 |
Kuva: Urizen iskee langenneen (materiaalisen) maailman rajoja. William Blake: Europe: A Prophecy (1794), Kopio H: Vedostettu 1795, Objekti 3, Levy i (Erdman). Houghton Library: Harvard University, Cambridge, Massachusetts, USA. |
Synopsis
Europe: A Prophecy (1794) on komea illuminaatiokirja kun sitä tarkastellaan taiteellisena kokonaisuutena, joka on vedostettu kahdeksastatoista metalligrafiikan kuparilevystä. Kaksitoista kopiota runoelmasta on tiedossa. Runoelma on America: A Prophecy (1793)-runoelman jatko-osa ja näiden kahden runoelman kopiot tavataan joissakin tapauksissa niputettuna yhteen. Kaksi muuta mannerta, Afrikka ja Aasia, ilmenevät runoelmassa The Song of Los (1795), jonka nimen Blake itse hahmotteli viittaavaan kaikkien neljän mantereen runollisen käsittelyn kokonaisuuteen, lauluun, joka laulettiin ”neljälle harpulle” (The Song of Los, 3:2). The Song of Los-teoksen jakso ”Afrikka” edeltää runoelmaa America: A Prophecy ja jakso ”Aasia” seuraa runoelmaa Europe: A Prophecy.
Europe: A Prophecy-runoelman ”Alkusoitto”-jakso jatkaa Orcin myytin kehittelyä välittömästi America: A Prophecy- runoelman ”Alkusoitto”-jakson tapahtumien jälkeen. Jakso koostuu pääasiallisesti Varjoisan Naaraan valituslauluista Luonnon herkeämättömän hedelmällisyyden ja julmuuden johdosta, mutta päättyy lohdulliseen ennustukseen Vapahtajan synnystä, joka tulee tuomaan vapahduksensa kaikille mukaan lukien maailman materiaaliselle ulottuvuudelle. Jakso ”Profetia” avataan siis kertomuksella Jeesuksen syntymästä ja siihen liittyvästä, maailmanlaajuisesta rauhan jaksosta (Blake lainaa tässä John Miltonin runoa On the Morning of Christ's Nativity). Blake kehittelee näitä kahta teemaa eteenpäin ja tuo ne tässä esiin ”virallisen kristinuskon virheellisyyksinä”.
Ensimmäinen virallisen kristinuskon virheellisyys Blaken mukaan on Naisellisen Tahdon riemuvoitto ylitse miehisen. Tämä tarkoittaa virheellistä dogmaa, jonka mukaan seksi on syntiä. Tämän mytologinen selitys löytyy siitä, että Urizen murtautuu kahleistaan asettuen pohjoiseen ja Los, joka julistaa nyt väkevän Uthronan (eli hänen itsensä) lepäävän, huomaamattomasti katoaa, mikä avaa mahdollisuuden Enitharmonille vakiinnuttaa tahtonsa maailmassa.
Tapahtumat etenevät siihen, että Enitharmon astuu sisään Orcin punaiseen valoon (kun Orc on aggressiivisesti saavuttamassa omaehtoisuuden). Sitten Enitharmon julistaa, että ”Naisen rakkaus on syntiä”(5:5) ja pyytää poikiaan Rintrahia ja Palamabronia ja näiden nyt mustasukkaisiksi tulleita Emanaatioita saarnaamaan tätä sanomaa ihmiskunnalle. Enitharmon vajoaa kahdeksantoistasadan vuoden ”naiselliseen uneen” - pyöreä luku, joka kattoi Blaken aikakaudella koko kristillisen ajanjakson. Nyt Enitharmon nauraa unissaan nähdessään jokaisen ihmisen sidoksissa ja ovien ylle kirjoitetun ”Älä”. Kun Enitharmon lopulta herää unestaan, hän myös herättää neljä paria lapsiaan, jotka edustavat seksuaalisuuden luonnotonta huonontumista ja nääntymistä, joka etenee taaksepäin eli vastapäivään lännestä pohjoiseen. Ensimmäinen pari ovat ”vesien kuningatar” Ethinthus ja tämän puoliso ”pehmeän harhan liekkien” Manathu-Vorcyon. Näitä seuraavat ”suloinen hymyilevä rutto” Leutha ja ”helmeilevän kasteen prinssi” Antamon (miehinen siemen), joita seuraavat hämmentyneet rakastavaiset Oothoon ja Theotormon. Lopuksi esiin nousevat Sotha ja Thiralatha. Thiralatha symboloi seksuaalista unelmointia, joka on nääntyneen mielikuvituksen viimeinen ponnistus, kun taas Sotha on väkivallan ja sodan henki, joksi turhautunut seksuaalivietti on muuttunut.
Toinen virallisen kristinuskon virheellisyys on materialismi, joka niin ikään saa alkunsa Enitharmonista. Suljettuaan Ikuisuuden pääportin (eli seksuaalisuuden) Enitharmon karkottaa Ikuisuuden ja sen siunauksen ajallisesti tulevaisuuteen ja avaruudellisesti paikkaan, jota ei ole – siis oletettuun kuolemanjälkeiseen taivaaseen. Enitharmonin sanat ovat: ”Ikuinen elämä odottaa kuudenkymmenen talven matoja allegorisessa (eli: väärässä) asuinsijassa, jossa olemassaolo ei ole milloinkaan tapahtunut.” (5:6).
Lopulta Eurooppa on jakaantunut vallankumouksellisiin ja vastavallankumouksellisiin leireihin (erityisesti liittyen Amerikkalaiseen vallankumoukseen, mutta sitä edeltävät Uskonpuhdistus ja Englannin Puritaaninen vallankumous). Albionin kokoushuone luhistuu kasaan ja rakennetaan Francis Baconin uusi materialistinen filosofia: Verulamin käärmetemppeli. Urizen avaa vaskisen kirjansa, joka jäsentää yhteiskunnan ”Yhden Kuninkaan, Yhden Jumalan ja Yhden Lain” alaisuuteen. Uskonnosta tulee tyrannimaista, kieroutunutta, hurskastelevaa. Turhaan Albionin Vartija yrittää saattaa kaiken tämän tuomiolle, kunnes lopulta Isaac Newton puhaltaa apokalyptiseen torvisoittimeen – eli täydentää materialismin kolmiulotteisen filosofian. Sitten vallankumous tavoittaa Ranskan ja Los, joka tulee uudelleen näkyviin, kutsuu poikiaan ”veren taisteluun”.
Vuoden 1795 paikkeilla Blake lisäsi runoelmaan esipuheeksi viehättävän runon, joka alkaa sanoin ”Viisi ikkunaa valaisee luolaan asettuneen Ihmisen”. Runon keskiössä on keijukainen, joka istuu juovikkaan tulppaanin päällä (tuoden mieleen Samuel Johnsonin The History of Rasselas, Prince of Abissinia (1759)-romaanin tulppaanin) ja joka laulaa viidestä aistista, joiden lävitse ikuisuus voidaan havaita. Luola on Platonin Valtio-dialogin luolavertauksen luola, jonka Blake samastaa pääkalloon. Viides aisti on Kosketus (seksuaalisuus) - ”Yhden lävitse voi kulkea ulos milloin tahansa haluaa, mutta sitä hän ei halua, sillä varastetut ilot ovat suloisia & salassa syöty leipä on mieluisaa.” Ihminen voisi siis ”kulkea ulos” luolastaan sisälle Ikuisuuteen todellisen rakkauden yhteyden kautta, mutta kuitenkin hän tyytyy salaiseen teerenpeliin Salomon Sananlaskuissa kuvatun tyhmyyden naisen kanssa: ”Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä. Hän istuu talonsa ovella, istuimella kaupungin kummuilla, kutsumassa ohikulkijoita, jotka käyvät polkujansa suoraan eteenpäin: ”Joka yksinkertainen on, poiketkoon tänne”. Ja sille, joka on mieltä vailla, hän sanoo: ”Varastettu vesi on makeata, ja salattu leipä on suloista.” Eikä toinen tiedä, että haamuja on siellä, että hänen kutsuvieraansa ovat tuonelan laaksoissa. ” (Sananl. 9:13-18)
Sitten Blake kysyy keijukaiselta: ”Mitä on materiaalinen maailma ja onko se kuollut?” Keijukainen vastaa Luonnon näyllä, joka on täsmälleen Varjoisan Naaraan vastakohta: Se on taiteilijan visio, jonka vastakohta on materialistin näkemys. Keijukainen kertoo runoilijalle, että tämä maailma on kaikkinensa elävä ja ”kaikki pölyhiukkaset henkivät ulos sen iloa”. Keijukainen näyttää Blakelle myös tämän poimimien villikukkien ikuiset muodot. Niinpä Blake ottaa keijukaisen mukaansa kotiinsa, jossa keijukainen istuskellessaan salongin pöydällä sanelee Europe: A Prophecy- runoelman (Hän, joka tuntee ikuiset ilot, on enemmän valveilla maailman kurjuuksien suhteen).
Europe: A Prophecy-runoelman kuvitus käsittelee pääasiallisesti langenneen maailman murheita. Runoelman kuuluisa ensilehti esittää Urizenin iskemässä langenneen maailman rajoja vaskisella harpilla. Runoelman nimilehti on koristettu kiemuraisella Luonnon Käärmeellä. Kokonaisen sivun käsittäviä kuvituksia löytyy Nälänhädästä ja Rutosta – muut kuvitukset kuvaavat Petosta, Raakuutta, Sotaa, Turmeltunutta Satoa ja Vankeutta.
-S. Foster Damon: A Blake Dictionary – The Ideas and Symbols of William Blake. 1988, 131-133.
EUROOPPA: PROFETIA
LAMBETH
Painanut Will: Blake: 1794.
LEVY iii
Viisi ikkunaa1 valaisee luolaan asettuneen Ihmisen. Yhden lävitse hän hengittää ilmaa.
Yhden lävitse hän kuulee sfäärien musiikin. Yhden lävitse kukoistaa ikuinen viini
niin, että hän saisi viinirypäleet osakseen. Yhden lävitse hän voi katsoa
ja nähdä iäti kasvavan ikuisen maailman pieniä yksityiskohtia.
Yhden lävitse hän voi kulkea ulos milloin tahansa haluaa, mutta sitä hän ei halua, 2
sillä varastetut ilot ovat suloisia & salassa syöty leipä on mieluisaa. 3
Niin lauloi keijukainen ilkkuen istuessaan juovikkaan tulppaanin päällä 4
arvellen, ettei kukaan häntä nähnyt: Kun hän päätti laulunsa, minä aloitin puista! 5 6
Sieppasin hänet hatullani kuten pikkupojat pyydystävät perhosen.
Sanoin: Pieni herra, miten tiedät sinä tämän? Mistä opit tämän laulun?
Näin hän vastasi minulle nähden olevansa minun omistuksessani:
Herrani, minä olen sinun. Käske minua, sillä minun on toteltava.
Siispä kerro minulle, mitä on materiaalinen maailma ja onko se kuollut?
Nauraen hän vastasi: Minä kirjoitan sinulle kirjan kukkien lehdille,
mikäli ruokit minua rakkaus-ajatuksin & ja annat minulle silloin tällöin
kupillisen kipinöiviä runollisia kuvitelmia. Niinpä, kun olen huppelissa,
minä laulan sinulle ja tälle pehmeälle luutulle ja näytän sinulle kaiken elävän
maailman kun kaikki pölyhiukkaset henkivät ulos sen iloa.
Otin hänet lämpimän rintani kotiin: Kun me kuljimme eteenpäin,
keräsin
villejä kukkia & hän näytti minulle jokaikisen ikuisen kukan:
Hän nauroi äänekkäästi nähdessään niiden ruikuttavan sen tähden, että ne oli taitettu.7
Kukat leijuivat ympärilläni kuin suitsukepilvi: Kun tulin
salonkiini ja istuin alas, otin kynäni kirjoittaakseni:
Keijukaiseni istuutui pöydälle ja saneli EUROOPAN. 8
LEVY 1
ALKUSOITTO
Nimetön varjoisa naaras nousi Orcin sydänalan ulkopuolelta.
Naaraan käärmeiset hiukset heiluivat Enitharmonin tuulissa9
ja niin hänen äänensä kohosi.
Oi äiti Enitharmon, synnytätkö muita poikia?
Se saisi nimeni katoamaan, eikä sijaani enää löytyisi,
sillä olen väsynyt synnytystuskiin!
Kuin kolkon salaman päivänä keventynyt synkkä pilvi.
Juuriani heristellään taivaissa, hedelmäni ovat alla maassa. 10
Hyrskyä, vaahtoa ja synnytä elämään, ensinnä syntynyt & ensinnä tuhoutunut!
Tuhottu ja tuhoava!
Miksi sitten, sinä kirottu äiti, soisit minulle elämän?
Kiedon sakeiden pilvien turbaanini uurastavan pääni ympärille. 11
Taitan rättimäiset vedet vaipaksi raajojeni ympärille.
Kuitenkin punainen aurinko ja kuu 12
ja kaikki ylitse vuotavaiset tähdet soljuvat hedelmällisenä sateena alas.
LEVY 2
Haluttomana luon katseeni taivaaseen! Haluttomana lasken tähtiä!13
Istuen kuolemattoman pyhäkköni mittaamattomassa syöverissä
kahmaisen niiden tulenpalavan vallan
ja synnytän ulvovia kauhuja, kaiken murskaavia kuninkaita. 14
Ahmiva & ahmittu on vaelteleva synkillä ja autioilla vuorilla
ikuisen kuoleman metsissä, kirkuen ontoissa puissa.
Ah, äiti Enitharmon!
Älä jähmeällä muotilla merkitse tätä henkevää tulen jälkikasvua.
Minä synnytän kuhisevasta povestani myriadeja lieskoja
ja sinä merkitset heidät sinetillä ja sitten he harhailevat kaukomailla 15
jättäen minut tyhjäksi kuin kuolema. 16
Ah! Minä hukun varjoisaan murheeseen ja näynomaiseen iloon!17
Ja kuka tulee sitomaan ikuisuuden iäisellä siteellä? 18
Piirtämään harpilla sen kapalon vyöhykkeen? Ja kuka hellii sitä
maidolla ja hunajalla? 19
Näen sen hymyilevän & vyöryn sisäänpäin & ääneni on menneisyyttä.
Naaras lopetti & vyörytti varjoisia pilviään
LEVY 3
PROFETIA
Sydäntalvi koitti.
Siihen aikaan salainen lapsi22
laskeutui lävitse ikuisen päivän itäisten porttien.
Sota päättyi & kuin varjot kaikki sotajoukot pakenivat asuinsijoilleen. 23 24
Silloin Enitharmon näki ympärillään poikiensa & tyttäriensä nousevan.
Kuin helmeilevät pilvet he kohtasivat toinen toisensa kristallitalossa. 25
Ja Los, kuun hallitsija, iloitsi levollisessa yössä.
Silloin Los26 puhui kun hänen lukuisat poikansa heiluttelivat kirkkaina leimuavia siipiään. 27
Taas tullut on yö,
jossa väkevä Uthrona lepää 28
ja kahleistaan vapautunut Urizen
hehkuu kuin meteori kaukaisessa pohjoisessa. 29 30
Venytä käsiäsi eteenpäin ja iske elementaalisia säikeitä!31
Herätä syvyyden salamat.
LEVY 4
Kimeät tuulet heräävät!
Kunnes kaikki Urizenin pojat varovat ja kadehtivat Losia:
Kahmaise kaikki elävät henget ja sido
heidän livertävät ilonsa meidän äänekkäisiin säikeisiimme.
Sido kaikki maan ravitsevat ihanuudet
antaaksesi meille autuuden, että me voisimme juoda Losin kipinöivää viiniä 32
ja anna meidän uurastusta ja huolenpitoa halveksuen
nauraa sodalle,
sillä onnekkaina tunteina ilon yöt ja päivät uusiutuvat.
Nouse, oi Orc, syvästä vankityrmästäsi,
nouse sinä Enitharmonin esikoinen!
Ja me kruunaamme sinut punaisen viinin kukkaköynnöksellä,
sillä sinä olet sidottu 33
ja minä tulen näkemään sinut autuuden hetkellä, sinä vanhin jälkeläiseni. 34 35
Karvainen Demoni nousi tulen punatähtien ympäröimänä,
jotka tuiskusivat raivokkain kehin kuolemattoman paholaisen ympärillä.
Silloin Enitharmon laskeutui alas Orcin punaiseen valoon.
Neidon ääni nousi lastensa luokse, kaukaiset taivaat vastaavat.
LEVY 5
Nyt koittaa Enitharmonin ilon yö!
Kenet minä kutsun? Kenet minä lähetän?
Tuon Naisen, Ihanan Naisen! Saako hän hallita? 36
Nouse, oi Rintrah, sinut kutsun & Palamabron, sinut!37
Mene! Kerro ihmisen suvulle, että Naisen rakkaus on Syntiä!
Että Ikuinen elämä odottaa kuudenkymmenen talven matoja
allegorisessa asuinsijassa, jossa olemassaolo ei ole milloinkaan tapahtunut. 38
Kiellä kaikki ilo & naisen lapsuudesta alkaen pitää pienoisen naaraan
levittää verkkoja jokaisella salaiselle polulle.
Minun uupuneet silmäluomeni kääntyvät kohti iltaa, mutta autuuteni edelleen on vasta nuori. 39
LEVY 8
Nouse, oi Rintrah, vanhin syntyjäsi:40 Toiseksi jäät vain Orcille:
Oi leijona Rintrah, nostata raivosi synkästä metsästäsi:
Tuo Palamabron, sarvipäinen pappi, 41joka kirmailee ylhäällä vuorilla:
Ja hiljainen Elynittria, hopeajousinen kuningatar: 42
Rintrah, minne olet kätkenyt morsiamesi!
Nyyhkyttääkö hän autiomaan sävyissä?
Voi, minun Rintrahini! Tuo suloinen mustasukkainen Ocalythron. 43
Nouse, poikani! Tuo koko veljeskunta, oi sinä tulen kuningas.
Auringon prinssi, minä näen sinut sinun myriadin rotusi kanssa
sakeana kuin kesäiset tähdet:
Mutta kukin riehuen ravistaa kultaista harjaansa
ja sinun silmäsi iloitsevat hurjistuneen kuninkaan, Rintrahin voiman tähden. 44
LEVY 9
Enitharmon nukkui
kahdeksantoistasataa vuotta: Ihminen oli Uni!
Luonnon yö, jossa heidän harppunsa kieliä höllennettiin: 45
Hän nukkui öisen laulunsa keskiössä.
Kahdeksantoistasataa vuotta naisen unta! 46
Miesten varjot ohikiitävinä ryhminä tuulten yllä:
Jaa Euroopan taivaat 47
kunnes Albionin Enkeli on lyöty omilla vitsauksillaan ja pakenee joukkoineen. 48
Pilvi painostaa raskaasti Albionin rantoja
tulevaisuuden kuolemattomia demoneja täynnänsä: 49
Neuvottelu kokoaa Albionin lyödyt Enkelit.
Pilvi painostaa raskaasti kokoustaloa – alas rynnäten
Albionin Enkelten päiden päälle.
Yhden tunnin ajan he makaavat kokoushuoneen raunioiden alla, 50
mutta suolajärvestä nousevien tähtien tavoin51he nousevat kivuissaan
levottomissa usvissa, joita synkensi ankarien aikojen kauhut. 52
LEVY 10
He nousivat kirkkaista raunioista huolesta hiljaisina ja seurasivat
kiivasluonteista Kuningasta tämän etsiessä muinaista, käärmeenmuotoista temppeliään,
joka kurotti varjoisan pituutensa valkeaa Saarta53 myöten.
Hänen ympärillään vyöryivät sodan pilvet. Hiljaisena Enkeli54 kulki
Thamesin ikuisia rantoja pitkin kultaiseen Verulamiin. 55 56
Siellä seisoivat kunnianarvoisat pylväshallit, jotka korkeine torneineen kohottivat
tammien ympäröimät, massiivisista kivistä muovatut pilarinsa, joita mitkään työkalut
eivät olleet leikanneet. 57Kallisarvoisia kiviä ne olivat, ikuisia taivaissa,
kahdentoista värisiä, joista harva oli tunnettu maan päällä ja jotka antavat samealle valoaan. 58
Ne oli aseteltu tähtien järjestyksen mukaan kun viisi aistia ottivat valtaansa
vedenpaisumuksen aikoina maasta kehkeytyneen ihmisen ja sitten käänsivät muuttuvaiset silmät
kahdeksi muuttumattomaksi palloksi keskittäen kaikkia asioita.
Ikuisesti varioiva spiraali kohosi taivaiden taivaisiin,
jossa se taivutettiin alaspäin ja sierainten suljetut kultaiset portit
kääntyivät ulospäin suljettuina ja jäykistyneinä ikuisuutta vasten. 59 60
Ajatus muutti ikuisuuden käärmeeksi 61– ja sen, joka tunsi sääliä,
se muutti ahmivaksi lieskaksi, jonka kasvoja paeten ihminen piiloutui
yön metsiin.62 Sitten kaikki ikuiset metsät jaettiin
avaruuden kehinä vyöryttäviksi maailmoiksi, jotka kuin valtameri rynnistivät 63
ja kukistivat kaiken paitsi tämän rajallisen lihamuurin.
Silloin muovattiin käärmetemppeli, ikuisuuden kuva,
joka vangittiin rajallisiin kierroksiin - ja niin ihmisestä tuli Enkeli, 64 65
Taivaasta tuli väkevän kehän pyörähdys ja Jumalasta tuli kruunattu tyranni. 66 67 68
Nyt saapui muinainen Vartija69 eteläiselle kuistille
ja istutti sen sakeaksi puita mustimpien lehvästöjen kera 70& hämärässä
laaksossa saartoi Yön Kiven,71 joka seisoi vinossa ympäröitynä
purppurakukin ja karmiinimarjoin72 – tuon suloisen etelän kuvan,
joka kerran oli avoinna taivaille ja joka ylensi inhimillisen niskan,
mutta nyt oli kasvanut umpeen hiusta ja tullut kivisen katon peittämäksi.
Takaisinpäin se on nyt vajonnut viehättävän pohjoisen kautta, 73 74joka jalkojen ympärillä
raivoavana syöverinä vetää huimaantuneen tiedustelijan hautaansa. 75 76
LEVY 11
Albionin Enkeli nousi Yön Kiven päälle. 77
Hän näki Atlantin yllä Urizenin
ja tämän vaskisen Kirjan, 78
jota Maan päällä Kuninkaat & Papit kopioivat,
laajenevan pohjoisesta etelään. 79
LEVY 12
Kalpeina pilvet & lieskat vyöryivät Enitharmonin yön ympärillä
ja Albionin rantakallioiden & Lontoon muurien ympärillä– yhäti Enitharmon nukkui!
Harmaan usvan vyöryvät massat koskettivat Kirkkoja, Palatseja, Torneja:
Sillä Urizen avasi Kirjansa lukon:80 Ruokkien sieluaan säälillä
Englannin nuoriso piiloutui kivulloisen taivaan synkeään kiroukseen.
Pakotettuja näkemään Albionin Enkelin muodon kuolettavassa yössä
heidän vanhempansa kampesivat heidät esiin & niin iäkäs tietämättömyys saattoi saarnata
hurskastellen valtavan kiven päällä niiden aistien havaitsemana, jotka ovat suljetut ajatukselta. 81
Kolkkona, synkkänä, töykeänä kivi seisoo & varjostaa Lontoon kaupunkia.
He näkivät hänen luisen jalkansa kiven päällä ja lihan tuhoutuvan liekeissä:
He näkivät Käärmetemppelin kohotettavan ylhäälle varjostamaan valkeaa Saarta.
He kuulivat Albionin Enkelin äänen ulvovan Orcin lieskoissa 82
ja etsivän viimeisen tuomion torvisoitinta. 83 84
Tyyneyden yläpuolella ulvonta kuului Westministeristä yhä kovempana & kovempana.
Salakielien Vartija hylkäsi muinaisen kartanonsa
Orcin lieskojen karkottamana – hänen karvainen kaapunsa & teennäiset palmikkonsa
tarttuivat kiinni ja kasvoivat yhteen hänen lihansa ja sen lävistämien hermoratojen & verisuonien kanssa
synkeässä tuskassa, joka roikkui sairaana tuulen yllä: Hän pakeni
madellen Great George Streetiä pitkin lävitse Park Gaten. Kaikki sotilaat
pakenivat hänen silmistään - tuskissaan hän raahautui erämaahan. 85 86 87
Näin oli ulvonta läpi Euroopan!
Sillä Orc iloitsi kuullessaan ulisevat varjot,
mutta Palamabron ampui salamansa ojittaen alaspäin laajan selustansa
ja Rintrah roikkui kaikkien legiooniensa kanssa alisen maailman syvyydessä. 88
Enitharmon nauroi unissaan nähdessään (Oi, naisen riemuvoitto)
jokaisen talon vankityrmänä ja jokaisen ihmisen sidottuna – varjot ovat täynnä
kummituksia ja ikkunat on kudottu umpeen raudan kirouksia:
Ovien ylle on kirjoitettu ”Älä” & savupiippujen ylle ”Pelko”.
Rautaisin pannoin niskansa ympäri seiniin kahlittuja ovat
kansalaiset: Lyijynharmaissa jalkakahleissa esikaupunkien asukkaat
astelevat raskaasti - pehmeitä ja taipuneita olivat kyläläisten luut. 89
Orcin lieskat vyöryvät raskaina Urizenin pilvien välissä,
Albionin Vartijan90 ympärillä riuduttaen hänen lihaansa.
Ulvoen & sihisten, rääkäisten & voihkien & epätoivon äänet
nousevat hänen ympärillään pilvisissä
Albionin Taivaissa, Raivoisina.
LEVY 13
Kauhussa ja kärsimyksessä Enkeli kahmaisi helakanpunaisin jäsenin
viimeisen tuomion pasuunan, mutta hän ei kyennyt puhaltamaa rautaiseen torveen! 91
Röyhkeänä kolmasti hän yritti herättää kuolleet Tuomiolle. 92
Albionin maasta loikkasi väkivahva Henki nimeltä Newton93
– hän kaappasi shôfar-soittimen & puhalsi suunnattoman töräyksen!94
Keltaisina kuin Syksyn lehdet myriadit Enkelten sotajoukot 95
syöksyivät tuulisten taivaiden lävitse etsimään hautojaan
kalistellen onttoja luitaan ulvonnan ja valituslaulun säestämänä. 96 97 98 99
Silloin Enitharmon heräsi – tietämättä, että hän oli nukkunut
ja että kahdeksantoistasataa vuotta olivat kadonneet
kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan.
Enitharmon kutsui poikiaan & tyttäriään
nokturno-leikkiin
hänen kristallitalossaan
ja niin hänen laulunsa jatkui.
Nouse, Ethinthus! Vaikka maan matonen kutsuu, 100
anna hänen kutsua turhaan
kunnes pyhien varjojen yö
ja inhimillinen yksinäisyys ovat menneisyyttä!
LEVY 14
Vesien kuningatar Ethinthus, miten loistatkaan taivaalla:
Tyttäreni, miten iloitsenkaan! Sinun lastesi lauma ympärilläni
on kuin aallon iloiset kalat sinä hetkenä kun kylmä kuu juo kastetta.
Ethinthus! Sinun suloisuutesi lohduttaa heikkenevän sieluni:
sillä nyt sinun vetesi livertävät Enitharmonin jalkojen ympärillä.
Mahathu-Vorcyon! Näen sinun liekehtivän saleissani,
sinä äitisi sielun valo! Näen sinun ihanat kotkasi ympärilläni,
minun iloni ovat sinun kultaiset siipesi & sinun pehmeän harhan liekkisi.
Missä on minun viekoitteleva Edenin lintuni! Leutha - hiljainen rakkaus!101
Leutha, monenkirjava kaari iloitsee sinun siipiesi päällä:
Sinä pehmeä kukkien sielu, Leutha!
Suloinen hymyilevä rutto! Näen sinun punastuvan valosi:
Sinun tyttäresi ovat muuttuvainen myriadi
ja he pyörivät kuten suloisina kohoavat parfyymit, oi silkkinen kuningatar Leutha!
Missä on Antamon, helmeilevän kasteen prinssi?
Oi Antamon, miksi tahdot jättää äitisi Enitharmonin?
Minä yksin näen sinun kristallisen hahmosi
leijuvan hellityn ilman yläpuolella:
Tyydyttyneen intohimon kasvonilmein.
Antamonini, Leuthan seitsemän kirkkoa tavoittelevat rakkauttasi. 102 103
Kuulen pehmeän Oothoonin Enitharmonin teltoissa:
Miksi luovut naisen salamyhkäisyydestä, minun melankolinen lapseni?
Kahden hetken välillä autuus on kypsä: 104
Oi Theotormon, jolta on varastettu ilo, näen sinun suolaisten kyyneltesi virtaavan
alas kristallisen taloni portaita pitkin.
Sotha & Thiralatha, 105 106 unisten luolien salaiset asukkaat,
nouskaa ja miellyttäkää karvaista paholaista laulujenne melodioilla.
Pitäkää aloillanne kaikki kultakavioiset salamanne & sitokaa mustat hevosenne.
Orc! Hymyile lapsilleni!
Hymyile, sinä tuskieni poika.
Nouse, oi Orc, ja anna meidän vuorillemme tulipunainen valosi.
Neito lopetti, sillä kaikki olivat näkyvissä kisailussa surumielisen kuun alapuolella. 107 108
He herättivät Urizenin tähdet kuolemattomilla lauluillaan,
jotka luonto tunsi kaikkien huokostensa kautta suunnattomassa109 juhlinnassa
kunnes aamu avasi itäisen portin.
Silloin kukin pakeni omille sijoilleen & Enitharmon nyyhkytti. 110 111
Mutta kun kauhistuttava Orc näki aamun idässä, 112 113
LEVY 15
hän ampui Enitharmonin korkeuksista käsin
ja hänen raivonsa valo tuli esiin punaisen Ranskan viinitarhoissa. 114
Punainen aurinko hehkui tulenpalavasti!
Hurjistuneet kauhut viuhuivat ympärillä!
Kun raivoavien kultavaunujen pyörät roiskivat verisuonien kirkkaanpunaista115
Leijonat sivalsivat vihaisilla hännillään!
Tiikerit makasivat saalinsa yllä & imivät niiden kardinaalinvärisiä syvävirtauksia:
Enitharmon voihkii & itkee ahdistuneena ja tyrmistyneenä.
Silloin Los kohotti päänsä ja nousi käärmeisten ukkosten puvussa: 116 117
huudolla, joka järkytti kaikkea luonnollista äärimmäiselle navalle saakka,
hän kutsui kaikki poikiaan veritekojen vihankierteeseen. 118 119
FINIS
KOMMENTAARI
Lyhenteet
B Harold Bloom: ”Commentary”. Teoksessa: William Blake: The Complete Poetry & Prose of William Blake, David V. Erdman (toim.). New York: Archon Books, 1988.
O Alicia Ostriker: ”Notes”. Teoksessa: William Blake: The Complete Poems, Alicia Ostriker (toim.). Harmondsworth, Middlesex: Penguin Books, 1977.
S Henry Summerfield: ”Notes on Criticism”. Teoksessa: Henry Summerfield: A Guide to the Books of William Blake for Innocent and Experienced Readers. New York: Colin Smythe, 1998.
SH Suomentajan huomautus.
Yleistä
Europe: A Prophecy- runoelman perustana oleva teema on inhimillisen havaintokyvyn kieroutuminen ja sen kivuliaat seuralaiset ja seuraukset. Näihin sisältyvät ”mielen kukistaminen aisteilla”, joka on ”leimallisen eurooppalainen” asenne (Raine 1968, I: 120), energian alistaminen järjelle, mikä tapahtuma saa aikaan Harmageddonin (Tolley 1970a, 119), ja ”poliittinen, mielikuvituksellinen, seksuaalinen” ahtauma, joka ilahduttaa naisellista tahtoa (Hilton 1983, 242). Runoelman ajankohtainen konteksti on Ranskan Suuri vallankumous, josta Blake etsii ”vapahdusta kahden vuosituhannen virheellisyydestä”. Mitchell (1978, 107) on luottavainen, että runoilija näki edeltä käsin tyrannian nopean kuoleman ja perinnönsiirron, ja Bindmanin (1977, 83) mukaan runoilija toivoi sitä, mutta tyypillisempi on kuitenkin Gardner (1968, 109) vakuuttaessaan, että tässä ”vaikeassa, tinkimättömässä runoelmassa” ei ole ratkaisua vallankumouksen ja vastavallankumouksellisen reaktion väliseen konfliktiin. Bloom (1963, 161) ja Ward (1972, 214-215) pitävät kamppailun lopputulosta epävarmana ja Tannenbaumin (1982, 184) tavoin Johnson ja Grant (1979, 122-123) uskovat, että vapautta ei tässä saavuteta. Losin arvoituksellinen rooli runoelman lopulla on tärkeä kiistelyn aihe kriitikoiden keskuudessa (katso: rivien 15:9 ja 15:9-11 kommentaari). Sitä paitsi: Kun Tolley (1970a, 145) arvioi, että Orc itse ei ole vielä turmeltunut, Paley (1970, 79) sen sijaan pitää Orcia moniselitteisenä hahmona ja Raine (1968, I: 348) esittää, että vaikka Blake ylisti vallankumousta, hän tunnusti myös vallankumouksellisen Orc-demonin pelottavan puolen. Stevenson (1960, 501-502) esittää, että (toisin kuin America: A Prophecy-runoelma) Europe: A Prophecy-runoelma on kirjoitettu sen jälkeen kun Suuren Terrorin hallinto oli pystytetty Ranskassa ja kun Iso-Britanniassa kansankiihotusta vastaan suunnatut oikeudenkäynnit olivat alkaneet ja Wardin (1972, 216) mukaan Blakea häiritsi vallankumouksellisten Ranskassa pystyttämä Järjen palvonnan kultti vuonna 1793. Oikeutetusti Bloom (1963, 160) väittää, että Blake oli kriittinen sekä Ranskan että Iso-Britannian hallintoja kohtaan. Damon (1924, 343,345, 347) lukee runoelman psykologisella tasolla täysin kehittyneen zoa-mytologian valossa: Kristus laskeutuu alas Luvahin (tunteiden) itäisestä valtapiiristä (3:3); Uthronan horros pohjoisessa sallii Urizenin kaappaavan valtaistuimen (3:9-12); Uthronan hengellisyys muuttuu tuhoisaksi kun se siirretään Urizenin etelään ( 10:24-31); Ranskan Suuri vallankumous käynnistyy kun valo loistaa Luvahin idässä (12:35-15:2). Vrt. Bloom (1963, 156-157). Freudilaisen ominaisuudessa Webster (1983, 125, 129, 137, 142-143) näkee Vapahtajan syntymästä maailmanloppuun kulkevan kehityksen taustalla siirtymän avuttomasta sylilapsesta kapinalliseksi murrosikäiseksi – matkan varrella ovat sisaruskateus (2:3-6 ja Levyt 1-2) ja tyrannia, joka on juurtunut regressioon infantiilin anaalisen pakkomielteen tasolle (Katso: levy 13 ja Albionin Enkelin pakaramaiset polvet levyn 11 kuvituksessa).
Europe: A Prophecy-runoelman Alkusoitto-jakson kommentoijat ovat vakuuttaneet, että se jatkaa America: A Prophecy-runoelman Alkusoitto-jakson tarinaa (Bloom 1963, 146-147), mutta ensinnä mainitusta kuitenkin puuttuu viimeksi mainitun optimismi (Stevenson 1971, 223), koska Orc epäonnistuu tehtävässään vapauttaa luonto (Erdman 1954a, 224 (264)). Uthronan tytär – jota nyt kutsutaan nimellä ”nimetön varjoisa naaras” - hätkähtää omaa lisääntymiskykyään kun valo korkeuksista jatkaa hänen hedelmöittämistään ja Enitharmon säätää muotin Varjoisan Naaraan jälkeläisille (Damon 1924, 114-115) verenhimoisessa maailmassa (Damon 1965, 369) tai muutoin Enitharmon yrittää tukahduttaa Varjoisan Naaraan lapsia, jotka näyttäytyvät vallannälkäisinä radikaalivallankumouksellina ja kuninkaita ahmivina kukistajina (Gallant 1978, 32-33). Toinen näkemys on se, että Varjoisa Naaras kammoaa oman valtansa menettämistä, joten yhdellä tasolla hän on Orcia kaipaava ihmiskunta, mutta samalla hän pelkää Orcin vaikutusvallan kasvua (Gardner 1968, 104). Nurmi (1976, 96) syyttää Varjoisaa Naarasta siitä, että ”käärmeisin hiuksin” (1:2) tästä on tullut Medusa (turmeltunut luonto), joka jättää olennot alimman mahdollisen eksistenssitason eli Ulron huomaan. Uskottavampi on kuitenkin Howard (1984, 148), joka näkee Blaken Varjoisan Naaraan olevan karikatyyri John Miltonin On the Morning of Christ's Nativity-runon Luonnosta, joka haluaa kätkeä oman siveytensä puutteen.
Runoelman Profetia-jakso viittaa kiistatta John Miltonin On the Morning of Christ's Nativity-runoon, jonka vaikutussuhdetta Blaken runoelmaan on tutkittu paljon. Tolley (1970a, 125-127, 130, 145) näkee Europe: A Prophecy- runoelman ensisijaisesti uudelleenmuotoiluna John Miltonin runoteoksesta, jossa Blakella aamun jälkeen ei sarasta päivä kuten Miltonilla – vaan yö, jossa Enitharmon vastaa hämmentynyttä Luontoa, jossa – kuten Johanneksen ilmestyksen jakeessa 20:7 – Saatana (Blakella: Urizen) päästetään irralleen Harmageddonia varten (3:11) – tämä jakso Blaken runoelmassa on selvästi velassa John Miltonin ”hymnin” seitsemännelletoista ja kahdeksannelletoista säkeistölle. Howard (1984, 148-149) havainnoi, että Blaken ajatuksissa John Milton karkottaa pakanalliset jumalat vain korvatakseen ne vääristyneellä siveyden ideaalilla; Tannenbaum (1982, 183-184) huomioi, että Blake korvaa miltonisen ”virheen karkotuksen” kypsyttämällä samaisen virheen siihen pisteeseen kunnes se on itse valmis tuhoutumaan.
Vähemmän valaisevia ovat raamatulliset lähteet, joita on ehdotettu olevan Europe: A Prophecy-runoelman taustalla. Tannenbaumille (1982, 150-151) runoelma näyttää perustuvan raamatulliseen vastakkaisuuteen, joka vallitsee Laulujen laulun Morsiamen ja Johanneksen ilmestyksen Babylonin Porton välillä – näitä hahmoja vastaavat Blaken runoelmassa Varjoisa Naaras ja Enitharmon. Howard (1984, 150-151) näkee Blaken ja Johanneksen ilmestyksen välillä yhtymäkohtia: Kaksi lohikäärmettä rinnastuvat Rintrahiin ja Palamabroniin, Babylonin Porttto rinnastuu Enitharmoniin ja Aurinkon pukeutunut nainen, joka on raskaana ja odottaa oikeamielistä kuningasta, rinnastuu Kristusta odottavaan Varjoisaan Naaraaseen. Howard (1984, 149-150, 182) näkee Blaken runoelmassa myös parodian Oberonin ja Titanian valtataistelusta William Shakespearen näytelmässä Midsummer Night's Dream (1597, ”Kesäyön unelma”) ja vahvistukseksi väitteelleen hän viittaa The Song of Los (1795)- runoelmaan (Levy 5).
Europe: A Prophecy-runoelman rakenne ei kuitenkaan ole imitaatiota. Fox (1976, 10-12) ehdottaa loistavasti, että runoelman rakenne tarjoaa kolme näkökulmaa samaan aiheeseen: Nauravan keijukaisen näkökulmasta taitettu kukkanen ei tunne kärsimystä (iii:20-21), Varjoisan Naaraan ollessa itse taitettu kukkanen, jonka juuret ovat taivaissa (1:8), tämä tarjoilee kosmisen näkökulman, jonka mukaan kärsimys jatkaa olemassaoloaan loputtomien syklien välityksellä, jotka ”sitovat äärettömyyden ikuisella siteellä” (2:13), ja lopuksi on historiallinen näkökulma eli inhimillisen kärsimyksen leimaama kahdeksantoistasadan vuoden yö. Kuitenkin runoelman avaava keijukaisruno – joka sattuman kautta tai tarkoituksella – sisältyy ainoastaan kahteen kahdestatoista säilyneestä kopiosta. Perustuen yhtymäkohtiin muun tekstin kanssa Kowle (1978, 96) väittää, että keijukaisesta kertova jakso runoelman alussa on olennaisesti samanikäinen kuin muu runoelman teksti. Väite, että runoelman kolme osaa liittyvät katkeamattomana jatkumona yhteen, ja myös huomautus kolmesta eri näkökulmasta runoelman kerronnassa saavat tukea Howardin (1984, 132-133) argumentista, jonka mukaan pilven mielikuvalla on runoelmassa valaiseva sarja variaatioita, jotka käsittelevät väärän uskon ja tyrannian suhdetta: Suitsukepilvestä (iii:22) kehkeytyy alkumaterian pilvet, jotka edustavat materialismin harhaa (1:12, 2:18), pilvet, joihin Enitharmonin hirvittäviä lapsia verrataan (3:6), ja lopuksi kuninkaallisen ja kirkollisen sorron pilvet (10:4, 12:3).
- Henry Summerfield: A Guide to the Books of William Blake for Innocent and Experienced Readers. 1998, 457-459.
O: Runoelman julkaisemisen ajankohta on vuosi 1794. Kaksitoista kopiota tästä illuminaatiopainatuksen tekniikalla toteutetusta kirjasta on tiedossa, joista kymmenestä puuttuu keijukaista käsittelevä runo runoelman alussa. Metrinen mitta on pääosin jambinen septenaari, mutta paikoin se vaihtuu lyhyemmän rivipituuden vapaamitalliseen ilmaisuun.
Europe: A Prophecy-runoelma jatkaa ja laajentaa America: A Prophecy(1793)-runoelman mytologista ilmaisua. Runoelman tapahtumat sijoittuvat yhteen 'yöhön', jonka aikana jumalatar Enitharmonilla on valta puolisonsa Losin ja kaikkien lapsiensa ylitse. Maan päällä tämä yö on kahdeksantoistasadan vuoden hengellisen virheellisyyden ajanjakso, joka tarkoittaa aikakautta Kristuksen syntymästä Ranskan Suureen vallankumoukseen. Enitharmonin uni – runo runon sisällä – keskittyy Englannin ponnistuksiin vastustaa vallankumousta. Näin runoelma jatkaa siitä, mihin America: A Prophecy päättyi. Runoelman lopulla aamu sarastaa ja väistämätön lopullinen maailmanloppu lähestyy.
B: Jos lukuun ei oteta kolmea myöhäistä eeppistä runoelmaa tämä on hienosyisin ja vaikein Blaken runoelmista - ja kenties myös kaikkein antoisin. Runoelman historiallisesta allegoriasta katso David V. Erdman: Blake – Prophet Against Empire (1977, 201-202 ja 209-225) ja selonteko runoelman profetaalisesta viitekehyksestä David V. Erdman: Blake – Prophet Against Empire (1977, 265-269). Runoelman kokonaisvaltaista, kriittistä lukutapaa edustaa Harold Bloom: Blake's Apocalypse – A Study in Poetic Argument (1963, 146-161).
Europe: A Prophecy-runoelman selkeä poliittinen allegoria jäljittää prosessin, joka johti Ludwig XVI:n mestaamisen jälkeen Englannin sotaan Ranskaan vastaan. Myytin ominaisuudessa Europe: A Prophecy-runoelma on mielikuvituksellisen ilmaisunsa suhteen rohkeampi versio America: A Prophecy-runoelmasta, josta se ammentaa epähistoriallisia tapahtumia ja asettaa ne apokalyptiseen perspektiiviin. Europe: A Prophecy-runoelma ennakoi Blaken myöhempiä, laajoja eeppisiä runoelmia pyrkimyksessään nähdä näkynä kaikkien kristillisten vuosisatojen tarina, joka Blaken symboliikassa tarkoittaa ”Jumalan seitsemättä silmää” tai ”Orc-sykliä”.
SH: Sittemmin länsimaisen filosofian historian uskontokritiikin klassikkoteos Friedrich Nietzsche: Der Antichrist – Fluch auf das Christentum (1888, suom. ”Antikristus”, 1908) tarkasteli vallitsevan (”oikeauskoisen”, ”ulkonaisen”, ”virallisen” ) kristinuskon suuntauksen seksuaalikielteistä emotionaalis-dogmaattista ydintä merkitsevän paljon samanhenkisesti kuin William Blake tekee tässä käsillä olevassa Europe: A Prophecy (1794)-runoelmassa. Näiden kahden filosofisen runoilijan näkemyksessä on kuitenkin myös merkitsevä eroavuus: Damonin (1988, 145-146, 351-352, 438-440) mukaan Blake oli alkujaan taipuvainen ihannoimaan Ranskan Suuren vallankumouksen aatteita, vaikka toki muuttuikin myöhemmin niiden suhteen epäileväisemmäksi jakobiiniradikaalien sorruttua Terrorin kauden verisiin (itse-)teloituksiin; Graemen (2008, 595-608) mukaan Nietzsche sen kuitenkin säilytti keskimmäisen luovuuskautensa läpi aina filosofiseen myöhäistuotantoonsa saakka arvostuksensa François-Marie Voltairen aristokraattisen skepsismin leimaamaa filosofiaa kohtaan, joka edusti hänelle 1700-luvun ranskalaisen valistuksen ihailtavaa puolta, mutta sen sijaan Jean-Jacques Rousseaun edustamaa plebeijiläistä dogmatismia, jonka Nietzsche yhdisti Ranskan Suuren vallankumouksen radikaalien fanatismiin, hän ainaisesti inhosi; Kaufmann (1975, 167-170) näkeekin Friedrich Nietzschen ajattelun säilyneen aikuisiällä suhteellisen muuttumattomana ja vastustaa tämän filosofisen luovuuden jakamista kausiin. Blaken ja Nietzschen kaksinkertaisesta kritiikistä kristinuskoa ja valistusta kohtaan myös esim. Russell (1999, 2: 233-, 341-). Blaken ja Nietzschen runollisia filosofioita vertailee esim. Birenbaum (1992).
Yksityiskohdat
Kansilehti. SH: Europe: A Prophecy (1793)-runoelmansa yhteyteen Blaken liittämässä The Ancient of Days (1827, ”Vanhaikäinen”, ”Muinainen”)-grafiikanlehdessä esiintyvä valkopartainen vanha mies, jolla on kädessään on harppi, on selvästi Urizen. Tämän grafiikanlehden nimi viittaa heprealaisen Raamatun Danielin kirjaan: ”Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta. Tulivirta vuoti, se kävi ulos hänestä; tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä. Oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin.” (Dan. 7:9-10). Keskiaikaisten kristillisten käsikirjoitusten Jumala-kuvauksia seuraten Blake yhdistää kuvituksissaan Urizenin hahmoon merkitsevän usein juuri kultaisen harpin symbolin, joka viittaa (näkyväisen, tämänpuoleisen, ”langenneen”) maailmankaikkeuden luomistyön taustalla olevaan, kosmiseen arkkitehtiin (vrt. Friedman 1974 , 30: 419 – 429). Urizenin toimintamuoto on “rajoittaminen“: Harppi, viiva ja rajanveto on Blaken Urizenin yhteydessä toistuvia teemoja (Ackroyd 1995, 357). Urizenilla on harppi ja hän piirtää sillä viivan, varsinkin järjen piirin, joka on Blakella nimenomaisesti järjen “rajoitettu piiri“, mikä näkemys hänellä on aluillaan jo There is No Natural Religion (1788, ”Ei Ole Olemassa Luonnollista Uskontoa”)-kuparilevysarjan filosofisissa katkelmissa, joissa runoilija kirjoittaa: “Järki eli kaiken sen piiri, jonka me jo tiedämme, ei ole sama kuin sitten, kun tulemme tietämään enemmän“ (Blake 1993, 35).
1 iii.1. Viisi ikkunaa….O: ks. Viisi aistia.
2 iii:5. S: Seksuaalinen akti hetkellisesti palauttaa ihmisen syntiinlankeemusta edeltävän, androgyynisen tilan (Davies 1948, 150). Ymmärtäen John Miltonin On the Morning of Christ's Nativity-runon ilmauksen ”valitsi kanssamme ” (”chose with us”, rivi 14) merkitsevän, että Kristus valitsi kuten me valitsemme, Blake hyväksyy edeltäjänsä näkemyksen, että kristityt tietoisesti valitsevat elämän alemmalla, rajoitetulla, ruumiillisella tietoisuuden tasolla (Tannenbaum 1982, 155-156).
3 iii:6. S: Tämä rivi kuvailee rivin 9:5 ”naisellisen unen” (Sloss ja Wallis 1926, I:78). Vrt. Salomon Sananlaskut 9:13-18 (Damon 1965, 132). Kun seksuaalisuutta mystifioidaan, tämä edistää epätervettä eroottista mielenliikutusta, omistushalua ja mustasukkaisuutta (Hilton 1983, 132).
4 iii:7. S: Keijukainen edustaa ”luonnollista iloa” (Damon 1924, 342), välittömästi tyydyttyneen intohimon ja energian manifestaatiota (Schorer 1946, 294), vihannoivaa henkeä (Raine 1968, II: 117), ja/tai on yksi olennoista, jotka ohjaavat suvun jatkamisen toimintoja (Paley 1978b, 34). Keijukaisen näkemys luonnosta on Varjoisan Naaraan vastakohta (Damon 1965, 132-133, 296). Blake moittii John Miltonia keijukaisten karkottamisesta omasta maailmankuvastaan (On the Morning of Christ's Nativity, r. 235-236) ja myös tämän siveyden ihanteen korostamista (Tannenbaum 1982, 160-161).
5 iii:8. ….minä aloitin puista! S: Öisestä metsästä kohti keijukaisen ikuista valtapiiriä (Kowle 1978, 95).
6 iii:7-8. S: ”Juovikas tulppaani ” esiintyy Samuel Johnsonin The History of Rasselas, Prince of Abissinia (1759)-romaanin 10. ja 48. luvuissa, joissa Imlac vaatii runoilijaa keskittymään suurempaan kokonaisuuteen, eikä sellaisiin tyhjänpäiväisiin yksityiskohtiin kuin esimerkiksi tulppaanin juovien lukumäärään (Adlard 1964). Punainen ja keltainen tulppaani esiintyvät myös George Berkeleyn teoksen Three Dialogues between Hylas and Philonous (1713) ensimmäisessä dialogissa ja tämä on huomionarvoista, koska George Berkeleyn tavoin Blaken keijukainen torjuu materialismin (Raine 1968, II:117).
7 iii: 21. …. sen tähden, että ne oli taitettu. S: Ilmaus viittaa seksuaaliseen neitsyyden menetykseen (Adlard 1972, 56).
8 iii: 1-24. B: Tämä viehättävä alkulevy tarjoaa absoluuttisen tonaalisen kontrastin Alkusoitto-jaksolle ja koko runoelmalle. Blake toistaa tässä The Marriage of Heaven and Hell-teoksen keskeisen totuuden: Ihmisen aistilliset rajoitukset ovat tahdonvaraisia ja ne erottavat meidät ikuisesta maailmasta. Viides aistillinen ikkuna, seksuaalinen kosketusaisti, on meille avoinna, mutta pidättyväisyyden kieroutuneet nautinnot erottavat meidät todellisuudesta.
9 1:2. S: ”Käärmeiset hiukset” ovat naisellisen tahdon tunnusmerkki (Mellor 1974, 153). Turmeltuneesta olotilastaan huolimatta Varjoisa Naaras on yhä John Miltonin On the Morning of Christ's Nativity-runon ”Taivaallinen Muusa” sekä Salomon Sananlaskujen 8. luvun ja eräiden Vanhan testamentin apokryfisten tekstien personoitu Viisaus (Tannenbaum 1982, 157-164). ”Enitharmonin tuulet” viittaavat tuuliin, joiden avulla hän lähettää sielut seksuaalisen lisääntymisen maailmaan (Raine 1968, I:232-234).
10 1:8. Juuriani heristellään taivaissa, hedelmäni ovat alla maassa. S: Damonin (1924, 342) väite, että samoin kuin Milton-runoelman rivillä 26:44 Blake sanoo tässä ”Jokaisella Luonnollisella Vaikutuksella on Hengellinen Syy”, on yhdenpitävä Rainen (1968, II:34) ehdotuksen kanssa, jonka mukaan Blake yhdistää Luonnon Puun kabbalistiseen Elämänpuuhun, jonka juuret taivaassa edustavat luonnollisten ilmiöiden (eli oksien) jumalallista alkuperää. Toisenlaisen näkökulman ottaa Bloom (1963, 147), joka vakuuttaa Elämänpuun kääntyneen ylösalaisin syntiinlankeemuksen seurauksena.
SH: Ylösalaisin kasvavan puun symboli on keskeinen monissa hengellisissä traditioissa ja se on kiehtonut myös monia tiedemiehiä, filosofeja, kirjailijoita ja taiteilijoita, joten Blake ei todellakaan ole tässä yksin. Hindulaisen Katha Upanishadin (II. 3. 1) mukaan ylösalaisin kasvava Aśvattha-puu ts. viikunapuu (lat. ficus religiosa), jonka juuret ovat taivaassa, on uskonnon vertauskuva; Aśvattha-puun juuret ovat sama asia kuin puhdas, kuolematon Brahman, Jumaluus, Absoluutti (vrt. Radhakrishnan 1992, 641-, 727,818-). Aśvattha-puuhun viitataan ohimennen myös Rig Vedan 10. laulussa (r. 10.97.5), jossa ylistetään lääkekasvien parantavia ominaisuuksia (Doniger O’Flaherty 1981, 285,287). Bhagavad Gitan (XV:1-4) mukaan Aśvattha-puulla ei ole sen enempää alku kuin loppuakaan ja siksi sen yläosa voidaan nähdä alapuolella ja alaosa yläpuolella; Krishna opettaa:”Puiden joukossa minä olen pyhä fiikuspuu, Aśvattha” (X:26) (vrt. Humu 1991, 131, 176-177; Nabar & Tumkur, 1997, 45,64; Jyväsjärvi 2008, 121, 157-158; Kassila, 2011, 344, 451-456). Bhagavata-purāṇassa (III. 4. 3 & 8), Brahmāṇḍa-purāṇassa ( III. 11. 35 & 109; 13. 29; IV. 43. 17) ja Vāyu-purānassa (35. 33; 91. 44) kerrotaan, että Krishna meditoi juuri Aśvattha-puun katveessa ennen taivaaseenastumistaan (Wisdom Library: ”Ashvattha, Aśvattha, Āśvattha”). Buddhalaisuuus opettaa, että historiallinen Buddha Siddharta Gautama saavutti valaistumisen meditoidessaan juuri pippalapuun eli viikunapuu ts. boddhipuun katveessa (Saddhatissa 1979, 36; Strong 2001, 112, 118-119, 121-123; Nakamura 2001, 185-186; vrt. Hanh 1991, 114-, 131-).
William Stukeleyn Memoirs of Sir Isaac Newton’s Life (1752)-teoksen kertoman mukaan Sir Isaac Newton kertoi oivaltaneensa gravitaatiolain olemuksen kypsän hedelmän pudottua hänen päähänsä tämän istuessa omenapuun katveessa (Manuel 1980, 82). Arthur Schopenhauer kertoo varjostuksen ja auringonvalon peilaamisen keinoin ylösalaisin kasvamaan houkutelluista kasveista Über den Willen in der Natur (1836, ”Tahdosta luonnossa”)-teoksensa kasvien fysiologiaa koskevassa luvussa (Schopenhauer 1899, 283-284). Friedrich Nietzsche kirjoittaa Also sprach Zarathustra (1883-1885, ”Näin puhui Zarathustra”)-romaaninsa ensimmäisen osan ”Puusta vuoren rinteillä”-luvussa: ”Mutta ihmisen laita on samoin kuin puun. Mitä enemmän hän tahtoo korkeuteen ja kirkkauteen, sitä väkevämmin pyrkivät hänen juurensa maahan, poispäin, pimeyteen, syvyyteen – pahaan. ”(Nietzsche 1995, 51-52). Herman Hesse kirjoittaa Bäume (”Puut”)-teoksessaan, että suureen yksinäisyyteen valitut nerot kuten Nietzsche ja Beethoven ovat kuin puita, joiden lehvästöä maailma kahisuttelee, mutta joiden juuret ovat ikuisuudessa.
Viikunapuun on keskeinen symboli myös heprealaisessa Raamatussa ja Uudessa testamentissa. Viikunapuun merkitystä teologisena symbolina korostaa tosiseikka, että se on ensimmäinen heprealaisessa Raamatussa mainittu lajiltaan biologisesti tunnistettava puu (vrt. Gen. 3: 4-7). Viikunapuu on yleinen Lähi-Idässä, viiniköynnöksen sekä öljypuun ohella myös Palestiinassa (vrt. Tuom. 9:7). Viikuna kuului muinaisista ajoista alkaen israelilaisten ruokavalioon, mutta antiikin Palestiinassa sitä käytettiin myös lääkkeenä tulehduksiin ja paiseisiin (2. Kun. 20: 7). Raamatussa Viikunapuu mainitaan osana sitä kaikenpuolista hyvyyttä ja runsautta, mikä odotti israelilaisia Luvatussa Maassa(vrt. Deut. 8:7-8). Raamattu puhuu viikunapuusta usein vertauskuvallisessa merkityksessä. Ilmaus ”Istua viikunapuunsa alla” (esim. 1. Kun. 4:25; Miika 4:4) merkitsee rauhaa, turvallisuutta ja viihtyisyyttä (maassa). Herran rangaistustuomiota sanotaan toisinaan kansan viikunapuun hävittämiseksi (Hoos. 2.12, vrt. Aamos. 4:9). Vihollisen tuhotyötä luonnehditaan kansan viikunapuun katkaisemiseksi (Jooel 1:7). Hoosean kirjan (9:10) mukaan Israel on Egyptistä lähtönsä jälkeen ja ennen luopumustaan ”niin kuin varhaishedelmät viikunapuussa”. Jeremian näyssä kahdesta viikunakorista verrataan pois siirrettyjä juutalaisia hyviin viikunoihin , mutta maahan jääneitä verrataan huonoihin, syötäväksi kelpaamattomiin viikunoihin. (Jer. 24:1-3; vrt. Jer. 29:17; Miika 7:1). Jeesuksen opetuksessa hedelmätön viikunapuu kuvaa kääntymättömiä ihmisiä, jotka eivät elä Jumalan kunniaksi (vrt. Matt. 21:19; Luuk. 13:6-9). Kuten viikunapuun lehtien puhkeaminen ennustaa kesän tuloa, samoin täyttyneet ajan merkit viittaavat Jeesuksen pikaiseen tulemukseen (vrt. Matt. 24:23-35). (Gilbrandt, Polfus, Luoto & Nieminen (toim) 1991, 7: 150).
S: Pitäen silmällä rivejä iii:20-21 Fox (1976, 10) uskoo, että Varjoisa Naaras on poimittu kukkanen ja Nurmi (1976, 96-97), joka tulkitsee ”taivaat” hallitsevana luokkana, havaitsee tässä hyökkäyksen Edmund Burken väitettä vastaan, jonka mukaan etuoikeuksien periytyminen suvussa on luonnossa vallitsevan järjestyksen mukaista.
11 1:12. S: Koska Varjoisa Naaras on ”maan henki”, vedet ovat Varjoisan Naaran turvapaikka (Erdman 1954a, 244 (264)) hänen paetessa Orcin energian hyökkäystä (Beer 1968, 121) tai hedelmöittymistä valosta – erityisesti viitaten Urizenin tähtien valoon (Damon 1924, 114). Beer ( loc. cit.) näkee Varjoisan Naaraan olevan ahdistavassa loukussa Urizenin mahdin ja Orcin valtapiirin välissä.
12 1:14. S: Wagenknechtin (1973, 96, 193) mukaan aurinko ja kuu voivat olla Los ja Enitharmon tai Rintrah ja Palamabron.
13 2:1. Haluttomana lasken tähtiä! S: Sitoutuneena tähän newtonmaiseen toimeen Varjoisa Naaras ei enää näe pakotietä ajasta (Tannenbaum 1982, 163).
14 2:1-4. S: Syöveri (the Abyss) on uusplatonistinen materiaalisen maailman symboli (Douglas 1965, 111-112). Kuten Varjoisan Naaraan hedelmöittyminen tähdistä (katso rivi 1:12), jonka Enitharmon on saanut aikaan (Howard 1984, 141), myös Varjoisan Naaraan lisääntymiskyky on alla olevan syvyyden ja yllä olevan taivaan hermeettisen yhdistymisen ansiota, joka vetää sieluja alaspäin (Raine 1968, II: 8-9) ja tekee Orcista isän Varjoisan Naaraan lapsille (Johnson ja Grant 1979, 122).
15 2:8-10. S: ”Tulen jälkikasvu”, jonka Enitharmon merkitsee sinetillään, voi tarkoittaa yhtä tai useampia seuraavista: Varjoisan Naaraan lapsia, joille Enitharmon säätää kullekin joko yksilöllistä luonteenlaatua kahlitsevan muotin (Damon 1924, 114-115) tai sinetin, joka on juontuu tähdistä (Douglas 1965, 113-114), vallankumoukselliset impulssit, jotka Enitharmon yrittää sisällyttää itseensä (Gardner 1968, 105), Amerikan itsenäistymistä tukeneita liberaaleja, jotka Enitharmon kääntää vastustamaan Ranskan Suurta vallankumousta (Nurmi 1976, 98), ”inspiraation lieskoja” , jotka Enitharmon kuolettaa (Tannenbaum 1982, 162, 164), tyranneja, jotka aikaansaavat näennäisen vakauden (Howard 1984, 141). (SH: Varjoisan Naaraan suulla Blaken esittämä kritiikki urizenisia ”tähtien sotajoukkoja” sekä Enitharmonin fatalistista astrologiaa ja astraalideterminismia kohtaan on yhdenmukainen klassisen gnostilaisuuden oppien kanssa. Betrand Russell: Länsimaisen filosofian historia. 1999. I: 351-; Vrt. Philip K. Dick: Valis.1995, 52,132, 252).
16 1:1-2:11. O: Alkusoitto-jaksossa Luonto vaikeroi oman loputtoman, mutta merkityksettömän hedelmällisyytensä johdosta. America: A Prophecy-runoelman Alkusoitto-jaksossa kuvattu Luonnon liitto Orcin kanssa ei ole vielä tuottanut vapahdusta tai transkendentaalista ulottuvuutta maailmalle. Luonto on pakotettu synnyttämään elämää, mutta kaikkien hänen luomuksiensa olemassaolo on kivun ja keskinäisen hävityksen leimaamaa ja jopa niiden luonnollinen elinvoima on nujerrettu Enitharmonin dogmaattisten opinkappaleiden johdosta.
17 2.12. Minä hukun varjoisaan murheeseen ja näynomaiseen iloon! S: Nämä ovat emootioita, jotka liittyvät syntiinlankeemuksen jälkeisen maailman sovittamattomiin vastakohtaisuuksiin (Wagenknecth 1973, 195). Ilo saattaa olla sellaisen muutoksen valo, jonka todellinen vallankumous saa aikaan (Gardner 1968, 105), tai onnellisuutta, joka koetaan kuullessa uutiset Kristuksen syntymästä (Nurmi 1976, 97).
18 2:13. S: Saattaa olla, että Kristus sitoo äärettömän (Damon 1965, 363, 369) tai sitten Urizen tekee niin - ”Kuka sitoo äärettömän” on kirjoitettu Urizenin varhaisen luonnoksen alle Blaken muistikirjaan (Erdman 1977a, 96) – tai sitten Enitharmon yrittää tehdä niin (Kowle 1978, 93) tai sitten on niin, että ääretöntä ei lainkaan voida sitoa (Howard 1984, 127-128). Wagenknecthin (1973, 195-196) mukaan todellinen kysymys on kuitenkin se, kuka avioituu puhujan kanssa, sillä koomisella tavalla äärettömän sitoja on Isaac Newton – Tannenbaum (1982, 163-164) ehdottaa Francis Baconia.
19 2:14-15. S: Nämä rivit liittävät Kristuksen syntymän alluusiot näitä edeltäviin maailman luomisen alluusioihin. Viittaus ”kapalon vyöhykkeeseen” kaikuu Luukkaan jouluevankeliumin jaetta 2:7 ja ilmaus ”Ja kuka hellii sitä
maidolla ja hunajalla?” viittaa Jesajan kirjan jakeen 7:15 ”voihin ja hunajaan”, jota lapsi-Messiaalle syötetään (Beer 1968, 122), mutta ehkä tässä on myös viittaus Luvattuun Maahan kuten Exoduksen jakeessa 3:8. Jumalan inkarnoitumisen lupaus tyynnyttää Varjoisan Naaraan mielen (Damon 1924, 115). Kristuksen syntymä lopettaa luonnon ikuisen kiertokulun toistumisen (Paley 1970, 78-79). Erdmanin (1954a, 245 (265)) mukaan Ranskan Suuri vallankumous vahvistaa Varjoisalle Naaraalle, että Kristuksen Toinen tuleminen on käsillä.
Muut kommentoijat ovat vähemmän valoisia: Sloss ja Wallis (1926, I: 69) viittaavat Jerusalem - Emanation of the Giant Albion(1804-1820)-runoelman riveihin 67:22, 68:30 ja 82:40 todentaakseen, että Blakella viittaus ruokkimiseen maidolla ja hunajalla viittaa hallitsemiseen moraliteetilla ja aistinhavaintojen välittämien kokemuksen kautta. Gardner (1968, 105-106) tuntee, että Kristuksen opetus on tässä laimennettu sitomisella, kapaloitsemisella ja suloisuudella. Beer (1968, 121-122) uskoo, että Varjoisa Naaras näkee häivähdyksen transkendenttisesta, mutta ei kykene kuvittelemaan sen inkarnoitumista rajalliseen kehoon, ja Wagenknecth (1973, 195-196) näkee ”kapaloivissa siteissä” paitsi Jumalan inkarnaation myös äidillistä omistushalua kun taas Tayler (1973b, 84-85) uskoo, että naisellinen omistushalu liittyy ensilehden miehiseen autoritäärisyyteen englannin verbillä to compass (”piirtää harpilla”) käydyn sanaleikin kautta.
20 2:12-18. S: Neitseellisen sikiämisen parodia, sillä luonto on taivaallisten kappaleiden hedelmöittämä (Nurmi 1976, 98).
21 1:1-2:18. B: Tämä Alkusoitto-jakso, jonka tapahtumat seuraavat välittömästi America: A Prophecy(1793)-runoelman vastaavaa jaksoa, on maailmanlopun profetia. Samoin kuin sitä edeltäneen runoelman kohdalla, myös tämän runoelman Alkusoitto-jakso alkaa keskittymällä ”nimettömään varjoisaan naaraaseen”, mutta nyt tällä hahmolla on oma äänensä, joka valittaa rakastettunsa Orcin kuolevaisuutta ja sitä, että sykli syklin jälkeen tämä rakastettu synnytetään ja tuhoutuu. Orc rinnastuu sumerilais-babylonialaiseen Tammuz-hedelmällisyysjumaluuteen ja tämä valituslaulu kaikuu Tammuzin kuoleman surijoiden itkua, josta kerrotaan Hesekielin kirjan jakeessa 8:14 ja John Miltonin Paradise Lost (1667)-runoelman Ensimmäisen Kirjan riveillä 446-457. Enitharmon, Taivaan Kuningatar, hallitsee näiden syklien yläpuolella tiedostamatta, että tuleva Orcin kahdeksas jälleensyntymä eli Jeesus on oleva lajissaan viimeinen.
22 3:2. S: ”Salaisen lapsen” syntymän muoto on Enitharmonille tuntematon (Howard 1984, 141). Tässä on alluusio Marian, Jeesuksen ja Joosefin pakomatkaan ja piiloutumiseen Egyptiin (Matt. 2. luku) (Tolley 1970a, 121).
Tietyssä mielessä lapsi on selvästi Kristus – Beerin (1968, 122) mukaan tämä on kirkkojen Kristus (koska tämä on ”salainen”), muttei äärettömän inkarnaatio – mutta onko hän myös Orc? Nämä kaksi saattavat olla identtisiä – kuten Ostriker (1977, 909) esittää – tai ei täysin identtisiä – kuten esittää Tolley (1970a, 145). Fox (1976, 16-17) näkee heidän syntymänsä olevan ihmiselle kahdeksantoistasadan vuoden erottamia, mutta Alkusoiton keijukaiselle ne ovat yksi ja sama tapahtuma. Bloomin (1963, 147) mukaan tämä viimeisin Orcin jälleensyntymistä on Kristuksen toisen tulemisen alkio.
23 3:4. S: ”Sota päättyi” kun orcilainen vallankumous tukahdutettiin (Gardner 1968, 106). ”Varjot” on uusplatonistinen kielikuva, joka viittaa alisen (tämänpuoleisen) maailmaan asukkaisiin – vrt. John Milton: On the Morning of Christ's Nativity – r. 232 (Raine 1968, I: 247). Katso: rivi 9:6.
24 3:1-4. B: Tämä on parodia John Miltonin On the Morning of Christ's Nativity-runon hymnijakson ensimmäisestä säkeistöstä. Blaken hyvin monitahoisista viittauksista tässä kohtaa katso David V. Erdman: Blake – Prophet Against Empire (1977, 264-269).
25 3:6. S: ”Kristallitalo” on suuresti kiistelty ilmaus, joka voidaan tulkita tahrattomana sydämenä (Damon 1924, 343), tuikkivien tähtien taivaana, joka on välinpitämätön ihmiskunnan suhteen (Frye 1947, 245), inhimillisenä käsityksenä taivaasta (Bloom 1963, 150), joko alkemiallisena materian symbolina tai John Miltonin On the Morning of Christ's Nativity-runon rivin 125 ptolemaiolaisten sfäärien symbolina (Raine 1968, I: 274, 415n11). Frye (1947, 127, 234) luokittelee Enitharmonin taivasjumalattareksi ja Taivaan Kuningattareksi, jonka palvonta edistää miehistä omistautumista kaukaiselle, idealisoidulle naiselle.
26 3:7. S: Nimi ”Los” on anagrammi latinan sanasta sol (”aurinko”) (Wicksteed 1910, 122, joka lainaa A.G. B. Russellia) ja sanaleikki englanninkielen sanasta loss (”menetys”) , joka viittaa ihmiskunnan – ja jakautumattoman Uthronan – menetykseen syntiinlankeemuksen seurauksena (Erdman 1954a, 233-234 (253), joka lainaa Vala, or the Four Zoas (1795-1804)-runoelman rivejä 84:27-28 – David V. Erdman: The Complete Poetry & Prose of William Blake. 1982, 359, VII: 293-294). Muita ehdotuksia ovat olleet Geoffrey Chauserin keskiaikaisessa englannissa mainetta tarkoittava sana loos (Frye 1957c, 100-101), kreikankielen sana logos (”sana”, ”järki”, ”mieli”) (Fisher 1961, 192-193) ja – koska Los on näkyjen näkijä ja näky myös itsekin – englanninkielen huudahdus ”Lo!” , joka tarkoittaa samaa kuin ”Behold!” (”Katso!”) ja joka on Losin nimessä muunnettu englannin monikkoon (Rose 1967). Ward (1972, 215) ehdottaa myös englannin sanaa soul (”sielu”).
Ilmaus ”kuun hallitsija” viittaa joko siihen, että Los on kuujumalatar Enitharmonin hallitsija (Damon 1924, 343), koska aurinko on kuun hallitsija (Raine 1968, I: 221), tai kenties todennäköisemmin – koska Enitharmon näyttää olevan hallitseva – Ostriker (1977, 909) osuu oikeaan havaitessaan, että Losin pitäisi olla voimallinen aurinkojumala, mutta hän on muuttunut Enitharmon-aviopuolisonsa alamaiseksi, joka heittäytyy vastuuttomaan hedonismiin.
27 3:8. ...kirkkaina leimuavia siipiään...S: ks. Profetian valaistuneet sivut; William Blaken ilmaus tässä viittaa illuminaatiopainatuksen tekniikalla kuvitettuihin sivuihin (Erdmanin huomatus Tolleylle 1979a, 126-127).
28 3:7-10. S: Los saattaa odottaa aistillisia nautintoja Messiaalta (Margoliouth 1951, 87), ymmärtää väärin mielikuvituksen (eli Uthronan) horroksen miellyttävänä lepona (Bloom 1963, 148), erehtyy pitämään Ikuisuuden aamunkoittoa yöllisenä valonpilkahduksena (Erdman 1969b, 265), luopuu miehisestä vastuullisuudestaan jättäen Enitharmonin Urizenin vieteltäväksi (Webster 1983, 130) ja sokeasti toivottaa tervetulleeksi syntiinlankeemuksen uudestisyntymisen (Wagenknecht 1973, 1973). Beer (1969, 78) pitää Losia Urizenin vilpittömänä vastavoimana.
29 3:11-12. B: Uusi ironinen alluusio John Miltonin runon suuntaan – tässä erityisesti taustalla runon 6. säkeistö.
30 3:10-12. S: Kristusta ympäröivä salailu tekee mahdolliseksi Urizenin vapautumisen (Gardner 1968, 106). Los pitää syntymää yöllisen rauhan rikkomisena (Bloom 1963, 149) tai sitten hän iloitsee poikansa saapumisen johdosta (Wagenknecht 1973, 96). Vrt. John Milton: On the Morning of Christ's Nativity, rivit 69-76.
31 3:13...iske elementaalisia säikeitä! S: Että saisi ne kieroutumaan Kristuksen rauhan yössä (Howard 1984, 143).
32 4:2-6. S: William Pitt Nuorempi, Edmund Burke ja muut reaktionäärit tukahduttavat kansan pyrkimykset (Erdman 1954a, 247 (267-268)). Tämä kansa on osittain vallankumouksellisten ”himokkaaseen vapauteen” kohdistuvan kateuden motivoimaa (Webster 1983, 130).
33 4:10-13. O: Orc (Vallankumous), Losin ja Enitharmonin poika, on hänen vanhempiensa 'sitoma' (tarinan kertoo yksityiskohtaisemmin Vala, or the Four Zoas, 5. Yö, 59-62). Alluusiot viittaavat Kristuksen ristiinnaulitsemiseen. Täten Orcin kruunaaminen köynnöksin on pilkantekoa. Hetki on 'autuaallinen' Losille, mutta ei Orcille.
34 4:10-14. S: Los käskee ja soimaa Orcia (Sloss ja Wallis 1926, I:64). Enitharmon tarvitsee tekosyykseen jonkinlaisen jakobiinin, mieluiten vailla valtaa olevan, aloittaakseen sortotoimensa (Erdman 1954a, 248 (268)). Orcin sitominen on Kristuksen ristiinnaulitsemisen paralleeli (Ostriker 1977, 909). Samoin kuin Kristuksella Johanneksen ilmestyksessä (19:11-15), Orcilla on yhtymäkohtia Dionysukseen ja Marsiin (Johnson ja Grant 1979, 127).
35 3:9-4:14. S: Taitamattomuuttaan tai kiusoitellen Blake jättää epäselväksi, kenelle puhujalle tai puhujille hän myöntää nämä sanat. Vaihtoehtoja ovat seuraavat: (1) Los lausuu rivit 3:9-14, kertoja rivit 4:1-2, Urizenin pojat rivit 4:3-9 ja Enitharmon rivit 4:10-14 (Erdman 1954a, 246 (266)), (2) Los on vastuussa koko tästä puheesta, joka lainaa Urizenin poikia riveillä 4:3-9 (Bloom 1965, 904), missä tapauksessa Los, joka vaatii sublunaarista musiikkia kontrastina sfäärien musiikille (vrt. John Milton: On the Morning of Christ's Nativity, rivit 125-140), on ainoa runoelman henkilöhahmo, joka pitää rauhaa pysyvänä (Nurmi 1976, 99-100), (3) Enitharmon saattaa olla vastuussa koko tästä puheesta (Tolley 1970a, 126-127), mutta - kuten Erdman huomioi Tolleyn esseeseen viittaavassa alaviitteessään - rivin 3:8 sanat speaking ja his viittaavat tässä selvästi Losiin. Johnson ja Grant (1979, 126) nostavat esiin mahdollisuuden, että Los puhuu riviltä 3:9 riville 4:2 ja Losin pojat puhuvat seuraavat seitsemän riviä.
36 5:3. S: Blake on saattanut saada vaikutteita Mary Wollstonecraftin Vindication of the Rights of Woman (1793, ”Naisten oikeuksien puolustus”)-teoksen hyökkäyksestä keimailua vastaan (Margoliouth 1951, 87). Kristinusko on erehtynyt yli-idealisoimaan naisia (Damon 1965, 447-448, joka mainitsee rivit 5:1-5 väärin riveinä ”3:1-5”).
37 5:4. S: Rintrah ja Palamabron voidaan tulkita pääministeri William Pitt Nuorempana ja kuningas George III:na (Bronowski 1944, 52), William Pitt Nuorempana ja Englannin parlamenttina, jolloin Palamabron edustaa yleisellä tasolla parlamenttia ja Edmund Burkea aivan erityisesti (Erdman 1954a, 185, 201 (201-202, 218). Bloom (1963, 150-151) tulkitsee Rintrahin ja Palamabronin profetaalisena raivona ja taiteellisena säälinä, jotka on lähetetty seksuaalisuuteen vihamielisesti suhtautuvalla asenteella varustettuna heikentämään juutalaisuutta ja kreikkalaista kulttuuria ja heidän emanaationsa auttavat heitä tässä työssä turmelemalla näitä kulttuureita (Bloom 1965, 904).
38 5:6-7. Että Ikuinen elämä odottaa kuudenkymmenen talven matoja/ allegorisessa asuinsijassa, jossa olemassaolo ei ole milloinkaan tapahtunut. S: Blake kieltää kristillisen opin ruumiin ylösnousemuksesta kirjaimellisessa mielessä (Davies 1948, 123). SH: Vrt. ”Ellei aseta elämän painopistettä elämään, vaan ”tuollepuolen” - ”ei-mihinkään” - niin on elämästä riistetty sen painopiste yleensä. Suuri valhe persoonallisesta kuolemattomuudesta turmelee kaiken järjen, kaiken luonnollisessa vaistossa – kaikki, mikä vaistossa on terveellistä, elämäävaativaa, tulevaisuutta lupaavaa, herättää nyt epäluuloa. ”Friedrich Nietzsche: Antikristus (2001, 58-), 43. lukukappale.
39 5:5-10. O: Kristuksen kuoleman jälkeen Enitharmon johtaa poikansa perustamaan virallisen version kristinuskosta eli uskonnon, jossa naiselliset perusperiaatteet dominoivat neitsytkultin, seksuaalisuuden tukahduttamisen ja passiivisesti hyveellisille suunnatun taivaslupauksen kautta.
40 8:1. ….vanhin syntyjäsi….S: Orc ja Rintrah ovat kaksosia (Erdman 1954a, 248 (268)).
41 8:3. S: Palamabron muistuttaa Bacchusta (Damon 1965, 321). Palambronin sarvet ovat sekä Saatanan että Mooseksen – Mooseksella kuvataan olevan sarvia latinankielisen Vulgata-raamatunkäännöksen Exoduksen kohdassa 34:29, 35. Vrt. myös Laulujen laulu 2:8 (Tolley 1970a, 128-129).
42 8:4. S: Elynittria – ks. Diana, siveyden jumatar (Damon 1924, 334); siveys ja rutto (Howard 1984, 142).
43 8:7. S: Ocalythron – Viittaa juutalaiseen eksklusiivisuuteen, joka liittyy mustasukkaiseen Jumalaan (Bloom 1963, 151); mustasukkaisuus ja nälänhätä (Howard 1984, 142).
44 6:1-8:12. B: Tämä on Naisellisen Tahdon riemuvoiton laulu, jonka erityispiirteitä ovat siveyden kultti (6:5) ja siihen liittyvä uni kaukaisesta taivaasta (6:6-7). Enitharmon lähettää poikansa, alkukantaiset taiteilijat, opettamaan ihmiskunnalle hänen petostaan. Rintrahin ja Palamabronin todellisuudessa pitäisi profetoida ja sivistää ihmiskuntaa, mutta sen sijaan heidän toimintansa turmeltuu heidän emanaatioidensa toimesta, joita ovat mustasukkaisuuden jumalatar Ocalythron ja siveyden jumaltar Elynittria
45 9:3. S: Rivien 3:13 ja 4:4 harppujen viritys puretaan Enithramonin unen aikana (Johnson ja Grant 1979, 128).
46 9:1-5. B: Tämä on kahdeksantoistasadan vuoden kristillisten vuosisatojen painajainen ja tämä jakso toimii kerronnallisena siirtymänä myyttisestä alkuperästä Blaken aikakauden ajankohtaiseen historiaan.
47 9:7. S: Ilmaus ”Euroopan taivaat” viittaa Euroopan poliittisesti ja taloudellisesti johtaviin perheisiin (Erdman 1954a, 194 (211)).
48 9:8. Albionin Enkeli on lyöty….O: Tässä jatketaan siitä, mihin America: A Prophecy-runoelma päättyi (n. vuodesta 1780 alkaen). Iso-Britannia reagoi Amerikan Yhdysvaltojen itsenäisyyssotaan ja vallankumouksen uhkaan.
49 9:10-11. ...tulevaisuuden kuolemattomia demoneja ...S: Viittaa katastrofiin, joka odottaa hallitsevaa luokkaa (Damon 1924, 334).
50 9:14. S: Kolmekymmentäseitsemän viikkoa kestänyttä Charles James Foxin ja Frederick Northin ministerikautta seurasi vuonna 1783 kuningas George III:n suosiman Lordi Shelburnen (William Petty) hallituksen kaatuminen (Erdman 1954a, 194-195 (211)).
51 9:15. ...suolajärvestä nousevien tähtien tavoin...S: Järkeily nousee materialismin järvestä (Damon 1924, 344). Myöhemmin Damon (1967, 354) ehdottaa, että ”suolajärvi” on nykyisen Israelin ja Jordanian rajalla sijaitseva Kuollutmeri (1967, 245).
52 9:6-16. B: Viittaus ajassa taaksepäin ja lähestyen The Marriage of Heaven and Hell (1789-1793)-teoksen A Song of Liberty-runoa ja America: A Prophecy(1793)-runoelman tapahtumia. Kokoustalon luhistuminen viittaa hallituksen kaatumiseen Englannissa vuonna 1783, mikä tapahtui Amerikan Yhdysvaltojen Itsenäisyyssodan jälkeen (David V. Erdman: Blake – Prophet Against Empire. 1977, 211-212). Kaunokirjallisessa mielessä tämä jakso viittaa Saatanan sotajoukkojen tappioon John Miltonin Paradise Lost (1667)-runoelman Ensimmäisessä Kirjassa. John Miltonin runoelmassa Saatanan sotajoukot rakentavat Pandemoniumin suojakseen ja sitä vastaa Blaken runoelmassa jättiläsmäinen käärmetemppeli, jonka Albionin Enkelit kaivavat esiin.
53 10:3. S: ”Valkea saari” on Britannia, jota tällä nimellä kutsutaan Doverin valkeiden rantakallioiden johdosta.
54 10:4. S: ”Enkeli” on Rintrah (William Pitt Nuorempi), joka elvyttää druidilaisen ihmisuhrauksen poliittisella tasolla (Erdman 1954a, 196 (212-213)).
55 10:5. S: ”Kultaisen Verulamin” rappeutuminen ”käärmeenmuotoiseksi temppeliksi” merkitsee uskonnon turmeltumista (Mellor 1974, 99).
56 10:2-5. ….Kuningasta, joka etsi muinaista käärmeenmuotoista temppeliään...O: Konservatiivinen politiikka palauttaa druidilaisuuden muinaisen hengen, joka on Englannin arkaainen uskonto. Blake kuvailee druidilaisen temppelin ja sitten jäljittää tämän edustaman uskonnon ihmisen lankeemukseen 'äärettömyydestä' äärelliseen materiaaliseen maailmaan.
57 10:7-8. ...kivistä muovatut pilarinsa, joita mitkään työkalut eivät olleet leikanneet. S: Alluusio Mooseksen Jumalalle pyhittämän alttarin kyljessä olleisiin kahteentoista pilariin, jotka nekin - Jumalan ohjeen mukaisesti - piti rakentaa leikkaamattomasta kivestä – katso Exodus 20:25, 24:4, Deut. 27:1-8, Joos. 8:30-32 (Miner 1969, 280).
58 10:8-9. S: Tämä on astronominen eläinrata, joka ympäröi Urizenin valtapiiriä (Damon 1924, 344), tai epäjumalien palvonnan tunnusmerkki (Frye 1947, 369) tai baconilaisen empirismin symboli (Bloom 1963, 155). Kahdessatoista jalokivessä – katso: Exodus 28:15-21, Hesekielin kirja 28:17-21, Johanneksen ilmestys 21:19 – on sekä häijy viittaus Aaronin rintalevyyn ja Hesekielin kirjan röyhkeään Vartijakerubiin, mutta samalla myös aavistus Uuden Jerusalemin loistosta (Tolley 1970a, 135-136). Vrt. John Milton: Paradise Lost (1667), III, 592-601 (Miner 1981, 328-329).
59 10:10-15. ... viisi aistia ottivat valtaansa...O: Blake tulkitsee raamatullisen vedenpaisumuksen materialismin tulvana. Rajoittuneilla materiaalisilla aisteillaan ihminen ei voi enää nähdä 'ääretöntä' ja niin myös koko hänen maailmastaan tulee äärellinen.
60 10:1-15. B: Tämä on alku druidilaisuuden käytölle Blaken symboliikassa. Kattava kommentaari tästä elementistä William Blakella katso Peter Francis Fisher: The Valley of Vision – Blake as Prophet and Revolutionary (1961, 32-53, 63-66). Temppeli lienee kuuluisa Aveburyn Käärmetemppeli. Albionin Enkelit ovat aikeissa uhrata ihmishenkiä sodassa Orcia vastaan, joten Blake näkee heidät druidilaisen luonnonuskonnon pappeina. Historiallisesti ”Albionin Enkelit” ovat kuningas George III, William Pitt Nuorempi ja hallitus, jotka kolmasti – 1787, 1790 ja 1791 - yrittivät käynnistää sodan, kun taas myyttisellä tasolla he ovat koko syntiinlankeemuksen jälkeinen ihmiskunta, joka sotii omaa pelastustaan vastaan. Verulam on Francis Baconin kotipaikkakunta ja ritariksi lyömisensä jälkeen Francis Bacon sai Verulamin paronin arvonimen. Blake myyttisessä kehittelyssä Verulam on Käärmetemppelin portti ja Blaken mielessä Francis Baconin kannattama empiirinen ja kokeellinen asenne luontoa kohtaan assosioituu itsepintaisesti druidilaisuuteen. Astronominen eläinrata, joka on Urizenin tähtimaailman tarkoin määrätty järjestelmä, toimii temppelin pylväinä.
61 10:16. Ajatus muutti ikuisuuden käärmeeksi...S: Järkeily muutti Ikuisuuden Luonnoksi (Damon 1924, 345). Alkemiassa käärme symboloi luontoa, joka odottaa muodonmuutosta (Percival 1938, 213). Orc, joka on ajalliseen maailmaan syntynyt kuolevainen, muuttaa muotoaan käärmeeksi tultuaan urizenisten voimien kukistamaksi (Fisher 1961, 145). Käärme on sama asia kuin astronominen eläinrata (Miner 1981, 306-207).
62 10:16-18. S: Säälin Karitsasta tulee Vihan Tiikeri (Damon 1924, 345). Ikuisuuden ääretön luonne ja ikuinen sääli kauhistuttavat langennutta mieltä (Beer 1968, 126). Adam ja Eeva tulevat näkemään Jumalan kauhistuttavana ja harhaan johdettuina he kätkeytyvät Jumalalta Edenin puutarhaan (Tolley 1970a, 137).
63 10:19. ... kuin valtameri rynnistivät….S: Viittaus Nooan aikakauden vedenpaisumukseen miellettynä vankeudeksi langenneessa avaruudessa (Tolley 1970a, 137).
64 10:22. S: Blaken maailmassa ”Enkeli” on sama asia kuin järkeilijä (Damon 1924, 345); Alluusio Lordi Shaftesburyn (Anthony Ashley Cooper) ylioptimistiseen näkemykseen ihmisluonnosta (Wagenknecht 1972, 192). Moraliteetti laittaa ihmiset pitämään itseään joko enkeleinä tai demoneina ja Jumalaa tyrannina (Howard 1984, 130).
65 10:21-22. S: Temppelin ympyräinen muoto – mihin viittaa myös ensilehden Urizen-hahmon harppi – symboloi syklistä uudelleentapahtumista (Kowle 1978, 94) ja näin tulkiten Blake kääntää päälaelleen Isaac Newtonin ystävän William Stukeleyn teorian, jonka mukaan Aveburyn ympyräinen muoto viittaa ajattomaan Ikuisuuteen (Paley 1983a, 194). Lohikäärmeen tähtikuvio, joka samaistuu tähän temppeliin, kiertää vuosittain Pohjantähteä – vrt. Rivi 12:11 (Worrall 1981, 284, 291).
66 10:21-23. O: Druidilainen uskonto oli lopputulos ja kuva langenneen ja rajoittuneen Ihmisen maailmasta vedenpaisumuksen jälkeen.
67 10:16-23. B: Tästä nykyisen fenomenologian ennakkoaavistuksesta kertoo lähemmin Harold Bloom: Blake's Apocalypse – A Study in Poetic Argument (1963, 155-156).
68 10:1-23. S: Tolley (1970a, 135) uskoo, että levy 10 on aiemmin kerrotun variaatio, jonka tarkoitus on ollut lisätä tähän selonteko luomisesta ja syntiinlankeemuksesta. Käärmetemppeli on Aveburyn esihistoriallinen monumentti ja käärmeeseen sen on alkujaan yhdistänyt varsinkin William Stukeleyn Avebury (1743)-teos – Käärmetemppelin jälleenrakentaminen merkitsee druidilaisen tyrannian restauraatiota (Damon 1924, 344). Käärmettä Blake pitää luonnon symbolina (Damon 1965, 109). Hän ymmärtää temppelin ulottuvan idästä länsirannikolle (Erdman 1954a, 196 (213)) ja sen portti on Francis Baconin Verulam (St. Albans), sillä sekä Francis Bacon että druidit pitivät luontoa perimmäisenä todellisuutena (Johnson ja Grant 1979, 130). Lisäksi huomioitava, että Blake pitää Francis Baconia imperialismin edustajana ja että Verulamisssa oli sekä druidilaisia (Erdman loc.cit. ) että roomalaisvallan aikaisia raunioita ja myös keskiaikainen luostarikirkko – paikan yhdistymisestä kirkolliseen valtaan katso: Jerusalem-runoelman rivi 34(38):45 (Damon 1965, 434). Blake samastaa temppelin, Verulamin ja ”kokoushuoneen” rivillä 9:12 (Tolley 1970a, 135). Websterin (1983, 136) mukaan Blaken ajatuksissa lapsellinen tietoisuus ei erota itseään ympäristöstään ja sen katoaminen on tieteellisen maailmankuvan synnyn taustalla oleva murheellinen onnettomuus.
69 10:24. S: Ilmaus ”muinainen Vartija” viittaa Urizeniin (Damon 1924, 345), joka suojautuu ihmismieleen ja pääkalloon rakennettun temppeliinsä (Gardner 1968, 108), tai Albionin Enkeliin (Bloom 1963, 156). Tämä hahmon ilmestyminen näyttämölle edustaa omantunnon asettamista kehkeytymässä olevaan ihmismieleen (Webster 1983, 137).
70 10:25. ... puita mustimpien lehvästöjen kera….S: Viittaa ”virheellisyyden metsään” (Bloom 1963, 156).
71 10:26. S: Damon (1924, 335) samaistaa ”Yön Kiven” ensin raamatullisiin Kymmenen Käskyn kivitaluihin, mutta myöhemmin Damon (1967, 387) samastaa sen drudilaiseen koston uskontoon. Sloss ja Wallis (1926, I:73), jotka varovaisesti ehdottavat yhteyttä John Miltonin Paradise Lost (1667)-runoelman riveihin VI: 543-548, tunnistavat Yön Kiven viittaavan ensisijaisesti ihmisen pääkalloon. Frye (1947, 224) samaistaa Yön Kiven kivipatsaaseen, jonka Jaabob pystytti Betelissä muistoksi öisestä näystään taivaan ja maan välillä portaita pitkin kulkevista enkeleistä (Genesis, 28.luku), mutta myöhemmin Frye (1966, 187) oivaltaa Yön Kiven olevan elottomuuden symboli ja näkee siinä kontrastin Pietarin toisessa kirjeessä (2:5) mainittuun hengellisen temppelin ”eläviin kiviin”. Worrall (1981, 291-292) uskoo, että Yön Kivi on sama asia kuin Maa itse, ja Howard (1984, 130) uskoo, että Yön Kivi on sama asia kuin magneettinen Pohjoisnapa. Vrt. rivi 11:1 ja America: A Prophecy (1793), 5:1.
72 10:27. ...ympäröitynä purppurakukin ja karmiinimarjoin…S: Viittaa myrkkykoisoihin (belladonna) (Damon 1924, 345). Viittaus trooppiseen ilmastoon, joka assosioituu syntiinlankeemusta edeltävän mieleen (Bloom 1963, 157).
73 10:28-29. S: Viittaus taaksepäin riveihin iii:1-5 (Kowle 1978, 94).
74 10:26-30. …..Yön Kiven…..viehättävän pohjoisen….O: Ihmisen mieli, joka kerran oli avoin (etelän) valolle ja lämmölle, on nyt suljettu luolamaiseen pääkalloon ja vajonnut (pohjoisen) tuuliseen järjellisyyteen. Olemme kosmisesti käännettyjä nurin niskoin kuten Luonto runoelman Alkusoitto-jaksossa kun harhaan johdettuina ajattelemme, että 'pohjoinen' on 'ylhäällä' ja 'etelä' on 'alhaalla'.
75 10:30-31. S: Joko ikuinen ihminen lankeaa tähän maailmaan, jossa pohjoinen on pään yläpuolella eikä jalkojen alapuolella (Percival 1938, 181-182) tai sitten Urizen - ”huimaantunut tiedustelija” - laskeutuu Ikuisuudesta (etelästä) pohjoisen portin lävitse materiaaliseen maailmaan – vrt. The Book of Thel 6:1 ja Milton 26:13-17 (Raine 1968, II: 92). Myös Bloom (1963, 157) viittaa Urizeniin, joka oli syntiin lankeematon intellekti etelässä ennen kuin mielelle tehtiin katto (pääkallosta), ja vakuuttaa, että tässä Blake piirtää karikatyyrin Platonin Valtio-dialogin luolavertauksen luolasta. Pohjoiseen liitetty epiteetti ”viehättävä” (attractive) viittaa tässä pikemminkin gravitaatioon kuin viettelyyn (Tolley 1970a, 138). Ilmaus ”raivoava syöveri” viittaa syrjäytettyyn mielikuvitukseen (Bloom 1963, 157) tai kollektiivisesti taivaankappaleiden astronomisiin kiertoratoihin (Beer 1968, 127).
76 10:24-31. B: Eteläinen portti viittaa etelän ilmansuuntaan, joka Blaken mytologiassa on älyllisyyden ja järjen neljännes. Blake samaistaa Käärmetemppelin luonnolliseen ihmiseen. Yön Kivi, Jaakobin yöllisen näyn kivinen tyyny ja Kymmenen Käskyn kiviset laintaulut samaistetaan tässä (langenneen) ihmisen pääkalloon, joka toimii tässä Platonin Valtio-dialogin luolavertauksen luolan parodiana.
77 11:1. S: Rintrah (William Pitt Nuorempi) on Yön Kiven päälle asettunut Albionin Enkeli (Erdman 1954a, 196 (213)). Sen ohella, että Yön Kivi on druidilainen alttari ja ihmisen pääkallo, se on myös Lontoon Kivi, josta käsin etäisyydet mitataan Englannissa (Johnson ja Grant 1979, 130). Katso myös 10:26n ja America: A Prophecy, 5:1.
78 11:3. S: Ilmaus ”Vaskinen Kirja” viittaa vääristyneeseen armeliaisuuteen kun taas oikea armeliaisuus on kultaa (Damon 1924, 345). Bloomin (1965, 904) mukaan Urizenin Vaskinen Kirja on sama asia kuin Raamatun konventionaalinen tulkinta ja Howardin (1984, 130, 240n5) mukaan se on kohtalon standardinomainen tunnuskuva, mikä tässä merkitsee predestinaation harhaa – teologinen predestinaatio-oppi kun oli hyvin laajasti levinnyt Blaken ajan Englannissa.
79 11:1-5. B: Vaskinen kirja on ”Taivaan Raamattu” eli Raamatun oikeaoppinen lukutapa kontrastina ”Helvetin Raamatulle”, joka on Blaken oma lukutapa eli kaiverrettujen runojen kaanon. Vaskisen kirjan kopiot ovat sama asia kuin valtakuntien ja kirkkojen legaaliset ja dogmaattiset säännöskokoelmat.
80 12:4. Sillä Urizen avasi Kirjansa lukon...O: Kuten Visions of the Daughter of Albion(1793)-runoelmassa ja America: A Prophecy (1793)-runoelmassa myös tässä Urizen on Järjen tyrannimainen jumaluus, joka viime kädessä vastuussa kaikesta maanpäällisestä sorrosta.
81 12:8. ...valtavan kiven päällä...S: Viittaa Yön Kiveen (Damon 1924, 345).
...niiden aistien havaitsemana, jotka ovat suljetut ajatukselta. S: Stevensonin (1971, 236) näkemyksen mukaan viittaa mielikuvituksen tuottamiin aistimuksiin, mutta Slossin ja Wallisin (1926, I:73) mukaan tässä yhteydessä käsite ”ajatus” on ymmärretty myönteisessä valossa kun taas rivillä 10:16 samaan käsitteeseen viitataan kielteisessä valossa.
82 12:12. S: Ääni julistaa 21. toukokuuta vuonna 1792 Kuninkaallisen julkilausuman (Royal Proclemation) kansaa kiihottavia kirjoituksia vastaan (Erdman 1954a, 197-198 (214-215).
83 12:5-13. O: Nuorille opetetaan sorron ideologiaa, mutta kuitenkin he tietävät, että vanha järjestys on heikkenemässä.
84 12:1-13. S: Urizen on raamatullinen pilvipatsas verraten Orcin tulipatsaaseen – nämä mielikuvat toistuvat The Song of Los (1795)-runoelman levyllä 7 (Bloom 1963, 158, 163).
85 12:20. ….erämaahan...S: Lontoon Westministerin St. James Parkin yhtä kulmaa kutsuttiin ”erämaaksi” (Erdman 1977c, 512, joka lainaa Paul Mineriä).
86 12:15-20. S: 15. kesäkuuta vuonna 1792 pääministeri William Pitt Nuorempi erotti puoluetoverinsa lordikansleri Edward Thurlowin virastaan, koska viimeksi mainittu rohkeni kutsua häntä ”matelijaksi poliitikon ominaisuudessa” (Erdman 1954a, 199-200 (216-217). Vrt. Danielin kirjassa kuvattu Babylonian kuningas Nebukadnessar II:n mielisairaus ja Ovidiuksen Metamorfooseja-teoksen pahanilkinen Lycaon, joka muuttuu sudeksi (Tannenbaum 1982, 169-170).
87 12:1-20. B: Tässä Englannin nuoriso pakotetaan kuulemaan tuomionsa, jonka julistaa Albionin Enkeli Orcin ajatuksia luovia lieskoja vastaan suunnatussa anathemassa. David V. Erdman: Blake – Prophet Against Empire (1977, 216-217) kykenee samastamaan tämän julistuksen tarkkuudella yhteen erityiseen anathemaan, joka ennakoi vuoden 1792 vastavallankumouksellista reaktiota Iso-Britanniassa.
88 12:23-24. S: Palamabronin salamat saattavat olla Edmund Burken puheita Ranskan vallankumouksellisia aatteita vastaan ja legioonat syvyydessä saattavat olla Iso-Britannian kuninkaallisen merilaivaston laivoja (Erdman 1954a, 201 (218)). Palamabron on valmis lopulliseen sodanjulistukseen Ranskaa vastaan, vaikka Rintrah on häntä pidättyväisempi.
89 12:21-31. B: Tämä jakso ja erityisesti Enitharmonin ”riemuvoitto” vastaa London-runon sisältöä Blaken runokokoelmassa The Songs of Experience (1794).
90 12:33. Ilmaus ”Albionin Vartija” viittaa Albionin Enkeliin (Tolley 1970a, 142).
91 13:1-2... Enkeli kahmaisi helakanpunaisin jäsenin…..S: Viittaa Rintrahiin, joka on samalla sekä William Pitt Nuorempi että Albionin Enkeli (Erdman 1954a, 195 (212)), tai Albionin Enkeli, joka odottaa Viimeisen Tuomion aikaansaavan Orcin kukistumisen (Stevenson 1971, 224, 238), tai Orc (Blackstone 1949, 58), joka turhaan yrittää käynnistää vallankumouksen puhaltamalla maailmanlopun torvisoittimeen (trumpet) (Fisher 1961, 145).
92 13:3. ….Kolmasti hän yritti….S: Tapahtui kolme yritystä murtautua ulos historian toistuvasta syklistä (Bloom 1963, 158); Vuosina 1787, 1790 ja 1791 toistui kansainvälisen politiikan kriisi, joiden aikana William Pitt Nuorempi harkitsi sodan julistamista Ranskaa, Espanjaa ja Venäjää vastaan (Erdman 1954a, 195 (212)).
93 13:4. Albionin maasta loikkasi väkivahva Henki nimeltä Newton…O: Newtonilainen rationalismi on radikalismin vastaisen ajattelun todellinen filosofinen perusta.
94 13:5. …hän kaappasi shôfar-soittimen & puhalsi suunnattoman töräyksen! SH: Johanneksen ilmestyksessä (Ilm. 1:10; 8:2; 8:6-7; 8:10; 8:12-13, 9:13, 11:15) ja myös muualla kreikankielisessä Uudessa testamentissa (Matt. 24:31, 1. Kor.14:8, 15:52, 1.Tess. 4:16, Hepr. 12:19) käytetään erinäisiä muotoja ja johdannaisia kreikankielisestä substantiivista sálpigks – Suomenkielisissä raamatunkäännöksissä tuo kreikan sana on tavallisimmin käännetty sanalla 'pasuuna', mutta englanninkielisissä raamatunkäännöksissä se on tavallisimmin käännetty sanalla trumpet (”trumpetti”). Johanneksen ilmestyksen kirjoittajan tarkoite luultavimmin ei ole kuitenkaan ole kumpikaan näistä vaan kenties pikemminkin juutalaisessa hengellisessä kontekstissa keskeinen oinaansarvesta (tai: toisinaan metallista ) tehty shôfâr-torvi (Gilbrandt, Polfus, Luoto & Nieminen (toim.) 1991, 5: 74: ”Pasuuna”. vrt. myös esim. Beale 1998, 199-, 205-, 209-217; Beale 1999, 465-; Osborne 2006, -339-; Currid & Chapman (toim.) 2017, 1900; Walton & Keener (toim.) 2019, 2255-, 2381. Todisteena mainittakoon esimerkiksi Septuagintan jakeet Ex. 19:16, 19, 20:18, Lev. 25:9, Joos. 6:5, 8-9, 13, 16, 20, Tuom. 3:27, 6:34, 7:18-22, 1.Sam. 13:3, 2.Sam. 2:28, 6:15, 18:16, 20:1, 20:22, 1. Kun. 1:34, 39, 2. Kun. 9:13, 1. Aik. 15:28, 2. Aik. 15:14., Neh. 4:18, joissa kaikissa Biblia Hebraican heprean shôfâr-substantiivin johdannainen on käännetty sálpigks-johdannaisella. Blaken epiikassa englannin sana trumpet viittaa usein Johanneksen ilmestyksen kontekstiin, joten se voidaan melko ongelmattomasti suomentaa sanalla 'pasuuna', koska se on vakiintunut suomenkielisissä raamatunkäännöksissä kreikankielisen sanan sálpigks vastineena: Näin esim. Biblia(1776), Vanha Kirkkoraamattu (1933/1938), Uusi Kirkkoraamattu (1992) & Raamattu kansalle-käännös (1999/2012), mutta UT2020-käännös kuitenkin käyttää sanan sálpigks vastineena systemaattisesti ilmaisua ’torvi’. Kannattaa kuitenkin huomata, että Septuaginta kääntää usein kreikan sálpigks-substantiivin johdannaisella usein myös heprean substantiivien terû’ah ja chotsotsrâ johdannaiset; Esimerkiksi VKR (1933/1938) suomentaa heprean sanan terû’ah muiden muassa seuraavilla ilmaisuilla: ”(riemuvuoden) pasuuna” (Lev. 25:9), ”puhallettu hälytyssoitto” (Num. 10:5-6), ”riemuhuuto (kuninkaalle)” (Num. 23:21), ”pasuunansoitto” (Num. 29:1), ”hälytystorvi” (Num.31:6), ”oinaansarven puhallus” (Joos. 6:5). Heprean substantiivin chotsotsrâ johdannaiset VKR (1933/1938) sen sijaan suomentaa muiden muassa ilmaisuilla ”hopeatorvi” (Num. 10:2), ”torvi” (Num. 10:8-10; 2. Kun. 11:14; 12:13; 1. Aik. 13:8; 16:6; 16:42; 2. Aik. 5.13; 15:14; 20:28; 23:13; 29:26-28; Esra 3.10), ”hälytystorvi” (Num. 31:.6; 2. Aik. 13:14), ”pasuuna” (1. Aik. 15:28).
95 13:6. …..Enkelten sotajoukot...S: ks. Sotajoukot, jotka pakenivat rivillä 3:4 (Fox 1976, 16); Kuihtuvat vastavallankumoukselliset (Ostriker 1977, 910). Vrt. John Milton: On the Morning of Christ's Nativity, rivit 232-236 ja John Milton: Paradise Lost (1667), I, 301-303 (Tolley 1970a, 142).
96 13:6-8. O: Yllättävä lopputulos on, että radikaaleja ei tukahduteta. Sen sijaan vastavallankumouksellisten voimien paljastetaan olevan kuolleita lehtiä, jotka odottavat tuhoutumistaan. Nämä rivit vastaavat ironisesti John Miltonin On the Morning of Christ's Nativity-runossa kuvattua pakanallisten jumalien murskatappiota.
97 13:4-8. S: Poliittisesta kriisistä tulee maailmanlaajuinen (Erdman 1954a, 206 (224) ja Bindman 1977, 82), jolloin sekä vapautuminen tyranniasta että havaintokyvyn rajoittaminen ovat lähellä. Isaac Newtonin rooli voidaan tulkita ainakin kahdella eri tavalla: Hän antaa luonnonfilosofiassaan virheelle (materialismille) selkeän muodon, jolloin se voidaan myös selkeästi torjua (Damon 1924, 114), ja hän myös rohkaisee rationaaliseen ajatteluun, joka johtaa kapinaan tyranniaa vastaan (Beer 1968, 129). Hagstrumin (1964) mukaan ”torvisoitin” (trump/Trump) on kuitenkin vastavallankumouksellinen ja enkeli menehtyy newtoninlaiseen gravitaatioon ja tämä Viimeinen Tuomio aiheuttaa hengellisen hävityksen ylösnousemuksen sijaan (Johnson ja Grant 1979, 132, jotka lainaavat Brian Wilkietä).
Frye (1947, 254) havaitsee tässä halveksivan viittauksen Isaac Newtonin kommentaariin Johanneksen ilmestyksestä. Tuntien William Blaken kiinnostuksen tiedemies sir Isaac Newtonia henkilöä kohtaan Howard (1984, 131) on luultavasti väärässä samastaessaan Blaken runoelman Newton-hahmon on pastori John Newtoniin, joka oli Thoughts on the Slave Trade (1788)-teoksensa kirjoittamisen aikoihin katuvainen ex-orjakauppias.
98 12:32-13:8. B: Historiallisesta allegoriasta koskien tätä jaksoa, joka heijastelee William Pitt Nuoremman kolmea yritystä johdattaa Iso-Britannia sotaan, katso David V. Erdman: Blake – Prophet Against Empire (1977, 212). Myyttisesti Rintrah eli rivin 13:1 Enkeli ”helakanpunaisin jäsenin” (ts. kätensä vereen tahrannut ?) (The red limb’ed Angel) yrittää kolmasti aikaansaada maailmanlopun, mutta vasta Isaac Newtonin tekemä neljäs yritys onnistuu tässä hankkeessa. Viittaus Isaac Newtonin henkilöön on tässä yhteydessä selvästi satiirinen. Isaac Newton, joka itse kirjoitti pitkään julkaisemattomaksi jääneen kommentaarin Uuden testamentin Johanneksen ilmestykseen, puhaltaa apokalyptiseen torvisoittimeen, koska Blaken mielestä Newtonin tieteelliset saavutukset paljastivat täydellisesti deismin kosmoksen. Isaac Newtonin ”suunnaton töräys” on siis hänen tieteellinen selityksensä universumista, joka paljastaa enkelimäisten sotajoukkojen olevan kuin niin puiden kuolevat lehdet syksyllä.
99 9:6-13:8. O: Enitharmonin unen episodi, joka tässä maailmassa on historiallista todellisuutta 1800 vuotta.
100 13:16. S: Enitharmon kehottaa Ethinthusia jättämään nämä vähäpätöiset olennot vaille huomiota (Erdman 1974, 171) tai (johtuen siitä, että Enitharmon ei ymmärrä yön päättyneen) hän kehottaa ummistamaan silmänsä madolle, joka vapauttaa sielun ruumiista Ikuisuuden päivään (Tolley 1973, 118-119); Ethinthusin ollessa ”vesien kuningatar” eli materian kuningatar hän on kauttaaltaan materialisti (Damon 1924, 346) ja kuolevainen ruumis (Damon 1965, 130); Ethinthus heikentää inspiraation hengen Manatha-Vorcyonin ”pehmeäksi harhaksi” (Bloom 1965, 904-905). Ethinthus on köyhyys tai köyhyyden vaikutukset mutta myös keimailija, jota maan matonen kosiskelee ja joka sekä herättää että turhauttaa Enitharmonin ”salonkien” neuvonantaja Manathu-Vorcyonin intohimon (Howard 1984, 144, 180).
101 14:9. S: Leutha on naisellinen seksuaalinen tekopyhyys (Damon 1924, 346), joka huonontaa Antamonin taiteilijasta silkaksi nautiskelijaksi (Bloom 1965, 905), tai kujeileva häveliäisyys, joka on virittynyt kiehtomaan Antamonia (Howard 1984, 144), tai viettelijätär, joka huokuttelee sieluja alas materiaaliseen maailmaan (Raine 1968, I: 171-172), tai Ranskan Marie Antoinette Elynittrialle - Elynittrian ollessa Iso-Britannian kuningas George III:n puoliso Charlotte Mecklenburg-Strelitz (Erdman 1954a, 206 (223)).
102 14:20. ...Leuthan seitsemän kirkkoa…S: Jeesuksen apostolien perustamat kirkot, jotka jo apostolien elinaikana olivat alkaneet korruptoitua puritaanisuudella (Damon 1924, 346). Vrt Johanneksen ilmestyksen luvut 1-3 (Damon 1965, 85).
103 14:15-20. S: Antamon on taitelija – vrt. Milton 28:13-18 (Damon 1924, 346) - tai sperma (”helmeilevä kaste”) (Damon 1965, 132). Antamon seksuaalinen halu tyydytetään, että hänet voitaisiin pitää naisellisen kontrollin alaisuudessa (Beer 1968, 131).
104 14:23. ….Kahden hetken välillä...S: Ajan virran ulkopuolella (Harper 1961, 148) tai intohimon hetkien välissä, ei niiden sisällä (Howard 1984, 145).
105 14:26-. S: Sotha on muusikko, joka innostaa kuulijansa taisteluun (Damon 1924, 346), tai sota, joka on seurausta estyneestä seksuaalisuudesta (Damon 1965, 132), tai aviorikos – nimi 'Sotha' kun on johdos heprean sanasta sota (”avionrikkoja” ) (Howard 1984, 128, 240n1). Thiralatha edustaa seksuaalisesti nälkiintyneen mielen eroottista unelmointia (Damon 1965, 132), joksi Enitharmon yrittää laimentaa Orcin (Howard 1984, 145).
106 13:16-14:26. S: De Luca (1978, 10-12) huomioi tarkkanäköisesti, että kaikki Enitharmonin lapset Orcia (eli ainutta hänen kapinallista lastaan) lukuun ottamatta sisältävät elementtejä nimestä 'Enitharmon'.
107 14:32. S: Havaiten vajaavuuksia omassa maailmassaan Enitharmon kutsuu paikalle Orcin, mutta tyrmistyy tämän tulemuksen seurauksia (Beer 1968, 132).
108 13:9-14:32. Silloin Enitharmon heräsi ….Neito lopetti….O: Enitharmon ei tiedosta maailmanlopun lähestymistä. Enitharmonin laulu kutsuu hänen lapsissaan esiin seksuaalisia ominaisuuksia, joiden tarkoitus on pitää yllä ”Ihanan Naisen” (6:3) valtakautta.
109 14:34. S: Sana ”suunnaton” (enormous) viittaa tässä merkitykseen ”hirvittävä” (monstrous), ei niinkään merkitykseen ”valtava” (huge) (Erdman 1977b, 186).
110 13:9-14:36. B: Enitharmon kutsuu lapsensa koolle, sillä historia on nyt saavuttanut kliimaksinsa. Ethinthus on emanaatio, joka assosioituu vesien hyljintään maanmatosta kohtaan, ja täten hän on eksklusiivinen naisellisen materiaalisuuden henki. Manatha-Vorcyonilla on kaikki inspiraation tunnusmerkit, mutta Ethinthusin dominoimana hän heikkenee ”pehmeäksi harhaksi”. Leutha, joka edellä tavattiin Visions of the Daughter of Albion (1793)-runoelmassa, on Blaken toisinaan käyttämä seksuaalisen tekopyhyyden symboli. Antamon, jonka pitäisi edustaa kuvataiteita, on silkka nautiskelija Leuthan vaikutusvallan alaisuudessa. Tässä ilmaus ”seitsemän kirkkoa” on ironinen viittaus Aasian seitsemään kirkkoon, joille Patmos-saaren näkijä-Johannes osoitti ilmestyksensä. Sothan pitäisi olla musiikin henki, mutta Enitharmon määrittää hänet ja hänen emanaationsa pelkiksi Orcin viettelijöiksi. Tämä Naisellisen Tahdon riemuvoiton ylistyslaulu päättyy kun Orc torjuu Enitharmonin (kuten Jeesus torjui äitinsä Marian), jonka seurauksena Enitharmon itkee.
111 14:36. S: Enitharmon itkee Orcin käytöksen johdosta (Erdman 1954a, 249 (269)) tai sen johdosta, koska hänen lapsensa jättävät hänet Losin tähden (Howard 1984, 145-146).
112 14:37. ... kauhistuttava Orc…. S: Ensimmäisenä jouluna syntyneestä lapsesta (3:1-4) on nyt tullut Johanneksen ilmestyksen raivokas Kristus (Erdman 1954a, 249 (269)). Tässä on implisiittinen Kristuksen Toisen tulemuksen elementti ja Orcilla on taipumus sulautua Jesajan kirjan (63:1-6) kostavaan Messiaaseen (Tolley 1970a, 125, 143-144). Komeettana, joka ennustaa Ranskan Suuren vallankumouksen, Orc jättää Enitharmonin säännönmukaisen planeettajärjestelmän ja rivien 15:6-7 Leijonat ja Tiikerit ovat tähtikuvioita, jotka reagoivat tähän siirtymään (Worrall 1981, 292). Miner (1981, 309) samastaa Orcin Siriukseen, joka on rajujen levottomuuksien lähde. Blake tahallisesti sekoittaa keskenään mielikuvan Saatanan matkasta maan päälle John Miltonin Paradise Lost (1667)-runoelmassa raamatullisiin mielikuviin Kristuksen Syntymästä ja Kristuksen Toisesta tulemuksesta.
113 14:35-37. O: Aamunkoitto päättää Enitharmonin valtakauden.
114 14:37-15:2. O: Orc vapautuu Enitharmonin vallasta. Ranskan Suuri vallankumous käynnistyy.
115 15:5. ...Raivoavilla sotavaunuilla, joiden pyörät roiskivat verisuonien kirkkaanpunaista...S: Yhdellä tasolla viittaa kärryihin, joilla kuljetettiin uhreja giljotiinilla mestattaviksi (Gallant 1978, 35).
116 15:9. Silloin Los kohotti päänsä ja nousi ….O: Aurinkojumalan ja profeetan ominaisuudessa Los asettuu uudelleen oikeutettuun rooliinsa.
117 15:9. …. käärmeisten ukkosten puvussa...S: Ilmaisussa on viite siitä, että Los on edelleen langenneessa tilassa (Wagenknecht 1973, 198). Bloom (1963, 160) vakuuttaa, että Los on nyt enää vain osittain korruptoitunut.
118 15:9-11. S: Losin hahmolla on taiteellinen ja poliittinen ulottuvuus. Damonin (1924, 114, 347) mukaan Los on sekä Enitharmonin (vääristyneen inspiraation) tyranniaa vastustava runous että myös Blake itse kirjoittamassa Lambethin kauden profetioitaan. Murry (1933, 106) väittää, että Los tukee Kristus-Orcia sekä tässä että runoelman alkupuolella (4:10) kun taas Johnson ja Grant (1979, 123) vakuuttavat, että Los kääntää sodan musiikin hyödyttämään vallankumousta. Sloss ja Wallis (1926, I: 65, 78) ovat epävarmoja, onko Los Orcin puolella vai tätä vastaan, ja Beer (1968, 123) väittää, että Los vastustaa Ranskan Suuren vallankumouksen väkivaltaa yhtälaisella väkivallalla. ”Veren taistelu” (strife of blood) on samastettu vuonna 1793 syttyneeksi Englannin sodaksi Ranskaa vastaan (Bronowski 1944, 51-52) ja ilmaus ”Losin pojat” on samastettu englantilaisiin radikaali-intellektuelleihin kuten Thomas Paine, Mary Wollstonecraft ja William Blake itse (Erdman 1954a, 247 (267)), jotka sympatisoivat jakobiineja. Howard (1984, 150) näkee kamppailun toisena versiona rivin 4:6 viininjuonnista ja Blaken ilmaisu viittaa Johanneksen ilmestyksen (19:15) Jumalan vihan ”viininpuristukseen”. Tolley (1970, 144-145), joka havaitsee näillä riveillä vastaavuuden Vala, or the Four Zoas (1795-1804)- runoelman rivien 96:19-27 kanssa, huomioi, että molemmat perustuvat Johanneksen ilmestyksen jakeisiin 19:17-18 ja että luonnon järjestyksen järkkyminen kaikuu John Miltonin On the Morning of Christ's Nativity- runon riveillä 160-164 kuvattua maan kohtaloa Tuomiopäivänä. Gallant (1978, 31) samastaa ”Veren taistelun” hirvittäviin väkivaltaisuuksiin, joiden on välttämätöntä edeltää Viimeisten Päivien tapahtumia.
119 14:37-15:11. B: Tämä jakso kuvaa tilannetta Euroopassa Englannin ja Ranskan välisen sodan aattona vuoden 1793 alkupuolella. Blake pitää tätä syttyvää sotaa alkuna Edomin sodille, jotka edeltävät Viimeistä Tuomiota. Riveillä 13:37-15:2 aamun valo ilmestyy Ranskaan, sillä vallankumouksellinen Ranska liittyy seuraamaan Yhdysvaltoja. Tuleva viinisato on verta - Losin nousu on kunnianhimoinen ja siihen liittyy druidilaisen Urizenin käärmemäisiä ukkosia. Losin profetaalinen huuto järkyttää luontoa ja ’veritekojen vihankierre’ (strife of blood, sananmukaisesti: ”veren taistelu”) (paradoksaalisesti?) saattaa johtaa vapautumiseen. America: A Prophecy (1793)-runoelman levy 10 voidaan nähdä tämän jakson kuvituksena ja samainen levy voidaan nähdä tämän jakson toisintona.
Kirjallisuus
-Adlard, John 1964. Blake and Rasselas. Archiv für das Studium der neueren Sprachen und Literaturen. CCI (1964), 47.
-Adlard, John 1972. The Sports of Cruelty: Fairies, Folk-songs, Charms and Other Country Matters in the Work of William Blake. London: Cecil and Amelia Woolf.
-Beale, G. K. 1999. The Book of Revelation – A Commentary on the Greek Text (NIGTC – The New International Greek
Testament Commentary. Grand Rapids, Michigan/Cambridge, UK: William B. Eerdman’s Publishing Company/Carlisle: Pater Nostewr Press.
-Beale, G. K. 2015 (1998). John’s Use of the Old Testament in Revelation (Journal for the Study of New Testament –Supplement Series 166). Bloomsbury T & Clark.
-Beer, John 1968. Blake's Humanism. Manchester: Manchester University Press. New York: Barnes and Noble.
-Beer, John 1969. Blake's Visionary Universe. Manchester: Manchester University Press; New York: Barnes and Noble.
-Bible Hub 2012. ”Interlinear Bible: Greek, Hebrew, Strongs: Interlinear Verses”.
https://biblehub.com/interlinear/ (20. 1. 2021).-Bindman, David 1977. Blake as an Artist. Oxford: Phaidon; New York: Dutton.
-Birenbaum, Harvey 1992. Between Blake and Nietzsche: The Reality of Culture. Lewisburg: Bucknell University Press.
-Blake, William 1993 (1956). Taivaan ja helvetin avioliitto - ja muuta proosaa.. Suomennos ja johdanto Tuomas Anhava. Hämeenlinna: Karisto Oy.
-Bloom, Harold 1963. Blake's Apocalypse: A Study in Poetic Argument. New York: Doubleday.
-Bloom, Harold 1965. Commentary. Teoksessa William Blake: The Complete Poetry & Prose of William Blake, David V. Erdman (toim.). Berkeley and Los Angeles: University of California Press, 1982, 894-970.
-Blackstone, Bernard 1966 (1949). English Blake. Hamden, Conn.: Archon Books.
-Bronowski, J. 1944. William Blake 1757-1827: A Man Without a Mask. London: Secker and Warburg.
-Currid, John D. & David W. Chapman (toim.) 2017. Archeology Study Bible – English Standard Version. Wheaton, Illinois: Crossway.
-Damon, S. Foster 1958 (1924). William Blake: His Philosophy and Symbols. Glouchester, Mass: Peter Smith.
-Damon, S. Foster 1988 (1965). A Blake Dictionary: The Ideas and Symbols of William Blake. Hanover and London: University Press of New England for Brown University Press.
-Dick, Philip K: Valis (1995). (Alkuteos: Valis, 1981). Suom. Matti Rosvall. WSOY.
-Doninger O’Flaherty, Wendy (käännös) 1981. The Rig Veda – An Anthology. One Hundred and Eight Hymns, Selected, Translated and Annotated by Wendy Doninger O’Flaherty (Alkuteos: ऋग्वेद ). London: Penguin Books.
-Davies, J. G. 1948. The Theology of William Blake. Oxford: Clarendon Press.
-De Luca, V. A. 1978. Proper Names in the Structural Design of Blake's Mythmaking. Blake Studies, VIII.1 (1978), 5-22.
-Douglas, Dennis 1965. Blake's 'Europe': A Note on the Preludium. AUMLA: Journal of the Australasian Universities Language and Literature Association, No. 23 (May 1965), 111-116.
-Erdman, David V. 1954a. Blake: Prophet Against Empire: Poet's Interpreation of the History of His Own Times. Princeton: Princeton University Press.
-Erdman, David V. 1969b (1954). Blake: Prophet Against Empire: Poet's Interpreation of the History of His Own Times. New York: Anchor Books/ Doubleday, 1969.
-Erdman, David V. 1977c (1954). Blake: Prophet Against Empire: Poet's Interpreation of the History of His Own Times. Princeton: Princeton University Press, 1977.
-Fisher, Peter F. 1971 (1961). The Valley of Vision: Blake as Prophet and Revolutionary. Toronto and Buffalo: University of Toronto Press.
-Fox, Susan 1976. Poetic Form in Blake's Milton. Princeton: Princeton University Press.
-Friedman, John Block 1974. The Architect's Compass in Creation Miniatures of the Later Middle Ages. Traditio, Volume 30, 419 – 429.
-Frye, Northrop 1962 (1947). Fearful Symmetry: A Study of William Blake. Boston: Beacon Press, 1962.
-Frye, Northrop 1957c. Notes for a Commentary on Milton. Teoksessa The Divine Vision: Studies in the Poetry and Art of William Blake, Vivian de Sola Pinto (toim.). London: Gollancz, DV, 97-137.
-Frye, Northrop 1970 (1966). The Keys to the Gates. Teoksessa Northrop Frye: The Stubborn Structure: Essays in Criticism and Society,. Ithaca: Cornell University Press, 175-199.
-Gallant, Christine 1978. Blake and the Assimilation of Chaos. Princeton: Princeton University Press.
-Gardner, Stanley 1968. Blake. London: Evans Brothers.
-Gilbrandt, Thoralf, David A. Polfus, Valtter Luoto, Pekka Nieminen (toim.) 1991. Iso Raamatun tietosanakirja. Osa 5. Ristin Voitto ry.
-Gilbrandt, Thoralf, David A. Polfus, Valtter Luoto, Pekka Nieminen (toim.) 1991. Iso Raamatun tietosanakirja. Osa 7. Ristin Voitto ry.
-Graeme, Garrard 2008. ”Nietzsche For and Against the Enlightenment”. The Review of Politics. Vol. 70, No. 04 (Fall 2008), 595-608.
-Hagstrum, Jean H. 1969 (1964).William Blake:Poet and Painter. Chicago and London:University of Chicago Press.
-Hanh, Thich Nhat 1991. Old Path, White Clouds – Walking in the Footsteps of the Buddha. Berkeley, California: Parallax Press.
-Harper, George Mills 1961. The Neoplatonism of William Blake. Chapel Hill: University of North Carolina Press.
-Hilton, Nelson 1983. Literal Imagination: Blake's Vision of Words. Berkeley: University of California Press.
-Howard, John 1984. Infernal Poetics: Poetic Structure in Blake's Lambeth Prophecies. Rutherford: Fairleigh Dickinson University Press; London and Toronto: Associated University Presses.
-Humu, Martti (suom.) 1991 (1905). Bhagavad Gîtâ (Alkuteos: भगवद्गीता ). Kirjan ovat kustantaneet yhdessä Biokustannus Oy, Blavatsky Looshi ry, Ruusu-Ristin Kirjallisuuseura ry. Hämeenlinna: Painettu Karisto Oy:n kirjapainossa.
-Johnson, Mary Lynn & John E. Grant (toim.) 1979. Blake's Poetry and Designs. New York and London: Norton.
-Jyväsjärvi, Mari (suom.) 2008. Bhagavadgîtâ (Alkuteos: भगवद्गीता ). Helsinki: Basam Books.
-Kassila, Taavi (suom.) 2011. Bhagavad-Gita – Jumalainen laulu. (Alkuteos: भगवद्गीता ). Helsinki: Like.
-Kaufmann, Walter 1975. Nietzsche: Philosopher, Psychologist, Antichrist(1950). Princeton, New Jersey: Princeton University Press.
-Kowle, Carol P. 1978. Plate III and the Meaning of Europe. Blake Studies, VIII.1. (1978), 89-99.
-Manuel, Frank E. 1980. A Portrait of Isaac Newton. London: Fredrick Muller Limited.
-Margoliouth, H. M. 1951. William Blake. London: Oxford University Press.
-Mellor, Anne Kostelanetz 1974. Blake's Human Form Divine. Berkeley: University of California Press.
-Miner, Paul 1969. Visions in the Darksom Air: Aspects of Blake's Biblical Symbolism. Teoksessa William Blake: Essays for S. Foster Damon, Alvin H. Rosenfeld (toim.).1969, 256-292.
-Miner, Paul 1981. Visionary Astronomy. Bulletin of Research in the Humanities, LXXXIV (1981), 305-336.
-Mitchell, W.J.T. 1978. Blake's Composite Art:A Study of the Illuminated Poetry. Princeton:Princeton University Press.
-Murry, John Middleton 1933. William Blake. London and Toronto: Cape, 1936.
-Nabar, Vrinda & Shanta Tumkur (käännös) 1997. The Bhagavadgîtâ – Translated fron the Sanskrit (Alkuteos: भगवद्गीता ). Wordsworth Classics.
-Nakamura, Hajime 2001. Gotama Buddha – A Biography Based on the Most Reliable Texts . Volume One (Alkuteos: ゴータマ・ブッダ). Translated by Gaynor Sekimori Tokyo: Kosei Publishing Co.
-Nietzsche, Friedrich 2001 (1908). Antikristus (Alkuteos: Der Antichrist: Fluch auf das Christenthum, 1895). Suomentanut Aarni Kouta. Unio Mystica.
-Nurmi, Martin K. 1976. William Blake. Kent State University Press.
-Osborne, Grant R. 2006. Revelation (Baker Exegetical Commentary on the New Testament). Grand Rapids, Michigan: Baker Academic.
-Ostriker, Alicia (1977). Notes. Teoksessa William Blake: The Complete Poems, Alicia Ostriker (toim.). Harmondsworth, Middlesex: Penguin.
-Paley, Morton D. 1978b. William Blake. Oxford: Phaidon.
-Paley, Morton D. 1983a. The Fourth Face of Man: Blake and Architecture. Teoksessa Articulate Images: The Sister Arts from Hogart to Tennyson., Richard Werdorf (toim.). Minneapolis:University of Minnesota Press.
-Percival, Milton O. 1964 (1938). William Blake and the Circle of Destiny. New York: Octagon Books.
-Pyhä Raamatttu 1933/1938. XI/XII yleisen Kirkolliskokouksen vuonna 1933/1938 käyttöön ottama suomennos. Helsinki & Turku: Suomen pipliaseura. Raamattu.uskonkirjat.net. https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible (23.9. 2018).
-Radhakrishnan, Sarvepalli (käännös & toimitus ) 1992. The Principal Upanisads (1953). New York: Humanity Books.
-Raine, Kathleen 1968. Blake and Tradition. 2 vols. Princeton: Princeton University Press.
-Rose, Edward J. 1967. ”The Meaning of Los”. Blake Newsletter, I (Dec. 1967), 10-11.
-Russell, Bertrand 1999a (1948). Länsimaisen filosofian historia - Osa 1: Vanhan ajan filosofia – Katolinen filosofia (Alkuteos: History of Western Philosophy, And Its Connection with Political and Social Circumstances from the Earliest Times to the Present Day, 1945) . Suomentanut J. A. Hollo. Porvoo, Helsinki & Juva: WSOY.
-Russell, Bertrand 1999b (1948). Länsimaisen filosofian historia - Osa 2: Uuden ajan filosofia (Alkuteos: History of Western Philosophy, And Its Connection with Political and Social Circumstances from the Earliest Times to the Present Day, 1945) . Suomentanut J. A. Hollo. Porvoo, Helsinki & Juva: WSOY.
-Saddhatissa, Hammalawa 1979. Buddhan elämä (Alkuteos: The Life of the Buddha, 1976). Suomentaneet Liisa ja Pekka Saarinen. Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Osakeyhtiö.
-Schopenhauer, Arthur 1899. Two essays by Arthur Schopenhauer : I. On the fourfold root of the principle of sufficient reason, II. On the will in nature: a literal translation (by Madame Karl Hillebrand). George Bell and Sons: London. https://archive.org/details/twoessaysschopen00schouoft/page/n5/mode/2up (3.1. 2020).
-Schorer, Mark. 1946. William Blake: The Politics of Vision. New York: Holt.
-Septuaginta. Kreikankielinen Vanha testamentti. https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible (9.5. 2020).
-Sloss, D.J. & J.P.R. Wallis (toim. ) 1926. The Prophetic Writings of William Blake. 2 vols. Oxford: Clarendon Press.
-Stevenson, W. H. 1960. ”The Shaping of Blake's America”. MLR, LV (1960), 497-503.
-Stevenson, W. H. (toim. ) 1971. The Poems of William Blake. London: Longman; New York: Norton.
-Strong, John S. 2001. Buddha – elämä ja teot (Alkuteos: Buddha – A Short Biography, 2001). Suomentanut Virpi Hämeen-anttila. Helsinki: Art House.
-Tannenbaum, Leslie 1982. Biblical Tradition in Blake's Early Prophecies: The Great Code of Art. Princeton: Princeton University Press, 1982.
-Tayler, Irene 1973b. The Woman Scaly. Bulletin of the Midwest Modern Language Association, VI (Spring 1973), 74-87.
-Tolley, Michael J. 1970a. Europe: 'to those chain'd in sleep'. Teoksessa Blake's Visionary Forms Dramatic, David V. Erdman & John E. Grant (toim.). Princeton: Princeton University Press, 1970, 115-145.
-Wagenknecht, David 1973. Blake's Night: William Blake and the Idea of Pastoral. Cambridge: Belknap Press of Harvard University Press.
-Walton, John H. & Graig S. Keener (toim.) 2019. NRSV Cultural Backgrounds Study Bible. Grand Rapids, Michigan: Zondervan.
-Ward, Aileen 1972. ”The forging of Orc: Blake and the idea of revolution”. Teoksessa Literature in Revolution, George Abbott White & Charles Newman (toim.). New York: Holt, Rinehart and Winston, 1972.
-Webster, Brenda 1983. Blake's Prophetic Psychology. London and Basingstoke: Macmillan.
-Wicksteed, Joseph H. 1910. Blake's Vision of the Book of Job. London: Dent; New York: Dutton.
-Wilkins, W. J. 1990 (1882). Hindu Mythology, Vedic and Puranic, Calcutta: Rupa.
-Wisdom Library. ”Ashvattha, Aśvattha, Āśvattha”. https://www.wisdomlib.org/definition/ashvattha (3.1. 2020).
-Worrall, David 1981.”The 'Immortal Tent'”, Bulletin of Research in the Humanities, LXXXIV (1981), 273-295.
