Elämän ihana uni

 

 

Eli:

 

 

La Carne, la Morte e il Diavolo nella Letteratura Romantica 

 

 

Kuva:

Pyhä Anna opettaa Neitsyttä lukemaan.

Lasimaalaus 1420-luvulta.

All Saints Church, York, Englanti.

 

 

 

 

 

 

Olipa kerran sangen sorea neitonen,

jonka nimi oli Neiti Näppärä.

Tämä on hänen tarinansa.

 

Maailma

 

 

Aamuvarhaisella Neiti Näppärän ovelle koputettiin. Ovella oli Maailma. Maailma kävi haastelemaan.

 

-Hyvää huomenta, rakkaani. Et ehkä tunne minua vielä, mutta tulet kyllä vielä tuntemaan. Olen Ruhtinas Maailma. Olen tullut näyttämään sinulle kaikki maailman rikkaudet, ihanuudet ja ylellisyydet. Tuletko kanssani?

-Ahaa, oikein ruhtinas! No, ei kai tässä muu auta kun laittaa parhaat päälle ja lähteä matkaasi.

-Oikein hyvä, laita vain parhaat päälle niin lähdetään matkaan.

-Ok. Mutta minun pitää hieman laittautua. Sinistä huulipunaa huuliin ja sen sellaista…..

 

Neiti Näppärä meni kylpyhuoneeseen laittautumaan. Tulee hetken päästä takaisin punaista huulipunaa huulissaan ja päällään kolmanneksi lyhin hameensa ja kolmanneksi pisimmät korkokengät jalassaan. 

-Hyvä on, rakkaani. Nyt lähdetään……..

-Niin tehdäänkin!, sanoi Neiti Näppärä ja niin he lähtivät yhdessä. Maailma vei Neiti Näppärän suuren meren rannalle, jossa oli maailman suurin maailmanpyörä. Sitten he istuutuivat maailmanpyörään ja korkkasivat absinttipullon. Maailmanpyörästä käsin Neiti Näppärän näki kaikki maailman rikkaudet, ylellisyydet ja ihanuudet. Kun Maailma oli näyttänyt ne Neiti Näppärälle, Maailma kysyi:

-Tahtoisitko omistaa kaikki nämä ihanuudet, ylellisyydet ja rikkaudet?

-No, tottahan toki. En pane lainkaan vastaan tuohon, sanoi Neiti Näppärä.

-No, hyvä on. Sinä saat ne, sanoi maailma viekkaasti punoen juonta.  Maailma nimittäin aikoi pian iskeä Neiti Näppärää tietotulvalla. Mutta juuri kun Maailma oli aikeissa iskeä Neiti Näppärää tietotulvalla, Neiti Näppärä keksi sanoa:

 

-Jos sinä kerran olet Maailma, onko totta, että voit olla yhtälailla pieni kuin suurikin asia?

-Kyllä, juuri näin asianlaita on. Maailmaan kuuluu kaikki maailman asiat, niin pienet kuin suuretkin asiat.

-Onko sitten niin, että voit olla ihan pikkiriikkinenkin asia?

-Kyllä voin. Ihan pienenpieni asia. Kyllä vain.

-Voisitkohan demonstroida tuon. En nimittäin usko, ennen kuin näen tuon omin silmin.

-Jaaha, jaaha. Että oikein demonstrointia vaaditaan. Miten voisin tuon demonstroida sinulle, että uskoisit?

-Katsopas esimerkiksi tätä tyhjää absinttipulloa. Voitko mitenkään tulla niin pieneksi, että mahtuisit tämän pullon sisään?

-Kyllä voin, tuohan on aivan helppoa, sanoi Maailma.

 

Samassa Maailma sujahti sisälle absinttipulloon. Mutta Neiti Näppäräpäs olikin ovelampi kuin Maailma ja sulki pullon suun korkilla Maailman jälkeen. Ja sinne pulloon Maailma sitten jäikin. Maailman Neiti Näppärä lähetti pullopostina maailmalle, itse hän käveli meren rannasta suoraa päätä kotiin mukanaan kaikki Maailman rikkaudet.

 

 

Liha

 

Keskipäivän hetkellä Neiti Näppärän ovelle koputettiin. Ovella oli Liha. Liha kävi haastelemaan.

-Hyvää päivää, rakkaani. Et ehkä tunne minua vielä, mutta tulet kyllä vielä tuntemaan. Olen Ruhtinas Liha. Olen tullut näyttämään sinulle kaikki lihalliset ilot ja ihanuudet, kaikki rakkauden haaveet täyttyvät syleilyissäni. Tuletko kanssani?

-Ahaa, oikein ruhtinas! No, ei kai tässä muu auta kun laittaa parhaat päälle ja lähteä matkaasi.

-Oikein hyvä, laita vain parhaat päälle niin lähdetään matkaan.

-Ok. Mutta minun pitää hieman laittautua. Punaista huulipunaa huuliin ja sen sellaista…..

 

Neiti Näppärä menee kylpyhuoneeseen laittautumaan. Tulee hetken päästä takaisin sinistä huulipunaa huulissaan ja päällään toiseksi lyhin hameensa ja toiseksi pisimmät korkokengät jalassaan. 

-Hyvä on, rakkaani. Nyt lähdetään……..

-Niin tehdäänkin!, sanoi Neiti Näppärä ja niin he lähtivät yhdessä.

Liha saatteli Neiti Näppärän Rakkauden puutarhaan. Rakkauden puutarhassa Neiti Näppärä sai kokea kaikki inhimillisen ja jumalaisen rakkauden ihanuudet ja tuskat. Hän oli ensimmäinen Eeva ensimmäisen Adamin sylissä, Eroksen rakastettu Psykhe, Laulujen laulun Neito, Sapfo ja hänen rakastettunsa, Ruusuromaanin ruusu, Lady Marion, Guinevere, Julia Romeon syleilyissä, Kamelianainen, Woolfin Orlando, Ruusunen ja Lumikki samassa silmänräpäyksessä………

 

Siinä samassa, kokiessaan rakkauden ihanuuksia ja suruja, Neiti Näppärä alkoi kirjoittaa runoja kokemuksistaan  rakkauden puutarhassa. Lopulta runoista alkoi kehkeytyä kirja, salaperäisempi ja mystisempi kuin mikään muu ihmiskäden kirjoittama kirja, joka oli koskaan kirjoitettu.

 

Siinä hytinässä Neiti Näppärä sai tyttärenkin. Kauniimman kuin kevätkellot. Kauniimman kuin joutsenet lammella. Kauniimman kuin ensilumi. Kauniimman kuin keskikesän yötön yö. Kauniimman kuin vesipisarat liljankukissa. Kauniimman kuin Kuolema. Niimpä hän kutsui tytärtään Elämäksi. Hänen kanssaan Neiti Näppärä oli sangen onnellinen. Ja kun hän oli saanut kirjansa kirjoitettua, Neiti Näppärä huokaisi hetken uupuneena.

“Olipas tuo kaikki ihanaa! Niin synkkää ja julmaa, mutta niin ihastuttavan ihanaa!”

 

Liha hymyili tuolloin viekkaasti, sillä se punoi juonta. Liha nimittäin aikoi iskeä Neiti Näppärää reduktionismillä: “Kaikki on vain lihaa“. Mutta juuri kun Liha oli aikeissa iskeä Neiti Näppärää reduktionismillä, Neiti Näppärä keksi sanoa:

“Hetkinen, mutta minullehan on tänään ystäviä tulossa kyläilemään! Minun pitää laittaa heille ruokaa!”

Samassa Neiti Näppärä tarttui Lihaa jalasta kiinni ja tuuppasi Lihan keittiönsä lihamyllyyn. Siinä hän mylläsi Lihasta jauhelihaa. Jauhelihasta hän taitteli lihamureketta, jonka hän paahtoi uunissa.

Kun ystävät saapuivat, Neiti Näppärä tarjoili heille lihamureketta. Lihamureke oli erinomaista ja ystävät kiittelivät Neiti Näppärän kokkaustaitoja. Yhdessä heillä oli sangen lystikästä sinä iltana. Sitten vieraat lähtivät ennen keskiyötä.

 

Perkele

 

Keskiyöllä ovelle taas koputettiin. Neiti Näppärä meni avaamaan. Elämä oli tuolloin jo nukkumassa. Ovella oli pääkallomies viikatteineen. Seurasi seuraava keskustelu.

-Hyvää iltaa, rakkaani. Et ehkä tunne minua vielä, mutta tulet kyllä vielä tuntemaan.

Olen Perkele. Toinen nimeni on Kuolema. Kolmas nimeni on Synti. Yhtäkaikki: olen Pimeyden Ruhtinas, olen tullut vaatimaan sieluasi tilille. Olet viettänyt täällä syntistä elämää, lihallista ja maailmallista elämää ja osasi on täten kuolema. Meidän on tänä yönä määrä matkata ikuisen aamuhämärän maahan ja siitä vielä tuonnemmas Haadeksen ikuisen pimeyden maahan….

-Ahaa, oikein ruhtinas! No, ei kai tässä muu auta kun laittaa parhaat päälle ja lähteä matkaasi.

-Oikein hyvä, laita vain parhaat päälle niin lähdetään matkaan.

-Ok. Mutta minun pitää hieman laittautua. Mustaa huulipunaa huuliin ja sen sellaista…..

 

Neiti Näppärä menee kylpyhuoneeseen laittautumaan. Tulee hetken päästä takaisin mustaa huulipunaa huulissaan ja päällään lyhin hameensa ja pisimmät korkokengät jalassaan. 

-Hyvä on, rakkaani. Nyt lähdetään……..

-Odotapas vielä pieni hetki, kultaseni………tuntuu , että sinä pikkasen tuoksut joltakin…….ihan kuin vuohipukilta! Voisitko itsekin hieman siistiä itseäsi, että rohkenen lähteä kanssasi…?

 

Pimeyden ruhtinas nolostuu hieman, mutta vastaa sitten:

-Hyvä on , hyvä on. Laitan hieman parfyymiä kaulaani………

 

Pimeyden ruhtinas menee kylpyhuoneeseen parfymoimaan itseään. Palaa hetken kuluttua takaisin.

-Oijoi! Vieläkin haisee vuohipukilta! Laitapa oikein kunnolla sitä parfyymiä!

 

Pimeyden Ruhtinas menee takaisin kylpyhuoneeseen ja laittaa hieman enemmän parfyymiä. Palaa hetken kuluttua takaisin…….

-No, entäs nyt? Sopisiko tämä teille, arvon neito?

-Ei ja ei. Ei alkuunkaan. Laita vieläkin sitä parfyymiä että päästään lähtemään…….Äkkiä nyt!

Pimeyden ruhtinas meni vielä kerran kylpyhuoneeseen ja sumutti itseään parfyymillä niin paljon, että että ei enää nähnyt selvästi eteenpäin. Puolisokeana hän palasi takaisin olohuoneeseen.

-Entä nyt? Sopisiko vihdoinkin, että lähdemme?

-No tottahan toki! Lähdetään vain!, Neiti Näppärä huikkasi ja tuuppasi pupujussinmuotoisen tyynyn olohuoneen sohvalta Pimeyden ruhtinaan syliin.

-Ohhoh, oletpas sinä pehmeä!, huudahtaa Pimeyden Ruhtinas tunnustellessaan tyynyn muotoja.

-No, se on vain siksi, että paremmin viihtyisit seurassani, sanoi Neiti Näppärä.

-Ohhoh, onpas sinulla pitkät korvat!, ihmettelee Pimeyden Ruhtinas.

-No, se on vain siksi, että paremmin kuulisin sinun rakkaudentunnustuksesi, sanoo Neiti Näppärä.

-Ohhoh, onpas sinulle pitkät viiksetkin!, sanoo Pimeyden Ruhtinas.

-Nyt turpa kiinni tai tulee tupenrapinat! Lähdetään!, sanoi Neiti Näppärä, ja taputti hellästi Pimeyden Ruhtinaan tiukempaakin tiukempien nahkahousujen  verhoamaa takapuolta.

-Ohhoh, no lähdetään sitten!

Pimeyden Ruhtinas lähti pupujussityyny kainalossaan menemään kohti Haadeksen valtakuntaa.

Neiti Näppärä sulki oven heidän perässään ja hymyilee tyytyväisenä.

 

Sinä yönä Neiti Näppärän tytär, Elämä heräsi nähtyään pahaa unta.

“Missä olohuoneen  pupujussityyny on?, kysyi tytär Neiti Näppärältä.

“Musta Pekka vei sen. Mutta nuku sinä ihan rauhassa vain. Hän ei tule enää takaisin. Huomenna hankin sinulle uuden pupujussityynyn. “ Sitten Neiti Näppärä lauloi tyttärelleen kehtolaulun. Tämän kuultuaan tytär rauhoittui, nukahti ja näki kaunista unta. Neiti Näppärä nukahti tyttärensä viereen ja hänkin näki kaunista unta. Ja Jumala taivaassa katsoi heihin suopeasti hymyillen. 

 

Sen pituinen se. 

 

Egyptiläinen satu: Kissan kyyneleet

 

 

 

 

Kuva:

Robert Grenville Gayer-Andersonin

Bastet-kissapatsas. British Museum.

 

 

Brittiläinen Sir Ernest Alfred Thompson Wallis Budge (1857-1934) on varmasti yksi kaikkien aikojen kuuluisimpia egyptologeja. Sir E. A. Wallis Budge toimi vuosina 1894-1924 Lontoon British Museumin egyptologisen osaston johtajana. Sir E. A. Wallis Budgen persoonaan liittyy kaikenlaisia, osin jopa legendaariset mittasuhteet tavoittavia tarinoita, joista yhden kerron pian tässä. Tämä tarina koskee paitsi Sir Budgea niin myöskin erästä sangen erikoista kissaa, joka tunnettiin British Museumissa nimellä 'Mike'. Mike-kissa viihtyi British Museumissa vuosina 1909-1929, mikä sijoittuu suurelta osin yhteen Sir E. A. Wallis Budgen virkakauden kanssa.

Mike tunnettiin äärimmäisenkin itsetietoisena kissana, joka vaati kaikilta ihmisiltä ehdotonta arvostusta ja kohtelua suorastaan ihmisten vertaisena – kerrotaan, että joskus se vaati ihmisiltä jopa enemmänkin kuin vain tämän. Mike-kissa pyydysti hiiriä laaja-alaisesti miltei koko British Museumin sisätilojen alalla, mutta aivan erityisesti se viihtyi museon egyptologisella osastolla, jossa se tavallisimmin vietti yönsä. Mike-kissa yhdistettiin erittäin voimakkaasti Sir E. A. Wallis Budgen persoonaan ja hänen arveltiin omistavan kissan. Sir E. A, Wallis Budge kuitenkin itse kielsi tämän ja sanoi Mike-kissan ”olevan pikemminkin ystävä”. Sir Budge oli tiettävästi kautta aikojen koko British Museumin henkilökunnasta ainoa, jonka Mike-kissa salli ruokkivan itseään.

Kerrotaan, että Mike-kissaan liittyi itsetietoisuuden ohella monia muitakin ihmismäisiä piirteitä. Hämmästyttävimpiä kaikista väitteistä on se, että Mike- kissa olisi ilmeillään ja eleillään selvästi viestittänyt pystyvänsä ymmärtämään täydellisesti museon henkilökunnan puhumaa kieltä, englantia, mutta myös lukemaan kirjoitettua tekstiä klassisen antiikin kielillä kuten kreikka, heprea, aramea. Väitettiinpä jopa, että Mike-kissa osasi tulkita myös egyptiläisiä hieroglyfejä!! Toinen ällistyttävä, hyvin ihmismäinen piirre Mike- kissan käytöksessä oli se, että sen kerrottiin osaavan – ihmisten tavoin - itkeä sekä iloaan että suruaan kyynelein. Merkillinen oli myös tuon hämmästyttävän kissan asenne suhteessa kuun vaiheisiin: Varsinkin uudenkuun sirpin ollessa terävimmillään Mike-kissan silmissä nähtiin salaperäisiä kyyneleitä. Mutta olivatko ne syvän onnen vai vakavan surun kyyneleitä?

Vuonna 1929 , kun Sir Budge oli jo ollut viisi vuotta eläkkeellä, Mike-kissa katosi mystisesti British Museumista. Kissan arveltiin tuolloin kuolleen ja sille kirjoitettiin jopa kaksikin muistokirjoitusta Time-lehdessä. Täsmällisemmin ilmaisten Mike- kissa kuitenkin lähinnä katosi, eikä kukaan ihminen tiettävästi tiedä sen elämäntarinan jatkoa British Museumin kauden (1909-1929) jälkeen. Näin on ollut näihin päiviin saakka. Emme tiedä, missä Mike-kissa nykyisin asustelee, mutta aivan hämmästyttävä dokumentti on hiljattain paljastunut Sir E. A. Wallis Budgen jäämistöistä, joka saattaa kenties paljastaa jotakin Mike-kissan alkuperästä ennen vuotta 1909, jolloin se ensi kerran tavattiin British Museumissa.

Yksi nyt löytyneen dokumentin väitteistä on se, että Mike-kissan todellinen nimi ei olisi ollut 'Mike'. Tämä dokumentin kertoman mukaan hän olisi aikoinaan elänyt Egyptissä ja tunnettu siellä nimellä 'Nedjem'. Nimi 'Nedjem' on muinaisegyptin kieltä ja tarkoittaa 'Suloinen'. Dokumenttia on pitkään on pidetty salassa ja toistaiseksi siihen on perehtynyt vain muutama egyptologian tutkija, - mutta se on jo nyt syvästi kiistelty. Osa tutkijoista pitää dokumenttia lähinnä väärennöksenä – mm. tekstikriittisin syin. Toiset taas vetoavat siihen, että dokumentin sisältö on liian uskomaton, että sitä voisi pitää aitona. Täten sen täytyy siis olla lähinnä Sir Budgen oman kuumeisen mielen sepitelmää. Dokumentin itsensä mukaan kyseessä on kuitenkin Sir E. A. Wallis Budgen omakätinen, englanninkielinen käännös aiemmin kokonaan tuntemattomasta, egyptiläisin hieroglyfein kirjoitetusta papyruskääröstä, joka sittemmin on ilmeisesti kadonnut. Ohessa suomenkielinen käännös Sir E. A. Wallis Budgen nimeen liitetystä englanninkielisestä tekstistä.

Nimeni on Mikha'él

Olet kohdellut minua vertaisenasi, rakas ystäväni Budgie, ja tästä kiitollisena olen vihdoin päättänyt kertoa sinulle salatun elämäntarinani. Kerron tarinani sinulle egyptiläisin hieroglyfein, joita jo vuosia olet tottunut lukemaan. Itse opin hieroglyfien taidon äidiltäni – vuosituhansia sitten, mutta taito on minulla yhä hallussani. Monen mielestä olen nykyisin kai vain takkuturkkinen kollikissa, joka saa ravintonsa pyydystämällä hiiriä tämän museon käytävillä, mutta nyt minä kerron sinulle: En ole mikä tahansa kissa. Olen Kuolematon Kissa, kissojen valtakunnan salainen kuningas Egyptien maasta. Oikea nimeni on 'Mikha'él'. Vanhempani antoivat minulle tämän hepreankielisen nimen, sillä he olivat syvällisesti vihkiytyneet heprealaisten uskontoon, ja tämä nimi esittää vakavan kysymyksen: 'Kuka on Jumalan kaltainen?'. Olen elänyt jo tuhansia vuosia. Muinaisina aikoina turkkini oli musta, mutta nyt se on harmaantunut vuosituhansien painosta. Vuodatan kyyneleeni uudenkuun sirpille, koska kerran muinaisina aikoina se merkitsi käännekohtaa elämässäni.

Muinaisina aikoina asuin kaukaisessa Egyptin maassa, jolle Niili antoi vuosi toisensa jälkeen viljavan sadon. Elin siellä tuhansia vuosia ja hallitsin oikeamielisesti valtakuntaani, joka kasvoi mahtavuudessa ihmisten valtakunnan kaltaiseksi. Noihin aikoihin kaikki kissat puhuivat egyptin kieltä ja kävelivät kahdella jalalla. Kissat kävivät kauppaa ihmisten kanssa, samanaikaisesti kun ihmiset raatoivat pelloilla ja käsitöissä ja rakennustöissä. Faarao hallinnoi ihmisten töitä Egyptin maassa samanaikaisesti kuin minä, Mikha'él, hallinnoin kissojen kaupankäyntiä.

Vuosi vuodelta näin valtani kasvavan. Kuninkaallisen linnoitukseni aarrekammiossani oli smaragdeja ja timantteja ja rubiineja ja safiireja ja helmiä ja oikeastaan aivan kaikenvärisiä jalokiviä. Puolisollani Bastetilla, Sothis-tähden Neidolla, jota pidettiin Egyptissä tuohon aikaan ilon jumalattarena, oli tapana uida pelkästään helmistä koostuvassa kylvyssä. Ihmiset kunnioittivat ja pelkäsivät meitä.

Lopulta valtakuntani mahtavuus Egyptin maassa alkoi olla jopa suurempi kuin ihmisten valtakunnan mahtavuus, jota faarao yksinvaltaisesti hallitsi. Kun faarao havaitsi tämän, hänen sydämessään syttyi viha. Hän ajatteli, että Egyptin maassa voi olla vain yksi mahtava kuningas ja tietysti hän ajatteli, että sen täytyi olla yksin hän, faarao. Samanaikaisesti hiirien määrä faaraon kuninkaallisissa viljasiiloissa, joiden viljasta ihmiset jauhoivat jauhoja ja tekivät leipää, oli ihmisten kannalta vaarallisesti alkanut lisääntyä Egyptin maassa. Niinpä sangen viekas ajatus virisi faaron ikivanhassa mielessä, jolla hän päätti ratkaista kaksi ongelmaa kerralla. Hän alkoi juonia kissojen valtakunnan kuninkaan, Mikha'élin pään menoksi.

Minun itseni tavoin faaraon Ba- sielu oli kuolematon ja hänenkin Ka-henkensä oli elänyt jo tuhansia vuosia. Tämän johdosta faaraon ensimmäinen hallitsijanimi oli Elävä Horus, Osiriksen Poika, Kuolematon. Mutta Egyptin maan ihmisten valtakunnan hallitsijalla, faaraolla oli aivan erityinen ominaisuus: Vuosien ja vuosikymmenten kuluessa hänen luillaan oli tapana käydä raihnaiseksi ja se silloin hänen ruumiinsa alkoi kaivata haudan lepoon. Mutta koska faaraon Ba-sielu ja Ka-henki halusivat kuitenkin yhä elää tässä maailmassa, ne vaelsivat ruumiista ruumiiseen ja niin faarao vaihtoi vuosituhansien kuluessa lukemattomia kertoja kasvoja kuin ikivanha käärme, joka luo nahkansa yhä uudelleen ja uudelleen. Tai kuten Feenix-lintu, joka nousee uudelleen ja uudelleen tuhkasta.

Ruumiillisen kuoleman kohdatessa faraota, faraon Ba-sielu vaelsi linnun hahmossa samalla kun hänen Ka-henkensä vaelsi varjona vierellä toiseen , uuteen ja nuoreen ruumiiseen , joka oli tavallisimmin yksi faaraon pojista ja asettui sinne asumaan kun taas faaraon pojan Ba-sielu pakeni linnun hahmossa siitä hetkestä lähtien ruumiistaan Manalaan, kuolleiden asuinsijoille. Koska faarao oli tällä tavalla osittain kuolematon ja osittain kuolevainen, hänen toinen hallitsijanimensä oli Ran Poika, Auringon Poika, koska hän aina vanhuuden illan tullen katosi elävien kirjoista, mutta nousi taas nuoruuden aamun riemulla seuraavana päivänä kuten Aurinko laskee vanhana illalla ja nousee uutena aamulla.

Tämä johdosta faaraolla oli aina kolmaskin hallitsijanimi, joka oli aina sen faaraon pojan nimi, johon faaraon Ba- sielu ja Ka-henki asettuivat kulloinkin asumaan. Se oli siis faaraon silloisen kehon nimi, mutta ei hänen kuolemattoman Ba- sielunsa ja Ka-henkensä nimi. Sen faaraon pojan kehon nimi, jonka aikana faaraon sydämessä syttyi viha kissojen valtakunnan mahtavuutta kohtaan, oli Thutmosis III.

Faarao Thuthmosis III: n teki mahtavia sotilaallisia urotöitä ja sankaritekoja ja valloitti suuria maa-alueita, joiden johdosta Egyptin maa nousi mahtavimmaksi ihmisten valtakunnaksi Välimeren piirissä. Mutta mahtavaa kissojen valtakuntaa, joka ei käynyt sotaa vaan harjoitti vain rauhanomaista kauppaa, faarao ei voinut asein alistaa valtansa alle, koska Egyptin maan temppeleiden mahtavat papit kielsivät koskemasta väkivalloin sellaiseen, joka ei itse osallistunut väkivaltaan. Niinpä faarao päätti käyttää oveluutta tähän tarkoitukseen ja päätti haastaa kissojen valtakunnan kuninkaan, siis minut, Kuolemattoman Kissan, Mikha'élin vedonlyöntiin, joka käytiin kunniasta, kumpi oli viisaampi Egyptin maassa. Koska pidin itseäni viisaudessa mahtavampana kuin faarao, suostuin tähän vedonlyöntiin.

Kuninkaallinen palatsini sijaitsi tuolloin Memfiissä, Ala-Egyptissä, Niilin alajuoksulla. Faaraon kuninkaallinen palatsi sijaitsi taas Thebassa, Ylä-Egyptissä, Niilin yläjuoksulla. Faarao lähetti viestinviejänsä Thebasta tuomaan minulle papyrukselle kirjoitetun kirjeen Memfiiseen. Kirje oli kirjoitettu hieroglyfein, joita osasin tietysti tulkita. Kirjeessä sanottiin , että faarao halusi tavata minut mitä pikimmin ja että asia oli tärkeä. Samalla hän ehdotti tapaamisen ajankohdaksi hetkeä juuri ennen sitä hetkeä, jolloin kuun sirppi oli seuraavan kerran yöllä terävimmillään. Hyväksyin ehdotuksen ja lähetin oman viestinviejäni edeltä käsin viemään sanan faaraolle.

[Sir Budgen huomautus: edellinen luku on kirjoitettu egyptiläisin hieroglyfein nykyaikaiselle paperille, mutta loput tekstistä on kirjoitettu papyrukselle, joka vaikuttaa vuosisatoja vanhalta. ]

Viikset vai parta?

Kun uudenkuun alku lähestyi, lähdin matkaan. Matkustin hyvän ystäväni, Niilin vanhan krokotiilin, Sebekin selässä Niilin yläjuoksua kohti. Matkan aikana varoimme virtahepoja, jotka edustivat noihin aikoihin kaaosvoimia niin ihmisille kuin kissoillekin. Matkan aikana panin merkille, että Niilin sammakot kurnuttivat vimmatusti. “Tietää ukonilmaa”, huomautti Sebek matkamme edetessä.

Perillä Thebassa, jonne saavuin juuri ennen uuden kuun alkua, faarao seisoskeli mietteliäänä palatsinsa edustalla tutkiskellen tähtien liikkeitä ja asemia. Sebek vajosi Niilin syvyyksien pyörteisiin samalla kun minä nousin kuivalle maalle ja astelin faaraota kohti äänettömin kissanaskelin. Kun faarao havaitsi minut ilmielävänä edessään, hän vaikutti ensin yllättyneeltä, mutta tervehti minua sitten ystävällisesti.

-Oi Sinä Kuolematon Kissa, Mikha'él, Sinä, joka olet Itse Suloisuus, Sinä, jonka askeleet ovat vilkkaat ja notkeat, turkkisi on kuin Kuutamon kiillottama Musta Helmi, ja silmäsi ovat kuin smaragdit, viiksesi ovat timanttia, kielesi on rubiinia, Sinä viekastakin viekkaampi pyydystäjä, Sinä, joka teroitat kyntesi timanttiin ja syöt ahnaasti makupalan, Sinä, jonka naukaisu saa aikaan Sothiksen heliaakkisen nousun, Sinä, joka lumoat tähdetkin, Sinä-joka-rakastat-rauhaa-enemmän-kuin-mitään-muuta, Sinä Ylä- ja Ala-Egyptin Mahtavin Kauppias, Sinä Korkea ja Kunnianarvoisa Jumaluus, minä tervehdin sinua!

Vastasin hänelle vähintäänkin samalla mitalla:

-Oi sinä vahva sonni, joka nousit Thebassa, Sinä, joka menet taisteluun etkä koskaan peräänny, Sinä, jonka käsi tarttuu jouseensa ja jonka nuolet aina osuvat kohteeseensa , Sinä, joka pysyt pystyssä valtavan rohkeutesi tähden, Sinä, joka tallot muut kuninkaat sandaaliesi alle, Sinä, jonka silmä tutkii kaikki olennot, sinä pysyvä hallitsija kuten Ra taivaassa, Kultainen Horus, vahva voimassa, pysyvä näkyvyydessä, Ylä- ja Ala-Egyptin kuningas, Menkheperra, Thutmosis, totuuden rakastaja, Amun-Ran rakastettu, minä tervehdin sinua!

-Kiitän sinua, oi Kuolematon Kissa. Nyt kerron syyn sinulle, miksi halusin tavata sinut tänä uudenkuun yönä, farao lausui.

-Kerro pois vain, Oi Ran Poika, vastasin uteliaana.

-Egyptin maassa on virinnyt väittely, kumpi on viisaudessa mahtavampi, ihmisten kuningas faarao vai kissojen kuningas Mikha'él. Meidän on määrä käydä mittelyyn viisaudessamme ja todistaa toiselle, kumpi meistä on viisaampi. Kilpailu käydään kolmen minun esittämäni arvoituksen voimalla, joihin sinun on tiedettävä oikeat vastaukset. Väärä vastaus tuomitaan aina tappioksi. Jos taas tiedät oikean vastauksen, se tuomitaan minulle tappioksi. Palkintona voittanut osapuoli saa toisen viisauden ja voiman sinetin kun taas hävinnyt osapuoli joutuu häpeään.

-Tapahtukoon siis niin, jos se on tahtosi , Oi Elävä Horus. Mutta mikä on tämän sinetin määrä olla?

-Ensimmäisen arvoituksen kohdalla sinetti on joko viikset tai parta. Jos sinä voitat, leikkautan minä partani. Jos minä voitan, leikkautat sinä viiksesi, vastasi farao.

-Tapahtukoon siis niin, jos se on tahtosi. Käykäämme mittelöön. Kerro ensimmäinen arvoituksesi, Oi Ran Poika, vastasin faaraolle ilman pelkoa.

-Pian sytytetään uhrituli kuunjumala Khonsulle läheisen temppelin alttarilla. Tämä tapahtuu juuri silloin kun uuden kuun terävin sirppi ilmestyy pilvien kätköistä. Ensimmäinen tehtäväsi on määritellä, nouseeko savu uhritulesta alas maan päälle vai nouseeko savu korkeuksiin, Oi Kuolematon Kissa.

-Tehtäväsi on harvinaisen helppo. Matkallani tänne Thebaan havaitsin, että Niilin sammakot kurnuttivat vimmatusti. Se tarkoittaa pian tulevaa ukonilmaa. Sateen ja varsinkin ukonilman edellä savu laskeutuu aina maan päälle eikä nouse korkeuksiin, Oi Elävä Horus.

-Onko tämä vastauksesi, Oi Kuolematon Kissa?, kysyi faarao.

-Vastaukseni on: Savu laskeutuu maan päälle.

-Katsotaan, vastasi faarao.

Samassa uudenkuun terävin sirppi ilmestyi taivaalle ja uhrituli sytytettiin. Savu laskeutui maan päälle.

-Havaitsen , että olet juuri menettänyt partasi, Oi Ran Poika, huomautin faaraolle.

-Olet oikeassa, Oi Kuolematon Kissa., vastasi faarao ja sivalsi samassa partansa tikarilla poikki.

-Parraton faarao!, ehdin minä jo hieman nauraa. Mutta samassa faarao asetti kuninkaallisen tekoparran leikatun parran tilalle. Sitten hän virkkoi tuima katse silmissään.

-Seuraava mittely viisaudessa käydään seuraavan uuden kuun sirpin ollessa terävimmillään. Pyydän sinua ilmestymään myös tuolloin paikalle, Oi Kuolematon Kissa. Näkemiin ja hyvää yötä.

Näin lausuttuaan faarao katosi kuninkaallisen palatsinsa kätköihin ja siinä silmänräpäyksessä ukonilma rankkasateineen alkoi. Hetkeä myöhemmin Sebek nousi Niilin syvyyksien virtauksista rantatörmälle. Suupielessään sillä oli sateenvarjo, jonka se oli taitellut papyruksista. Asetin sateenvarjon pääni päälle ja lähdin matkaamaan vanhan ystäväni Sebekin selässä Niilin myötävirtaan kohti palatsiani Memfiissä.

Vanha velho

Muutaman viikon kuluttua tapaamisestamme faarao lähetti viestinviejänsä uudelleen luokseni papyruskirjeineen, jossa hän kirjoitti seuraavan arvoituksen olevan vaativampi kuin edellinen. Myös panokset olivat tällä kertaa suuremmat, hän kirjoitti papyruskirjeessään hieroglyfein: Voittaja voittaa koko kansakunnalleen ja kaikille sen jäsenille yhdeksän elämää, mutta hävinnyt häviää kuolemattomuuden. Vasta nyt todella ymmärsin, että tässä kilpailussa oli tosi kyseessä. En voinut enää perääntyä , koska sitä olisi pidetty pelkuruutena ja sitä en voinut hyväksyä.

Keskustelin asiasta vanhan ystäväni Sebekin kanssa ja hän ehdotti, että seuraavalla kerralla käyttäisimme varmuuden vuoksi neuvonantajaa arvoituksen ratkaisemiseen. Hän kertoi tuntevansa ikivanhan velhon , joka asusteli autiolla saarella Niilin varrella, peninkulman päässä Khmunin kaupungista , jota kreikkalaiset kutsuivat sittemmin nimellä Hermopolis. Tämä kaupunki sijaitsi Niilin varrella juuri puolimatkassa Memfiin ja Theban välillä.

Hyväksyin Sebekin ehdotuksen, sillä pidin neuvonantajan käyttämistä tässä yhteydessä sallittuna. Viisauttahan on myös ympäröidä itsensä toisten viisaudella. Sebek kertoi vielä, että vanhan velho oli yksi seitsemästä viisaasta, jotka perivät ihmiskunnan viisauden aikojen alussa. Niilin rannoilla kerrottiin myös, että vanha velho sai ohjausta ennustuksiinsa itseltään viisauden jumala Thothilta, Kuninkaalliselta Ibis-linnulta. Lähdimme siltä istumalta matkustamaan vanhan ystäväni Sebekin kanssa Niilin vastavirtaan kohti vanhan velhon saarta.

Saavuimme perille keskiyöllä kun täysikuu oli korkeimmillaan. Nousin Sebekin selästä saaren rantatörmälle äänettömin kissanaskelin kun kaunis kuutamo kiillotti mustaakin mustempaa turkkiani. Lähestyin vanhan velhon majaa ja samassa olinkin jo sen ovella. Koputin ovea ja samassa ääni sisältä kehotti minua astumaan sisään majaan. Niin teinkin. Sisällä askeettisessa majassa vanha velho istui lattialla. Hän oli pukeutunut nuhjuiseen riepuun, joka peitti hänen kasvonsa. Kerrottiin, että hän ei milloinkaan antanut kenenkään nähdä kasvojaan. Vanha velho tervehti minua sisällä ystävällisesti ja kehotti minua istumaan itseään vastapäätä. Tervehdin häntä ystävällisesti ja istuuduin alas.

-Mikä saattelee sinut tänne, oi Kuolematon Kissa?, velho aloitti keskustelun.

Kerroin tilanteeni totuudenmukaisesti vanhalle velholle ja pyysin oraakkelia, joka kertoisi oikean vastauksen faaraon seuraavaan arvoitukseen. Velho istui hetken mietteliääni. Sitten hän tarttui akasiapuun varpuun, jonka piikillä hän pisti itseään sormeen. Sormesta valuvan veripisaran hän pisti suuhunsa. Tämän johdosta hän sai ilmeisesti ilmestyksen. Sitten hän lausui sanat:

-Yön siivet suunnistavat äänen heijastuksien perusteella, eivät silmien heijastuksien perusteella.

Kiitin vanhaa velhoa oraakkelista ja poistuin majasta kuutamoyön sydämeen.

Kuolemattomuus

Kun uudenkuun alku alkoi lähestyä lähdimme vanhan ystäväni Sebekin kanssa palatsistani Memfiistä kohti faaraon palatsia Thebassa Niilin yläjuoksulla. Matkustin jälleen Sebekin selässä. Matkan aikana varoimme virtahepoja. Samalla kun matka eteni panin merkille, kuinka lepakot kiertelivät ilmassa vimmatusti ja pyydystelivät sudenkorentoja. Tässä lajissa ne olivat varsin taitavia. Muistin sen , mitä vanha velho oli sanonut ja aavistin jo, että toinen arvoitus koskisi juuri noita yön siivekkäitä olentoja.

Juuri ennen seuraavan uudenkuun sirpin ilmestymistä Sebek saatteli minut rantakaislikkoon faaraon kuninkaallisen palatsin lähistöllä. Minun noustua maihin Sebek vajosi taas Niilin syvyyksien pyörteisiin. Astelin kohti faaraota äänettömin kissanaskelin ja taas löysin hänet tarkkailemasta tähtitaivaan asemia ja liikkeitä. Hän näytti tälläkin kerralla ikään kuin yllättyneeltä nähdessään minut ilmielävänä edessään. Vaihdoimme ystävälliset tervehdykset. Sitten faarao lausui seuraavat sanat.

-Olen kutsunut sinut tänä yönä tänne mahtavaan mittelöön, oi Kuolematon Kissa. Hävinnyt osapuoli häviää kuolemattomuutensa, mutta voittaja voittaa kansakunnalleen ja jokaiselle sen jäsenelle yhdeksän elämää. Oletko valmis tähän mittelöön? Oletko valmis kuulemaan toisen arvoituksen?

-Olen valmis. Kerro arvoituksesi, vastasin.

Samassa faarao napsautti sormiaan ja hänen palvelijansa toi paikalle taitellun kangasnyytin. Sitten faarao lausui seuraavat sanat.

-Totisesti tiedän, että sinulla on hämärännäköä, oi Kuolematon Kissa! Smaragdinvihreille silmillesi tämä yö on kirkas kuin valkein päivä. Mutta katsopas tätä nyyttiä, oi Kuolematon Kissa! Nyytti sisältää lepakon, jonka palvelijani on pyydystänyt elävänä. Lepakon silmät ovat sidotut tiiviisti kangaspalalla ja narulla. Kun uudenkuun terävin sirppi ilmestyy pilvien takaa, palvelijani avaa tuon nyytin. Toinen arvoitukseni on seuraava: Uskotko jos vakuutan, että kun palvelijani avaa tämän nyytin, lepakko sen sisällä nousee siivilleen ja pyydystää sudenkorennon ilmasta ilman että kukaan poistaa sidettä sen silmiltä? Miten arvaat, oi Kuolematon Kissa?

Muistin vanhan velhon sanat ja vastasin:

-Uskon sinua, oi Kuolematon Horus. Tiedän, että lepakoilla on tällainen salainen kyky. Yön siivet suunnistautuvat äänen heijastuksien perusteella, eivät silmien heijastuksien perusteella.

-Tämäkö on vastauksesi?, faarao kysyi.

-Vastaukseni on: Lepakko, jonka silmät ovat sidotut, pyydystää kyllä sudenkorennon.

-Katsotaaan, sanoi faarao.

Samassa uudenkuun terävin sirppi ilmestyi pilvien kätköstä ja faaraon palvelija avasi nyytin. Sen sisällä oli tosiaankin lepakko, jonka silmät olivat sidotut kangaspalalla ja narulla. Ja siinä samassa silmänräpäyksessä lepakko nousi siivilleen ja pyydysti ilmasta sudenkorennon.

-Olen voittanut!, huudahdin.

-Totta tosiaankin, oi Kuolematon Kissa. Olet ansainnut kansallesi yhdeksän elämää., vastasi faarao tähän.

-Totta virkot , oi kuolevainen Ran Poika. Yhtä totta kuin tuo kuu, joka ensin kasvaa, saavuttaa täyden loiston ja sitten pimenee. Yhtä totta kuin, että aurinkosi on kerran laskeva taivaanrannan taakse, oi kuolevainen Ran Poika. Yhtä totta kuin, että ruumiisi on kerran kaipaava haudan lepoon ja silloin Ba - sielusi erkanee sinusta linnun hahmossa samalla kun Ka-henkesi vaeltaa varjona vierellä ja ne molemmat pyrkivät lentäen vaikeakulkuisen tien perille Amentiin, vainajien asuinsijoille Lännen Maassa. Jos sen taipaleen tästä maailmasta Imentetin luo taiten taitat, olet perillä yhtyvä Osiriksen Ba-sieluun ja Ka-henkeen. Mutta varo vain, etten ole lähelläsi silloin kun ruumiisi kaipaa haudan lepoon, sillä kissojen luonnossa on pyydystää lintuja!

-Totta virkot, oi kuolematon Kissa! Luuni ovat jo nyt vanhat vuosikymmenten painosta ja tiedän, että minulla ei ole enää kovin paljon aikaa tässä maailmassa. Mutta siitä huolimatta kerron sinulle nyt, että seuraava mittely viisaudessa välillämme käydään juuri hetkeä ennen seuraavan uuden kuun sirpin ollessa terävimmillään. Pyydän sinua ilmestymään myös tuolloin paikalle, Oi Kuolematon Kissa. Näkemiin ja hyvää yötä.

Näin lausuttuaan faarao katosi palvelijoineen kuninkaallisen palatsinsa kätköihin ja hetkeä myöhemmin Sebek nousi Niilin syvyyksien virtauksista rantatörmälle. Nousin taas Sebekin selkään ja lähdimme saman tien matkaan Niilin myötävirtaan kohti palatsiani Memfiissä. Matkan aikana lepakot kiertelivät vimmatusti ilmassa pyydystellen sudenkorentoja. Kuun terävin sirppi ja taivaalle juuri tuona yönä noussut kirkas Sothis-tähtönen, jota kreikkalaiset kutsuivat Siriukseksi, valaisivat matkamme kulkua.

Toinen oraakkeli

Muutaman viikon kuluttua tapaamisestamme faarao lähetti viestinviejänsä kolmannen kerran luokseni papyruskirjeineen, jossa hän kirjoitti seuraavan arvoituksen olevan edellistäkin vaativampi. Myös panokset olivat tällä kertaa entisestäänkin suurentuneet, hän kirjoitti papyruskirjeessään hieroglyfein: Voittaja voittaa ylivallan koko Egyptin maassa ylitse hävinneen kuninkaan valtakunnan kun taas hävinnyt häviää koko valtakuntansa rikkauksineen päivineen. Hävinneen osapuolen on myöskin jäätävä palvelijaksi voittaneen osapuolen palatsiin tahtoi hän sitä tai ei. Luvassa oli siis totinen mittelö!

Lähdimme siltä istumalta matkustamaan vanhan ystäväni Sebekin kanssa Niilin vastavirtaan kohti vanhan velhon saarta. Saavuimme perille vanhan velhon saareen täysikuun ollessa taas korkeimmillaan. Saaressa vanha velho otti minut majassaan taas ystävällisesti vastaan. Kun pyysin uutta oraakkelia, velho otti taas akasiapuun varvun ja pisti itseään sormeen sen piikillä. Sormesta valuvan veripisaran hän pisti suuhunsa. Näin hän sai kai tälläkin kerralla ilmestyksen. Sitten hän lausui seuraavat sanat.

-Vasen puoli hopeinen vähenee, oikea puoli kultainen ojentautuu.

Ymmärsin heti, mihin vanha velho viittasi ja huudahdin: “Kuu!”. Tiesin nimittäin, että kuu oli Egyptin maassa aina vasemmalta puoleltaan valkea kun se väheni, mutta kasvava uusikuu oli valkea oikealta puolelta. Näin oli ollut jo aikojen alusta. Faaraon viimeinen kysymys koskisi siis varmasti kuuta ja sen vaiheita, päättelin mielessäni. Tunsin suurta voitonvarmuutta samalla kun kiitin velhoa oraakkelista ja tein jo lähtöä. Mutta ennen kuin ehdin poistua majasta, vanha velho lisäsi vielä:

-Varokin, että et kompastu omaan nokkeluuteesi, oi Kuolematon Kissa!

Sanat kaikuivat mielessäni kun tähystin eteenpäin ja Sebek ui Niilin myötävirtaan kohti Memfistä.

Valta Egyptin maassa

Kun uudenkuun alku alkoi lähestyä lähdimme vanhan ystäväni Sebekin kanssa palatsistani Memfiistä kohti faaraon palatsia Thebassa Niilin yläjuoksulla. Matkustin jälleen Sebekin selässä. Matkan aikana varoimme virtahepoja. Tarkkailin taivasta, mutta kuu oli tuolloin pilvessä. Tiesin kuitenkin , että uudenkuun terävimmän sirpin hetki oli lähellä, sillä kolmaskymmenes päivä oli tullut umpeen.

-Kauho rivakammin! Hetki on lähellä!, käskin Sebekiä. Ja Sebek teki työtä käskettyä.

Matkamme kuluessa ryhdyin pohtimaan vanhan velhon oraakkelia. Mitä enemmän asiaa pohdin, sitä suurempi epäilys valtasi mieleni. Voisiko vanha faarao olla todellakin niin yksinkertainen näin vakavassa mittelössä, että hän kysyisi yksinkertaisesti, kummalta puolelta uusi kuu nousee? Ja mitä enemmän asiaa pohdin, sitä enemmän olin vainuavinani vanhan faaraon juonikkuuden. Entäpä jos vanha velho oli samassa juonessa faaraon kanssa? Pystyinkö lopulta luottamaan edes Sebekiin? Kenties faarao, joka hänkin hallitsi magian salat, oli päättänyt taikuuden keinoin kääntää kuunkierron suunnan? Näin pohdiskelin mielessäni kun matkamme päämäärä lähestyi.

Juuri ennen uudenkuun sirpin ilmestymistä Sebek saatteli minut rantakaislikkoon faaraon kuninkaallisen palatsin lähistöllä. Minun noustua maihin Sebek vajosi taas Niilin syvyyksien pyörteisiin. Astelin kohti faaraota äänettömin kissanaskelin ja löysin hänet tarkkailemasta pilvistä yötaivasta. Ilma väreili jännityksestä. Faaroa näytti tälläkin kerralla ikään kuin yllättyneeltä nähdessään minut ilmielävänä edessään. Vaihdoimme ystävälliset tervehdykset. Sitten faarao lausui seuraavat sanat.

-Oi Kuolematon Kissa! Tänä yönä ratkaistaan kansakuntiemme ja kuninkuutemme kohtalot! Astu lähemmäs Oi Kuolematon Kissa! Kuule viimeinen arvoituksistani! Vai pelkäätkö?

-En pelkää, vastasin faaraolle, Kerro viimeinenkin arvoituksistasi, Oi Ran Poika.

-Suuntaa katseesi pilviin, oi Kuolematon Kissa. Siellä pilviverhon takana uuden kuun terävin sirppi on juuri kehkeytymässä. Sinun tehtäväsi on arvata, Oi Kuolematon Kissa, kummalta puolelta uudenkuun sirppi kehkeytyy tänä yönä, vasemmalta vai oikealtako. Miten arvaat , Oi Kuolematon Kissa?

Haistoin faaraon juonen kuin mädäntyneen kalan. Faaraon ääni uhkui itsevarmuutta. Olin jo täysin varma, että faarao oli taikuudella muuttanut asioiden luonnollisen kulun. Siksi vastasin:

-Vasemmalta, oi Ran Poika. Tämä kuu pilkottaa vasemmalta ja oikea puoli on varjossa.

-Tämäkö on vastauksesi, oi Kuolematon Kissa?, kysyi faarao.

-Tämä. Kuu nousee tänä yönä vasemmalta, vastasin.

-Katsotaan, sanoi faarao.

Samassa pilviverhot alkoivat taivaalla hälventyä. Lukemattomat sadattuhannet yötaivaan tähdet paljastivat sinä hetkenä surumieliset silmänsä minulle. Kirkkaimpana yötaivaan tähdistä loisti Sothis, kreikkalaisten Sirius. Mutta kuu loisti poissaolollaan yötaivaan kirkkaiden tähtien seassa.

-Oletko taikonut kuun näkymättömiin?, ehdin jo sanoa faaraolle.

-En, kyllä se ilmaantuu vielä, vastasi faarao tähän.

Samassa uuden kuun terävin sirppi ilmaantui taivaankannen laitaan pilviverhon takaa. Ällistykseni oli tuolloin suuri kun huomasin, että Kuun kultainen sirppi oli oikealla puolella. Uuden kuun vasen puoli oli varjoisa puoli. Tällä kertaa faarao siis ei ollut syyllistynyt magiaan, eikä luonnon järjestystä ollut rikottu.

Sitten faarao lausui seuraavat sanat.

-Kuten huomaat, oi Kuolematon Kissa, Uusi kuu nousee aina oikealta puolelta. Vasen puoli hopeinen vähenee, oikea puoli kultainen ojentautuu. Tämän johdosta olet juuri hävinnyt koko valtakuntasi ja voimasi ja kuninkuutesi minulle ja sinun itsesi on puolisoinesi tästä päivästä lukien palveltava minua palatsissani siihen päivään saakka, jolloin ruumiini kuolee. Sen jälkeen kun Ba-sieluni eroaa ruumiistani ja Ka-henkeni kulkee varjona vierellä, olet vapaa.

-Oi ja voi!, huudahdin.

-Koska minulla on nyt korkein valta molempien Egyptien maassa, minulla on nyt oikeus kutsua sinua orjakseni ja palvelijakseni. Ensimmäinen mahtikäskyni sinua koskien on, että et enää saa pitää tuota syvästi vihaamaani hepreankielistä nimeä ’Mikha'él’ , joten täten minä annan sinulle nyt uuden nimen, egyptinkielisen, joka mielestäni sopii sinulle paremmin ja jota sinun täytyy tästä lähtien kantaa mukanasi kuin varjoa – tämä nimi on ’Nedjem’ , sillä tästä lähtien sinä saat olla elämässäni kilpailijan sijaan suloinen lemmikkini, joka ei enää kelpaa mahtikäskyjen antajaksi molempien Egyptien maassa vaan osasi on enää vain leikkiä vaimojeni ja lasteni kanssa.

-Oi ja voi!, huudahdin toisen kerrran.

-Koska minulla on nyt valta yli kissojenkin, annan minä nyt Egyptin kissoja koskevan mahtikäskyni. Ensimmäinen kansakuntaasi koskeva määräykseni on , että kissat eivät enää saa kävellä kahdella jalalla Egyptin valtakunnassa eivätkä käydä kauppaa. Heidän on käveltävä tästä päivästä lukien nelinkontin , sillä se on heille sopivampaa. Heidän tehtävänsä on nimittäin tästä päivästä lukien asua ihmisten kodeissa ja pyydystää siellä hiiriä, jotka ovat Egyptin maan todellinen riesa. Sinusta, oi Nedjem, minä teen kuninkaallisen palatsini esimerkillisen hiirenpyydystäjän. Mitäs tähän sanot?

-Oi ja voi!, huudahdin kolmannen kerran.

-Jos taas kissan isäntä tai emäntä kuolee ennen aikojaan, on kissa kaikinpuolin vapaa kulkemaan missä lystää. Mutta olipa kissa vapaa tai kotitalouden jäsen, hänen on tästä lähtien aina pyydystettävä hiiriä. Kissat eivät saa enää puhua Egyptin ihmisten kieltä, sillä he kuitenkin käyttäisivät sitä vain väärin juoruillakseen keskenään ihmisten asioista. Hieroglyfien tulkitsemisen taidon he sen sijaan saavat säilyttää, mutta he pitäköön tämän taidon kaikilta salassa!

-Oi ja voi!, huudahdin neljännen kerran.

-Mutta kuolemattomuutesi saat säilyttää Oi Kuolematon Kissa. Ja koska kissat olivat kerran mahtavia silmäätekeviä Egyptin maassa, annan kuninkaallisen määräykseni varjella ja kunnioittaa kissojen henkeä kaikissa olosuhteissa. Kissat saavat säilyttää yhdeksän henkeään, koska sen sinä heille rehellisesti ansaitsit, mutta kun kissa menettää viimeisenkin hengistään, kaipaa hänenkin Ba-sielunsa ja Ka-henkensä Imentetin luo. Mutta se ihminen, joka riistää kissalta tämän yhdeksännen hengen, sitä on rangaistava kuolemalla ja hänen muistonsakin on pyyhittävä aikakirjoista. Voi häntä! Tämä olkoon tästä lähtien Maat Egyptin maassa niin totta kuin minä olen faarao.

Tämän lausuttuaan faarao oli vaiti. Samoin vaiti olin minä. Samassa uhrituli kuunjumala Khonsulle sytytettiin läheisen temppelin alttarilla.

Thoth ja profetia

Kun uhrituli sytytettiin kuunjumala Khonsulle läheisessä temppelissä, lankesin minä nelinkontin faaraon mahtikäskyn voimasta ja ymmärsin, että näin oli minun tästä lähtien kuljettava elämäni jokaisena päivänä. Faarao suki tyytyväisenä tekopartaansa. Samassa vanha velho ilmestyi vanhoissa rääsyissään uhrisavun patsaasta ja asteli savupatsaan keskeltä minua ja faaraota kohti. Kun velho oli astellut eteemme, hän riisui peittävän rääsyn kasvojensa edestä niin, että näimme hänen salatut Ibis-kasvonsa.

-Thoth! Itse Kuninkaallinen Ibis-lintu, Viisauden Herra!, huudahti faarao, joka oli yhä vierelläni. Omasta suustani en saanut aikaiseksi kuin surkean naukaisun. Sitten Thoth lausui seuraavat sanat.

-Voi sinua Kuolematon Kissa! Etkö kuunnellut viisauden ääntä? Katso nyt, minkä sait aikaan itsellesi! Kompastuit kerrankin omaan viekkauteesi! Hallitsit kerran mahtavaa imperiumia, mutta nyt se katoaa kuin usva tuulen tieltä. Nyt sinäkin olet kirottu kuten kaksoisveljesi: Aamuruskon Poika, kirkas Kointähti, Hēlēl ben Shāḥar: Taivastakin ylemmäs kurkotit, mutta alas maan päälle lankesit! Totisesti putoat korkealta! Silmäsi ovat herkät pimeässä, mutta etkö näe sitä, mitä tapahtuu kirkkaassa päivänvalossa aivan edessäsi? Etkö tiennyt, että vanhojen jumalien mahti on heikentymässä Egyptien maassa? Emme voi enää vaikuttaa taivaankappaleiden liikkeisiin.

-Egyptin ja koko maailman tulevaisuus on kolmen profeetan käsissä, jotka kukin omalla tavallaan todistavat Yhden Jumalan voimasta. Heidän nimensä ovat Mooses, Jeesus ja Muhammad. Mooses profetoi hepreaksi, Jeesus arameaksi ja Mohammad arabiaksi. Mooses johtaa juutalaista kansaa, Jeesus lohduttaa kristityiksi kutsutut ja Muhammad asustaa muslimien sydämessä. Heillä kullakin on oleva pyhät kirjoituksensa: Mooseksen kirjoituksia tullaan kutsumaan Tooraksi, Jeesuksesta tulevat todistamaan kristityt evankelistat ja Muhammadin kirjoittama pyhä kirja on oleva nimeltään Koraani. Omalla tavallaan kukin heistä ohjaa ihmiskuntaa oikeamielisyyteen, rauhaan ja pyhyyteen, vaikka maailma, Perkele ja liha kiskovat ihmiskuntaa vastakkaiseen suuntaan: itsekkyyteen, sotaan ja levottomuuteen.

Tämän lausuttuaan Thoth käveli takaisin savupatsaaseen ja katosi.

Epilogi

Samassa puolisoni Bastet ilmestyi paikalle. Vaikutti siltä, että hän oli salaa seurannut tapahtumien kulkua varjoista taustalla. Muistan, kuinka tuona hetkenä hänen kasvonsa suorastaan värisivät tunteiden myllerryksen johdosta. Olin itse niin häpeissäni, että en pystynyt katsomaan häntä suoraan silmiin, sillä ymmärsin täysin, että hän tiesi jo: minun takiani suuri onnettomuus oli kohdannut perhettämme ja samalla koko kissojen valtakuntaa. Silmänsä salaperäisesti hehkuen surumielisen kuunsirpin valoa hän kuitenkin lähestyi minua ja ojensi tassuuni papyruskäärön. Siinä luki näin.

-Olen syvästi pahoillani kaikesta onnettomuudesta, jota faarao on viekkaudellaan meille tuottanut. Olen kuitenkin yhä rakastava puolisosi ja voit jatkossakin aina luottaa tukeeni. Uutiset, joita minulla on nyt kuitenkin kerrottavana sinulle, ovat sekä hyviä että huonoja. Hyvä uutinen on se, että juuri tänään sain tietää, että olen raskaana! Odotan esikoistamme ja vaikka suuri onnettomuus tuntuu kohdanneen kansaamme juuri tänään, oikeastaan koen, että meille kahdelle koittaa nyt pikemminkin suuri onnen aika! Huono uutinen on se, että tällä onnella on hintansa. Me molemmat tiesimme jo entuudestaan, että mustaan magiaan vihkiytynyt faarao on umpikiero. Hän on kuitenkin vielä kierompi kuin meistä kumpikaan osasi odottaa. Kun vastasit toiseen arvoitukseen oikein, hän suoritti taian, jonka johdosta kissojen valtakunnan jokainen jäsen sai yhdeksän henkeä. Tällöin hän itse menetti oman kuolemattomuutensa, mutta tätä hän ei suoraan kertonut: Samalla myös minä menetin sen. Olenhan itsekin kissojen valtakunnan jäsen ja vaikka minulla nyt on muiden kissojen tavoin yhdeksän henkeä, minulle ei kuitenkaan enää ole kuolemattomuuttani. En ole täysin varma, onko sinulle käynyt samoin. Pidän kuitenkin varmana, että kilpailun lopputuloksena kehkeytyi vaihtokauppa: Voitimme yhdeksän henkeä, mutta hävisimme kuolemattomuuden. Menetys on syvä ja sen johdosta jonakin päivänä myös minun Ba-sielu ja Ka-henki saavat luvan lähteä vaaralliselle matkalle kohti Imentetin Amentia; Kenties aikanaan voimme matkustaa sinne yhdessä? Tästä lähtien osamme on elää kuolemanvarjonlaaksossa, mutta siitä huolimatta meillä kahdella on syvällinen lohdutus: Meillä on toinen toisemme läheisyys ja rakkaus, jota tunnemme toinen toisiamme kohtaan. Tämä on merkittävän paljon! Rakkaus ei katoa koskaan, vaikka profetiat menettävät merkityksensä, kielillä puhuminen loppuu ja tieto muuttuu turhaksi. Me näet tiedämme ja profetoimme puutteellisesti, mutta kun täydellinen tulee, puutteellinen katoaa. Niin kauan kuin meillä on rakkaus, me voimme kuitenkin yhä siemaista virvoituksen kuolemattomuuden lähteestä, sillä Jumala on rakkaus! Vaikka faaraon viekkaus teki fyysisestä kehostani kuolevaisen, rakkauteni sinua kohtaan on nyt vahvempi kuin koskaan! Olen myös vakuuttunut, että Kaikkivaltiaan Jumalan kaikkinäkevä ja kaikkitietävä ja kaikkivoipa rakkaus vahvistaa sydämemme ja mielemme ja koko elämämme syntymään uudesti, ja tämän seurauksena hengellisessä todellisuudessa me kaksi voimme olla yhdessä ja rakastaa toinen toisiamme nyt ja aina, ikuisuudesta ikuisuuteen...

[Sir Budgen huomautus: Kosteus on turmellut loput hieroglyfit papyruksesta lukukelvottomiksi.

Kyyneleitä? ]