 |
Kuva: Tiriel kiroaa poikansa. William Blaken kuvitusta Tiriel (1789)-runoelmaan. British Museum, Lontoo. |
Synopsis
Tämä runoelma on William Blaken ensimmäinen profetaalinen draama ja se kirjoitettiin vähän ennen The Book of Thel (1789)-runoelmaa vuonna 1789. Tämä on myös Blaken ensimmäinen eeppinen runoelma, jonka hän kirjoitti loppusoinnuttoman jambisen septenaarin runomitalla. Tyytymättömänä tuotokseensa Blake ei koskaan kaivertanut tätä runoelmaa kuparilevyille – se jäi julkaisemattomaksi aina vuoden 1874 W. M. Rosettin editioon saakka. Käsikirjoituksessa ei ole kuvitusta, mutta Blake teki kuitenkin kaksitoista seepia-piirustusta, joita voidaan pitää Tiriel-runoelman ilmeisenä kuvituksena ja joissa on muutamia symbolisia yksityiskohtia.
Tiriel on Lännen kuningas (2:18, 2:20, 8:4) ja täten hän symboloi kehoa. Runoelma on materialismin rappion ja epäonnistumisen sekä Järjen Aikakauden päättymisen analyysi. Vaikka runoelma on (konventionaaliselta) juoneltaan Blake parhaiten jäsentyneitä, kommentaattorit ovat olleet usein ymmällään sen ääressä. Ilmeisen paljon on juonellisesti tapahtunut ennen runoelman varsinaista alkua, mutta näihin keskeisiin tapahtumiin viitataan niin huolettomasti runoelman edetessä, että nuo edeltävät tapahtumat on helppo kokonaan sivuuttaa.
Har on Tirielin, Ijimin ja Zazelin ja ilmeisesti koko ihmiskunnan isä, koska hänen puolisonsa nimi on Heva (ks. latinankielinen versio nimestä 'Eeva') ja koska Mnetha on yllättynyt jo pelkästä ajatuksestakin, että voisi olla muitakin ihmisiä kuin Harin jälkeläisiä (2:55). Har on traditionaalisen kristinuskon henki, joka on ”pyhä & anteeksiantavainen, täynnänsä rakastavaista armollisuutta, unohtavainen kaikkein kapinallisimpien lastensa rikoksien suhteen” (6:26). Hän on myös Runous, joten hänen vaimonsa saattaisi olla Maalaustaide. Alusta alkaen Harin olemuksessa on kuitenkin jotakin vialla. Har on itsekeskeinen (Saatanan poika, vrt. Vala, or the Four Zoas: Geoffrey Keynesin laitoksessa rivi 8:360), joka kasvattaa lapsistaan tekopyhiä – kuten Tiriel valittaa runoelman lopulla. Har kuvataan liian ”heikoksi” tullakseen toimeen ihmiskunnan sotien ja himojen kanssa (Song of Los: 4:6), joten hän pakenee. Nyt Har ja Heva ovat vajonneet seniileiksi; Runoilija Har inspiroituu vain toisen lapsuutensa triviaaleista iloista, hänen ilonsa on laulaa häkissä. Mnetha, Harin ja Hevan hoitajatar, on uusklassismin henki – Har ja Heva olettavat Mnethan olevan heidän äitinsä.
Kauan sitten Harin pojat nousivat kapinaan isäänsä vastaan (6:27), mutta Har ei surmannut heitä kirouksellaan – kuten hän olisi voinut tehdä. Tiriel asettaa itsensä Lännen tyranniksi (1:3, 2:18, 8:4). Tiriel vangitsi veljensä Zazelin ja orjuutti Zazelin pojat (1:41, 7:9) ja veljensä Ijimin Tiriel ajoi erämaahan (4:10). Tiriel teki orjia omista pojistaan – kunnes nämä nousivat kapinaan (1:17). Heuxos oli Tirielin pojista vanhin (1:25, 4:43, 4:83) ja nuorempia pojista olivat Yuva (1:25) ja Lotho (4:45). Runoelman lopullisesta versiosta hylätyillä riveillä mainitaan myös Clithyma ja Makuth (4:73). Kaiken kaikkiaan Tirielin poikien lukumäärä näyttää olleen satakolmekymmentä (5:29, 5:34). Tirielillä oli myös viisi tytärtä (5:18), joista nuorin on nimeltää Hela (5:24).
Kapinallisten poikien isästään saavuttaman voiton jälkeen Tiriel kieltäytyy jäämästä poikiensa luokse ja valitsee ”vaeltaa kuin Zazelin Poika kivien päällä” (1:39). Tiriel kirosi poikansa ja oleili ”Myratanan kanssa viisi vuotta autiolla kivellä” ja koko sen ajan hän odotti tulen syöksyvän taivaalta kapinallisten lastensa päälle (6:8).
Tulta taivaalta ei kuitenkaan langennut ja runoelma alkaa kun Tiriel palaa heikentyneen puolisonsa kanssa palatsiinsa. Tiriel on sokeutunut ja hänen puolisonsa (ja inspiraationsa: ”Oi Sielu! Oi Henki! Oi tuli!”, 1:30) on kuolemaisillaan. Tiriel kutsuu poikiansa todistamaan äitinsä kuolemaa. Kuvituksessa Tirielin pojat ovat kukin kruunattuja: Yksi laakeripuun lehvästöllä, yksi viiniköynnöksellä ja yksi kultaisella kruunulla. Taustalla on pyramidi: Raamatullinen viittaus Egyptiin ja orjuuteen. (vrt. Kathleen Raine: ”Some Sources of Tiriel”, Huntington Library Quaterly, XXL, Nov. 1957, 13). Tiriel alkaa omin käsin kaivaa hautaa Myratanalle, mutta Heuxos kutsuu Zazelin pojan hautaamaan hänet. Sitten Tiriel vaeltaa tiehensä, ”kunnes hän, joka johdattaa meitä kaikkia, johdatti hänet Harin laaksoon” (2:4).
Aluksi Har ja Heva ovat lapsellisen pelokkaita kohdatessaan Tirielin. Tiriel kertoo nimensä, mutta Mnetha ei usko sitä (2:17) ja siitä lähtien Tiriel teeskentelee olevansa joku muu – jopa silloinkin kun sääliväinen Har tunnistaa hänet (3:6). Har, Heva ja Mnetha ruokkivat Tirielin maidolla ja hedelmillä; He pyytävät Tirieliä jäämään heidän luoksensa ja kuuntelemaan Harin laulua häkissä (3:14, 3:23), mutta Tiriel on taipuvainen jatkamaan vaellustaan.
Sitten Tiriel kohtaa veljensä Ijimin, joka samastaa Tirielin kaikkiin luonnollisen maailman väkivaltaisuuksiin. Samoin kuin Gordred-jättiläinen, joka esiintyy Blaken Poetical Sketches (1783)-esikoisrunokokoelman Gwin, King of Norway- runossa, Ijim symboloi kansaa: Hän on taikauskoinen ja kaikkivoipa. Ijim kantaa Tirielin takaisin palatsiinsa ja kutsuu Tirielin pojat koolle paljastamaan tekopyhyyden. Kauhistuneet pojat alistuvat kohtaloonsa, vaikka se tarkoittaa heidän kuolemaansa, jolloin harhoista vapautunut Ijim lähtee pois kauhistuneena ylhäisten petosta kohtaan.
Tiriel kutsuu koolle ukkosen, maanjäristyksen ja ruton: Sata Tirielin poikaa ja neljä tytärtä saa surmansa vitsauksissa. Kolmekymmentä poikaa (vrt. Afrikan kolmekymmentä kaupunkia) jää ”kuihtumaan palatsissa” (5:34). Hela , joka symboloi seksuaalisuuteen samastuvaa tuntoaistia, säästyy kuolemalta ja johdattaa isänsä Tirielin Harin luokse. Hela tottelee isäänsä, mutta hän kuitenkin tuomitsee Tirielin niin jyrkästi, että Tiriel muuttaa Helan hiukset käärmeiksi (ja näin kiroaa seksuaalisuuden).
Illansuussa Tiriel ja Hela tulevat luolastoon, jossa Vanha Zazel (yhäti kahleissa) ja hänen poikansa oleilevat. (Zazel symboloi kahlittua ja karkoitettua neroutta. Zazel kutsuu itseään ”hölmöksi” - luultavasti johtuen siitä, että hän antautui veljensä Tirielin alamaiseksi. )
Seuraavassa kuussa Tiriel ja Hela saavuttavat Harin ja Hevan teltat. Tiriel kertoo todellisen nimensä ja lankeaa Harin jalkojen juureen. ”Oi heikko ja harhautunut laittoman suvun isä. Sinun lakisi, oi Har, ja Tirielin viisaus - yhdessä ne lakkauttavat kirouksen” (8:7). Tiriel valittaa ihmiskunnan alennustilaa, mistä hän syyttää kaavamaista, rajoittunutta lastenkasvastusta. ”- sellainen isä oli Tiriel (, tekopyhyys, idiootin viisaus & viisaan ihmisen hullutus). Pakotettuna rukoilemaan vastentahtoisesti ja nöyryyttämään kuolevaista henkeään, kunnes olen ovela kuin käärme paratiisissa - kuihduttaen kaiken: kukat ja hedelmät ja hyönteiset ja livertävät linnut. Nyt paratiisini on langennut – se on vain kolkko hiekkatasanko. Palatkoon janoiset sihinäni kirouksena sinulle, oi Har. Harhautunut laittoman rodun isä: Sinun äänesi on nyt menneisyyttä”(8:22-28).
Nimet 'Tiriel' ja 'Zazel' Blake omaksui Heinrich Cornelius Agrippa von Nettesheimin Three Books of Occult Philosophy- teoksesta (II, 22). Nimen 'Ijim' (vrt. Jes. 23:21, jossa tuo hepreankielinen sana tarkoittaa ”satyyrit”) Blake sen sijaan luultavimmin löysi Emanuel Swedenborgin Universal Theolology-teoksesta (45), mutta hepreankielisen sanan alunperin monikollisesta merkityksestä poiketen Blake käyttää sitä yksiköllisenä erisnimenä. Luultavimmin Jean-Jacques Rousseau inspiroi Blakea kirjoittamaan rivit lasten syntymästä ja varhaiskasvatuksen harhautumisesta (8:14-28). Mielestäni David V. Erdman on osoittanut, että Amerikan siirtomaansa ja mielenterveytensä menettänyt Iso-Britannian kuningas George III on joiltain osin ollut esikuvana Tirielin toimintaan, vaikka tämä kuningas ei vielä tuolloin ollutkaan sokea ja parrakas, mutta runoelma ei kuitenkaan ole poliittinen allegoria.
Kertomus Tirielin neljän tyttären kuolemasta ja viidennen turmeltumisesta on ensimmäinen kerta kun Blake käyttää sittemmin toistuvaa teemaansa: Neljän aistin kuolema ja viidennen (kosketusaisti, seksuaalisuus) turmeltuminen. Kompassin ilmansuuntia käytetään tässä runoelmassa ensi kerran Blaken runoudessa symbolisesti. Rivien 8:17-18 toisintona voidaan nähdä The Book of Thel (1789)-runoelman moton retoriset kysymykset: ”Voidaanko Viisaus asettaa hopeapajun vitsaan? Tai Rakkaus kultaiseen maljaan? “ Rivin 8:10 kysymys toistuu Blaken The Marriage of Heaven and Hell- teoksessa (A Memorable Fancy, 24. levy) toteamuksena “Yksi Laki Leijonalle & Härälle on Sortoa.“ Runoelman hahmot Har, Heva ja Ijim Blake mainitsee myös myöhemmissä runoelmissaan. Tiriel ennakoi selvästi Urizenia: Tirielin tavoin Urizen nousee kapinaan ja asettaa itse itsensä tyranniksi, tulee tekopyhäksi, turmelee lapsensa kirouksellaan ja lopulta luhistuu.
-S. Foster Damon: A Blake Dictionary – The Ideas and Symbols of William Blake. 1988, 405-407.
TIRIEL
1
Iäkäs Tiriel seisoi kauniin palatsinsa Porttien edessä.
Hänen seuranaan oli Myratana, joka kerran oli ollut kaikkien läntisten tasankojen kuningatar,
mutta nyt Tirielin silmät olivat synkistyneet ja hänen vaimonsa hälveni kohti kuolemaa.
Kaksin he seisoivat siinä kerran niin ilahduttavan palatsinsa edessä ja niin nousi ääni
vanhan Tirielin, jonka tämän pojat kuulivat porteillansa. 1
Kirottu Tirielin rotu, kuulkaa isäänne!
Tulkaa katsomaan häntä, joka kantoi teidät kohdussaan. Tulkaa, te kirotut pojat!
Heikolla käsilläni olen kantanut kuolevan äitinne tänne.
Tulkaa esiin, Kirouksen pojat, tulkaa esiin näkemään Myratanan kuolema! 2
Tirielin pojat juoksivat kukin porteiltaan nähdäkseen iäkkäät vanhempansa jalkeilla
ja niin pojista vanhin kohotti äänensä.
Vanhus, joka ei ansaitse tulla kutsutuksi Tirielin rodun isäksi,
koska jokainen sinun ihosi ryppy, jokainen sinun harmaa hiuksesi
on ankara kuin kuolema ja ja ahnas kuin syvyyksien kuilu.
Miksi poikiesi tulisi välittää sinusta, sinä kirottu mies?
Emme olleet orjia ennen sitäkään aikaa, jolloin nousimme kapinaan.
Kukapa välittäisi Tirelin kirouksesta? Hänen siunauksensa on kirous ja kirouksensa on siunaus.
Tämän lopetettua vanha mies nosti oikean kätensä kohti taivasta
samalla kun hänen vasen kätensä tuki kutistuvaa Myratanaa kuoleman kurimuksissa.
Hänen laajojen silmiensä piirit avautuivat ja hänen äänensä lähti kulkemaan.
Pikemminkin käärmeet, ette pojat!3 Te, jotka kiemurtelette Tirielin luiden ympärillä,
te kuoleman madot, jotka juhlitte alastomien vanhempienne lihalla.
Kuulkaa äitinne valitusta – enää hän ei kanna kohdussaan kirottuja poikia.
Hän ei vaikeroi enää syntymää Heuxoksen eikä Yuvan.
Nämä on kuolinkorinoita, te käärmeet, nämä ovat kuolinkorinoita.
Ravitkaa itsenne, te käärmeet, ravitkaa itsenne äitinne maidolla ja huolenpidolla.
Katsokaa: Silmäni ovat sokeat ja pääkalloni silmätön kivien joukossa.
Katsokaa kaljua päätäni: Tarkkaan kuunnelkaa, te käärmeet, kuunnelkaa!
Mitä sinä, Myratana? Mitä sinä, vaimoni? Oi Sielu! Oi Henki! Oi tuli!
Mitä sinä, Myratana? Oletko kuollut? Katsokaa, käärmeet, katsokaa:
Käärmeet, jotka tulivat ulos hänen sisuksistaan, ovat kuihduttaneet hänet näin.
Kirottuja olette te, säälimättömät päät, sillä minä hautaan hänet makuulle tähän!
Näin sanoen hän alkoi kaivaa hautaa vanhoilla käsillään,
mutta Heuxos kutsui Zazelin pojankin kaivamaan äitinsä hautaa.
Vanha julmuus tulee päätökseensä, joten kaivakaamme hauta sinulle.
Olet kieltäytynyt meidän rakkaudestamme, olet kieltäytynyt meidän ravinnostamme.
Olet kieltäytynyt meidän vaatteistamme, sängyistämme ja taloistamme omien tapojesi vuoksi.
Valitsit vaeltaa kuin Zazelin Poika kivien päällä.
Miksi kiroat, sillä eikö kirous ole tullut oman pääsi päälle?
Etkö se ollutkin sinä, joka orjuutit Zazelin pojat, mitä he kirosivat?
Ja nyt sinä tunnet sen. Kaiva hauta ja anna meidän haudata äitimme.
Siinä,
kirotut pojat, ottakaa kuollut ruumis ja antakoon taivaan sataa vihaa,
joka on niin sikeää kuin pohjoinen usva ja se tukehduttakoon teidät porteillanne,
että te makaisitte maassa niin kuin äitinne nyt makaa - kuin koirat.
Hävitköön teidän kuolleiden raatojenne löyhkä, joka raivostuttaa ihmisiä ja petoja,
kunnes ajan hammas valkaisee teidän kalpeat luunne muistoesineiksi.
Ei! Teidän muistonne kadotkoon, sillä haudankaivajat nousevat idästä
ja yksikään Tirielin pojan luu ei jää jäljelle.
Haudatkaa äitinne, mutta Tirielin kirousta ette voi haudata.
Tiriel päätti puheensa ja synkkyys vuorten yllä etsi hänen polutonta polkuaan.
2
Hän vaelsi päivin ja öin ja sekä yö että päivä olivat hänelle synkkiä.
Auringon hän tunsi, mutta kirkas kuu oli nyt kokonaan hyödytön pallo. 4
Ylitse vuorten hän vaelsi ja läpi alakulon laaksojen. Sokea ja vanha mies
vaelsi kunnes hän, joka johdattaa meitä kaikkia, johdatti hänet Harin laaksoon.
Ja Har ja Heva istuivat kuin kaksi lasta Tammen alla.
Nyt jo ikääntynyt Mnetha tarjoili heille, toi heille ruokaa ja vaatteita
mutta he olivat kuin Harin varjo – oli kuin heidän ikävuotensa olisivat unohtuneet:
He leikkivät kukilla ja ajoivat takaa lintuja päivät pitkät.
Öisin he nukkuivat kuin lapsukaiset iloiten lasten unista.
Pian sokea matkalainen saapui Harin miellyttäviin puutarhoihin.
Silloin he juoksivat turvaan Mnethan käsivarsille itkien kuin kaksi pelästynyttä lasta.
Vaelluksensa taakat tunnollaan sokea mies toivotti rauhaa avointen porttien luona.
Älköön kukaan pelätkö köyhää ja sokeaa Tirieliä, joka ei voi vahingoittaa ketään paitsi itseään.
Kertokaa minulle, ystävät, missä olen ja mikä onkaan tämä miellyttävä paikka?
Tämä on Harin laakso, sanoi Mnetha, tämä on Harin teltta.
Kuka olet sinä vaivainen sokea mies, joka olet ottanut itsellesi nimen 'Tiriel'?
Tiriel on kaiken läntisen kuningas. Kuka olet? Itse olen Mnetha.
Nämä tässä, jotka vapisevat vierelläni kuin pikkulapset, ovat Har ja Heva.
Tiedän, että Tiriel on lännen kuningas ja siellä hän iloiten asustaa.
Ei väliä sillä kuka minä olen, oi Mnetha, mutta jos sinulla on ruokaa,
anna minullekin. En voi jäädä, matkani päämäärä on kaukana täältä.
Silloin Har sanoi: Oi äitini Mnetha, älä asetu niin lähelle häntä.
Siksi, koska hän on mädän puun ja kuoleman luiden kuningas.
Hän harhailee ilman silmiä ja kulkee läpi paksujen seinien ja ovien.
Sinä et saa lyödä äitiäni, Mnethaa, sinä mies vailla silmiä.
Vaeltaja: Pyydän ruokaa. Katsokaas, silmätönnä en voi itkeä.
Hätyytin tiehensä alamaiseni, lempeät matkakumppanini.
Nyt polvistun maahan, että näette minun olevan harmiton.
Hän kyykistyi maahan ja Mnetha sanoi: Tulkaa, Har ja Heva, ja nouskaa.
Hän on viaton vanha mies, joka on nälkäinen matkansa tähden.
Silloin Har nousi ja asetti kätensä vanhan Tirielin pään päälle.
Jumala siunatkoon sinua, köyhä kaljupää. Jumala siunatkoon tyhjiä tuikkusilmiäsi.
Jumala siunatkoon kutistunutta partaasi. Jumala siunatkoon moninkertaisesti rypistynyttä otsaasi.
Sinulla ei ole hampaita, vanha mies, ja siksi suutelen kiiltävää kaljuasi.
Heva, suutele sinäkin hänen kaljuaan - sillä hän ei vahingoita meitä.
Silloin Heva tuli ja otti Tirielin äidilliseen syleilyynsä.
Siunattuja ovat sinun surkeat silmäsi, vanha mies, ja siunattu Tirielin vanha isä.
Sinä olet minun Tirielini vanha isä – tunnen sinut ryppyjesi kautta.
Sillä sinä tuoksut kuin viikunapuu, tuoksut kuin viikunapuun kypsät hedelmät.
Miten kadotit silmäsi, vanha Tiriel? Siunattu olkoon ryppyinen kasvosi.
Mnetha sanoi: Tule sisään, vanha matkaaja, ja kerro meille nimesi.
Miksi kätkisit itsesi heiltä, jotka ovat omaa lihaasi ja vertasi?
En ole kotoisin täältäpäin, sanoi Tiriel salaten paljon.
Olen vanha matkamies, joka kerran oli kansakunnan isä
kaukana pohjoisessa, mutta kansani oli paha ja se hävitettiin.
Minut kansakunnan isänä karkotettiin. Olen kertonut teille kaiken.
Älkää kysykö enempää, pyydän, sillä suru on sinetöinyt näkökykyni.
Voi Herra, sanoi Mnetha, kuinka vapisenkaan – onko siis muitakin ihmisiä?
Onko muitakin ihmisolentoja maan päällä kuin Harin pojat?
Ei enää, sanoi Tiriel, - paitsi minä yksin tämän pallon pinnalla.
Ja minut on karkotettu hylkiönä. Onko teillä mitään juotavaa?
Silloin Mnetha antoi hänelle maitoa ja hedelmiä ja he istuivat yhdessä. 5
3
He istuivat ja söivät. Har ja Heva hymyilivät Tirielille.
Sinä olet vanha mies, mutta minä olen sinua vanhempi.
Miksi otsasi tukka on sinut jättänyt, miksi kasvosi ovat niin ruskeat?
Hiukseni ovat pitkät ja partani peittää koko rintakehäni.
Jumala siunatkoon säälittävät kasvosi – kasvojesi ryppyjen laskeminen
askarruttaa Mnethaa: Jumala siunatkoon kasvosi, sillä Tiriel olet.
Tirieliä en nähnyt kuin vain kerran kun istuin hänen kanssaan ja aterioin
- hän oli iloinen kuin prinssi & minä viihdyin hänen seurassaan,
mutta pitkään en viipynyt hänen palatsissaan, koska pakotettu olen vaeltelemaan.
Mitä? Aiotko jättää meidätkin, sanoi Heva, ethän vain aio jättää meidätkin?
Sillä meillä on monta leikkiä näytettäväksi sinulle, meillä on monta laulua.
Ja illallisen jälkeen me kävelemme sisälle Harin häkkiin,
ja sinä autat meitä lintujen pyydystämisessä ja kootessa kypsiä kirsikoita6
- Silloin olkoon nimesi Tiriel, äläkä enää lähde luotamme.
Jos sinä lähdet, sanoi Har, toivon silmiesi näkevän hullutuksesi.
Minun poikani jättivät minut – jättivätkö sinunkin poikasi sinut? Voi, se oli hyvin julmaa!
Yksikään kunnianarvoisa ihminen ei kysyisi minulta moista, sanoi Tiriel.
Sillä sananne pakottaa sydäntäni, sillä minun poikani eivät olleet kuten teidän
- vaan pahempia. Voi, älkää enää milloinkaan kysykö - tai joudun pakenemaan.
Emme salli sinun lähtevän, sanoi Heva, ennen kuin olet nähnyt laulavat lintumme
ja kun olet kuullut Harin laulavan suuressa häkissä – ja olet nukkunut villoissamme.
Älä mene, sinä Tirielin kaltainen, koska rakastan päätäsi,
joka on ryppyinen kuin kuuman kesän paahtama maa.
Silloin Tiriel nousi istuimeltaan ja sanoi: Jumala siunatkoon näitä telttoja.
Minun matkani kulkee ylitse kivien ja vuorten, mutta miellyttäviin laaksoihin se ei saavu.
Matkallani en saa levätä enkä nukahtaa – tämä johtuu hulluudesta ja kauhusta.
Silloin Mnetha sanoi: Et saa lähteä harhailemaan yksin ja pimeässä.
Sen sijaan jää luoksemme ja suo meidän olla sinulle sinun silmäsi
ja minä suon sinulle ravinnon, vanha mies, kunnes kuolema sinut kutsuu.
Tiriel katsoi vihaisesti ja vastasi: Enkö käskenyt sinua lausuessani,
että hulluus ja kauhu omistavat sokean miehen sydämen
- miehen, joka omiin palvelijoihinsa tukeutuen etsii metsää.
Silloin Mnetha saatteli hurjistuneen ja vapisevan vanhuksen teltan ovelle
ja antoi palvelijansa hänelle ja siunasi tämän. Vanha mies meni menojaan,
mutta Har ja Heva seisaallaan katselivat kun vanhus astui metsän siimekseen.
Mnethan luo he menivät ja itkivät, - mutta pian he myös unohtivat kyyneleensä. 7
4
Uuvuttavien mäkien ylitse suuntasi vanha mies yksinäisen matkansa.
Hänelle yö ja päivä olivat samanlaisia: Pimeitä ja autioita,
mutta pitkään hän ei ollut kulkenut kun Ijim laskeutui puiden varjoista
ja kohtasi vanhuksen metsänreunassa, synkän ja yksinäisen polun varrella.
Kuka olet sinä Silmätön kurja, joka näin tukit leijonan polun?
Ijim repii irti hennot raajasi, sinä synkän Ijimin haastaja.
Sinulla on Tirielin hahmo, mutta tiedän sinut kyllä paremmin.
Astu syrjään polultani, sinä iljettävä pirulainen! Onko tämä petoksistasi viimeinen:
Olla teeskentelijä, joka seisoo sokean kerjäläisen hahmossa?
Sokea mies kuuli veljensä äänen ja polvistui alas.
Oi, veljeni Ijim! Onko se sinun äänesi, joka puhuu minulle?
Älä pahoinpitele veljeäsi Tirieliä, joka on väsynyt elämäänsä.
Poikani ovat jo minua lyöneet ja jos sinäkin vielä minua lyöt,
kirous, joka on heidän päidensä päällä, ulottuu myös sinuun.
Nyt on kulunut seitsemän vuotta kun palatsissani katselin kasvojasi.
Tule, sinä synkkä pirulainen, rohkenen arvata juonesi, jota Ijim halveksuu!
Tahdon murjoa sinut, jolla on avuttoman vanhuuden ja sokeuden muoto.
Nuose ylös, sillä tunnistan sinut ja rohkenen uhmata kaunopuheista kieltäsi!
Tule, sillä tahdon näyttää sinulle polkusi suunnan ja pitää sinua pilkkanani!
Oi Veljeni Ijim, sinä katselet nyt poloista veljeäsi, Tirieliä.
Suutele minua, veljeni – ja jätä minut sitten harhailemaan yksinäisenä.
En, senkin juonikas pirulainen, mutta johdatan sinut sinne, minne halajat!
Älä vastaa, etten sido sinua puron vihreillä kurjenmiekoilla.
Kyllä! Nyt kun olen löytänyt sinut, kohtelen sinua kuin orjaa.
Kun Tiriel kuuli nämä Ijimin sanat, hän tahtoi olla vastaamatta.
Hän kun tiesi, että se oli turhaa - Ijimin sanat olivat Kohtalon ääni.
Ja niin he kulkivat yhdessä ylitse mäkien ja läpi laaksojen, joissa oli metsää.
Sokeana silmien iloille ja kuurona lintujen liverryksille
- koko päivän he kulkivat ja myös koko yön miellyttävän Kuun valaistessa.
Länteenpäin he kulkivat, kunnes Tiriel oli matkanteostaan aivan uupunut.
Oi Ijim! Olen pyörtymäisilläni ja läkähdyksissäni ja jalkani kieltäytyvät
kantamasta minua enää eteenpäin. Älä pakota minua, etten kuolisi matkantekoon.
Vain pienoista lepohetkeä kaipailen, vain hitusen puron vettä.
Tai muutoin pian huomaan olevani kuolevainen ihminen
ja sinä menetät kerran niin rakkaan Tirielisi – Voi, kuinka väsynyt olen!
Röyhkeä pirulainen, sanoi Ijim, hillitse lipevä ja kaunisteleva kielesi!
Tiriel on kuningas – ja sinä vain Ijimin haastaja.
Juo tästä juoksevasta purosta ja minä kannan sinua harteillani.
Vanhus joi ja Ijim nosti hänet ylös ja kantoi tätä harteilleen.
Koko päivän Ijim kantoi vanhusta ja kun ilta pudotti juhlallisen verhonsa,
he astuivat sisälle Tirielin palatsiin, seisahtuivat ja Ijim esitti kutsun.
Heuxos astui esiin. Ijim lausui: Olen tuonut tänne pirulaisen, joka harmittaa Ijimiä.
Katsokaa, tunnetteko mitään osaa tästä harmaaparrasta tai näistä sokeista silmistä?
Heuxos ja Lotho ryntäsivät paikalle Ijimin kutsusta
- he näkivät iäkkään isänsä Ijimin voimakkailla harteilla.
Heidän kaunopuheiset kielensä olivat mykkiä ja hiki seisoi heidän vapisevissa raajoissaan.
He tiesivät, että Ijimin haastaminen oli turhaa, joten he vain kumarsivat ja seisoivat hiljaa.
Tänä yönä minä aion pitää pilkkanani sitä, mitä Heuxos kutsuu isäkseen.
Tämä on se Teeskentelijä, joka aikoinaan ärjyi – tuo kauhistuttava leijona.
Silloin kun olen katkonut hänen raajansa ja jättänyt hänet metsään mätänemään
lintujen ravinnoksi, mutta kun olen tuskin juuri edes lähtenyt siltä paikalta:
Hänestä tulee kuin tiikeri, joten lopetan loputkin hänestä.
Hänestä tulee kuin joki, joka yrittää hukuttaa minut vesimassoihinsa,
mutta jo pian minä lyön nyrkilläni sen virtauksen kuin se olisi vain usvaa.
Salamoinnin miekkojen ahdistamana, mutta myös kostonhimonsa rohkaisemana
hän matelee kuin kirkas käärme ja kietoutuu kaulani ympärille
sillä aikaa kun olen unessa, mutta minä rusennan hänen myrkyllisen sielunsa
- hän on kuin rupikonna tai vesilisko, joka tahtoi kuiskutella korvaani. 8
Hän on kuin kivi minun polullani tai kuin myrkkypensas
- vihdoinkin sain vangittua vanhan ja sokean Tirielin9
ja vangittuna hänet visusti pidän. Hakekaa isänne, hakekaa Myratana!
He seisoivat hämmennyksen vallassa ja sitten Tiriel kohotti hopeaäänensä:
Käärmeet ettekä pojat, miksi vain seisotte – hakekaa paikalle Tiriel,
hakekaa paikalle Myratana ja ilahduttakaa itseänne pilkanteolla.
Sillä poloinen sokea Tiriel on palannut ja hänen paljon kärsinyt päänsä
on valmiina kitkerälle ivallenne – tulkaa esiin, te kirouksen pojat!
Sillä aikaa Tirielin toiset pojat juoksentelivat isänsä ympärillä
hämmentyneinä Ijimin hirvittävästä voimasta – he tiesivät, että kaikki oli turhaa:
Sekä keihäs että kilpi olivat turhia ja samoin kuin turha oli myös rautainen panssaritakki.
Kun Ijim ojensi väkevän kätensä, nuoli hänen raajoistaan
kimposi ja miekan kärki murtui hänen alastoman lihansa edessä.
Se onkin totta, Heuxos, että sinä olet muovannut sinun vanhan isäsi
tuulisten tuulten huvitukseksi, sanoi Ijim, eikö olekin totta?
Se on valhetta, mutta minä itse olen kuin tuulen repimä puu.
Sinä silmätön pirulainen, sinä salailet. Onko tämä Tirielin talo?
Se on väärin kuin Matha - ja pimeää kuin vapaa Orcus. 10
Paetkaa, te perkeleet, sillä Ijim ei kohota kättään teitä vastaan!
Näin lausuttuaan Ijim käänsi selkänsä ja hiljaa etsiskeli
metsien salaisuuksia – koko yön hän kuljeskeli yksinäisiä teitä.
5
Ja niin iäkäs Tiriel seisahtui ja lausui: Missä ukkonen nukkuu?
Minne hän kätkee hirmuisen päänsä? Ja missä ovat hänen nopeat, hurjat tyttärensä?
Missä he verhoavat hurjat siipensä ja hiustensa kauhut?
Maa, minä tömistelen sinun syliäsi, että maanjäristys nousisi vankityrmästään
kohottaakseen pimeän ja liekehtivän ulkomuotonsa halkeavan maanpinnan lävitse
ja puskeakseen olkapäillään liikkeelle nämä tornit. Anna hänen hurjien koiriensa
kohota keskuksesta, joka tupruaa liekehtivänä ja ärjyen mustaa savua.
Missä olet, sinä Rutto, joka kylvet sumuissa ja seisovissa järvissä?
Kohota ylös laiskat raajasi ja anna halveksuttavimman kaikista myrkyistä
pudota sinun vaatteistasi kun kävelet kietoutuneena keltaisiin pilviin.
Kas tässä, ota paikkasi tässä laajassa hovissa ja kylvä siellä kuolemaa.
Istu ja hymyile Tirielin kirottujen poikien yllä.
Ukkonen ja tulenlieska ja rutto: Teidän kirottu kohtalonne, mutta ei Tirielin.
Hän pysäytti raskaat pilvet, hämmentyneenä hän kieriskeli ylevien tornien ympärillä.
Isän kirouksella hän vapautti niiden suunnattomat äänet.
Maa vapisi ja tulenlieskat savusivat ammottavista kallionhalkeamista.
Ja kun tärinä lakkasi, sumu otti valtaansa kirotut seudut.
Huuto oli suuri Tirielin palatsissa – hänen viisi tytärtään säntäsivät vanhuksen luo
ja saivat hänet kiinni vaatteistaan samalla kun he itkivät kauhusta kirkuen.
Nyt tunnette itkunne kirouksen, mutta kaikki korvat olkoot kuuroja teidän suruillenne
ja kaikki silmät olkoot sokeita teidän murheillenne – niin kuin Tirielin itsensä korvat ja silmät.
Älköön tähdet enää koskaan hohtako teidän kattojenne yllä – älköön myöskään aurinko tai kuu.
Vierainanne olkoot enää vain sumut, jotka häilyvät teidän seinienne ympärillä.
Vanhus sanoi: Nuorin tyttäreni Hela, sinä saat johdattaa minut pois tästä paikasta.
Antakaa kiroukseni laskeutua muiden ylle – se kietokoon heidän kohtalonsa yhteen.
Silloin vanhus vaikeni ja Hela johdatti isänsä pois meluisasta paikasta.
Kiireisesti he lähtivät samanaikaisesti kun kaikki Tirielin pojat ja tyttäret,
jotka olivat kahlehdittuina sakeaan pimeyteen, ulvoivat surusta koko yön ajan.
Ja katso: Aamulla sata miestä löydettiin hirvittävällä tavalla kuolleina.
Neljä tytärtä ojentautuivat marmorisen jalkakäytävän ylle – haudanhiljaa olivat
kaikki ruton lyömät ja muut irvistelivät syyllisyydentunnon värittämien pelkojen kehässä.
Yhden yön aikana kaikki Tirielin lapset, jotka olivat levänneet vuoteillaan, silvottiin.
Kolmekymmentä Tirielin poikaa jäi jäljelle – nämäkin vain lakastuakseen pois palatsissa:
Yksinäisinä, halveksittuina ja mykkyyteen saakka ällistyneinä he odottivat mustaa kuolemaa. 11
6
Ja Hela johdatti isänsä yön hiljaisuuden lävitse
- hämmästyen hiljaisuutta, kunnes aamunsäteet alkoivat vapautua.
Nyt, Hela, voin kulkea miellyttävästi ja oleilla Harin ja Hevan seurassa.
Nyt, kun kirous nielee kaikki nuo syylliset pojat.
Tämä on se oikea ja valmistettu tie,12sillä tunnen sen oikeaksi
jaloistamme lähtevän äänen tähden. Muista, Hela, että olen pelastanut sinut kuolemalta.
Siksi ole kuuliainen sinun isällesi, sillä kiroukseni ei koskenut sinua.
Oleilin Myratanan kanssa viisi vuotta autiolla kivellä
ja koko sen ajan odotimme tulen syöksyvän taivaalta
tai meren virtausten hukuttavan teidät kaikki,
mutta nyt vaimoni on kuollut ja armollisuuden aika on päättynyt.
Nyt näet vanhempien kirouksen. Johdata nyt minut sinne, minne käsken.
.jpg)
Oi, sinä pahojen henkien kansoittama sielu, sinä kirottu syntinen mies,
totta on, että synnyin sinun orjaksesi, mutta kuka kehotti sinua säästämään minut kuolemalta?
Teit sen vain sinun itsesi vuoksi, sinä julma mies, koska halusit saada silmät.
Totta on, Hela, että tämä on kaikkien noiden julmurien autiomaa.
Onko Tiriel julma? Katso: hänen tyttärensä ja nuorin tyttärensä
nauravat kiintymykselle ja ylpeilevät kapinasta - He pilkkaavat Rakkautta.
En ole aterioinut näinä kahtena päivänä, joten johdata minut Harin ja Hevan teltalle
- tai muutoin kiedon sinut sellaiseen isän kiroukseen,
että saat tuntea matojen kiemurtelevan luidesi ytimissä ja niiden lävitse.
Niinpä johdata minua, minä käsken, johdata minut Harin ja Hevan luokse.
Oi julma! Oi hävittäjä! Oi riuduttaja! Oi kostaja!
Harin ja Hevan luokse sinut vien – teen niin, että he sinua kiroaisivat!
Että he kiroaisivat kuten itse olet kironnut, mutta he eivät ole kuten sinä!
He ovat pyhiä ja anteeksiantavaisia – he ovat täynnänsä rakastavaa armollisuutta.
Unohtavaisia he ovat kaikkein kapinallisimpien lastensa rikoksien suhteen.
Jos olisi ollut toisin, et olisi sinäkään jäänyt henkiin - et edes kirotaksesi avuttomia lapsiasi.
Katso silmiäni, Hela, ja näe, sillä sinulla on näkevät silmät.
Kyyneleet virtaavat kivikkoisista lähteistäni – miksi nyyhkytän?
Miksi kyyneleitä minun sokeista palloistani? Etkö olekin tarttunut myrkyllisiin piikkeihin?
Naura, käärme. Naura sinä Tirielin lihasta siinnyt nuorin myrkyllinen matelija.
Naura vain, koska isäsi Tiriel antaa sinulle totisesti aihetta nauruun.
Ellet sinä sitten johdata minua Harin teltalle, sinä kirouksen lapsi.
Hiljaa, sinä paha kieli ja avuttomien lastesi murhaaja.
Johdatan sinut kyllä Harin teltan luo, mutta en koska välittäisin kirouksestasi.
Pikemminkin siksi, koska uskon heidän kiroavan sinua ja kieppuvan sinun luidesi yllä.
Vajoat hirvittävään epätoivoon ja kasvojesi jokaiseen ryppyyn
istutetaan kuoleman matoja, että nämä juhlisivat hirvittävien kirousten kielellä.
Hela, kuuntele minua, tyttäreni. Sinä olet Tirielin tytär,
sinun isäsi kutsuu sinua. Sinun isäsi kohottaa kätensä taivaisiin saakka,
sillä sinä olet nauranut minun kyyneleitäni ja kironnut vanhaa isääsi.
Nouskoon käärmeitä sinun laitetuista palmikoistasi ja naurua sinun kiharoistasi. 13
Vanhus vaikeni. Neidon mustat hiukset jähmettyivät käärmeiksi, jotka kietoutuivat
hänen epäuskoisten kulmakarvojensa ympärille – neidon kirkaisu kauhistutti Tirielin sielua.
Mitä oletkaan tehnyt, tyttäreni Hela, kavahdatko sittenkin kirousta?
Vai miksi, sinä kurja, huudat kirotaksesi vanhaa isääsi?
Johdata minut Harin ja Hevan luo niin Tirielin kirous katoaa.
Jos vielä kieltäydyt, osasi on ulvoa vuorilla yksin ja lohtua vailla. 14
7
Ulvoen neito johdatti vanhuksen vuorten ylitse ja pelättyjen laaksojen lävitse,
kunnes he lähestyivät Zazelin luolia illansuussa.
Vanha Zazel ja tämän pojat ryntäsivät esiin luolistaan. Kun he näkivät
heidän tyranniprinssinsä sokeana ja sen ohella tämän tyttären, joka ulvoen johdatti tätä,
he nauroivat ja pilkkasivat – jotkut näistä heittelivät lokaa ja kiviä kun he kulkivat ohitse.
Mutta kun Tiriel kääntyi ympäri ja kohotti kauhean äänensä,
jotkut pakenivat, mutta Zazel pysyi aloillaan ja alkoi puhua.
Kalju tyranni, sinä ryppyinen ja ovela, kuuntele Zazelin kahleita.
Se oli sinä, joka kahlehdit veljesi Zazelin – missä ovat silmäsi nyt?
Huuda, sinä kaunis Tirielin tytär, sinä laulat suloista laulua.
Minne sinä olet menossa? Tule ja syö hieman juuria, juo hieman vettä.
Sinun kruunusi tilalla on kalju, vanhus, ja pian aurinko kuivattaa aivosikin pois.
Ja sinusta tulee yhtä narrimainen kuin narrimaisesta veljestäsi, Zazelista.
Sokea mies kuuli sanat, hän iski rintaansa ja täristen hän kulki ohitse.
Pojat heittivät lokaa heidän peräänsä, kunnes ulvova neito
johdatti isänsä suojaavaan metsään– sinne, missä villipedot oleskelevat.
Tytär toivoi kauhujensa jo loppuvan, mutta tiikerit pakenivat hänen huutojaan.
Koko yön he vaelsivat lävitse metsän. Kun aurinko sitten nousi,
he saapuivat Harin vuorille. Puolen päivän aikaan
Helan kolkot huudot vuorilla järkyttivät onnellisten teltat.
Mutta Har ja Heva nukkuivat vailla pelkoa – kuin pikkulapset rakastavilla rinnoilla.
Mnetha heräsi ja juoksi – hän seisahtui teltan ovelle ja näki:
Vanhaa vaeltajaa johdatettiin telttaa kohden. Mnetha otti jousensa
ja valitsi nuolensa. Siten hän valmistautui kohtaamaan hirvittävän parivaljakon. 15
8
Mnetha kiirehti ja kohtasi vaeltajat alemman puutarhan portilla.
Pysähtykää! Tai saatte vastaanottaa jousestani terävän ja siivekkään kuoleman.
Silloin Tiriel pysähtyi ja lausui: Mikä niin pehmeä ääni uhkaa niin kitkerillä asioilla?
Johdata minut Harin ja Hevan luo, sillä minä olen Lännen kuningas, Tiriel.
Niin Mnetha johdatti vaeltajat Harin teltan luokse. Har ja Heva
juoksivat ovelle. Kun Tiriel tunsi nilkat vanhan Harin,
tämä lausui: Oi heikko ja harhautunut laittoman suvun isä.
Sinun lakisi, oi Har, ja Tirielin viisaus - yhdessä ne lakkauttavat kirouksen.
Miksi vain yksi laki on annettu sekä leijonalle että kärsivälliselle Härälle?
Ja miksi ihmiset on sidottu matelijan muotoon taivaiden alla?
Kuudenkymmenen talven mato ryömii hämärän maan päällä.
Lapsi syntyy kohdusta samalla kun isä seisoo valmiina muovatakseen
vauvapään ja äiti leikkii joutilaana koiransa kanssa sohvalla.
Nuori syli on kylmä, koska siltä puuttuu äidillinen ravinto ja maito
- Kipeästi ja vastustuksesta huolimatta se irrotetaan nyyhkivästä suusta.
Pienokaisen silmäluomet kohotetaan ja hänen sieraimensa avataan.
Isä muodostaa piiskan herättääkseen laiskat aistit toimintaan
- hän kurittaa tiehensä vastasyntyneen ihmisen nuorekkaat unelmat.
Sitten heikko pienokainen taapertaa suruissaan ja pakotettuna laskemaan askeleensa hiekan päällä.
Ja heti kun työmuurahainen on kykenevä ryömimään,
ilmestyvät mustat marjat, jotka myrkyttävät kaiken hänen ympärillään – sellainen isä oli Tiriel. 16
Pakotettuna rukoilemaan vastentahtoisesti ja nöyryyttämään kuolevaista henkeään,
kunnes olen ovela kuin käärme paratiisissa
- kuihduttaen kaiken: kukat ja hedelmät ja hyönteiset ja livertävät linnut.
Nyt paratiisini on langennut – se on vain kolkko hiekkatasanko.
Palatkoon janoiset sihinäni kirouksena sinulle, oi Har.17
Harhautunut laittoman rodun isä: Sinun äänesi on nyt menneisyyttä.
Vanhus vaikeni ja ojentautui Harin ja Hevan jalkoihin hirvittävässä kuolemassa. 18
KOMMENTAARI
Lyhenteet
B Harold Bloom: ”Commentary”. Teoksessa: William Blake: The Complete Poetry & Prose of William Blake, David V. Erdman (toim.). New York: Archon Books, 1988.
O Alicia Ostriker: ”Notes”. Teoksessa: William Blake: The Complete Poems, Alicia Ostriker (toim.). Harmondsworth, Middlesex: Penguin Books, 1977.
S Henry Summerfield: ”Notes on Criticism”. Teoksessa: Henry Summerfield: A Guide to the Books of William Blake for Innocent and Experienced Readers. New York: Colin Smythe, 1998.
SH Suomentajan huomautus.
Yleistä
Kriitikot ovat erimielisiä sen suhteen, kuinka paljon Tiriel ennakoi Blaken epiikan myöhempiä uskomuksia ja symboleja, mitkä lähteet ovat toimineet Tiriel-runoelman kaunokirjallisina esikuvina, onko Harin ja Hevan hahmoilla arvostusta Blaken omissa silmissä ja myös sen suhteen, mitä Ijim ja Zazel merkitsevät. Bogen (1970, 157-158) ja Behrendt (1979, 181) ovat epävarmoja, ovatko Har ja Heva Tirielin vanhemmat kirjaimellisesti vaiko vain kuvaannollisesti.
Damon (1924, 71-783, 306) näkee, että Tiriel edustaa rappeutuvaa, tekopyhää uskontoa, Tirielin viisi tytärtä symboloivat viittä aistia ja Tiriel-runoelma selvästi enteilee The Book of Urizen(1794)-runoelmaa. Säilyttäen alkuperäisen tulkintansa tyttäristä, myöhemmin Damon (1967, 405-407) olettaa, että suuri osa Blaken mytologisesta systeemistä oli jo kehkeytynyt hänen mielessään kun hän valitsee Lännen – sekä Tirielin sen kuninkaana – symboloimaan kehoa sekä kertomuksen juoneksi tarinan materialistisen yhteiskunnan lopullisesta turmeltumisesta. Yksimielisenä Damonin kanssa runoelman sosiaalisen sisällön keskeisyyden suhteen Frye (1947, 245) tulkitsee Zazelin pojat Tirielin imperiumin proletariaatiksi kun taas Schorer (1946, 228) on taipuvainen näkemään Tirielin järjestämän lastensa teurastuksen järjen ja sen edustaman autoritäärisen uskonnon nimissä järjestettynä heresioiden tukahduttamisena. Hall (1970, 170, 175-176) havaitsee Mnethassa viettelijättären, joka pidättelee Tirielin vangittuna materiaaliseen luontoon ja näin hänen mukaansa Mnetha ennakoi Valaa. Bentley (1967, 5) kuitenkin varoittaa tulkitsemasta Blaken myöhemmän epiikan teemoja liian paljon tämän varhaisen runoelman valossa ja tyrmää näillä perusteilla Tirielin viiden tyttären samastamisen viiteen aistiin. Perusteluidensa ohuudesta huolimatta Bindman (1977, 44-47) olettaa, että Hela – kontrastina Harille ja Hevalle – edustaa todellista taidetta ja juuri Helan välityksellä Tiriel saavuttaa pelastuksensa, jota Tirielin kuoleman kielissä pidetty, valistunut puhe heijastelee.
Useat kommentaattorit ovat osoittaneet yhden tai useamman kaunokirjallisen lähteen tai prototyypin suuntaan Tiriel-runoelman kohdalla. Bronowskin (1944, 41) tarkastelussa yhtymäkohdat William Shakespearen King Lear (1608)- näytelmän kohdalla nousevat näkyvimmin esille. Rainelle (1968, I: 34-66) Tiriel näyttää olevan olennaisesti goottilaiseen tai pohjoiseen tyyliin kerrottu uusi versio Sofokleen näytelmästä Kuningas Oidipus; Blaken Tiriel- runoelma kun esittelee itserakkaan seniiliyden vallassa toimivan monarkin yhtälailla haluttomana luopumaan vallasta uuden sukupolven hyväksi, koska monarkki ei usko ikuisuuteen, kun taas monarkin kohtaamat maisemat ja hahmot heijastelevat swedenborgilaisen korrespondenssiteorian valossa muutoksia hänen tietoisuudessaan. Halloran (1971, 161-179), joka tulkitsee Tiriel-runoelman ennakoivan The Marriage of Heaven and Hell (1790-1793)-teosta, näkee sen perustuvan heprealaisen Raamatun Genesiksen 3. lukuun sekä John Miltonin Paradise Lost (1667)-runoelmaan ja Blaken runoelman päähenkilön hän näkee olevan hyökkäys John Miltonin Isää Jumalaa vastaan. Samoilla linjoilla on Behrendt (1979, 178), joka suurelta osin seurailee Schoreria (1946, 230) ja joka pitää Tirielin ja Helan välistä konfliktia taisteluna järjen ja intohimon välillä. Gleckner (1959, 147) löytää Blaken Tirielissä vaikutteita Christopher Marlowen Tamburlaine the Great (1588)-näytelmän päähenkilöstä sekä Sofokleen Oidipuksesta ja William Shakespearen Kuningas Learistä. Bentley (1967, 14-15) vertailee Tirielin tarinaa ja Genesiksen Joosefin tarinaa sekä vihjaa – kuten Beer (1969, 336) huomioi – että Tirielin korruptio on seurausta hänen harjoittamastaan orjuutuksesta (Tirielin luova mielikuvitus on kuihtunut hänen harjoittamansa orjuutuksen prosessin myötä ja näin hänestä itsestään tulee tavallaan orjiensa orja, mutta nuorena orjaksi myydyn Joosefin kohtalo on jokseenkin päinvastainen). Alkuperäislähdettä korostava Gleckner (1959, 142-156) käsittelee ymmärtäväisesti runoelmaa Blaken ensimmäisenä yrityksenä luodata Kokemuksen olotilaa ja ehdottaa, että Jumala lähettää Tirielin takaisin vanhempiensa Harin ja Hevan luokse antaakseen hänelle mahdollisuuden hylätä vanhempiensa opettama vääristynyt uskonto ennen heidän paluutaan Viattomuuteen.
Damon (1924, 307; 1967, 174, 405) ehdottaa, että Har ja Heva edustavat uusklassista runoutta ja maalaustaidetta ja lisää tähän vielä, että Har on sisäisessä ristiriidassa omaneduntavoittelun ja kristillisen anteeksiantamuksen välillä. Tulkintansa kuvituksiin perustava Essick (1973, 52-59) yksilöi piirteet, jotka vahvistavat väitettä, jonka mukaan Har ja Heva edustavat mielikuvituksettomia taiteita: Näihin lukeutuu se, että Har ja Heva ovat täydellisen uppoutuneita toinen toisiinsa kun he kylpevät rentoina, ja myös Mnethan asun kreikkalainen leikkaus, mikä vahvistaa assosioaatiota Mnemosyneen, joka antiikin Kreikan mytologiassa on muusien äiti. Toiset tulkitsijat ovat väittäneet, että Mnetha edustaa musiikkia (Bindman 1977, 44) ja Harin ja Hevan leikki on parodia todellisen viattomuuden leikeistä, joita Blake kuvaa The Songs of Innocence and Experience (1789-1794)-kokoelman ensimmäisen osan runossa Ecchoing Green (Gleckner 1959, 150-151). Sisarusten heiveröinen olemus on nähty satiirina 1700-luvun rousseaulaisesta uskomuksesta luonnontilan suopeudesta (Fisher 1961, 204), Har on nähty moraalilain jumaluutena (Sloss & Wallis 1926, II:276), Sisarukset Har ja Heva on nähty edustavan Aristoteleen vegetatiivista sielua (Hall 1970, 175-176) ja sen, että Harilla on seksuaalinen suhde siskonsa kanssa, joka on tämän sallivaisen äitihahmon (Mnethan) kaksoisolento, on nähty Blaken fantasiana viattomasta oidipaalisesta insestistä (Webster 1983, 33-38). Mellor (1974, 28-34) kuitenkin uskoo, että iäkäs pariskunta on säilyttänyt suuren osan siitä, mikä on arvokasta viattomuudessa ja juuri he antavat turvapaikan Helalle kun hänen isänsä Tiriel on kuollut: Tätä teoriaa tukee Bentleyn (1967, 24) havainto, jonka mukaan Blaken kuvituksissa Har, Heva ja Mnetha on kuvattu viehättävinä, mikä herättää arvelun, jonka mukaan heidän asuinsijansa on raamatullinen paratiisi.
Manonin (1967, 194-195) mukaan Ijim edustaa kansan joukkovoimaa ja taikauskoa. Vaikka Ijim on toistuvasti yhdistetty taikauskoon, Stevenson (1971, 82) mukaan hän on vilpitön puritaani, Glecknerin (1959, 153) mukaan pedon tasolle langennut ihminen, joka tosin on edelleen rehellinen, Fisherin (loc. cit. ) mukaan hän on todellinen primitiivinen ihminen kontrastina valistuksen Noble Savagelle, Beerin (1969, 65) mukaan hän edustaa itsekeskeisyyttä, joka ei ole vielä kokonaan rappeutunut, Hallin (1970, 175-176) mukaan hän edustaa Aristoteleen eläimellistä sielua ja Rainen (1968, I: 61) mukaan hän edustaa kirkollista tyranniaa, joka törmää yhteen Tirielin poliittisen sortovallan kanssa. Kaiken kaikkiaan todettava: Blake ei ole tarjonnut riittävästi johtolankoja Ijimin hahmon vakuuttavaa tulkintaa varten.
Kuitenkin Zazelin hahmon ja tämän poikien tulkinnat ovat vieläkin monipolvisemmat kuin Ijimin hahmon tulkinnat. Damonin (1967, 406) mukaan Zazel edustaa omiensa juokossa halveksittua neroa, Fryen (1947, 245) mukaan hän edustaa proletariaattia – Tirielin lakiuskonnon ”syntipukkia” - ja Beerin (1969, 341) mukaan Zazel edustaa maanpäällistä elämää, josta Tiriel on harhaisesti vieraantunut. Behrendt (1979, 184) löytää Zazelin hahmossa täysin vastaavan tappion kuin se, jonka kokee raamatullinen Saatana – rooli, jonka Halloran (1971, 176) yhdistää runoelman loppujakson perusteella pikemminkin Tirieliin – ja Gleckner (1959, 154) selittää Zazelin uskottavasti Tirielin rationaalisen uskonnon särkemänä mielenä. Bogenin (1970, 164) teoria, jonka mukaan Zazel on Charles James Fox (1749-1806) ja Ijim on tämän kilpakumppani William Pitt nuorempi (1759-1806), voidaan käsitellä samasssa yhteydessä kuin Erdmanin (1954a, 121-124 (133-138)) näkemys, jonka mukaan Blaken sokea monarkki Tiriel, joka kerran oli Lännen kuningas, on todellisuudessa mieleltään sairastunut George III, joka on menettänyt Amerikan siirtomaansa.
S: Oppineet ovat jäljittäneet Blaken runoelmassaan käyttämien nimien etymologiaa. Nimet 'Tiriel' ja 'Zazel' esiintyvät Heinrich Cornelius Agrippa von Nettesheimin teoksessa De occulta philosophia libri tres (1531-1533; Englanniksi: Three Books of Occult Philosophy, 1651) (Damon 1924, 306), mutta 'Tiriel' saattaa viitata myös englannin sanaan tyrant (”tyranni”), heprean sanaan el (”jumala”) ja Hesekielin kirjan ylimieliseen Tyyroksen prinssiin (Hes. 28:13-16) (Bloom 1963, 30). Nimen 'Zazel' alkuperä taas myös saattaa olla demoni 'Azazel' (Damon loc. cit. ) tai Kolmannen Mooseksen kirjan 'Azazel' (”Syntipukki”) (Lev. 16:10), minkä hepreankielisen sanan englanninkielisen merkityksen tarjoaa marginaalissa englanninkielinen King James Version-raamatunkäännös. Nimi 'Ijim' on Emanuel Swedenborgin helpommin äännettäväksi muunnettu versio hepreankielisestä sanasta Iim, jolle King James Version-raamatunkäännöksen Jesajan kirjassa (13:22) annetaan merkitys ”saaren villipedot” (the wild beasts of the island) (Frye 1947, 242-243, 444n18). (SH: Heprealaisen Raamatun Jesajan kirjaan (34:14) Vanhan Kirkko-Raamatun mukaan on kirjoitettu profetia Herran vihan johdosta autioituneesta Edomista:”Siellä erämaan ulvojat (hepr. tsîjîm ,”hyeenat”) ja ulisijat (hepr. ’îjîm, ”sakaalit”) yhtyvät, metsänpeikot (hepr. sâ’îr, ”vuohipukit”, ”satyyrit”) toisiansa tapaavat. Siellä yksin öinen syöjätär (hepr. lîlîth, ”yölintu”, ”öinen velhotar”) saa rauhan ja löytää lepopaikan”.) S: Nimi 'Heva' on latinankielinen versio raamatullisesta nimestä 'Eeva'. Nimi 'Har' tarkoittaa hepreaksi samaa kuin 'vuori' , mikä nimi ilmenee Paul Henri Mallettin teoksen englanninkielisessä Northern Antiquities-käännöksessä vuodelta 1770 (Raine 1968, I: 53). Nimi 'Mnetha' on likimain anagrammi nimestä 'Athena' (Damon loc. cit. ) ja johdos antiikin Kreikan muistin jumalattaren nimestä 'Mnemosyne' (Bloom 1963, 33). Nimi 'Myranata' näyttäsi olevan yhdistelmä nimistä 'Myrina' ja 'Mauritania', jotka nimet ilmenevät Jacob Bryantin teoksessa A New System, or Analysis of Ancient Mythology (1774-1776), jonka kuvittamiseen Blake osallistui (Bogen 1970, 157). Jacob Bryantin teoksen mukaan kuningatar Myrinan hallintakauden aikana Mauritanian asukkaat yhä tunnustivat alkuperäistä luonnonuskontoa.
-Henry Summerfield: A Guide to the Books of William Blake for Innocent and Experienced Readers. 1998, 338-341.
Yksityiskohdat
1 1:5. S: Tirielin pojat on selitetty taiteina ja tieteinä (Damon 1924, 72), isänsä ”kapinallisina ajatuksina” (Bronowski 1944, 41), Tirielin ”mielikuvituksellisina saavutuksina” (Bloom 1963, 31) ja Tirielin kaupunkeina (Frye 1947, 245). Täysipainoisina ihmisinä, jotka harrastavat taiteita, he ovat saattaneet tilapäisesti paeta Tirielin rationalismista (Bentley 1967, 18).
2 1:9. S: Myratana – Tirielin inspiraatio (Damon 1924, 71) tai hänen ”voimansa” (Fisher 1961, 203).
3 1:21. ….käärmeet, ette pojat... S: Vrt. William Shakespeare: King Lear, IV. ii. 40 (Stevenson 1971, 76).
4 2:1-2. S: Vrt. John Milton: Samson Agonistes, II. 80-89. (ibid., 77).
5 2:1-52. B: Oman lähestyvän sukupuuttonsa havahduttamana Tiriel palaa sinne, minkä hän arvelee olevan maanpäällinen paratiisi: Harin laaksot. Heprean sana 'har' tarkoittaa samaa kuin 'vuori', joten ”Harin laaksot” on kenties Blaken ironiaa tai kenties tarkoituksellinen kontrasti Jesajan profetaaliselle huudolle ”jokainen laakso kohotetaan”. (Jes. 40:4). Myöhemmin Blaken mytologian kehityksessä Harin laaksoista muodostuu alempi taso tai raja sille mielenvaltakunnalle, jota Blake kutsuu nimellä 'Beulah' – Blakelle 'Beulah' on sama asia kuin 'Viattomuus'. Tiriel-runoelmassa Harin laaksoista kuitenkin paljastetaan ainoastaan luonnollisen välinpitämättömyyden aspekti, jossa henkisesti loputonta lapsuuttaan elävät tylsämielisinä vanhenevat hahmot, Har ja Heva, ovat Blaken (ironinen) versio Raamatun Genesiksen Adamista ja Eevasta tässä karussa paratiisissa. Harin ja Hevan suojelija tässä valtakunnassa on Mnetha, joka on heitä holhoava jumalhenki. Mnethan nimi on Blakella selvästi yhdistelmä nimistä Athena ja Mnemosyne – toisin sanoen yhdistelmä antiikin Kreikan Viisauden jumalattaren sekä Muistin jumalattaren eli muusien äidin nimestä. Damon (1924/1958, 307) samaistaa Harin ja Hevan 1700-luvun (uusklassiseen) maalaustaiteeseen ja runouteen, mutta omasta mielestäni tämä on liiankin kapeakatseinen tulkintayritys. Mielestäni Blaken Har on luonnollinen ihminen, joka voi välttää kuolemansa ainoastaan siten kuin Jonathan Swiftin Gulliverin matkat- romaanin Struldbrugsit: Nämä kun vanhenevat alati ja ikuisesti, mutta eivät koskaan varsinaisesti tuhoudu tai kuole. Blaken Haria voidaan kenties myös verrata Alfred Tennysonin Tithonukseen tai T.S. Eliotin Gerontioniin, sillä molemmat ikääntyvät ilman mielikuvituksen uudelleensyntymää. Blaken mytologiassa Har oli alunperin Tirielin luoja, mutta nyt hän on jäänyt vangiksi mielenvaltakunnassa, jossa Tiriel on korkein jumala.
6 3:12-13, 20-21. S: Häkki (cage) saattaa merkitä konventionaalista metristä runoutta (Damon 1924, 71-72) ja laululinnut saattavat viitata uusklassiseen lyriikkaan ja pastoraaleihin (Ostriker 1977, 880). Bogen (1970, 165) ehdottaa, että häkki on sama asia kuin kirkko ja Har syöttämässä lintuja merkitsee uskonnonopetusta.
7 3:1-36. B: Tässä kohtauksessa Tiriel havahtuu sen asian edessä, että hänen on valittava näistä kahdesta: joko säilyttää roolinsa tyrannina tai: löytää jokin mielekäs pakotie ulos tästä asetelmasta. Jääminen luonnolliseen paratiisiin ei ole hänelle mielekäs vaihtoehto, joten Tiriel vaeltaa jälleen autiomaahan, jossa hän on kuitenkin edelleenkin kykenemätön näkemään, että hänen käsityksensä omasta itsestään on muututtava.
8 4:59..rupikonna..., joka tahtoi kuiskutella korvaani....O: Tässä on muistumia John Miltonin Paradise Lost(1667) – runoelman kohdasta jossa ”Saatana kyykistyi kuin rupisammakko lähentyen Eevan korvaa...” (IV: 800, suom. Yrjö Jylhä).
9 4:51-60. O: Nämä muodonmuutokset muistuttavat Proteuksen vastaavia teoksessa Ovidius: Metamorfooseja (VIII: 734-738).
10 4:76. S: Nimi 'Orcus' viittaa kreikkalais-roomalaiseen tuonelaan ja nimi 'Matha' saattaa olla korruptoitunut versio englanninkielen sanasta matter (”materia”) (Damon 1924, 308). Viimeksi mainittu nimi ilmenee James Machpersonin The Works of Ossian-eepoksessa (Damon 1965, 266). O: Latinan sana 'orcus' tarkoittaa ”helvetti”. B: Latinan sana 'orcus' on täysin ilmeisesti Blaken myöhemmän epiikan keskeisen hahmon nimeltä 'Orc' etymologinen alkuperä.
11 5:1-34. B: Blaken Tirielin sadattelu ja kiroukset ovat kenties vinoutunutta parodiaa Vanhan testamentin Jumalasta kirouksineen ja vitsauksineen. Synkkien pilvien kuvaus Tirielin kohdalla on Blakella selvästi vihjaus nk. urizeniseen tematiikkaan ja pilvistä esiin nouseva raunio on saattaa Blakella liittyä Raamatun Genesiksessä kuvatun syntiinlankeemuksen vaikutuksiin inhimillisessä tietoisuudessa. Tirielin viisi tytärtä ovat sama asia kuin viisi aistia, koska Tirielin valtakunta on sama asia kuin (ihmisen) fyysinen keho. Hela, joka tunnetaan skandinaavisessa mytologiassa etenkin helvetin jumalattarena, on tässä ironinen nimitys, koska tässä Hela edustaa Tirielin kosketusaistia - ja siis: tämän seksuaalisuutta. Tirielin kolmekymmentä poikaa ovat luultavasti Tirielin menneisyyden luomistöiden vertauskuvia. - Näiden kohtalo toistuu Blaken The Book of Urizen- runoelmassa (IX: 94) , jossa Urizen hajottaa Afrikan kolmekymmentä kaupunkia.
12 6:5. Tämä on se oikea ja valmistettu tie....O: Mahdollisesti ironinen viittaus John Miltonin The Ready and Easy Way to Establish a Free Commonwealth (1660)-teokseen, joka on kirjoitettu epätoivon vallitessa poliittisen hajoamisen kaudella.
13 6: 43. Nouskoon käärmeitä … O: Näin Athena kiroaa Medusan Ovidiuksen teoksessa Muodonmuutoksia (IV:794-).
14 6:1-49. B: Vanhentunut tyranni, Tiriel paljastaa tässä epäsuorasti oman seniiliytensä, koska hän kertoo ryhtyvänsä uudelleen etsimään Harin laaksoja – ikäänkuin unohtaen, mitä siellä edellä tapahtui. Tiriel on sokea, mutta ei vielä täysin avuton: Hänen kirouksensa muuttaa oman tyttärensä Medusan kaltaiseksi – ja näin turmellen itse oman elinvoimansa ja elämänhalunsa viimeisenkin lähteen.
15 7:1-24. B: Kohtaaminen karkoittamansa Zazelin kanssa on Tirielille ironinen oppitunti siitä, miltä väkivaltaisesta rikoksentekijästä tuntuu joutuessaan itse uhrin osaan.
SH: Nimi ’Zazel’ esiintyy Blaken epiikan keskeisiin vaikutteisiin lukeutuvassa teoksessa Heinrich Cornelius Agrippa von Nettesheim: De occulta philosophia libri tres (1531-1533; Englanniksi: Three Books of Occult Philosophy, 1651), mutta sen tausta lienee Blakella ollut myös heprealaisen Raamatun nimi ’Azazel’, joka muinaisjuutalaisuuden kontekstissa liittyy läheisesti nk. syntipukki-rituaaliin. Eläinten oikeudet sydämen asiakseen ottanut henkilö huomaa Tooraan perehtyessään kauhukseen, että muinaisjuutalaisuuteen kuului eläinuhreja - yksi tällainen muinaisjuutalainen rituaali oli juuri nk. syntipukki-rituaali. Syntipukki-rituaali on yhdistetty rabbiinisen juutalaisuuden suurimpiin kuuluvan juhlapyhän, ”sapattien sapatin” eli syksyisen Suuren Sovituspäivän (hepr. Jom Kippur) viettoon. Syntipukki-rituaali ei kuulu enää Jom Kippur-juhlan viettoon modernin rabbiinisen juutalaisuuden piirissä, mutta vielä Jeesuksen ajan temppelijuutalaisuudessa sen arvellaan olleen edelleen aktiivisessa käytössä. ( Illman & Harviainen 2003, 68-69; Ahituv 2007, 2: 763-764). Jom Kippur-juhlan vietto on säädetty Leviticuksen eli Kolmannen Mooseksen kirjan 23. luvussa, mutta syntipukki-rituaali on kuitenkin kuvattu hieman aikaisemmin Leviticuksen 16. luvussa. Sekä syntipukki-rituaalissa että Jom Kippur-juhlasssa on kysymys synneistä ja varsinkin syntien kollektiivisesta sovittamisesta Herran edessä, joten niiden yhdistäminen toinen toisiinsa lienee ollut muinaisjuutalaisuudessa (nurinkurisesti?) sangen loogista – myös 16. luvun viimeiset jakeet vaikuttavat selvästi viittaavan Jom Kippur- juhlaan, jota nimenomaisesti vietetään ”seitsemännessä kuussa (ts. tishri-kuussa), kuukauden kymmenentenä päivänä”(Lev. 16:29).
Leviticuksen 16. luvussa kerrotaan, kuinka Herra puhuu Moosekselle ja käskee tämän antaa Aaronille ohjeet, miten suorittaa syntipukki-rituaali. Rituaaliin kuuluu mullikan (ks. nuori urosnauta) uhraaminen syntiuhriksi ja oinaan (ks. kuohittu pässi) uhraaminen polttouhriksi, mutta merkitsevästi myös kahden kauriin asettaminen ilmestysmajan eteen. Tällöin Aaronin tulee heittää arpaa, kumpi kauriista on sovelias Herralle ja kumpi Azazelille. Se kauris, joka katsotaan Herralle otolliseksi, surmataan ja poltetaan rituaalisesti syntiuhrina pyhäkön sovittamiseksi. Syntipukki on kuitenkin paradoksaalisesti juuri se toinen kauris, joka jätetään henkiin: Tämän kauriin päälle Aaronin tulee laskea kätensä ja tunnustaa kansan synnit. Lopuksi syntipukki ajetaan autiomaahan Azazelille, jossa sen osaksi tulee symbolisesti kantaa koko kansakunnan syntejä (Gilbrandt, Polfus, Luoto & Nieminen 1988, I: 131: ”Asasel”). Kauris siis on sama asia kuin urosvuohi, vuohipukki (lat. Capra aegagrus hircus, hepr. sâ’îr, sananamukaisesti: ”karvainen (paholainen)”, VKR: Lev. 17:7: ”metsänpeikko”). Mainittava kuitenkin, että talmudisen rabbiinisen tradition valossa myös Azazelille luovutettu kauris surmataan rituaalisesti ajamalla se autiomaassa korkean kallionkielekkeen reunan yli, jolloin pudotessaan se ruhjoutuu kuoliaaksi.
Sana ’syntipukki’ on usein ymmärretty olevan sanatarkka käännös hepreankielisestä Leviticuksen 16. luvussa ilmenevästä nimisanasta ’Azazel’ (’ájin-chatef pátach-zájin-pátach-’âlef-zájin-sérê-lâmäd; vrt. KJV: ”scape-goat”, vrt. LXX: tragos apopompaíos, suom. ”pois-lähetetty vuohi”), mutta tarkempi suomennos lienee kuitenkin ”Jumalan naarasvuohi” ( Vrt. hepr. ’ez, suom. ”naarasvuohi”, ”kili”, ”vohla”) ja/tai ”Jumalan hylkäämä” (vrt. hepr. qal. ’zv = ”jättää”, ”hylätä”, ”luopua” jostakin ). Mahdoton ei ole myöskään suomennos ”Jumalan voima”, mutta ei myöskään ”Jumalan mahtailija” tai ”Jumalan uhmaaja” (vrt. herp. subst. ’oz=”voima”, ”valta”, ”lujuus”, ”kestävyys”; adj. ’az= 1. ”voimakas”, ”vahva”, ”väkevä”, 2. ”voimansa tunnossa oleva”, ”uhmaava”, ”tyly”; verbi: qal. ´zz= 1. ”olla voimakkaampi”, ”osoittaa ylivoimaansa”, 2. ”kuvitella itsestään liikoja”, ”uhmata”, ”uhota”, ”ylvästellä”). (Abarim Publications’ Biblical Dictionary: ”Azazel”. Vrt. Liljeqvist 2003, 342-343). Talmudis-rabbiinisen tradition valossa nimen ’Azazel’ etymologinen tausta on kuitenkin hepreankieliset sanat ’oz (”rosoinen”, ”karkea”, ”kova”, ”vankka”) ja ’el (”väkevä”, ”vahva”), jolloin sen merkitys voisi olla ”kova väkevä” ja/tai ”vahva vuori”. Kaikkein lähimmäs totuutta lienee kuitenkin osunut Jewish Encyclopedian ”Azazel”-artikkeli, jonka kirjoittajat kiteyttävät: ”Azazel, joka voidaan nähdä eräänlaisena Saatanan esivalmisteluna, on Saatanan ohella eräs mystisimpiä pyhien tekstien yli-inhimillisiä hahmoja; Heprealaisen Raamatun muista nimistä poiketen tämän nimen merkitys on jäänyt epäselväksi.” Mainittava vielä, että Varhaiskristillisiin apokryfisiin teoksiin lukeutuvassa (etiopialaisessa) Eenokin kirjassa ’Azazel’ esiintyy langenneiden enkelten johtajana, joka opetti ihmiskunnalla moninaisia ”lumouksia” ennen vedenpaisumusta – Eenokin kirjan 7. ja 8. luvun mukaan näihin lukeutuvat mm. aseiden valmistus ja sodankäynti sekä oman kehonsa ehostaminen ja koristaminen. Azazelin opetukset johdattivat ihmiskunnan raamatulliseen vedenpaisumukseen johtaneeseen pahuuteen ja epäpuhtauteen, joka heltyi vasta kun enkeli Rafael vangitsi Azazelin Dudaelin luolaan odottamaan Viimeistä tuomiota. Eenokin kirja siis ei sisälly nk. khalkedonilaisten kirkkokuntien (idän ortodoksinen kirkko, katolinen kirkko, protestanttiset kirkot) Pyhän Raamatun virallisiin kaanoneihin, mutta siihen viitataan selvästi Uuden testamentin kirjoituksiin lukeutuvassa Juudaksen kirjeessä (1:14-) ja se sisältyy myös orientaalikristillisen Etiopian ortodoksisen Tewahedo-kirkon viralliseen Pyhän Raamatun kaanoniin (McCurdy, Kohler, Husik, Jastrow & Jastrow 2011, II: 365-; vrt. Levänen 2018, 5-).
16 8:12-22. S: Damon (1967, 406) uskoo Jean-Jacques Rousseaun kasvatusfilosofisen ajattelun vaikuttaneen tähän jaksoon.
17 8:23-27. Pakotettuna rukoilemaan vastentahtoisesti ….O: Tirielin tarina perustuu Saatanan rooliin John Miltonin Paradise Lost (1667)-runoelmassa. John Miltonin runoelman Saatanaa pakotetaan palvomaan Herraa, mutta Saatana kapinoi ja niin Saatanasta tulee paratiisin viekas käärme. John Miltonin Paradise Lost- runoelman jaksossa X: 507-577 Saatana ja tämän seuraajat pakotetaan ensin muuttamaan muotoaan käärmeenhahmoisiksi ja sitten syömään Hyvän – ja pahantiedonpuu hedelmää, joka muuttuu tuhkaksi.
18 8:1-29. B: Tirielin itseinho on syntynyt ymmärryksestä, joka on kuitenkin herännyt aivan liian myöhään. Rivin 8:9 kysymykseen löytyy vastaus Blaken The Marriage of Heaven and Hell – teoksen viimeiseltä riviltä. Vrt. myös Visions of the Daughters of Albion (4:22).
Kirjallisuus
-Abarim Publications’ Biblical Dictionary 2011. ”Azazel”.
https://www.abarim-publications.com/Meaning/Azazel.html (18.1.2021)-Beer, John 1969. Blake's Visionary Universe. Manchester: Manchester University Press; New York: Barnes and Noble.
-Behrendt, Stephen C. 1979. 'The Worst Disease': Blake's Tiriel. Colby Library Quaterly, XV (Sep. 1979), 175-187.
-Bentley, Gerald E., Jr. (toim.). 1967. William Blake: Tiriel. Oxford: Clarendon Press.
-Bindman, David 1977. Blake as an Artist. Oxford: Phaidon; New York: Dutton.
-Bloom, Harold 1963. Blake's Apocalypse: A Study in Poetic Argument. New York: Doubleday.
-Bogen, Nancy 1970. A New Look at Blake's Tiriel. Bulletin of New York Public Library, LXXIV ,(1970), 153-165.
-Bronowski, J. 1944. William Blake 1757-1827 - A Man Without a Mask. London. Secker and Warburg.
-Damon, S. Foster 1958 (1924). William Blake: His Philosophy and Symbols. Gloucester, Mass. : Peter Smith.
-Damon, S. Foster 1988 (1967). A Blake Dictionary: The Ideas and Symbols of William Blake. Hannover and London: University Press of New England for Brown University Press.
-Erdman, David V. 1954a. Blake: Prophet Againts Empire: A Poet's Interpretation of the History of His Own Times. Princeton: Princeton UP.
-Essick, Robert N. 1973. The Altering Eye: Blake's Vision in the Tiriel Designs . Teoksessa William Blake:Esssays in honour of Sir Geoffrey Keynes, Morton D. Paley & Michael Philips (toim.), 50-65.
-Fisher, Peter F. 1971 (1961). The Valley of Vision: Blake as Prophet and Revolutionary. Toronto and Buffalo: University of Toronto Press.
-Frye, Northrop 1962 (1947). Fearful Symmetry: A Study of William Blake. Boston: Beacon Press.
-Gilbrandt, Thoralf, David A. Polfus, Valtter Luoto, Pekka Nieminen (toim.) 1988. Iso Raamatun tietosanakirja. Osa 1. Ristin Voitto ry.
-Gleckner, Robert F. 1959. The Piper and the Bard: A Study of William Blake. Detroit: Wayne State UP.
-Hall, Mary S. 1970. Blake's Tiriel: A Visionary Form Pedantic. Bulletin of New York Public Library, LXXIV (1970), 166-176.
-Halloran, William F. 1971. Blake's Tiriel: Snakes, Curses and a Blessing. South Atlantic Quaterly, LXX (1971), 161-179.
-Illman, Karl-Johann & Tapani Harviainen 2003 (1998). Kuka on juutalainen?. Teoksessa Juutalainen kulttuuri,Tapani Harviainen & Karl-Johann Illman (toim.). Helsinki: Otava, 45-82.
-Levänen, Tuomas 2018. Johdanto. Teoksessa Neljä Eenokin kirjaa, Timo Suutari (toim.). Helsinki: Pyhän Maan Kristityt ry & Books on Demand, 5-.
-Liljeqvist, Matti 2004. Heprea-suomi, Aramea-suomi – Vanhan testamentin sanakirja. Aikamedia Oy.
-McCurdy, Fredrick, Kaufmann Kohler, Isaac Husik, Morris Jastrow Jr. & Marcus Jastrow 2011 (1906). ”Azazel(Scapegoat, Lev. Xvi. , A. V. )”. The unedited full-text of the 1906 Jewish Encyclopedia. II: 365-367.http://www.jewishencyclopedia.com/articles/2203-azazel (18.1. 2021).
-Mellor, Anne Kostelanetz 1974. Blake's Human Form Divine. Berkeley: University of California Press.
-Milton, John 2000 (1933). Kadotettu Paratiisi: Runoelma (Alkuteos: Paradise Lost, 1667 ). Suomentanut Yrjö Jylhä. Elämäkerran ja selitykset kirjoittanut Eino Railo. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö.
-Pyhä Raamatttu 1933/1938. XI/XII yleisen Kirkolliskokouksen vuonna 1933/1938 käyttöön ottama suomennos.Helsinki & Turku: Suomen pipliaseura. Raamattu.uskonkirjat.net. https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible (23.9. 2018).
-Raine, Kathleen 1968. Blake and Tradition. 2 vols. Princeton: Princeton University Press.
-Schorer, Mark 1946. William Blake: The Politics of Vision. New York: Holt.
-Sloss, D.J. & J.P.R. Wallis (toim. ) 1926. The Prophetic Writings of William Blake. 2 vols. Oxford: Clarendon Press.
-Stevenson, W. H. (toim. ) 1971. The Poems of William Blake. London: Longman; New York: Norton.
-Webster, Brenda S. 1983. Blake's Prophetic Psychology. London and Basingstoke: Macmillan.
