, II:251) kertoo, että Blaken epiikan Albion-hahmon esikuva on kabbalan ”kosminen ihminen”, Adam Kadmon. Sheila A. Spector: Glorious Incomprehensible: The Development of Blake's Kabbalistic Language (2001, 129) ja Sheila A. Spector: Wonders Divine: The Development of Blake's Kabbalistic Myth(2001, 131-135) kuitenkin kertovat, että Albion-hahmon esikuva on pikemminkin ”ensimmäinen ihminen” Adam Rishon, ei Adam Kadmon.
B: Viittaus Albionin tyttäriin otsikossa painottaa tässä erityisesti sitä, mitä he näkevät, sillä Albionin tyttäret toimivat surumielisenä kuorona kautta koko runoelman.
2 Motto. B: Runoelman motto julistaa näköaistin ylivaltaa suhteessa luonnollisen sydämen rajoitettuun tietoisuuteen. Bromioniin ja Theotormoniin viitatessaan motto on pateettinen, mutta viitatessaan Oothooniin se on ironinen. Näin siksi, koska runoelman kehityskertomus etenee tilanteeseen, jossa Oothoonin sydämen kokemuspiiri laajenee sisältämään kaiken sen, mitä hänen silmänsä ovat nähneet.
S: Sydän saattaisi olla Theotormonin ja Bromionin (Bloom 1963, 102) ja visionäärinen silmä Oothoonin (Wagenknecth 1973, 209). Anderson (1984, 4) kuitenkin ajattelee, että moton sydän viittaa Oothoonin sydämeen, joka Theotormoniin kohdistavan pakkomielteensä johdosta jää jälkeen hänen silmiensä näkemälle, mutta Mellor (1974, 63) antaa kunniamaininnan sydämelle, joka oivaltaa maailman myrskyisän puolen (vrt. runoelman kansilehden kuvitus) olevan jotakin vähemmän kuin kaikkivoipa. Antaen aforismille yleisemmän sovelluksen Damon (1924, 332) tulkitsee sen viittaavan siihen, että maailmassa nähtyjen raakuuksien paljous on sydämelle käsittämätontä, Fisher (1961, 206-207) uskoo sen olevan kehoitus silmän ja sydämen yhteistyöhön, Peterson (1973, 253, 256) näkee sen varoituksena siitä, että silmän havainto on pelkästään fyysinen ellei sydän näe sen lävitse, ja Wardle (1978, 334) ilmauksena renessanssia leimaavasta uskomuksesta koskien visuaalisten mielikuvien voimaa saavuttaa intellekti.
3 Tiivistelmä. B: Nämä Oothoonin lausumat rivit ovat johdatusta runoon aina Bromionin tekemään raiskaukseen saakka, vaikka niiden sävy eroaakin runon alun seitsemästätoista intensiivisen toiminnan rivistä, joita se summaa. Tiivistelmän sävy on tarkoituksellisen vaisu, mikä saattaa heijastaa emotionaalista loppuunkulumista, mutta sitä seuraa moraalinen uhma, jonka tilaan runo lopulta jättää naispäähenkilönsä. Tiivistelmän kolme ensimmäistä riviä tekevät selväksi, että Oothoonin alkuperäinen epäröinti johtuu seksuaalisesta kokemattomuudesta, eikä varjoista neidon rakkaudessa Theotormonin kanssa. Leutha, jonka laaksoihin Oothoon kätkeytyy, esiintyy myöhemmin Blaken Europe: A Prophecy (1794)- runoelmassa ivallisena, seksuaalisena viettelijättärenä, ja Blaken Milton (9:28-30)- runoelmassa Leutha esiintyy Saatanan emanaationa, jonka sosiaalinen valepuku on hyväntahtoinen lempeys, mutta todellinen luonto on salattu mustasukkaisuus. Leuthan laaksoihin piiloutuminen on sama asia kuin seksuaalisen todellisuuden karttaminen; Leuthan kukkasen taittaminen ja hänen laaksoistaan nouseminen ovat sen sijaan yritys antaa itsensä tuolle (torjutulle) todellisuudelle. Hirmuisiksi yltyvät ukkoset viittaavat ärjyvän Bromionin väliintuloon, joka pyrkii tuhoamaan Oothoonin yrityksen vapaaehtoisuuden aspektin.
S: Leutha voi olla seksuaalinen viettelijätär (Bloom 1963, 102-103), mutta Max Plowman (1927a, 100) näkee hänet pelkästään seksuaalisena viehätysvoimana, Beer (1968, 40) seksuaalisena vapautena ja Damon (1924, 329) puritaanisuutena. Leuthan laakso saattaisi olla paikka, johon voisi kätkeytyä omalta seksuaalisuudeltaan (Bloom 1963, 103), tai kenties se on sama asia kuin Leuthan sukupuolielimet (Damon 1965, 265).
4 Näyt. B: ”Albionin tyttäret” on Blaken versio Hesperideistä, Atlaksen tyttäristä, sillä Albion ”on kreikkalaisille sama asia kuin Atlas”. Atlantin valtameri (johon Theotormon samaistetaan) ja urizeniset myrskypilvet sen yllä (joihin Bromion samaistetaan) erottavat Albionin tyttäret siskostaan, Oothoonista; Oothoonin pako Theotormonia kohti voidaan tulkita paluun yrityksenä takaisin yhteyteen sisartensa kanssa. Runoelman heiveröistä, mutta kiistatonta poliittista allegoriaa valottaa David V. Erdman: Blake – Prophet Against Empire (1977, 226-). Atlantiksen myytti liitetään kautta koko runoelman hesperidien legendaan ja näin kaikkein vahvimmin symboliikassa koskien ”kirkasta Tarhakehäkukkaa” , jonka Oothoon taittaa lahjaksi Theotormonille. Samoin kuin hesperidien kultaiset omenat myös tarhakehäkukka (engl. marygold) on auringolle pyhitetty ja samoin se on myös alkuperäisen, syntiinlankeemusta edeltävän viattomuuden symboli. Antaessaan tämän vertauskuvan Theotormonille ja haaveillen rakkauden yhteydestä hänen kanssaan, Oothoon ilmaisee toiveensa kulkea matka (lapsuuden) Viattomuuden maailmasta (aikuisuuden) Kokemuksen maailmaan.
Oothoonin, Bromionin ja Theotormonin erilaiset tavat reagoida raiskaukseen ovat hyvin monisyisiä ja niiden ymmärtäminen on keskeinen haaste runoelman asianmukaiselle tulkitsemiselle. Bromion on brutaali, muttei tyhmä ja hänen moraalinsa urizeninen kieroutuminen on ironisella tavalla opettavaista. Hän on samalla ylimielinen puritaani ja hienostunut deisti, mikä kombinaatio on keskeinen Blaken poleemiselle tavoitteelle. Bromionin sadistista ylpeyttä varjostaa sekä huono omatunto että inho sitä seksuaalista heräämistä kohtaan, jonka hän uhrissaan aiheuttaa. Theotormonin yksinkertaisempi sisäinen konflikti on mustasukkaisuuden kärsimyksien ja rakkauden jatkamisen välillä ja myös masokistinen elementti tunkeutuu hänen reaktionsa retoriikkaan. Näky Oothoonista ja Bromionista sidottuna toinen toisiinsa, selkä selkää vasten, ei ole todellisuutta vaan Theotormonin toiveen täyttymys – samoin kuin sitomiskohtauksen luolat edustavat hänen langenneen tietoisuutensa koukeroita. Oothoonin reaktio on näistä kolmesta kaikkien hienosyisin ja moniselitteisin. Hyvin keskeisessä asemassa on jakso (Levy 2, rivit 11-19), joka on yksi kaikkein eniten väärintulkittuja Blaken runoudessa. Oothoon aloittaa jakson hyväksymällä sekä raiskaajansa Bromionin että rakastajansa Theotormonin moraalin, mutta tämä hyväksyminen on ristiriidassa hänen uuteen tilanteeseensa kohdistuvan reaktion psyykkisen todellisuuden kanssa. Oothoon ei voi itkeä, koska siihen liittyvää mielenliikettä ei ole, mutta hän pyrkii kuitenkin simuloimaan (teeskentelemään) epätoivoa. Mutta kuitenkin raajojen väänteleminen viittaa tässä Oothoonin seksuaalisen kaipauksen heräämiseen ja siihen, että ainoastaan Theotormon voisi todella täyttää Oothoonin toiveet. Theotormonin epäonnistuminen näiden toiveiden täyttämisessä innoittaa Oothoonin etsimään (molemminpuolista) korviketyydystystä hetkellisestä ja masokistisesta alistumisesta Prometheuksen rangaistusta muistuttavaan katumusharjoitukseen. Levyn 2 rivit 18-19 muodostavat yhden Blaken runouden hurjimmista ironioista. Tuosta aallonpohjasta eteenpäin Oothoon kulkee kohti oman täydellisen vapautensa retorista voimannäytettä.
S. Foster Damon: William Blake – His Philosophy and Symbols (1958, 330) huomioi, että Bromionin puheeseen (4:13-24) vastataan Blaken Milton-runoelmassa (28:15-18). Bromionin puheen rivi 22 kaikuu Blaken Marriage of Heaven and Hell- teoksen viimeistä riviä ja siinä on muistumaa myös Blaken Tiriel -runoelman rivistä 8:9.
Levyn 5 rivillä 3 esiintyy ensi kerran Blaken runoudessa keskeinen nimi 'Urizen'. Urizenin nimen alkuperä Blakella on kenties kreikan sana Ûrizein, joka tarkoittaa ”piirtää harpilla”. Nimi 'Urizen' myös kaikuu sanaa (ja merkitystä) englanninkielen sanasta horizon (”horisontti”), jonka etymologinen alkuperä on täsmälleen sama kreikankielinen sana.
Blake työstää ja varioi Levyn 5 rivejä 8-9 uudemman kerran Vala, or the Four Zoas- runoelman jaksossa II. 35:3-4. Levyn 5 rivien 39-40 kaikuja on taas Blaken Vala, or the Four Zoas- runoelman jaksossa VIII. 108:11-12. Oothoonin loppuväite (8:9-10) toistetaan Enitharmonin laulussa, Vala, or the Four Zoas II. 34:78-79. Katso myös Blaken A Song of Liberty-runon viimeinen rivi ja Orcin sanat Blaken America: A Prophecy -runoelmassa (8:13).
5 1:1. S: DiSalvo (1983, 162) ehdottaa, että Albionin tyttäret eivät ole brittiläisiä naisia vaan brittiläisten siirtokuntien asukkaita, joilta on riistetty heidän ikiaikainen vapautensa.
1:1-2. O: Sorretut brittinaiset voivat suunnata katseensa Amerikkaa kohti toisaalta haaveksuen ja toisaalta säälien, koska manner on tässä Blakella sekä poliittisen ja sosiaalisen vapauden symboli että orjakaupan symboli.
6 1:3. Amerikan pehmeän sielun tähden...S: Damon (1924, 329) vakuuttaa, että Oothoon liittyy ilmansuunnista länteen, joka symboloi ihmisen kehoa.
7 1:4. ... hän etsi kukkia lohdutuksekseen. S: Erdmanin (1954a, 219 (236-237)) tämä viittaa kapinan syttymiseen; Kun yksi kansannousu sammuu, toinen syttyy – samoin kuin kukat vuoroin kuihtuvat ja puhkeavat kukintoonsa. Damonin (1924) mukaan kukkien kerääminen on merkkinä sielun lankeemuksesta ja jäämisestä aistillisen kauneuden vangiksi.
8 1:5. S: Tarhakehäkukan (marygold) arvo ja merkitys ovat kiisteltyjä aiheita. Tarhakehäkukka on tulkittu symboloivan petollista ja katoavaista kuolevaista kehoa (Harper 1961, 259), Oothoonin neitseellisyyttä (Erdman 1954a, 217 (235)), Santo Domingon vuoden 1791 orjakapinaa (ibid., 212, 219 (229, 236-237)), syntiinlankeemusta edeltävää maailmaa (Bloom 1965, 901) ja Oothoonin unelmaa onnesta Theotormonin kanssa (Anderson 1984, 9). Kukan taittaminen on traditionaalisesti seksuaalisen aktin vertauskuva (Damon 1924, 329). Kukan on sanottu vievän Oothoonin Viattomuuden tilaan (Frye 1947, 239), mutta – huolimatta sen tarjoilemasta antimaterialistisesta filosofiasta – sen on myös uskottu johtavan harhaisesti uskomaan, että tämänpuoleisesta maailmasta voisi odottaa osakseen jotakin hyvääkin (Raine 1968, I: 170, 176). Anderson (1984, 7-8, 13-14) väittää, että näkemystä ja vapautta edustava nymfi on hyvä, mutta Oothoonin Theotormoniin kohdistuvaa ihastusta symboloiva kukinto on paha.
9 1:11. Sitten Oothoon taittoi kukan...O: Kukan taittaminen on traditionaalisesti seksuaalisen initaation symboli.
10 1:16. Bromion raastoi neitoa ukkosillaan...O: Bromion raiskaa Oothoonin, joka tästä lähtien on Bromionin orjatar.
11 1:17. S: Bromionin sisintä kiusaa syyllisyydentunto (Bloom 1963, 106).
12 1:19. S: Baine (1981, 206-207) otaksuu, että Bromion projisoi oman omistushaluisen seksuaaliviettinsä delfiineihin; Stevenson (1971, 175) sen sijaan näkee delfiinit Theotormonin mustasukkaisuuden symbolina.
13 1:20. S: Vallankumous ei ole vielä tarpeeksi edennyt ja siksi Bromion kykenee esittämään tämän väitteen (Bloom 1963, 107). Tämä viittaa Amerikan alkuperäiskansojen maa-alueiden eurooppalaiseen valloitukseen (DiSalvo 1983, 162-163).
14 1:21. Minun sinetilläni merkityt....O: Blaken aikakaudella orjanomistajat usein polttomerkitsivät orjiaan.
r. 1:21-22. S: Bromion käyttää Blaken aikakaudella tavallista argumenttia, jonka mukaan orjat ovat tyytyväisiä asemaansa, koska he ovat tottuneet siihen – Bromion näkee orjat myöskin taikauskoisina (Erdman 1954a, 220 (237-238)).
15 2:3. Silloin myrskyt raastoivat Theotormionin raajoja...O: Theotormon on emotionaalisesti musertunut Oothoonin raiskauksesta, mutta yhäti säilyy kuitenkin passiivisena.
16 2:4. ….aviorikollisen parin....S: Damon (1924, 106) ensin väittää, että sosiaalinen paine pakottaa Oothoonin avioitumaan raiskaajansa kanssa; Frye (1947, 239) esittää, että Oothoon on naimisissa Theotormonin kanssa ja tekee aviorikoksen Bromionin kanssa. Useimmat lukijat ovat kuitenkin yksimielisiä Damonin (1967, 437) myöhemmän kannan kanssa, jonka mukaan Oothoon on sinkku, joka tulee raiskatuksi matkallaan rakastajansa luokse.
17 2:5. S: Jacksonin (1974, 92) mukaan Theotormon on sitonut Bromionin ja Oothoonin selkä selkää vasten, mutta Duerksenin (1977, 187) mukaan Theotormon on yrittänyt ja epäonnistunut joko pesemään tai piilottamaan Bromionin ja Oothoonin uskonoppinsa vesillä ja Schorer (1946, 290) väittää, että Bromion on sitonut Oothoonin itseensä pakkoavioliitolla. Duerksenin (1972) väite, että kauhu ja nöyryys eivät ole Bromion ja Oothoon, ei ole vakuuttava.
Selkä selkää vasten yhteensidotun parin tulkinnat ovat pikemminkin keskustelua rikastuttavia kuin ristiriitaisia. Oothoonin ja Bromionin yhteyttä on kuvailtu luonnottomaksi (Gleckner 1959, 210) ja katkeroituneen avioliiton siteeksi (Deen 1983, 51 – vrt. Raine 1968, I: 170). Tämä on selitetty epätodelliseksi ja pikemminkin mustasukkaisen Theotormonin fantasiaksi, jonka tapahtumapaikkana olevat luolat on paikannettu Theotormonin mielen sisälle (Bloom 1963, 107-108, 1965, 901); Bromion ja Oothoon ovat tässä selkä selkää vasten sidottuja, että heidän parittelunsa olisi mahdotonta (Wagenknecht 1973, 207). Luolat on yhdistetty Bromioniin, koska siellä hän on langettanut käsityksensä seksuaalisista suhteista Theotormonin kannettavaksi (Murray 1974b, 94). Toisella tasolla orjanomistaja ei ole todella vapaa vaan hän on riippuvainen orjastaan (Ostriker 1977, 904) ja luolat viittaavat yhtäällä amerikkalaiseen orjanomistajan taloon ja toisaalla yleisellä tasolla ne ovat materialistisen ja papillisen tyrannian symboli (Howard 1984, 101).
18 2:6-10. S: Keskeisiä tämän jakson tulkinnan ongelmia ovat olleet Theotormonin kyynelten syy ja se, onko tässä viitattu himo ymmärrettävä myönteisessä vai kielteisessä valossa. Itkeekö Theotormon epäoikeudenmukaisuuden leimaaman yhteiskunnan uhrien tähden (Erdman 1954a, 216 (234)) vaiko lähinnä oman henkilökohtaisen kärsimyksensä tähden (Gillham 1973, 208)? Viittaako himo tässä yhteydessä orjien ja lasten sortoa ylläpitävään mentaliteettiin (Damon 1924, 330)? Löytääkö Theotormonille leimallinen tukahdutettu intohimo purkautumisväylänsä lasten ja orjien hyväksikäytössä (Stevenson 1971, 176)? Vai onko ”himo” tuomittavaa intohimoa ja energiaa sellaisen hurskastelijan näkökulmasta, jonka moraalinen järjestelmä käytännössä sortaa orjia ja hyväksikäyttää lapsia (Bloom 1963, 108)?
19 2:11-12. S: Bloomin (1963, 109) mukaan Oothoon ei voi itkeä, koska tietää olevansa syytön ja hänen vääntelehtimisensä on seksuaalista ja viestii täyttymättömästä intohimosta.
20 2:13. ...ja kutsuen Theotormonin Kotkia saalistamaan hänen lihaansa. O: Antiikin Kreikan tunnetussa tarussa Zeus rankaisi Prometheusta tulen varastamisesta antaen kotkien ikuisesti raadella hänen sisälmyksiään.
S: Kotkat on selitetty teeskenneltynä katumuksena (Bloom 1963, 109), Oothoonin mielikuvituksen tuotteina (Erdman 1974, 131), Theotormonin lain ja järjestyksen ideaaleina tai välineinä (Duerksen 1977, 189), orjanomistajan ruoskaniskujen vertauskuvina (Howard 1984, 103).
21 2:18. S: Theotormonin hymy on sadistinen (Bloom 1963, 109). Oothoon tulkitsee sen tilapäisesti väärin merkkinä hyväksynnästä (Peterson 1973, 258).
22 3:13. S: Oothoon kysyy, miten ”vanhat” materiaalisen maailman ylittävät ajatukset ovat koskaan kyenneet saavuttamaan inhimillisen tietoisuuden (Howard 1984, 105). Oothoon yrittää palauttaa Theotormonin tukahdutettuja intohimoja tietoisuuteen (Webster 1983, 99).
23 3:17-20. S: Damonin (1924, 330) mukaan Karitsa ja Joutsen symboloivat Viattomuutta, mutta Raine (1968, I: 177) väittää, että joutsen on platoninen sielun symboli – se kastaa siipensä materiaan, kylpee ja on jälleen puhdas. Ristiriidassa Rainen kanssa Gleckner (1982a, 164) pitää joutsenta ”ikuisen mielikuvituksellisen yksilöllisyyden” symbolina ja vakuuttaa, että Oothoon, ollen puhdas ja valkoinen, pitää itseään kontrastina hedelmälle, karitsalle ja maan tahrimalle joutsenelle. Erdmanin (1954a, 222 (240)) mukaan Oothoon on raskaana oleva orja, jonka mielestä tumma ihonväri ja raskaus ovat kauniita.
3:19. ...ikuisen virtamme... S: ks. Adonan joki, johon viittaa The Book of Thel (1:4) (Frye 1947, 241).
24 3:21-4:11. S: Useat kriitikot ovat nähneet Theotormonin olevan kahden vaiheilla kun hän vastaa Oothoonin vetoomukseen tunnustaa kaikissa elävissä olennoissa olevan aspektin, joka ylittää fyysistä kehoa koskevat (ulkonaiset) tosiseikat/olosuhteet. Kenties Theotormonilla on aavistus rationaalisen ymmärryksen tuolla puolen olevasta ”kaukaisesta maasta” (Duerksen 1977, 191), mutta kuitenkin hänen epäluulonsa Oothoonin vakuuttelua kohtaan on hänen vallitseva asenteensa (Margoliouth 1951, 94). Mellorin (1974, 60) mukaan Theotormon uskoo, että ainoa pakotie epätoivosta perustuu itsensä sulkemiseen omaan ’taloonsa’ - siis ihmisen lockelaiseen mieleen, joka perustuu täydellisesti yksin aisteihin. Gillhamin (1973, 203-205) mukaan Theotormon on suruissaan, sillä hänen ajatuksensa – huolimatta siitä, että ne ovat omaehtoisia suhteessa aistinhavaintoihin – ovat salaperäisen ”kadehtijan” vallassa. Wagenknecth (1973, 210) olettaa, että Theotormon pelkää yhtäällä itselleen vieraiden ajatusten häiritsevää tunkeutumista (omaan mieleensä) ja toisaalla omien (salaisimpien) ajatuksiensa karkaamista yleiseen tietoisuuteen; Bracher (1984, 171), joka laajentaa Gardnerin (1954, 52) käsittelemää huomiota, vakuuttaa Theotormonin halveksivan sitä, mikä on todella olemassa (tässä ja nyt), ja suruissaan hän takertuu nostalgiseen kuvaan peruuttamattomasti menetetystä menneisyydestä. Websterin (1983, 100-101) näkemys on, että Theotormon suree tässä (menetetyn) lapsuuden ihanuutta, vaikka lapsuuden uudistuminen assosioituu hänen mielessään kateuden tuskiin.
25 4:15-16....vaikka toistaiseksi emme niitä tunne, ne eivät ole lopullisesti aistiemme ulottumattomissa...S: Tämä on selvä viittaus runoelman ensilehden mottoon. Kenties on olemassa asioista, joita ihmissydän ei ole vielä käsittänyt. Wasserin (1948, 296) mukaan ilmaus ”eivät ne ole havaitsemisen ulottumattomissa” viittaa siihen, että mitään sellaista, mitä ei voida havaita aistein, ei ole olemassa.
26 4:22. Ja eikö vain olekin yksi laki sekä leijonalle että härälle? O: ”Yksi laki Leijonalle ja Härälle on sortoa.” , Blake kirjoittaa The Marriage of Heaven and Hell-teoksessaan. Vrt. myös Tiriel (8:9).
27 4:12-24. O: Bromionia vaivaa tässä huono omatunto ja hapuileva tietoisuus siitä, että Oothoon on oikeassa. Kuitenkin Bromion pikaisesti palaa alkuperäiseen asenteeseensa, jota leimaa jäykkä materialismi ja moralismi.
S: Beer (1968, 44) uskoo Bromionin puhuttelevan tässä Oothoonia ja Gleckner (1965, 5) ajattelee, että Bromion väittelee tässä Oothoonin sitä kantaa vastaan, jonka mukaan on olemassa muitakin aisteja kuin vain ne viisi, jotka ihmiskunta omaa syntiinlankeemuksen jälkeisellä aikakaudella. Useimmat kriitikot ovat kuitenkin Damonin (1924, 330-331) kanssa yksimielisiä, että Bromion puhuttelee tässä Theotormonia.
Mielipiteet ovat jakautuneet, onko Bromion enemmän vai vähemmän täydellinen materialisti. Bromion saattaa ounastella, että transkendenttinen todellisuus on olemassa, mutta hänen valintansa on jättää se vaille huomiota, koska se on yhtäkaikki saavuttamaton (Stevenson 1971, 180) tai koska fysikaalinen maailma käsittää kaiken ihmisen tarvitseman (Bracher 1984, 172-173) ja hänen mukaansa tämänpuoleisessa maailmassa sota, taloudellinen epäoikeudenmukaisuus ja helvetinpelko ovat välttämättömiä sosiaalisen järjestyksen säilyttämiseksi (Erdman 1954a, 223 (241)). Wagenknechtin (1973, 208) mukaan Bromion on matkalla kohti keskeisiä oivalluksia, mutta luolan kynnyksella oleva Theotormon estää hänen kulkunsa.
Duerksenin (1977, 191) tavoin Howard (1984, 105) on vakuuttunut, että Bromion ei usko mihinkään sellaiseen, mitä tiede ei havaitse, ja näkee, että imperialistin ja materialistin ominaisuudessa Bromion puhuu tässä uusista maataloustuotteista ja uusista tieteellisistä löydöksistä, mutta Raine (1968, II: 124-127) vakuuttaa, että Bromionin retoriikka kaikuu tässä John Locken spekulaatioita siitä, mitä ihmisellä luontaisesti olevia tarkemmat tai toisenlaiset aistit voisivatkaan paljastaa materiaalisesta todellisuudesta, ja Mellor (1974, 59-60) väittää, että riveillä 4:14-18 Bromion vaientaa Theotormonin retorisilla kysymyksillään, jotka kaikki sisältävät immateriaalisten asioiden olemassaolon kieltävän ajatuksen. Rainen ja Mellorin argumentit ovat erityisen kiinnostavia.
r. 4:24. ..olemassaolon houreet (the phantoms of existence)...S: ihmisolennot, jotka laki on musertanut (Fisher 1961, 208), Oothoonin mielessään kuvittelemat maailmat (Mellor 1974, 59-60).
28 5:1-. ...neito aloitti valituslaulunsa uudelleen. O: Loppuosa runosta on todellisuudessa Oothoonin ylistyslaulua Vapaudelle. Oothoonin argumentaatio etenee seuraavasti: 1. Järjen jumala, Urizen, on väärässä, koska kaikki yksilöt ovat ainutkertaisia ja niillä on omat muotonsa, näkynsä, ilonsa. Ne ovat todellista pyhyyttä. Kirkon ja Valtion väärä pyhyys haaskaa ja väärinkäyttää inhimillisiä energioita. Ne myöskin pakottavat kuvottaviin avioliittoihin, jotka puolestaan tuottavat hirviömäisiä lapsia. 2. Lapsuuden pitäisi alkaa eroottisella (nautintoa-rakastavalla) viattomuudella ja kulkea vapaasti kohti kypsempää seksuaalisuutta, joka tuo inhimilliseen eksistenssiin pontevuutta ja autuutta. Väärän vaatimattomuuden opetus vääristää tämän kehityksen ja tuottaa teeskentelyä, hurskastelua ja häpeää. Oothoon, joka on väistänyt nämä vääristymät, on ikuinen neitsyt. Tavanomainen neitsyys kuitenkin on vain tukahdutettua kaipausta, joka johtaa vain autoerotismiin ja hedelmättömään perversioon. 3. Todellinen rakkaus on vapautta. Omistuhalu ei ole rakkautta. Todistaakseen rakkautensa Oothoon tarjoaa Theotormonille täydellisen vapauden. Oothoonin johtopäätös on asettaa vastakkaín elämänkielteisen itsekkyyden ja kaiken elämän pyhyyden hyväksymisen.
29 5:3. ...Urizen...S: Mahdollisesti johdettu kreikan verbistä ûrizein (”sitoa”, ”rajoittaa”) (D. Plowman 1929, 17) tai sanallista leikittelyä englannin ilmaisulla your reason (”sinun järkesi”) (Schorer 1946, 271). Klonsky (1977, 12) ehdottaa kreikan substantiivia ûranos (”taivas”), mikä nimi annettiin vuonna 1781 löydetylle Uranus-planeetalle, jota aluksi kutsuttiin kuningas George III:n mukaan nimellä Georgium Sidus.
30 5:7-8. S: Vaikka Stevenson (1971, 180) vakuuttelee, että suuri suu ja kapeat silmäluomet viittaavat jalomielisyyteen, ne kuitenkin vaikuttavat tässä viittaavan tämän vastakohtaan: Suurisuinen on altis ottamaan lahjuksia. Bloom (1963, 114) kuitenkin näkee suuren suun myönteisessä valossa.
31 5:14-15. Kuinka kaukana onkaan lihavaksi ruokittu palkollinen onton rumpunsa kanssa....O: Blakella on ollut mielessään kenties riistanvartija, joka palvelee maan rikkaita köyhien kustannuksella, tai kersantti, joka huokuttelee nuoria miehiä kaukana merten takana käytävään sotaan.
32 5:17. O: Kirkkoherra (parson) esiintyy tässä korostetusti virkamiehenä, joka kerää Blaken aikakaudelle leimallisesti kaikille kansalaisille pakollista kirkollisveroa.
33 5:19....abstraktion kylmillä tulvilla...S: Viittaa abstrakteihin ideaaleihin kuten kunnia, uskollisuus ja siveys (Tayler 1973b, 78).
34 5:24-32. S: ”Julma kauhu” viittaa vihaiseen, turhautuneeseen aviomieheen. Kieroon kasvatetun poikalapsen vihan kohde on ensin hänen äitinsä, sitten hänen aviovaimonsa – hän halveksii seksiä viimeksi mainitun kanssa, eikä koskaan tunne tyydyttävää intohimoa, ”päivän nuolia” (George 1980, 130). Damon (1967, 438) näkee tässä viittauksen rakkaudettomassa avioliitossa ”väärinkasvatettuihin lapsiin”.
35 r. 3:2- , r. 5:33-6:1. S: Kahdessa eläinlajistoluettelon jaksossaan Oothoon vakuuttaa, että eläimillä on joko enemmän aistimuksia kuin tavanomaisen viiden aistin kautta välittyneet aistimukset (Beer 1968, 43, Mellor 1974, 61) tai tietoa, joka ei ole saatu aistien välityksellä (Damon 1924, 106, Howard 1984, 104-105).
r. 5:41-6:1. S: Kaikki maan päällä – mukaanlukien jopa kuolleet ruumiit – auttaa synnyttämään uutta elämää ja matojen ilo kehottaa ihmisiä pitämään kiinni onnestaan (Beer 1968, 45). Rainelle (1968, I: 119) nämä rivit assosioituvat ajatukseen vastakohtien synteesistä, jonka alkuperä on jäljitettävissä alkemian symboliikkaan. Mato syö lihaa vapauttaakseen sielun (Lindberg 1973, 261) ja se on tässä The Book of Thel-runoelman madon tavoin yhdellä tasolla fallinen symboli, joka edustaa siirtymää neitseellisyydestä seksuaaliseen elämään (Tolley 1973, 115-116).
36 6:1-3. O: 1. Ihmisen kuolevaisuus merkitsee elämää madoille; 2. Ihmisen kuolevaisuuden todellisuus muistuttaa meille, että on tartuttava hetkeen – Carpe diem: meillä on vain yksi elämä.
6:3…suloisina elpyvät sinun lapselliset ilosi!...S: tämä ei viittaa lapsuuden iloihin yleisellä tasolla vaan pikemminkin viattomiin iloihin, joita abstrakti ajattelu tai salakavala säädyllisyys eivät ole turmelleet (Murry 1932, 18-19). Kyseessä on lapsenmielinen ajattelutapa, johon viittaa Matteuksen evankeliumi (18:3)(Paley 1970, 35) – vastailmestynyt, turmeltumaton ja varhaiseen lapsuuteen kuuluva (George 1980, 142).
37 6:10. ... tulee esiin (com’st forth)…..S: Viittaa merkityksiin ”tulee maailmaan” ja/tai ”kypsyy sisäisesti”.
38 6:13. ... näennäisessä unessa...S: Viittaa tässä yhteydessä seksuaalivietin tarkoitukselliseen tukahduttamiseen ja/tai sen latenssitilaan (George 1980, 134).
39 6:21. Mutta Oothoon ei ole sellainen...S: Petersonin (1973, 262-263) mukaan Blaken ilmaisu on tässä lauseopillisesti moniselitteinen: Blake vihjaa, että Oothoon on liian passiivinen ollakseen ”neitsyt täynnä neitseellisiä mieltymyksiä”. Mutta katso tässä r. 6:22-7:2.
40 7:1. onnellisessa yhdynnässä.....O: Katseen ja katseen kohteen yhtyminen. Oothoon julistaa tässä, että visuaalinen aistiminen on jopa eroottinen teko.
41 7:2. S: Duerksen (1977, 192) väittää, että Oothoon on taiteilija.
42 7:3. Se intohimon hetki! S: Viittaa hetkeen, jolloin Oothoon murtautuu ajan kahleista Ikuisuuteen (Hinkel 1979, 280-281, 285, 287-288). Hinkelin argumenttia kiitellen Anderson (1984, 11-12, 21n25) kontrastoi Oothoonin carpe diem-käsityksen hetkestä John Miltonin asenteeseen aikaa kohtaan Comus-runoelmassa (II.738-743).
43 r. 6:11, r. 7:3-11. S: Epäterveen eroottisen hautomisen (Schorer 1946, 293) ja autoerotismin kuvaus (George 1980, 135-137). Mukana saattaa tässä olla vihjaus oman itsekieltäymyksen suomaan perverssiin tyydytykseen.
44 7:12. Mustasukkaisuuden Isä. O: Ilmaus viittaa tässä Urizeniin, Blaken epiikan ”järjen jumalaan” – ja myös Vanhan testamentin ”mustasukkaiseen Jumalaan”.
45 7:17-22. S: Taylerin (1973b, 79) mukaan omistushalu ja mustasukkaisuus synnytetään avioliiton orjuuteen pakotettujen naisten sydämissä.
46 7:23-29. S: Oothoonin tarjous on kuvailtu ”harhaanjohdettuna” (Hilton 1983, 44) ja tuomittu lankeemuksena Urizenin alhaiseen viekkauteen (Anderson 1984, 15). Peterson (1973, 263) väittää, että sellainen käytös olisi itsensä kieltämiseen liittyvää nautintoa (7:8). Bloom (1963, 116) ja muut uskovat, että tarjouksella on Blaken hyväksyntä ja DiSalvo (1983, 162) olettaa, että se yhdistää taloudellisen ja seksuaalisen anteliaisuuden. Mona Wilson (1927, 80-81) vihjaa määrätynasteisella oikeutuksella, että tässä jaksossa on hitunen tahatonta komiikkaa. Blake näyttää aliarvioineen tämän jakson vaikutuksen suhteessa runoelmassa yleisesti vallitsevaan mustasukkaisuuden intohimoiseen kieltämiseen.
47 8:4. ..sinun ankaraan kyntövakoosi...S: siis Urizenin (Stevenson 1971, 186) tai Theotormonin.
48 8:5. ..yön kuninkaan....S: Kenties kotka, joka palaa ”yöllisestä saalistuksestaan” (2:25-26). Miner (1962, 70-71) ehdottaa tämän viittaavan Leijonan tähtikuvioon.
49 8:6-. S: Nämä olennot vailla omaisuutta löytävät kukin ilonsa toimiessaan kukin oman luontonsa mukaisesti (Beer 1968, 46). Meren linnulle on suojelevaa käyttöä jopa Urizenin tuulenpuuskasta (Duerksen 1977, 193).
50 8:12. ...keskustellen suunnattomien varjojen kanssa...S: Ilmaus ’varjot’ viittaa tässä Platonin Valtio-dialogin luolavertauksen (514a-520a) hengessä olentoihin ja asioihin, jotka ovat eksklusiivisesti fyysisiä (Raine 1968, I: 176). Theotormon saa masokistista nautintoa omasta mustasukkaisuudestaan ja surustaan (Bloom 1963, 116).
Kirjallisuus
-Ackland, Michael 1982. The Embatted Sexes: Blake's Debt to Wollstonecraft in The Four Zoas. Blake: An Illustrated Quaterly, XVI (Winter 1982-1983), 172-183.
-Anderson, Mark 1984. Oothoon, Failed Prophet. Romanticism Past and Present, VIII (Summer 1984), 1-21.
-Beer, John 1968. Blake's Humanism. Manchester: Manchester University Press. New York: Barnes and Noble.
-Blackstone, Bernard 1966 (1949). English Blake. Hamden, Conn. : Archon Books.
-Bloom, Harold 1963. Blake's Apocalypse - A Study in Poetic Argument. New York: Doubleday.
-Bloom, Harold 1982 (1965). Commentary. Teoksessa William Blake: The Complete Poetry & Prose of William Blake, David V. Erdman (toim.). Berkeley and Los Angeles: University of California Press, 894-970.
-Bracher, Mark 1984. Metaphysical Grounds of Oppression in Blake's Visions of the Daughters of Albion. Colby Library Quaterly, XX (Sep. 1984), 164-176.
-Damon, S. Foster 1958 (1924). William Blake - His Philosophy and Symbols.. Gloucester, Mass. : Peter Smith.
-Damon, S. Foster 1988 (1965)A Blake Dictionary - The Ideas and Symbols of William Blake. Hannover and London:University Press of New England for Brown University Press.
-Damrosch, Leopold Jr. 1980. Symbol and Truth in Blake's Myth. Princeton: Princeton University Press.
-DiSalvo, Jackie 1983. War of Titans - Blake's Critique of Milton and the Politics of Religion. Pittsburg: University of Pittsburg Press.
-Duerksen, Roland A. 1972. A Crucial Line in Visions of the Daughters of Albion. Blake Newsletter, VI (Winter 1974-1975), 95-96.
- Duerksen, Roland A. 1977. The Life of Love: Blake's Oothoon. Colby Library Quaterly, XIII (Sep. 1977), 186-194.
-Erdman, David V. 1954a. Blake: Prophet Against Empire: A Poet's Interpretation of the History of His Own Times. Princeton: Princeton University Press.
-Erdman, David V. 1977c (1954). Blake: Prophet Against Empire - A Poet's Interpretation of the History of His Own Times. Princeton: Princeton University Press.
-Fisher, Peter F. 1961. The Valley of Vision - Blake as Prophet and Revolutionary. Toronto and Buffalo: University of Toronto Press.
-Frye, Northrop 1962 (1947). Fearful Symmetry - A Study of William Blake. Boston: Beacon Press.
-Gardner, Stanley 1954. Infinity on the Anvil - A Critical study of William Blake's Poetry. Oxford: Blackwell.
-George, Diana Hume 1980. Blake and Freud. Ithaca and London: Cornell University Press.
-Gillham, D. G. 1973. William Blake. Cambridge: Cambridge University Press.
-Gleckner, Robert F. 1959. The Piper and the Bard -A Study of William Blake. Detroit: Wayne State University Press.
-Gleckner, Robert F. 1965. Blake and the Senses. Studies in Romanticism, V (1965), 1-15.
-Gleckner, Robert F. 1982a. Blake's Swans. Blake: An Illustrated Quaterly, XV (Spring 1982), 164-169.
-Harper, George Mills (1961). The Neoplatonism of William Blake. Chapel Hill: University of North Carolina Press.
-Henrikson, Alf 1993 (1963). Antiikin tarinoita 1-2 (Alkuteos: Antikens Historier, 1958). Suomentanut Maija Westerlund. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY.
-Hilton, Nelson 1983. Literal Imagination - Blake's Vision of Words. Berkeley: University of California Press.
-Hinkel, Howard H. 1979. From Energy and Desire to Eternity: Blake's Visions of the Daughters of Albion. Papers on Language and Literature, XV (1979), 278-289.
-Howard, John 1984. Infernal Poetics - Poetic Structures in Blake's Lambeth Prophecies. Rutherford: Fairleigh Dickinson University Press; London and Toronto: Associated University Presses.
-Jackson, Mary V. 1974. Additional Lines in VDA. Blake Newsletter, VIII (Winyter 1974-1975), 91-93.
-Klonsky, Milton 1977. William Blake: The Seer and His Visions. New York: Harmony Books.
-Lindberg, Bo 1973. William Blake's Illustrations to the Book of Job. Åbo, Finland: Åbo Akademi.
-Margoliouth, H. M. 1951. William Blake. London: Oxford Univerity Press.
-Mellor, Anne Kostelanetz 1974. Blake's Human Form Divine. Berkeley: University of California Press.
-Miner, Paul 1962. The Tyger': Genesis & Evolution in the Poetry of William Blake. Criticism, VI (1962), 59-73.
-Mitchell, W. J. T. 1978. Blake's Composite Art - A Study of the Illuminated Poetry. Princeton: Princeton University Press..
-Murray, E. B. 1974b. Bound Back to Back in Bromion's Cave. Blake Newsletter, VIII (Winter 1974-1975), 94.
-Murry, John Middleton 1932. A Note. Teoksessa: Visions of the Daughters of Albion, Reproduced in Facsimile, William Blake. London and Toronto: Dent; New York: Dutton.
-Murry, John Middleton 1936 (1933). William Blake. London and Toronto: Cape.
-Nurmi, Martin K. 1976. William Blake. Kent State University Press.
-Ostriker, Alicia 1977. Notes. Teoksessa William Blake: The Complete Poems, Alicia Ostriker (toim.). Harmondsworth, Middlesex: Penguin.
-Ostriker, Alicia 1982. Desire Gratified and Ungratified: William Blake and Sexuality. Blake: An Illustrated Quaterly, XVI (Winter1982-1983), 156-165.
-Paley, Morton D. 1970. Energy and Imagination: A Study of the Development of Blake's Thought. Oxford: Clarendon Press.
-Peterson, Jane E. 1973. Visions of the Daughters of Albion: A Problem of Perception. Philological Quaterly, LII (1973), 252-264.
-Plowman, Dorothy 1929. Note. Teoksessa William Blake: The Book of Urizen, Reproduced in Facsimile. London and Toronto: Dent; New York: Dutton, 4-24.
-Plowman, Max 1927a. An Introduction to the Study of William Blake. London and Toronto: Dent.
-Raine, Kathleen 1968. Blake and Tradition. 2 vols. Princeton: Princeton University Press.
-Schorer, Mark 1946. William Blake: The Politics of Vision. New York: Holt.
-Spector, Sheila A. 2001a. Wonders Divine: The Development of Blake's Kabbalistic Myth. London: Bucknell University Press.
-Spector, Sheila A. 2001b. Glorious Incomprehensible: The Development of Blake's Kabbalistic Language. London: Bucknell University Press.
-Tayler, Irene 1973b. The Woman Scaly. Bulletin of the Midwest Modern Language Association, VI (Spring 1973), 74-87.
-Tolley, Michael J. 1973. Blake's Song of Spring. Teoksessa:William Blake – Essays in hunour of Sir Geoffrey Keynes,Morton D. Paley & Michael Philips (toim.). Oxford: Clarendon Press.
-Stevenson, W. H. (toim. ) 1971. The Poems of William Blake. London: Longman; New York: Norton.
-Wagenknecth, David 1973. Blake's Night: William Blake and the Idea of Pastoral. Cambridge: Belknap Press of Harvard University Press, 1973.
-Wardle, Judith 1978. ”For Hatching ripe': Blake and the Educational Uses of Emblem and Illustrated Literature. Bulletin of Research in the Humanities, LXXXI (1978), 324-348.
-Wasser, Henry H. 1948. Notes on the Visions of the Daughters of Albion by William Blake. Modern Language Quaterly, IX (1948), 292-297.
-Webster, Brenda 1983. Blake's Prophetic Psychology. London and Basingstoke: Macmillan.
-Wilson, Mona 1927. The Life of William Blake. London: Nonesuch Press.
