William Blake: Amerikka. Profetia. 1793.

 

 

Kuva:

Orc kahleissa, vierellään ”Amerikan pehmeä sielu” Oothoon.

William Blake: America: A Prophecy (1793),

Kopio M: Vedostettu n. 1807. Levy i (Erdman), Objekti 1.

Yale Center for British Art: New Haven, Connecticut, USA.

Synopsis

America: A Prophecy (1793) on Blaken ensimmäinen maantieteellisen paikannimen mainitseva eeppinen illuminaatiokirja. Runoilijalta vaadittiin huomattavaa rohkeutta painaa tämän polemiikkia herättävän runoelman kansilehdelle sekä koko nimensä että asuinpaikkansa vuonna 1793, koska vastavallankumouksellinen rintama oli tuon ajan Iso-Britanniassa tiivistämässä rivejään ja 21.5.1793 valtiovalta sääti lain ”pahanilkisiä ihmisiä ja kansaa kiihottavia kirjoituksia” vastaan (David V. Erdman: Blake – Prophet Against Empire. 1954, 197). ”Sanon tämän, että en tule elämään enempää kuin viisi vuotta. Ja jos yhdenkin vuoden elän, se tulee olemaan Ihme.”, Blake kirjoitti muistikirjaansa vuonna 1793 (The Complete Writings of William Blake, Geoffrey Keynes (toim.). 1957, 187). Viisi vuotta myöhemmin Blake kirjoitti ”Raamatun puolustaminen tänä vuonna 1798 maksaisi miehelle hänen henkensä. Peto & Huora hallitsevat ilman rajoituksia. ”(Marginalia: Annotations on An Apology of the Bible by R. Watson).

Blake uurasti tehdäkseen tästä kirjasta täydellisen. Työn kehkeytyessä Blake kaiversi neljä kuparilevyä, jotka hän sittemmin hylkäsi. Yksi hylätyistä levyistä nimeää George III:n, mutta lopullisessa versiossa ilmenevä nimitys ”Englannin kuningas” on ilmiselvä viittaus juuri tähän onnettomaan monarkkiin. Lopullisen version toiselta kuparilevyltä on poispyyhitty neljä riviä, jotka heijastelevat lähinnä Blaken omaa raivoa ja häpeää vallitsevan tilanteen johdosta.

Tämän runoelman kohdalla Blake määritteli ensimmäisen kerran oman kaunokirjallisen teoksensa ”profetiaksi”. Enää hän ei yrittänyt dramatisoida historiaa kuten hän oli tehnyt The French Revolution (1791)-runoelman kohdalla vaan hän pyrki dokumentoimaan kaikkia vallankumouksia yhdistävän kaavan ja hän teki sen käyttäen hyväkseen amerikkalaisen vallankumouksen materiaalia piittaamatta lainkaan historiallisten tapahtumien kronologiasta. Blake keskittyi erityisesti dramaattisiin tapahtumiin Massachusettsin Bostonissa aloittaen vuoden 1770 Bostonin verilöylystä eli King Streetin välikohtauksesta (”He kohtaavat rannikolla, joka hehkuu verta Albionin kiivasluontoisen Prinssin johdosta”, 3:5). Amerikkalaiset patriootit kokoontuvat; George Washington varoittaa heitä tyrannian pahentumisesta; ”Albionin vihainen Prinssi” uhkaa heitä sodalla (”lohikäärmehahmoisena”); Tuolloin Orc ilmestyy ja (Thomas Painen?) ääni julistaa elämän, vapauden ja onnellisuuden tavoittelun oikeudet (6:1-11, vrt. Erdman 1954, 23). Albionin Enkeli syyttää Orcin olevan sama asia kuin Johanneksen ilmestyksen lohikäärme: Orc vastaa olevansa Paratiisin Käärme (ofilainen Messias, joka houkuttelee ihmistä murtautumaan irti kielloista), julistaa kaiken elämän pyhyyttä ja Kymmenen Käskyn luhistumista. Enkeli kehottaa sotatorvia soimaan, mutta kolmetoista siirtokuntaa pysyvät vaiti ja kieltäytyvät tekemästä hälytystä. Sen sijaan siirtokunnat kokoontuvat ja hylkäävät uskollisuutensa. Kolmetoista kuninkaallista kuvernööriä ja heidän sotajoukkonsa ovat tyrmistyneitä. Silloin Enkeli levittää sairauksia Amerikan ylle suututtaen sen asukkaat, mutta sairaudet perääntyvät kauhistuttavina Britteinsaarille. Lopulta leprainen Urizen tulee esiin. Urizen kykenee salaamaan Orcin eurooppalaisten silmiltä ”kunnes Enkelit & heikot miehet olisivat kaksitoista vuotta hallinneet vahvojen ylitse - silloin heidän loppunsa koittaisi kun Ranska ottaisi vastaan Demonin valon.” (16:14-15). Kauhuissaan Ranska, Espanja ja Italia ponnistelevat sulkeakseen ”laista rakennetun taivaan viisi porttia”(16:19), mutta Orcin tulet tuhoavat portit. Runoelma päättyy ennustukseen amerikkalaisten vapaudenajatusten levittäytymiseen koko maailmaan.

David V. Erdman (1954) on nerokkaasti kaivanut esiin runoelman juoneen upotetun historiallisen materiaalin ja osoittanut, että Blake käyttää tätä materiaalia tapahtumakaaren kronologiasta piittaamatta. Washingtonin puhe ilmenee Blaken runoelmassa epähistoriallisessa eli täysin fiktiivisessä tapaamisessa, jonka alunperin hahmotteli Joel Barrow teoksessaan Vision of Columbus (1787) sijoittaen sen heti Bunker Hillin taistelun jälkeiseen ajankohtaan. Kuvernöörien tapaaminen Bernardin talossa on niinikään fiktiivinen, sillä Massachusettsin kuvernöörinä toiminut sir Francis Bernard kutsuttiin takaisin Englantiin vuonna 1769. Ääni, joka kuuluttaa Amerikan Yhdysvaltojen Itsenäisyysjulistuksen periaatteet, kuuluu luultavasti Thomas Painelle ja tämä jakso edeltää runoelmassa noin kahdeksankymmentä riviä varsinaista Itsenäisyysjulistusta. Laivaston tykistötuli ja kaupunkien polttaminen (4:3, 12:10) tuntuvasti edeltää varsinaista käskyä avata tulitus (14:3). Kuningas, jolla runoelmassa kuvataan olevan ”iäkkäät raajat”, oli todellisuudessa tuolloin 37-vuotias. Brittiläisten sotajoukkojen useat antautumisaallot on tiivistetty yhteen kauhun leimaaman näytökseen(13:6). Lexingtonin ja Concordin, Bunker Hillin, Saratogan ja Yorktownin tapahtumia ei yksilöidä.

America: A Prophecy- runoelman tarinaa Blake sittemmin jatkoi runoelmassaan Europe: A Prophecy (1794) ja sitten – tehdäkseen syklin täydelliseksi – hän kirjoitti vielä jaksot ”Africa” ja ”Asia” antaen näille yhdistävän yleisotsikon The Song of Los viitaten kaikkiin neljään jaksoon. Jakso ”Africa”, joka viittaa Blaken aikakaudella orjuuden raskaasti varjostamaan mantereeseen, päättyy America: A Prophecy-runoelman ensimmäisiin riveihin; Jakso ”Asia” sen sijaan jatkaa Europe: A Prophecy-runoelman tarinaa.

America: A Prophecy-runoelman jakso 'Alkusoitto' (Preludium) kertoo katkelman Orcin myytistä: Hän kypsyy kyvykkyyden ikävaiheeseen, murtaa kahleensa ja syleilee Varjoisaa Naarasta. Europe: A Prophecy- runoelman Alkusoitto jatkaa America: A Prophecy-runoelman Alkusoiton tarinaa.

Visuaaliselta ilmaisultaan America: A Prophecy-runoelma on kaikkien säkenöivin kaikista Blaken illuminaatiokirjoista. Runoelma kehkeytyy sateenkaaren väreissä. ”Sen sivujen lehteily saa aikaan saman kuin valon vahvistuminen silmien verkkokalvoilla, sillä niin puhdas ja avoin on sen vaikutus tietyillä sivuilla”, kirjoittaa Alexander Gilchrist Blake-elämäkerrassaan (1863, I: 309). Mutta Vallankumous ei ole kaikki se ihanuus, jonka olemassaolosta Blaken teksti vihjailee. Vallankumouksen henki Orc, joka on alkujaan hengellisesti saanut syntynsä ja olennaisen tärkeä ihmisen kehitykselle, operoi materiaalisessa maailmassa materiaalisin keinoin. Aluksi hyvin hienovaraisella tavalla Blaken kuvallinen ilmaisu jäljittää vallankumouksellisten aatteiden rappeutumisen.

Orcin ollessa yhä sidottuna Mysteerin Puun alla hänen synkeä mielikuvituksensa kyyristyy puun juurien alla olevan Madon tasolle saakka kun puun juuret vihannoivat hänen yläpuolellaan parittelevan pariskunnan hahmossa (Levy 1). Sitten Orc murtaa tiensä läpi maan pinnalle (Levy 2). Sitten, ensimmäisellä sivulla, koittaa ”Profetia” (Levy 3) – kirjaimet laajenevat vehnäntähkiksi, mutta ovat myös sotkeutuneita kokemuksen viiniköynnöksiin -, jossa kahleensa murtanut mies liitelee ylöspäin kun samalla alla Albionin Enkeli puhaltaa lieskoja sotatorvesta aiheuttaen perheen pakomatkan palavasta kodista. Seuraavassa kuvassa (Levy 4) aarnikotka ahdistaa perikatoonsa lain kirjoineen ja vallan valtikkoineen esiintyvän Urizenin; Tämän alapuolella miehet kyyristelevät virheellisyyden metsän kaatuneiden puiden keskuudessa. Aarnikotka ei muistuta Blaken muita sodan lohikäärmeitä, mutta sen vaikutteena on varmaankin ollut Amerikan Yhdysvaltojen itsenäisyyspyrkimystä puolustaneen Massachusetts Spy-lehden logon aarnikotka – logossa graafikko Paul Revere laittoi sen vastakkain Benjamin Franklinin kuuluisan ”Join, or Die”-käärmeen kanssa.

Viimeinen Tuomio (Levy 5) ja Ylösnousemus (Levy 6) seuraavat, mutta nuortuneen miehen alla on pahaenteisiä merkkejä: ohdake, kärpäsen pyydystävä lisko, rupikonna vastakkain hillittömän kyykäärmeen kanssa. Viattomuus nukkuu laumansa suojelijan, oinaan vierellä kirkkaassa auringon paisteessa (Levy 7), mutta seuraava kuvitus paljastaa Urizenin olevan yhä korkeuksissaan ja vallitsevana. Kaikki tätä seuraavat kuvitukset runoelmassa ovat sävyltään pessimistisiä. Vanha mies kulkee omaan hautaansa; Kotka repii riekaleiksi Oothoonia samalla kun kala nielee hukkunutta miestä; Rahab saarnaa materialismia nuorille steriilin Puun alapuolella; Naiset kyyristelevät himon päihdyttävissä lieskoissa ja lopuksi: Maahan saakka kumartunut Luonto rukoilee syvän kuilun reunalla samalla kun hänen takanaan oleva pieni metsikkö on kasvillisuuden muotojen peitossa ja alla Finis-kolofoni on kietoutunut ohdakkeisten kasveihin ja käärmeisiin. Vallankumous on käytännössä epäonnistunut toteuttamaan korkeat ideaalinsa.

-S. Foster Damon: A Blake Dictionary – The Ideas and Symbols of William Blake. 1988, 20-21.

AMERIKKA: PROFETIA

LAMBETH

Painanut William Blake vuonna 1793.

LEVY 1

ALKUSOITTO¹

Uthronan varjoisa tytär seisoi punaisen Orcin edessä. ²

Kun neljätoista aurinkoa³ oli heikkona matkannut miehen pimeän asumuksen ylitse

neito toi miehen ruoan rautaisissa koreissa ja juoman rautaisissa maljoissa.

Kruunattuna kypärällä & mustilla hiuksilla nimetön naaras seisoi.

Nuoliviini palavine varastoineen ja jousi, joka on kuin sen yön oma, 

jossa rutto ammutaan alas taivaasta. Mitään muuta kättä neito ei tarvitse:

Haavoittumaton, vaikka alaston - paitsi sieltä, missä hänen lanteitaan kiertävät pilvet⁴

ja niiden hirveät taitokset olivat pimeässä ilmanalassa: Hiljaisena kuin yö neito seisoi.

Ikuisesti olisi saattanut nousta ääni tai sointi neidon rautaisesta kielestä,

mutta mykkä hän oli siihen kauhun päivään saakka, jona Orc määritti hurjan syleilynsä.^{5 6}

Tumma neitsyt, sanoi karvainen nuorukainen, ankara ja kammottu on sinun isäsi.

Naulitse kymmenkertaiset kahleeni kun henkeni vielä korkealla liitelee; ⁷

Joskus kirkuvana kotkana taivaalla, joskus leijonana,

joka vuorilla vaanii, ja joskus valaana sivallan

mittaamattomana raivoavaa syvyyttä, pian kietoudun käärmeenä ⁸

Uthronan pylväiden ympärille,⁹ sinun synkkien raajojesi ympärille,

kierryn kanadalaisten erämaiden päälle, ¹⁰heikkona henkeni kietoutuu.

Sillä maahan kahlittuna raastan näitä luolia; Kun tuot minulle ruoan

ulvon ilosta! Ja minun punaiset silmäni¹¹ turhaan kaipaavat nähdä

kasvosi! Nämä pilvet vyöryvät eestaas & kätkevät sinut katseeltani. 

LEVY 2

Hiljaisena kuin epätoivoinen rakkaus, vahvana kuin mustasukkaisuus

karvaiset hartiat särkivät sidokset ja vapauttivat tuliset ranteet.

Mies kahmaisi hurjien lanteiden tienoilla huohottaen taistelevan kohdun

- Se iloitsi: Neito asetti pilvensä syrjään & hymyili ensimmäisen kerran

kuten musta pilvi, joka näyttää salamansa hiljaiselle syvyydelle.

Niin pian kun neito näki hirmuisen pojan, ilmoille pääsi neitsythuuto.

Minä tunnen sinut & olen löytänyt sinut, enkä päästä sinua menemään: ¹²   

Olet Jumalan kuva, joka asustaa Afrikan pimeydessä.

Sinä olet langennut antaaksesi minulle elämän synkän kuoleman seuduilla. ¹³

Amerikkalaisilla tasangoillani tunnen kilvoittelun koettelemukset,

joista kärsivät alisen maailman syvyyksiin kiemurtelevien juurten kädet.

Näen Kanadan käärmeen, joka saattelee minut rakkauteensa;

Meksikossa näen Kotkan, Perussa Leijonan;

Etelänmerellä näen Valaan, joka juo sieluani pois. ¹⁴

Voi, mitä tuskia tunnenkaan repimässä raajojani. Sinun tulesi & minun hallani ¹⁵

sekoittuvat ulvovissa kivuissa ja sinun salamoidesi repimissä uurteissa. ¹⁶

Tämä on ikuinen kuolema ja tämä on se kauan sitten ennustettu piina. ^{17 18}

(Tuima runonlaulaja vaikeni häveten omaa lauluaan; Raivoissaan hän keinutti  

vanhan harppunsa ylhäiseen sointiin ja sitten murskasi sen hohtavan rungon

välkehtiviksi pirstaleiksi vasten raunioitunutta pylvästä. Vaiti hän kääntyi pois 

ja vaelteli alas Kentin laaksoja sairaine & surullisine valituslauluineen. ) ¹⁹

LEVY 3

PROFETIA

Albionin Vartijaprinssi liekehtii öisessä teltassaan. ²⁰

Synkät tulet Atlantin toiselta puolelta hehkuivat Amerikan rannikolle

lävistäen niiden sotaisten miesten sielut, jotka nousevat hiljaisessa yössä.

Washington, Franklin, Paine & Warren, Gates, Hancock & Green ²¹

- He kohtaavat rannikolla, joka hehkuu verta Albionin kiivasluontoisen Prinssin johdosta. ²²

Washington sanoi: Amerikan Ystävät katsovat Atlantin meren ylitse.

Taivutettu kaari on kohotettu taivaassa & raskas rautakahle ²³

laskeutuu alas lenkki lenkiltä Albionin rantakallioiden luota, meren toiselta puolelta kahlitakseen

Amerikan Veljet & pojat kunnes meidän kasvomme ovat kalpeat ja keltaiset;

Masennetut päät, heikentyneet äänet, alas luodut silmät, töiden ruhjomat kädet,

verta vuotavat jalat suolaisella hiekalla ja ruoskan uurteet

periytyvät sukupolville, jotka tulevina aikoina vaipuvat unholaan.

Vahva ääni vaikeni, sillä hirmuinen tuulenpuuska pyyhkäisi ylitse hyrskyävän meren.

Itäinen pilvi²⁴ repesi ja Albionin raivokas Prinssi seisoi rantakallioillaan

- hän nousi keskiyöllä lohikäärmehahmoisena suomujaan kalskaten ²⁵

ja leiskui punaisena roihuavia meteoreja²⁶ alapuolellaan sijaitsevasta Albionin maasta.

Hänen äänensä, hänen kutrinsa, hänen kauheat hartiansa ja hänen hehkuvat silmänsä

LEVY 4

ilmestyivät amerikkalaisille pilvisen yön aikana. 

 

 

Vakavina lainehtivat Atlantin aallot synkkien kansakuntien välillä ²⁷

hyrskyten ja pölläyttäen syvyyksistään punaisia pilviä & raivoavaa Tulta!²⁸

Albion on sairas. Amerikka pyörtyy! Lakipiste kasvoi raivoten.

Kuten ihmisveri, joka suihkusi verisuonissa, punaiset pilvet nousivat

Atlantista valtavina veripyörinä ja velloivat kaikkialla taivaan sfäärin ympärillä²⁹

kunnes niiden keskeltä nousi Ihmetys valtameren ylle.

Voimakas! Alaston! Ihmislieska hehkui hurjana kuin rautakiila,

joka oli kuumennettu ahjossa. Hänen kauheat raajansa olivat tulta,³⁰

joita ympäröivät myriadit kauhun pilvet - synkät sotaliput & tornit.

Kuumuus vaan ei valo kulki niiden sakean ilmanalan lävitse. ³¹

Kun Englannin kuningas katsoo länteen, näky saa hänet vapisemaan.

LEVY 5

Albionin Enkeli seisoi Yön Kiven³² vierellä ja näki

kauhun kuin komeetan tai kenties pikemminkin kuin punaisen planeetan,

joka aikoinaan tarhasi kauheina harhailevat komeetat sfääriinsä.

Mars, sinä olit silloin keskipisteemme & kolme planeettaa lensi sinun karmiininpunaisen

kehräsi ympärillä, joten ainaisesti Aurinko on revitty sinun punaisesta sfääristäsi. ³³

Kummitus³⁴ hohkasi kauhistuttavan pitkänä ja tahrasi temppelin koko pituudeltaan

säkenöivin veriroiskein & täten ilmaantui temppeliä järkyttävä ääni. ³⁵

LEVY 6

Aamu saapuu, yö heikentyy, vartijat jättävät vartiopaikkansa.

Hauta on puhkaistu, mausteet on vuodatettu, pellavakangas on kääritty kasaan.

Kuoleman luut, savipäällys, kutistuneet & kuivuneet verisuonet.

Elpyen vavahtaa. Innoittuen liikkuu. Hengittäen! Heräten! ³⁶

Nouse kuin armahdetut vangit kun heidän kahleensa ja kalterinsa murretaan;

Juoskoon myllyn luona raatava orja ulos vainiolle!³⁷

Kohottakoon hän katseensa taivaaseen ja naurakoon valoisassa ilmanalassa!

Kahlehdittu sielu, joka on teljetty pimeyteen ja huokauksiin

ja jonka kasvot eivät ole nähneet hymyä kolmeenkymmeneen uuvuttavaan vuoteen:

Nouskoon ja katsokoon ulos: Hänen kahleensa on murrettu ja hänen vankityrmänsä ovi on avoinna.

Anna hänen vaimonsa ja lapsensa palata sortajan ruoskan vallan alta.

Joka askeleella he katsovat taaksensa & uskovat sen olleen unta.

He laulavat. Aurinko on jättänyt synkkyytensä & löytänyt raikkaamman aamun.

Vaalea Kuu iloitsee kirkkaassa säässä & pilvettömässä yössä,

sillä Imperiumia ei enää ole ja nyt Leijona & Susi saavat vaieta. ^{38 39}

LEVY 7

Ääni katkeaa ukkosiin. Silloin raivostunut Albionin Enkeli liekehti

Yön Kiven vierellä ja vastasi kuin Ikuisen Leijonan kiljunta

nälänhädän & sodan päivinä: Etkö vain olekin Orc, joka käärmeenhahmoisena ⁴⁰

seisoo Enitharmonin portin ääressä syödäkseen ahnaasti tämän lapset? ⁴¹

Rienaava Demoni, Anti-Kristus, Arvokkaiden vihaaja,

rajun kapinan rakastaja, ja Jumalan Lain rikkoja

- Miksi astut Enkelin silmien eteen tässä kauheassa hahmossa? ^{42 43}

LEVY 8

Kauhu vastasi: Olen Orc, kirotun puun ympärille kietoutunut. ⁴⁴

Ajat ovat päättyneet. Varjot väistyvät, aamu alkaa sarastaa.

Tulenpalava ilo, jonka Urizen vääristi kymmeneksi käskyksi ⁴⁵

yössä, jossa hän johti tähtien sotajoukot⁴⁶ läpi laajan erämaan:

Tuon Kivisen Lain minä tallaan tomuksi.⁴⁷Ripottelen uskonnon kaukomaiden

neljään tuleen revittynä kirjana & kukaan ei saata koota yhteen sen sivuja,

sillä ne tulevat mätänemään autiomaan hiekoissa & riutumaan pohjattomissa syvyyksissä

- saadakseen autiomaan kukkimaan ⁴⁸& syvyydet vetäytymään omille lähteilleen ⁴⁹

ja uudistaakseen tulenpalavan ilon ja särkeäkseen kivisen katon. ⁵⁰

Tuo kelmeä uskonnollinen irstailu, joka Neitseellisyyttä etsii,

tulee löytämään sen portossa ja rivopukeisessa vilpittömyydessä

- Häpäisemättömässä, vaikka se raiskattiin kehtoonsa öin ja aamuin:

Sillä kaikki mikä elää on pyhää – elämä iloitsee elämästä.

Sillä suloisen ilon sielu ei koskaan voi olla häväisty. ⁵¹

Lieskat kätkevät sisäänsä maapallon, mutta ihminen ei tuhoudu,

vaikka hän kulkee himokkaiden tulien keskellä: Hänen jalkateränsä kehkeytyvät kuin vaskeksi,

hänen polvensa ja reitensä kuin hopeaksi & rintansa ja päänsä kuin kullaksi. ^{52 53}

LEVY 9

Ääntä! Ääntä! Kovaääniset sotatorveni soivat & hälyttävät Kolmetoista Enkeliäni!

Kovaäänisesti ulvoo ikuinen Susi! Ikuinen Leijona sivaltaa hännällään! ^{54 55}

Amerikka on synkentynyt ja minun rankaisevat Demonini kauhuissaan

ja ulvoen kyhjöttävät syvien luoliensa edessä kuin tuulessa kuivatetut nahat.

He eivät voi iskeä vehnää lakoon, eivätkä tukahduttaa sadon parhaimmistoa. 

He eivät voi sairastuttaa masennuksella, eivätkä nujertaa auraa ja lapiota.

He eivät voi varustaa kaupunkia muurilla, eivätkä vallihaudoittaa prinssien linnan ympärystä.

He eivät voi saada katkaistua tammea⁵⁶ kasvamaan mäkiä umpeen.

Sillä kauheat miehet seisovat rannoillaan & heidän viittojensa helmoissa näen

lasten hakeutuvan turvaan salamoilta⁵⁷– siellä seisovat Washington

ja Paine ja Warren otsansa kohotettuna kohti itää,

mutta pilvet hämärtävät minun vanhuksenkatseeni. Näky kaukaisuudesta!

Ääntä! Ääntä! Kovaääniset sotatorveni soivat & hälyttävät Kolmetoista Enkeliäni!

Oi, näky kaukaisuudesta! Oi, kapinoiva hahmo, joka repi muinaiset

Taivaat. Ikuinen Kyykäärme voimisti itseään kierien pilvissä

- näen sinut sakeissa pilvissä ja pimeydessä Amerikan rannikolla.

Vääntelehtien kammoksutun syntymän kivuissa – punaisena liekehti kapinallinen tukka

ja kuoleman aatto. Porton kohtu avautui usein turhissa

aalloissa suunnattomin kehin – nyt ne ajat ovat sinulle palanneet, ⁵⁸

sinä omien vanhempiesi nielijä, nyt sanoinkuvaamaton piina uusiutuu.

Ääntä! Ääntä! Kovaääniset sotatorveni soivat & hälyttävät Kolmetoista Enkeliäni!

Voi, kauhea syntymä! Nuori puhkaisee kohdun! Missä on itkevä suu?

Ja missä äidinmaito? Niiden sijaan ainaisesti sihisevät leuat

ja janoiset huulet, joista valuu tuore veri. Nyt kieri sinä pilvissä.

Sinun äitisi käy pitkin pituuttaan makuulle allaan olevalle rannalle. ⁵⁹

Ääntä! Ääntä! Kovaääniset sotatorveni soivat & hälyttävät Kolmetoista Enkeliäni!

Kovaäänisesti ulvoo ikuinen Susi! Ikuinen Leijona sivaltaa hännällään! ⁶⁰

LEVY 10

Niin itki Enkeliääni & kuten itkivät myös torvisoitinten kauheat töräykset,

jotka tekivät kovaäänisen hälytyksen Atlantin syvyyden ylitse.

Hälytystorvet eivät saaneet vastausta – ei kuulunut pasuunojen tai sveitsinhuilujen vastausta.

Siirtokunnat pysyivät vaiti ja hylkäsivät kovaäänisen hälytyksen.

Noilla Amerikan & Albionin rannan välillä sijaitsevilla suunnattomilla, varjoisilla kukkuloilla,

joita kutsutaan Atlanttisiksi kukkuloiksi ja jotka nyt ovat Atlantin meren upottamia,

sillä niiden kirkkailta huipuilta voit kulkea Kultaiseen maailmaan:

Muinainen palatsi, väkevien imperiumien arkkityyppi,

kohottaa kuolemattomat huippunsa, jotka on rakentanut Jumalan metsään

varastetulle morsiamelleen Ariston, kauneuden kuningas.

Täällä kolmetoista Enkeliä istuvat maagisilla istuimillaan huolestuneina,

sillä Atlantin pilvet häilyvät surumielisen katon yläpuolella.^{61 62}

LEVY 11

Tuliset Enkelit nousivat & samalla kun he nousivat syvä ukkonen jyrisi

rantojen tienoilla - närkästyneenä se roihusi Orcin lieskoilla.

Bostonin Enkeli⁶³ huusi kovalla äänellä kun he lensivät läpi synkän yön.

 

Hän huusi: Miksi vilpittömyys vapisee ja miksi kuin murhamies

hän etsii pakopaikkaa kuolemattoman elinpiirinsä paheksunnalta!⁶⁴

Miksi jalomielisen pitää vapista & jättää ilonsa velttoilijalle: rutolle!⁶⁵

Sekö pilkkaa häntä? Kenen käskystä tämä? Minkä Jumalan? Minkä Enkelin!

Kuka varjelee jalomieliset kokemukselta siihen asti kunnes kitsaat

ovat pidäkkeettömiä luonnon energioiden toimeenpanijoita?

Kunnes säälistä tulee ammatti ja jalomielisyydestä tieteenala?

Kunnes miehet elävät vauraasti & hiekka-autiomaa annetaan vahvoille?

Mikä Jumala on hän, joka kirjoittaa rauhan lait & pukee ihmisen myrskyyn?

Mikä sääliväinen Enkeli janoaa kyyneleitä ja leyhyttelee itsensä huokauksin?

Mikä mateleva lurjus saarnaa pidättyväisyyttä & kietoo itsensä

lampaiden läskiin? Enää en anna johdattaa, enää en ole tottelevainen.

LEVY 12

Niin huusi hän repien viittansa & viskaten valtikkansa maahan

Albionin Vartijan katseen alla – ja kaikki kolmetoista Enkeliä

repivät viittansa nälkäisen tuulen riepoteltaviksi & viskasivat kultaiset valtikkansa

alas Amerikan maaperälle. Närkästyneenä he laskeutuivat alas

päistikkaa taivaallisista korkeuksistaan langeten nopeasti kuin liekit

maan päälle – alastomina & liekehtivinä nähtiin niiden ilmeet

syvässä synkeydessä. He seisoivat Washingtonin & Painen & Warrenin vieressä

ja lieskat kietoivat syleilyynsä ärjyvän hurjuuden sysimustassa yössä,

Amerikkaa kohti roihuavan Punaisen Demonin⁶⁶ edessä.

Mustan savun keskellä ukkonen ja kova tuuli iloitsivat kauhusta,

joka kesyttömästä syvyydestä käsin mursi savun kiehkurat & kokosi sakeana

roihuavat lieskat kuin Pohjoisesta Etelään ulottuvan maan päällä oleva ahjo.

LEVY 13

Siinä samassa Englanti lähetti kolmetoista Kuvernööriä kokoontumaan 

Bernardin talossa,⁶⁷ lieskat peittivät maan ja kiihottajat kohottivat huutonsa;

Mielensä kahleita järkyttäen Kuvernöörit kiirehtivät vimmattuina merelle

sammuttaakseen ahdistuksensa. Alas Washingtonin jalkoihin langeten

he nöyristelivät hiekalla ja kiemurrellen valehtelivat samalla kun kaikkien

kolmentoista osavaltion brittiläiset sotilaat päästivät tuskaisan huudon:

He viskasivat miekkansa & muskettinsa maahan & pakenivat

leireistään etsien synkkiä linnoituksia, joissa piiloutua

armottomilta lieskoilta ja Orcin näyiltä - sen Albionin Enkelin

katseen alla, joka raivostutti salaiset pilvensä aukeamaan

pohjoisesta etelään ja joka ojentautuneena roihusi vihan siivin peittäen

itäisen taivaan ja levittäen kauheat siipensä taivaiden halki.

Hänen alapuolellaan jyrisivät hänen runsaslukuiset sotajoukkonsa – kaikki Albionin Enkelit miehittivät

pimeyteen vihkiytyneinä Atlanttiset Vuoret & heidän sotatorvensa järkyttivät laaksoja.

He olivat aseistautuneet maanpiirin sairauksin viskatakseen niitä Syöveristä.

Heidän numeronsa oli neljäkymmentä miljoonaa itäiselle taivaalle kokoon kutsuttuina.

LEVY 14

Liekeissä seisoivat & paljastettuja armeijoita taivaalla katselivat

Washington, Franklin, Paine & Warren, Allen, Gates & Lee: ⁶⁸

Ja he kuulivat Albionin Enkelin antavan ukkosena jylisevän käskyn:

Hänen ääntään tottelevat vitsaukset syöksyivät pilvistään

ja lankesivat Amerikan päälle myrskynä, jonka tarkoitus oli hukuttaa ⁶⁹

niinkuin tauti leikkaa lempeän viljan heti kun se alkaa itää⁷⁰

kun taivas on sysimusta yllä & kylmä & kova maaperä alla

- ja niin kuin vitsauksen tuuli hyönteisiä täynnänsä hukuttaa ihmisen & pedon

ja niin kuin meri upottaa maan maanjäristyksen päivänä.

Kiihko! Raivo! Mielettömyys! Tuuli pyyhkäisi ylitse Amerikan

ja Orcin punaisten lieskojen, jotka hurjana ärjyen kietoivat syleilyynsä

vihaisten rantojen tienoot ja niiden asukkaat, jotka vimmattuina rynnistivät valaliittoon.

New Yorkin kansalaiset sulkevat kirjojensa kannet & lukitsevat kassakirstunsa.

Bostonin merenkulkijat pudottavat ankkurinsa ja jättävät lastinsa.⁷¹

Pennysylvanian kirjuri viskaa kynänsä maan päälle.

Virginian rakentaja heittää vasaransa alas kauhuissaan.^{72 73}

Silloin Atlantin upottamana Amerikka oli menetetty ⁷⁴

ja maanpiiri oli menettänyt toisen puoliskon äärettömyydestä,

mutta sitten kaikki rynnistivät yhteen vihan ja raivoavan tulen yössä. ⁷⁵

Punaisina raivosivat tulet! Rutot hätkähtivät! Raivoten ne vyöryivät takaisin ⁷⁶

LEVY 15

Albionin Enkelten päälle. Sitten punaisin juomuin kulkutauti alkoi levitä

pitkin Albionin Vartijan raajoja ja laikukas rutto iski Bristoliin

ja Lepra Lontoon Henkeen sairastuttaen kaikki niiden väkijoukot: ⁷⁷

Miljoonat päästivät ilmoille tuskan huudon. He viskasivat pois rengaspanssarinsa

ja syöksivät maahan miekkansa & keihäänsä & seisoivat alastomana väenpaljoutena. ⁷⁸ 

Albionin Vartija kiemurteli tuskissaan itäisellä taivaalla.

Kalpeana hän vapisi silmät sojottaen omia aivojaan kohti ja hampaat kalisten

ja ulvoen & sääret tutisten ja vapisten, jokainen lihaksensa & jänteensä kouristuneena. ⁷⁹

Sairaina makasivat Lontoon Vartija ja muinainen piispanhiippainen York ⁸⁰

- heidän kapteeninsa lojuivat lumisilla kukkuloilla ja heidän vänrikkinsä kyhjöttivät sairaina taivasalla.

Epidemia perääntyi roihuavan tuulen edellä, jota ohjasivat Orcin lieskat

ja niiden hurjien amerikkalaisten sielut, jotka sujahtivat koalitioksi yöllä.

Kulkutauti ohjattiin Irlannin ja Skotlannin ja Walesin Vartijoiden ylle, ⁸¹

jotka ruttolaikkujen tartuttamina hylkäsivät raja-alueet & polttivat sotalippunsa

helvetin tulilla ja rumensivat muinaiset taivaansa häpeällä & murheella. ⁸²

Luoliinsa kätkeytynyt Albionin Bardi sai tuntea suunnattomat vitsaukset

ja lihapäähine kasvoi hänen päänsä päälle & suomuja hänen selkäänsä & kylkiinsä. ⁸³

Rosoisena mustien suomujen tähden kaikki hänen Enkelinsä pelästyttivät muinaiset taivaansa

- Avioliiton ovet ovat avoinna⁸⁴ ja Papit rapistellen suomujaan

kiiruhtivat matelijapiiloihinsa kätkeytyäkseen Orcin lieskoilta,

jotka leikkivät kultaisten kattojen yllä tulenpalavan intohimon kiehkuroissa

jättäen neidot alastomiksi ja nuoruuden himoja hehkuviksi.⁸⁵

Sillä kuolleessa ikävöimisessä uskonnon sitomia olleet naiselliset henget

juoksivat karkuun rajoituksiaan, punastusta & istuntoa pitkiksi piirrettyjen holvikaarien luona. ⁸⁶

He tunsivat nuoruuden rohkeuden ja muinaisten intohimojen elpyvän

vaaleiden raajojensa yllä kuin viiniköynnös kun herkät rypäleet ilmaantuvat. ^{87 88}

LEVY 16

Punaiset lieskat raivosivat hurjana ylitse kukkuloiden, laaksojen ja kaupunkien.

Taivaat sulivat pohjoisesta etelään saakka ja Urizen, joka istui

myrskyyn kiedottujen taivaiden yläpuolella, toi lepraisen päänsä näkyviin

pyhäkkönsä kätköistä ja säälittävänä tulvana hänen kyyneleensä

lankesivat ylevään syvyyteen! Merkittyinä harmaiden kulmakarvojen lumilla ⁸⁹

ja ukonilman kasvoilla hänen mustasukkaiset siipensä liehuivat syvyyden yllä.

Kyynelehtien kolkkona ulvovassa murheessa hän lankesi synkkänä

lyötyjen joukkojen tienoille, kyyneliin pukeutuneena & vapisten, vilusta väristen.

Varastoidut lumensa hän valutti ja hän avasi jäiset lippaansa ⁹⁰

syvyyden yllä ja valkeana värisevän Atlantin meren päällä.

Spitaaliset olivat hänen raajansa, kauttaaltaan valkoiset, ja kasvonsa harmaantuneet.

Hän kyynelehti kolkosti ulvoen tuimien amerikkalaisten edessä

ja kätki punaisen Demonin pilvien & maan kylmien usvien avulla

kunnes Enkelit & heikot miehet olisivat kaksitoista vuotta hallinneet vahvojen ylitse ⁹¹

- Silloin heidän loppunsa koittaisi kun Ranska ottaisi vastaan Demonin valon.

Raskaat järistykset vavisuttivat taivaallisia valtaistuimia! Ranska, Espanja & Italia

katselivat kauhuissaan Albionin väkijoukkoja ja muinaiset Vartijat

lankesivat voimattomina elementtien päälle iskettyinä omilla vitsauksillaan.

Hitaasti he edistivät laista rakennetun taivaan viiden portin⁹² sulkemista

- Sen taivaan, joka oli täynnänsä kuihduttavia kuvitelmia ja epätoivon hometta, ⁹³

raivokasta sairautta ja himoa. Kykenemättömiä he olivat tyrehdyttämään Orcin lieskoja.

Viisi porttia tuhoutuivat & niiden lukot ja saranat sulivat

ja hurjat lieskat paloivat taivaiden tienoilla & ihmisten asuinsijojen tienoilla.^{94 95 96}

FINIS

KOMMENTAARI

Lyhenteet

B         Harold Bloom: ”Commentary”. Teoksessa: William Blake: The Complete Poetry & Prose of William Blake, David V. Erdman (toim.). New York: Archon Books, 1988.

O         Alicia Ostriker: ”Notes”. Teoksessa: William Blake: The Complete Poems, Alicia Ostriker (toim.). Harmondsworth, Middlesex: Penguin Books, 1977.

S         Henry Summerfield: ”Notes on Criticism”. Teoksessa: Henry Summerfield: A Guide to the Books of William Blake for Innocent and Experienced Readers. New York: Colin Smythe, 1998.

SH      Suomentajan huomautus.

Yleistä

Keskeisin America: A Prophecy(1793)-runoelman tulkinnan probleemi on 'Alkusoitto'-jakson suhde 'Profetia'-jaksoon. Kaksioisainen rakenne on runoelman epäselvyyden yksi aspekti, joka Bronowskin (1944, 50-52) mukaan saattaa johtua runoilijan pyrkimyksestä välttää syyte kansankiihotuksesta. Stevenson (1971, 188) määrittelee Alkusoiton myöhäiseksi, vähemmän politiikkaan keskittyneeksi lisäykseksi. Alkusoitto-jaksossa, jossa Orc on vuorovaikutuksessa Uthronan tyttären kanssa, joka luultavasti on pikemminkin Orcin sisarus – kuten väittävät Johnson ja Grant (1979, 107) -, vaikka Orc ei tätä näytä tiedostavan, eikä suinkaan Orcin neitsytäiti – kuten Frye (1947, 228) väittää. Profetia-jaksossa Orc on sen sijaan vuorovaikutuksessa Albionin Enkelin kanssa. Monet kriitikot hyväksyvät Damonin (1924, 334) kannan, jonka mukaan Uthronan tytär on materiaalisen, langenneen luonnon yksi muoto; Uthronan tyttäreen yhdistetyt epiteetit ”varjoisa” ja ”nimetön” ovat rohkaisseet Rainen (1968, I: 273) samastamaan tämän Paracelsuksen käsitykseen luonnosta mystisenä, pilvenkaltaisena kaikkeuden äitinä. Paleyn (1970, 76, 117) mukaan ilmaus ”Missä ihmistä ei ole, siellä luonto on hedelmätön” (The Marriage of Heaven and Hell, Levy 10) muistuttaa, että Uthronan tytär on tässä illuusiota (”varjoisa”) ja identiteetitön (”nimetön”). Huomioiden Uthronan tyttären viittauksen ”minun amerikkalaiset tasankoni” (2:10), joka viittaa eteenpäin runoelman Profetia-jaksoon, on vaikeaa kieltää Gardnerin (1968, 98) väite, jonka mukaan Uthronan tytär symboloi myös sorrettuja siirtokuntia (tai, kuten Gardner lisää: sorrettua ihmiskuntaa), kun taas Quasha (1970, 270-271) kehittää tästä näkökulmasta käsin väitteen, jonka mukaan Uthronan tytär on muunnelma Oothoonista, sillä Oothoon on ”Amerikan pehmeä sielu” (Visions of the Daughters of Albion, 1:3) ja Howard (1984, 119) huomioi, että Oothoonin tavoin ja Thelistä poiketen Uthronan tytär hyväksyy elämän. Muut painottavat Uthronan tyttären varusteita, jotka ovat Damonille (1924, 334) muistumaa hengellisestä konfliktista, Bloomille (1963, 118) ”Rauta-ajasta”, Erdmanille (1954a, 240 (260)) sodasta ja nälänhädästä, jotka vallitsivat ennen amerikkalaista vallankumousta, ja Howardille (1984, 118) Athenan siveästä jumalattaresta ja myös Amerikan mantereen hallinnasta. Fisher (1961, 155-156) näkee Uthronan tyttären historiakirjoituksen muusana, Beer (1968, 110) sen sijaan näkee hänet ”Britannian karikatyyrinä” ja Johnson ja Grant (1979, 107) Dianan kaltaisena neitsytjumalattarena.

Varjoisan Naaraan raiskaaja tai herättäjä on The Marriage of Heaven and Hell-teoksen A Song of Liberty-runon ”vastasyntynyt” tuli, jolle nyt annetaan nimi 'Orc' - ko. nimi saattaa olla johdos jostakin tai joistakin seuraavista: Latinan sanasta cor (”sydän”), sillä hän on saanut syntynsä Enitharmonin sydämestä (Damon 1924, 112, 334, joka lainaa W.M. Rosettia ja Vala, or the Four Zoas (1797-1804)-runoelmaa 58:16-18), Latinan sanasta Orcus (joka viittaa klassisen mytologian ”helvettiin” ja sen hallitsijaan, Plutoon) (T. Wright 1929, I: 26), joiden tiimoilta jatkaa Bloom (1963, 119), joka korostaa merkityksen ”helvetti” ironista vivahdetta Blakella (kuten tekee myös Blaken koko The Marriage of Heaven and Hell-teos); Kreikan sanasta orcheis (”kivekset”), joka viittaa hänen seksuaalienergiaansa samoin kuin poliittiseen ja maanviljelyyn liittyvään vaikutukseensa (Erdman 1954a, 24, 241-242 (25-26, 261-262)), englanninkielen sanoista orca (Damon 1965, 309) ja orc (Raine 1968, I: 339, joka lainaa John Miltonin Paradise Lost (1667)-runoelmaa (XI, 835)), joiden merkitys on ”valas” tai ”merihirviö”. Orcin hahmon esikuviksi on esitetty joitakin klassisen mytologian hahmoja – kuten Prometheus ja vuosittain ylösnousemuksen kokeva hedelmällisyysjumala Adonis (Frye 1947, 207), Hyperion, Typhos ja Eros (Rose 1972b, 137) – sekä eräitä raamatullisia hahmoja – kuten Goljatin kohtaava Daavid ja arkkienkeli Mikaelin kohtaava Saatana (Spicer 1967, 25-29) tai punainen, karvainen Esau (Genesis 25:25), joka vaatii itselleen perintöosaansa (Raine 1968, I: 338-339) ja joka assosioituu Edomiin (Vrt. The Marriage of Heaven and Hell, 2:13n), josta Messias tulee (Tannenbaum 1982, 132-133, joka lainaa Jesajan kirjan jaetta 63:1). Tannenbaum (1982, 141-142) näkee Orcin varhaishistorian Alkusoitossa Jumalan inkarnaation kuvauksena, vaikka Bloom (1963, 119) näkee Orcin pikemminkin inhimillisenä hahmona, joka on irroittautumaisillaan puolittain muotoutuneesta luonnosta, jonka aikaansaannosta tuon hahmon identiteetti on. Howard (1984, 125-126) tulkitsee Orcin myöhemmän konfliktin Urizenin kanssa tietoisen mielen pyrkimyksenä tukahduttaa tiedostamattoman mielen myllerrykset. Gallant (1978, 27-29) pohtii, että Alkusoitto-jaksossa Orc laajentaa siskonsa mielikuvituksen ja havaintokyvyn voimia herättäessään tämän seksuaalisuuden samalla kun Profetia-jaksossa Orc tekee saman vallankumouksellisille voimille - kuten Blake itse toivoo tekevänsä saman runoelmansa lukijalle. Oletettua insestiä korostaen Webster (1983, 112-117) näkee Orcin Theotormonina, joka on tiedostanut heikkoutensa ja joka näyttelee oidipaalisen kostodraaman päähenkilönä isähahmoja vastaan samalla kun hän vastustaa omia (ja Blaken) sisäisiä syyllisyydentunteitaan ja masokistisia impulssejaan.

Vallitsee yleinen yksimielisyys, että America: A Prophecy keskittyy vapauden ylistämiseen ja useimmat kriitikot uskovat Fryen (1947, 209) tavoin, että runoelman esittämä vallankumous on säännönmukainen tapahtuma toistuvassa historiallisessa syklissä, vaikka hyvällä syyllä on myös paljon yksimielisyyttä Paleyn (1970, 74) näkemyksen kanssa, jonka mukaan Orcin saapuminen antaa yhteisölle mahdollisuuden pysyvään pakotiehen tyranniasta kohti vapaata ja korkeampaa olotilaa – katso 9:19n.

Kaikki kriitikot eivät hyväksy Damonin (1924, 112) näkemystä, jonka mukaan Orcin esiintyminen runoelmassa on kirjoitettu kokonaan myönteisessä valossa. Paley (1970, 61) näkee Orcin puolittain inhimillisenä vapahtajana ja puolittain vallanhimoisena käärmeenä. Rose (1972b, 141) varoittaa, että Orcin olemuksen ollessa intohimoa vailla mielikuvitusta hän tarvitsee työnsä täydentäjäksi Losia. Welch (1972) arvioi, että Orcin assosioituminen Marsiin ja vaimonsa anastavaan Aristoniin viittaa Blaken epäilyksiin tämän harjoittamaa väkivaltaa kohtaan. Beer(1968) mieltää Orcin rajoittuneena hahmona, jonka energia on vain tilapäinen vaihe matkalla kohti todellista näkemystä. Perustuen Orcin kohtaamiseen omistushaluisen neidon kanssa (2:7), Orcin emanaatioon valoa vailla olevan kuumuuden hahmossa (4:11) ja kuvituksien pessimistiseen sävyyn Doskow (1979) näkee Orc-hahmon heijastelevan Blaken pettymystä vallankumousta kohtaan, joka epäonnistui muuntamaan amerikkalaista yhteiskuntaa, lakkauttamaan orjuuden ja levittäytymään muihin maihin. Enemmän optimistinen on James (1979, 247-248, 251-252), joka löytää Orcin jakautumisen Alkusoitto-jaksossa kahlittuun materiaaliseen itseyteen ja nousevaan hengelliseen itseyteen ylittyvän Profetia-jaksossa, jossa kaikki samankaltaiset jakautumiset – kuten jakautuminen materiaan ja henkeen, julkiseen ja yksityiseen elämään, taiteeseen ja politiikkaan – ylittyvät. Kutakuinkin vastaavalla tavalla Schleifer (1979, 509-571, 577, 580-582) näkee kehityksen urizenisesta näkymästä kohti profetaalista näkyä sovelluksena Orcin muodonmuutoksesta vertauksesta metaforaksi: täten verta muistuttavat pilvet voivat nopeasti tulla veripyöriksi (4:5-6).

America: A Prophecy-runoelman pääasiallinen aatehistoriallinen lähde on viides kirja vuoden 1787 editiosta amerikkalaisen Joel Barrowin loppusointuisen jambisen pentametrin runomittaan kirjoittamasta Vision of Columbus-runoteoksesta: tämä teksti antaa Blaken runoelman mielikuvat kahleista, pilvestä, laivaston tykistötulesta, kaikki historialliset nimet Thomas Painea ja John Hancockia lukuunottamatta sekä lisäksi epiteetin ”Albionin Prinssi” (Erdman 1954b). Sekundäärisempi lähde on ollut Mustan Surman kuvaus Joshua Barnesin History of Edward III (1688)-teoksessa, jossa ruttoepidemiaa pidetään (Jumalan) rangaistuksena Englannille Ranskaan kohdistuvan sotilaallisen agression johdosta, ja Alkusoitto-jaksoon on vaikuttanut myös Thomas Grayn The Descent of Odin-runo (Erdman 1954a, 55-56, 71-73, 242 (58-59, 75-76, 262)). Tannenbaum (1982, 135-139) löytää runoilijan olevan velassa myös apokryfikirjoihin lukeutuvan Toisen Esran kirjan kuvaukselle Messiaan ja hänen vastustajiensa konfliktista.

Stevensonin (1960) mukaan America: A Prophecy-runoelman varhainen versio, johon yhä sisältyi kolme lopullisesta versiosta hylättyä metalligrafiikan kuparilevyä (vrt.The Complete Poetry & Prose of William Blake, David V. Erdman (toim.). 1982, 58-59), merkitsi välittävää vaihetta The French Revolution(1791)-runoelman ja America: A Prophecy-runoelman lopullisen version välillä: Varhaisessa versiossa ei ollut Orc-hahmoa, Urizenia mainitaan tuskin lainkaan nimeltä ja Albioin Enkeli on lähinnä brittiläisen hallituksen edustaja. Damonin (1924, 339) näkemyksen mukaan America: A Prophecy- runoelmassaan Blake ensi kerran antaa tekstin ja kuvituksen kertoa sama tarina itsenäisesti, vaikka Wardle (1968) väittää, että useimmat runoelman kuvitukset esittävät runoelman tekstissä kuvatulle vastakkaista olotiloja.

-Henry Summerfield: A Guide to the Books of William Blake for Innocent and Experienced Readers. 1998, 437-440.

Yksityiskohdat

1 O: Väliotsikko ”Alkusoitto” on oheistettu kaikkiin paitsi kahteen vedokseen pienellä, lisätyllä kuparilevyllä.

2 1:1. Uthronan varjoisa tytär seisoi punaisen Orcin edessä. O: Varjoisa tytär eli Vala eli Luonto langenneena viettelijättärenä sulkee sisäänsä vallankumouksellisen energian kunnes Orc on valmis tämän ”hurjaan syleilyyn” (r. 1:10), joka tuo tälle vapauden. Saman tarinan Blake kertoo yksityiskohtaisemmin Vala, or the Four Zoas (1795-1804)- runoelmassaan (rivit 7 (a): 85: 12-22 ja 7 (b): 91:1-93:31), mutta tuolloin vähemmän optimistisessa sävyssä.

S: Nimi 'Uthrona' viittaa Blakella ihmiskunnan hengelliseen elementtiin, joka on Losin isä kun taas Los itse on Blakelle runouden henki (Damon 1924, 334). Sloss ja Wallis (1926, I:63) kuitenkin nostavat esiin tärkeän näkökohdan huomioidessaan, että missään kohtaa Blaken varhaista eeppistä runotuotantoa Losin ja Uthronan ei sanota liittyvän toinen toisiinsa. Murry (1933, 85-86) uskoo, että Uthronan langetessa siitä tulee Urizen.

3 1:2. ..neljätoista aurinkoa...S: Viittaa puberteetti-ikään (Frye 1947, 206). Tämä viittaa ajanjaksoon alkaen Jean-Jacques Rousseaun teoksen Du contrat social ou principes du droit politique (1762, ”Yhteiskuntasopimuksesta”) julkaisemisesta ja päättyen Amerikan Yhdysvaltojen Itsenäisyysjulistukseen (1776) (Erdman 1954a, 239 (258-259)). ”Neljätoista” viittaa myös kuukauden kierron puoliväliin, mikä viittaa Orcin eksistenssin sykliseen ominaislaatuun (Bloom 1963, 119). Raamatussa israelilaisten exodus Egyptistä alkoi ensimmäisen kuun neljäntenätoista päivänä (Numeri 9:3-5) ja kukin historiallinen epookki käsittää neljätoista sukupolvea (Matt 1:17) (Tannenbaum 1982, 142).

4 1:7. ..pilvet….S: Viittaa tietämättömyyteen (Damon 1924, 334), urizeniseen dogmaan (Bloom 1963, 126), siveyteen (Gardner 1968, 99) brittiläiseen sortopolitiikkaan (Cherry 1969, 31) ja/tai harhaan (Howard 1984, 116).

5 1:10….mykkä hän oli siihen kauhun päivään saakka ...S: Uthronan tyttären seksuaalinen herääminen ei ole ainoastaan vapautumista vaan myös portti luonnollisen kiertokulun ”kauhun päivään” (dread day) (Nurmi 1976, 90). Vallankumous antaa siirtokunnille äänen (Doskow 1979, 173).

6 1: 1-10. B: Avauskohtaus vihjailee Skandinaavisen mytologian suuntaan. Varjoisa, nimeämätön naaras on Valan varhainen esimuoto. Punainen Orc (kenties johdettu latinan sanasta Orcus, joka tarkoittaa ”helvetti”) edustaa orgaanisen elämän vangittua henkeä. ”Neljäntoista auringon” kuluttua, ts. murrosikäisenä, kuunkierron puolivaiheilla hän on valmis kapinaan. Poliittisella ja historiallisella tasolla neljätoista aurinkoa viittaavat vuosiin 1762-1776.

7 1:11-12. S: Los (eli langennut Uthrona) kahlitsee energian (eli Orcin) järjen sijaan ja langenneen luontonsa (eli Uthronan tyttären) sijaan (Erdman 1954a, 240-241 (260)).

1:12...kymmenkertaiset kahleet...S: Viittaa raamatullisiin Kymmeneen Käskyyn (Gardner 1968, 99).

8 1:13-16. kotka..leijona...valas..käärme...O: Nämä ovat valtiollisen vapauden ja itsenäisyyden tunnuksia Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Luonnossa ne symboloivat ilmaa, tulta, vettä ja maata.

S: Kotka ja leijona voivat olla vastaavasti nerouden ja Jumalan suojelevan vihan symboleja (Damon 1924, 334) tai Meksikon ja Perun kansakuntien symboleja (Erdman 1954a, 239 (259)). Neljä olentoa on mielletty Orcin manifestaationa, jotka esiintyvät kauhistuttavina hahmoina ainoastaan niille, jotka pelkäävät tunteita (Paley 1970, 76-77), variantteina evankelistojen symboleista: kotka, härkä, leijona ja ihminen (Adlard 1972, 120-121), vapauden tunnuskuvina (Johnson ja Grant 1979, 108), tähtikuvioina, jotka Varjoisa Naaras samastaa kansakuntiin (Worrall 1981, 281). Gallant (1978, 28) näkee tässä Orcin ilmaisevan iloa parittelunsa johdosta.

9 1:16. ...Uthronan pylväiden ympärille..S: Katso: Marriage of Heaven and Hell (1789-1793)- teoksen A Song of Liberty-runo, 16. fragmentti. Erdman (1954a, 239 (259)) vakuuttaa, että Orc, joka on loukkaus Uthronan pylväiden ympärillä, suojelee ”vapauden puuta”.

10 1:16-17. S: Orc syleilee Uthronan tytärtä pohjoisessa, joka assosioituu Blakella hengellisyyteen (Damon 1924, 334).

11 1:19. S: Punaiset silmät on James Machpersonin The Works of Ossian-eepoksen sankarien karakteristinen piirre (Erdman 1954a, 242 (262)).

12 2:7. S: Doskowin (1979, 174) syytteen, jonka mukaan Uthronan tytär on eroottisesti omistushaluinen (so. haluton laajentamaan Orcin vallankumousta), haastaa Howardin (1984, 239n30) väite, jonka mukaan se, mistä Uthronan tytär on haluton luopumaan, on hänen seksuaalinen täyttymyksensä. Havaiten, kuinka selvästi Uthronan tyttären sanat kaikuvat heprealaisen Raamatun Laulujen laulun sanoja (3:4), Tannenbaum (1982, 147) miltei samastaa Orcin ja Uthronan tyttären Kristukseen ja Morsiameen.

13 2:8-9. Sinä olet langennut antaaksesi minulle elämän synkän kuoleman seuduilla...S: Tämä on viittaus Blakella järkeen assosioituvaan etelään (Damon 1924, 334), tai orjakapinoihin (Erdman 1954a, 239 (259)), tai Uthronan tyttären epäjumalanpalvelukseen samastettavaan takertumiseen Orciin hedelmällisyysjumalana (Johnson ja Grant 1979, 108) tai tukahdutetun seksuaalienergian ulosvirtaukseen (Wagenknecht 1973, 183) tai Emanuel Swedenborgin väitteeseen, jonka mukaan afrikkalaiset voivat käsittää Jumalan ainoastaan ihmisen hahmossa (Paley 1970, 76) – Blake kommentoi viimeksi mainittua väitettä marginaalimerkinnöissään Emanuel Swedenborgin teokseen Divine Love and Divine Wisdom (1788) (David V. Erdman (toim.): The Complete Poetry & Prose of William Blake. 1982, 603).

14 2:12-14. S: Eläimet saattavat symboloida vallankumouksien aaltojen kohoamista (Beer 1968, 112). Kun Gallant (1978, 27-28) ylistää Uthronan tyttären tietoisuuden laajentumista parittelun seurauksena, Doskow (1979, 175-176) kritisoi Uthronan tyttären epätervettä käsitystä rakkaudesta ja kontrastoi sen Orcin suoraviivaisen intohimon ja sen suoman nautinnon mielikuvien kanssa.

15 2:15. ...Sinun tulesi & minun hallani….S: Historiallisella tasolla tämä viittaa vallankumouksellisiin ja vastavallankumouksellisiin voimiin (Wagenknecht 1973, 183). Parittelu, joka sorron silmälle ilmenee raiskauksena, on ”vastakohtien avioliitto” (Howard 1984, 119).

16 2:16...sinun salamoidesi repimissä uurteissa...S: Mahdollisesti viittaus tulen käyttöön metallityökalujen valmistuksessa (Erdman 1954a, 242 (261-262)).

17 2:17. Tämä on ikuinen kuolema...S: Itseyden mystinen hävittäminen (Damon 1924, 334); Yhtälailla sekä seksuaalinen liitto että mystinen kuolema edeltävät jälleensyntymää (Spicer 1967, 24-25); Ironinen ilmaus elämälle luonnollisella tasolla (Bloom 1965, 902). ”Kauan sitten ennustettu piina” viittaa vallankumouksen aiheuttamaan kärsimykseen (Erdman 1954a, 242 (262)) tai vääjäämättömään maailmanloppuun, jonka ”maaperä” Varjoisa Naaras on (Tannenbaum 1982, 142).

18 1:11-2:17. B: Orc kuvailee pyrkimyksiään viittaamalla kapinan poliittisiin symboleihin (niiden historiallisesta autenttisuudesta katso David V. Erdman: Blake – Prophet Against Empire. 1977, 259). Varjoisan neidon hiljaisuus identifioituu feminiiniseen luontoon, joka on hedelmätön niin kauan kun koiras jättää sen koskemattomaksi. Orcin tekemä raiskaus on osa pyrkimystä antaa neidolle ääni, missä tehtävässä tämä onnistuukin, mutta luonto tuntee sen kuitenkin kärsimyksenä ja ”ikuisena kuolemana” - tämä on Blaken ironinen ilmaus uudistuvalle elämälle.

19 2:18-21. S: Nämä rivit on peitetty näkyvistä kaikista paitsi kahdesta runoelman tunnetusta kolmestatoista vedostetusta kopiosta – nämä kaksi ovat G.E. Bentley Jr:ää lainaavan David V. Erdmanin (1969b, 286-287) mukaan runoelman kaksi viimeistä vedostettua kopiota. Nämä rivit saattavat dokumentoida Blaken tyrmistystä koskien jotakin tai joitakin seuraavista: Iso-Britanniassa vallitseva tilanne ja amerikkalaisten siirtokuntien kohtelu (Damon 1965, 36) tai Ranskan Suuren vallankumouksen epäonnistuminen ja brittiläisen radikalismin tukahduttaminen (Erdman 1954a, 264-265 (286-287)), tai brittiläisen Parlamentin päätös aloittaa sota Ranskaa vastaan vuoden 1793 tammikuussa (Erdman 1977c, 514). Vähemmän todennäköisiä Blaken tunnekuohun kohteita ovat olleet hänen täydellinen ymmärryksensä sen suhteen, mitä apokalyptinen näky langenneessa maailmassa sisältää (Wagenknecht 1973, 184-188), Blaken kyvyttömyys edistyä valituslaulujen asteelta vapahtavan näyn asteelle (Quasha 1970, 283-284), Blaken syyllisyydentunto fantasian johdosta, jossa tapahtuu rakkaudettoman äidin kostonhimoinen ja insestinen raiskaus (Webster 1983, 111), apokalyptisen näyn viimeistelyn epäonnistuminen (Tannenbaum 1982, 148), runoilija Joel Barrowin näky uskonnollisesta, rationaalisesta ja tieteellisestä Amerikasta kontrastina Blaken omalle vallankumoukselliselle ideaalille (Howard 1984, 114-115). Jos runonlaulaja on Blaken itsensä keksimä fiktiivinen hahmo, hän saattaa hävetä Uthronan tyttären kyvyttömyyttä hyväksyä Orcin toiminta pelkästään iloiten ilman ristiriitaisia tunteita (Bloom 1963, 120). Saattaa myös olla, että rivit ovat totunnaisesti peruttu, koska Blaken tyrmistys oli tilapäistä (Erdman 1969b, 286-287), tai koska jakso on liiankin pessimistinen runoelmalle, jonka yleissävy ei ole pelkästään pessimistinen (Bloom, loc. cit. ) - ja jossa Uthronan tyttären puheen loppuosa todellakin antaa ymmärtää, että profetia on täyttynyt (Schleifer 1979, 578-579).

20 3:1. B: Tämä rivi toistuu Blaken The Song of Los (1795)-runoelman Africa-jakson lopussa. O: Blake kutsuu tässä runoelmassa Albionin Vartijaprinssiä (The Guardian Prince of Albion) myös nimellä 'Albionin Enkeli' (Albion's Angel).

S: Albionin Vartijaprinssiä on pidetty joko identtisenä kuningas George III:n kanssa (Schorer 1946, 283), mutta myös ”ei täysin identtisenä” (Johnson ja Grant 1979, 103). Nurmi (1976, 90-91) ja Howard (1984, 120) pitävät Albionin Vartijaprinssiä erillisenä hahmona kuin Albionin Enkeli, mutta jotkut kriitikot puoltavat Slossia ja Wallisia (1926, I:44) ja Erdmania (1954a, 24-25 (26-27)), joiden mukaan Prinssi, Enkeli ja Kuningas ovat kaikki yksi ja sama asia.

3:1-. S: ”Kauan sitten ennustetun piinan” kuvaus (vrt. 2:17)(Schleifer 1979, 580).

21 3:4. Washington, Franklin, Paine & Warren, Gates, Hancock & Green... O: Kolme ensimmäistä näistä edustavat Amerikkalaisen vallankumouksen sotilaallisen, poliittisen ja ideologisen ulottuvuuden johtajia. Neljä viimeksi mainittua edustavat samaisen sotilaallista johtajistoa ja ensimmäisen mannermaakongressin (1774) johtajistoa.

S: Joseph Warren (1741-1775) oli bostonilainen lääkäri ja patrioottinen kenraali, joka kuoli Bunker Hillin taistelussa. Horatio Gates (17328-1806) oli Saratogan taistelussa 1777 voitokas George Washingtonin kenraaliadjutantti. John Hancock (1737-1793) oli varakas bostonilainen kauppias ja poliitikko, joka allekirjoitti ensimmäisenä Amerikan Yhdysvaltojen Itsenäisyysjulistuksen. Nathaniel Greene (1742-1786) oli kenraali, joka pakotti Iso-Britannian sotajoukot vetäytymään Pohjois- ja Etelä-Carolinasta vuonna 1781.

22 3:5. ...hehkuu verta…. S: Viittaa Bostonin verilöylyyn vuonna 1770 (Damon 1965, 152).

23 3:7. S: ”Taivutettu kaari” viittaa sodan uhkaan (Erdman 1954a, 21 (22)). ”Rautakahle” viittaa amerikkalaisen talouden brittiläiseen säätelyyn (Erdman 1954a, 21 (22)) ja myös orjuuteen (Stevenson 1971, 191); Losin mustasukkaisuuden kahle (Beer 1968, 114).

24 3:13. Itäinen pilvi...S: Maantieteellisesti brittiläinen ja psykologisesti tunteiden neljännekseen kuuluva (Damon 1924, 335).

25 3:13-15. B: Albionin Prinssi on sama asia kuin Englannin kuningas. Hesekielin kirjassa (29:3) lohikäärme samaistetaan faaraoon.

26 3:16….punaisena roihuavia meteoreja...S: Viittaa tykistön tulitukseen (Howard 1984, 119).

27 4:2-11. Vakavina lainehtivat Atlantin aallot synkkien kansakuntien välillä....O: Vulkaaninen räjähdys, jonka syöksemät lieskat ja punaiset pilvet muodostavat vähittäin Orcin eli vallankumousvoimien personoidun hahmon.

28 4:3. S: Tässäkin - kuten kohdassa 12:10 – viitataan avomeren tykistötuleen ja ilmiliekkeihin sytytettyihin kaupunkeihin (Damon 1965, 20).

29 4:4-7. S: Ihmiskeho läpikäy paisumisen prosessin, joka ennakoi vapautusta riveillä 15:25-26 (Quasha 1970, 278). Veri on istukkaverta, joka täyttää kohdun ”Ihmeen” syntymisen edellä, joka tapahtuu rivillä 4:7 (Erdman 1980, 299).

30 4:6-9. S: Paleyn (1970, 73) havaintoa, että tämä Orcin kuvaus viittaa sekä Nebukadnessarin tulipätsin neljänteen hahmoon (Dan. 2:25) – jota toisinaan pidetään Kristuksen enteenä (esim. Henry 1708-1714, IV: 1041) – että myös Robert Southwellin esitykseen Jeesuksesta ”Palavana Lapsena”, joita täydentävät Gallantin (1978, 29) ehdotus, että Blaken lähde on Hesekielin kirja (1:27), ja Tannenbaumin (1982, 135-137) viittaus, että näky mereltä tulevasta Messiaasta on peräisin Vanhan testamentin apokryfikirjoihin lukeutuvasta Toisesta Esran kirjasta (13. luku). Mutta Howard (1984, 120) syyttää Albionin Prinssiä tämän kuvan luomisesta projisoimalla oman raivonsa Orcin hahmoon, kun taas Ostriker (1977, 906) näkee kapinallisen Orcin kehkeytyvän ja tulevan esiin vulkaanisesta räjähdyksestä. Gardner (1968, 100) kontrastoi tarkkanäköisesti Orcin ”Ihmislieskan” ja Urizenin ”synkät tulet” rivillä 3:2.

31 4:11. S: Traditio, jonka mukaan helvetin tuli hehkuu kuumuutta ilman valoa, viittaa tässä kenties intohimoon ilman järkeä (Damon 1924, 335) – vrt. John Milton: Paradise Lost (1667)(I: 62-63) (Bloom 1965, 902). Valon poissaolo viittaa myös epätäydelliseen vallankumoukseen, jolla ei voida saavuttaa täydellistä vapautta (Doskow 1979, 176-177). Kuumuus symboloi pyrkimystä vapauteen, mutta valo on yhä saavuttamatta (Howard 1984, 120).

4:7-11. B: Orc nousee Paholaisena vastustamaan kuningasta, jota kutsutaan Enkeliksi. Blaken sananvalinnalla on tässä kaikuja The Marriage of Heaven and Hell(1790-1793)- teoksesta.

32 5:1. S: Yön Kivi (The Stone of night) viittaa Kymmenen käskyn laintauluihin, jotka Mooses vastaanotti Jumalalta Horebin vuorella Siinain erämaavaelluksen aikana ja jotka assosioituvat tässä Temppeliin (Damon 1924, 335). Bloom (1963, 121) hyväksyy Fryen (1947, 224) esityksen, jossa Yön Kivi samastataan kiveen, jonka päällä nukkuessaan Jaakob näki näyn enkeleistä (Gen. 28:11-22), ja pitää tuota kiveä ”samean materiaalisen maailman keskeisenä rakennusaineena”. Johnson ja Grant (1979, 111) yhdistävät Yön Kiven paavilliseen valtaan, jonka perusta on Matteuksen evankeliumin sanaleikissä (26:18). Katso myös Europe: A Prophecy, 10:26n, 11:1n.

33 5:1-5. S: Damonin (1924, 335) ensimmäistä spekulaatiota, jonka mukaan Mars symboloi sydäntä ja Aurinko runollista inspiraatiota, ja Damonin (1967, 263) toista spekulaatiota, jonka mukaan Mars symboloi sotatilaa, jossa luonnollinen ihminen eli, voidaan vertailla Beerin(1968, 114) huomioon ajasta, jolloin vallankumouksellinen Marsin energia hallitsi Universumia hetkenä raamatullisen syntiinlankeemuksen jälkeen ja ennen sitä hetkeä, jolloin muut taivaankappaleet tulivat armollisesti luoduiksi. Valaisevampi on kuitenkin Bainen (1975) löydös, jonka mukaan Mars on syntiin lankeemattoman Suuren Ihmisen keskus ja Emanuel Swedenborgin teoksen Concerning the Earths in Our Solar System (Englanniksi: 1787) mukaan tämä 'Suuri Ihminen' muodostaa taivaan. Täten Marsin tavoin Orcilla oli kerran vähemmän pelottavat kasvonpiirteet, mutta oikeutetusti Ferber (1981) valittaa, että alluusio ei selitä ilmausta ”kolmesta planeetasta”, jonka hän ehdottaa viittaavan rivin 15:13 Irlantiin, Skotlantiin ja Walesiin – nämä hylkäävät Marsin kaltaisen Albionin Prinssin tai Enkelin ja liittoutuvat aurinkoisen Orcin kanssa. Worrall (1981, 284) huomioi, että Albionin Enkeli ikävöi aikaa, jolloin nyt arvaamattomaksi muuttunut komeetta oli Marsin vaikutusvallan alainen.

34 5:2, 5:6. O: 'Kauhu' (the terror) ja 'Kummitus' (the Spectre) ovat Blaken epiikassa Orcin epiteettejä.

35 5:6-7. S: Kirkko on tahrittu verenvuodatuksen tuomalla syyllisyydellä (Howard 1984, 120).

36 6:2-4. Hauta on puhkaistu, mausteet on vuodatettu, pellavakangas on kääritty kasaan....O: Ilmeinen viittaus Jeesus Nasaretilaisen raamatulliseen ylösnousemukseen. Hesekielin kirjassa (37:1-10) Jumala herättää kuolleet luut eläviksi ihmisiksi.

37 6:6. S: vrt. Simson – Tuomarien kirja (16:21) ja John Milton: Samson Agonistes (1.14) (Stevenson 1971, 194). Simsonin pidetään traditionaalisesti Kristuksen enteenä (esim. Henry 1708-1714, II, 217). Lukija saa epäsuoran muistutuksen, että Yhdysvallat oli säilyttänyt orjuuden osana yhteiskuntajärjestelmäänsä.

38 6:15. Sillä Imperiumia ei enää ole ja nyt Leijona & Susi saavat vaieta. O: Tämä rivi on tosintoa William Blaken The Marriage of Heaven and Hell(1790-1793)- teoksen A Song of Liberty-runon lopusta.

S: Leijona ja Susi edustavat lampaiden suojelijaa ja uhkaajaa (Damon 1924, 336). Vrt. Jesaja 35:9: ”Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto.” (Tannenbaum 1982, 127).

39 6:1-15. B: David V. Erdmanin sanoin Orcin puheesssa voimme kuulla ”Blaken runollisen tulkinnan Amerikan Yhdysvaltojen Itsenäisyysjulistuksesta”. Rivit 6:1-2 ovat kertausta The Marriage of Heaven and Hell(1790-1793)-teoksen alusta ja kaikkialla puheessa on kaikuja Oothoonin lauluista teoksessa Visions of the Daughters of Albion (1793). Orcin suulla puhuttu viimeinen rivi toistuu Vala, or the Four Zoas (1795-1804)- teoksen 9. yössä.

O: Aivan samoin kuin tekee Amerikan Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus (American Decloration of Independence), jonka Philadelphiassa kokoontunut toinen mannermaakongressi hyväksyi 4.7.1776, niin myös 6. levyn puheessa Orc lupaa suojella elämää (6:1-5), vapautta (6:6-11) ja onnellisuuden tavoittelua (6:12-15).

40 7: 3. O: Albionin Enkeli näkee Orcin olevan ofilainen ”Kapinan Käärme”, joka vastustaa Valtion ja Jumalan Lakia. Sittemmin (8:1) Orc tunnustaa olevansa kietoutunut ”kirotun puun” eli hyvän- ja pahantiedonpuun ympärille.

41 7:4. S: Enitharmon johtaa lukemattomien materiaalisten kokonaisuuksien ilmiömaailmaa (Douglas 1965, 111). Enitharmonin nimi saattaa olla johdos kreikan sanasta aneritmon (”luvuton”) tai yhdistelmä englannin sanoista zenith (”lakipiste”) ja harmony (”harmonia”) (Damon 1924, 336, joka lainaa W.M. Rosettia ja W.N. Guthrieta) tai kreikan sanasta enarithmios (”numeroitu”) (Frye 1947, 440n29). Bloom (1965, 959) ehdottaa, että Enitharmon on olennaisesti luvuton ikuisuudessa, mutta avaruuden jumalattaren ominaisuudessa hän jää mittaamisen ja numeroiden saaliiksi ajallisessa maailmassa. Thomas Wright (1929, I:144) olettaa, että Enitharmonin nimi on yhdistelmä nimistä 'Enion' ja 'Tharmas', jotka esiintyvät Enitharmonin vanhempina Vala, or the Four Zoas (1795-1804)-teoksen 1. yössä.

42 7:3-7. S: Enitharmonin lapset ovat Urizenin päämäärien instrumentteja (Sloss ja Wallis 1926, II:210). Brittiläiset vallanpitäjät samastavat amerikkalaisten kapinan Johanneksen ilmestyksen (12:4) lapsia nielevään lohikäärmeeseen: ”Portilla” on anatominen merkitys (Margoliouth 1948, 303-304). Erdman (1954a, 24 (25)) vertailee näitä sananmuotoja kapinaa vastaan annettuun kuninkaalliseen julkilausumaan (Royal Proclemation) 23.8.1775.

43 7:1-7. B: Tämä on eräs Blaken ironisimpia puheita, sillä Enkeli on kuoleman lohikäärme ja täten itsekin ”käärmeenhahmoinen”.

44 8:1. S: Orc yrittää kaataa Mysteerin Puuta, joka on identtinen luonnon kanssa (Bloom 1963, 123). Paratiisin käärme on messiaaninen, sillä se rohkaisee ihmisiä murtamaan ilkeämielisen kiellon Edenin puutarhassa (Damon 1965, 20). Hän on myös Nehushtan-vaskikäärme, jonka Mooses nosti Herran ohjeiden mukaisesti sauvansa nokkaan parantaakseen kaikkea käärmeiden puremaa kansaa juutalaisten Siinain erämaavaelluksen aikana (Num. 21:4-9) ja joka Johanneksen evankeliumin (3:14) mukaan on Kristuksen enne (Howard 1984, 122). SH: Orcin suuhun William Blaken kirjoittama kapinan ylistysvirsi on samastettavissa Mihail Bakuninin poliittisen anarkismin klassikon Dieu et l’État (1882, suom. ”Jumala ja valtio”) Saatanan, tuon ” ikuisen kapinallisen ja maailmojen vapahtajan”, puolustuspuheeseen. Blaken eeppinen kehittely tuo tässä yhteydessä mieleen Laotsen Salaisuuksien tien (Dao De Jing) opin dualismin näennäisyydestä, sillä Orcin kapinallisessa hahmossa on selvästi muistumia sekä Kristuksesta että Paholaisesta.

45 8:3. O: Blaken tulkinnan mukaan raamatullisen exoduksen alkuperäinen heräte ja motiivi oli juutalaisen kansan vapaudenkaipuu. Blaken mukaan kuitenkin tämä alkuperäinen heräte vääristyi Laiksi kun Kymmenen Käskyä omaksuttiin erämaavaelluksen aikana.

46 8:4. ...tähtien sotajoukot...S: Exoduksen israelilaiset, joille Urizen tyrkyttää Lain järjestelmäänsä, jota eläinradan tähtikuviot symboloivat - tähtikuviot vangitsevat (Orcin) Auringon (Frye 1947, 1966, vrt. Damon 1965, 385).

47 8:5. Tuon Kivisen Lain minä tallaan tomuksi...S: Beer (1968, 113) näkee tässä viittauksen Mooseksesta rikkomassa Lain tauluja ja Miner (1969, 262) lainaa Danielin kirjaa (8:10), mutta vakuuttavin on Helmsin (1979, 290-291) oivallus, jonka mukaan sekä Blaken että Orcin mielestä Laki on samalla tavoin epäjumalanpalveluksen kohde kuin juutalaisille oli asera, jonka hurskas Juudan kuningas Josia poltti ja rouhensi tomuksi (2. Kun. 23:6).

48 8:8. ….saadakseen autiomaan kukkimaan..... O: ”Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja. ” (Jes. 35:1).

49 8:8. ….syvyydet vetäytymään omille lähteilleen...S: Frye (1966, 183) lainaa Johanneksen ilmestyksen jaetta 21:1, Tannenbaum (1982, 138) Jesajan kirjan 15.-16. lukuja ja Howard (1984, 122) Johanneksen ilmestyksen jaetta 21:6, mutta ensisijaisesti tämä kohta viitannee Heprealaisen Raamatun Genesikseen (8:2), joka viittaa vedenpaisumukseen: ”Ja syvyyden lähteet ja taivaan akkunat sulkeutuivat, ja sade taivaasta taukosi. ” William Blaken ajatusmaailmassa vedenpaisumus on syntiinlankeemuksen (materialismin) synonyymi ja Jumala tulee tekemään sen tyhjäksi.

50 8:9. S: ”kivinen katto” voi viitata taivaankanteen (Frye 1966, 183), ihmisen pääkalloon (Tolley 1970a, 138), hautaan eräänlaisena kohtuna (Rose 1972b, 141).

51 8:10-14. Tuo kelmeä uskonnollinen irstailu, joka Neitseellisyyttä etsii.... O: Nämä rivit yhdistävät ajatukset, joita edellä ilmenee Blaken The Marriage of Heaven and Hell (1790-1793)-teoksen jaksossa Proverbs of Hell (rivit 53-55), A Song of Liberty-runon kuorojaksossa sekä Visions of the Daughters of Albion-runoelman riveillä 1:9-10 ja 8:10.

52 8:15-17. B: Näillä riveillä ”lunastettu ihminen” samaistetaan Raamatun Danielin kirjan (3:25) vanhurskaisiin miehiin, jotka Babylonin kuningas Nebukadnessar paiskatutti tuliseen pätsiin, mutta miehet pelastuivat ihmeellisesti. Kuitenkin riveillä 8:16-17 ”lunastettu ihminen” samaistetaan Nebukadnessarin unen hahmoon (Dan. 2:31-35), sillä hiuksenhienolla ja keskeisellä erotuksella, että Orcin ihminen on lähempänä pelastusta kuin Nebukadnessarin unen hahmo, sillä: tämän jalkaterät ovat saven sijaan vaskea, reidet vasken sijaan hopeaa ja rinta hopean sijaan kultaa.

S: Bloom (1963, 124) huomioi, että tämä hahmo on versio jättiläisestä Nebukadnessarin unessa (Dan. 2:32-35), mutta hahmon jalat tässä yhteydessä kuitenkaan eivät ole haurasta savea ja rautaa, ja hahmon rinta ja pää ovat tehdyt samasta aineesta, sillä sydän ja pää ovat samanarvoisia raamatullisen ylösnousemuksen kokeneen ihmisen kohdalla. Blake viittaa tässä myös vahingoittumattomiin miehiin tulipätsissä (Dan. 3:19-20), mikä Fryen (1966, 112) mukaan viittaa harmittomaan seksuaaliseen vapauteen, josta ylösnousseet voivat nauttia keskuudessaan. Tolley (1970a, 140) havaitsee tässä viittauksen Johanneksen ilmestyksen (1:15) kuvaukseen Kristuksen vaskenkaltaisista jaloista.

53 8:1-17. B: Orc identifioi Urizenin Exoduksen Jahveen; Blake samastaa nämä kaksi myös The Marriage of Heaven and Hell(1790-1793)-teoksen A Song of Liberty-runossa.

54 9:2. S: Howard (1984, 112) uskoo, että Albionin Enkeli näkee Orcin sutena tai leijonana, mutta rivit 6:12 ja 7:2 antavat ymmärtää, että Albionin Enkelin tarkoituksena pikemminkin on, että nämä eläimet edustavat hänen omaa valtaansa.

55 9:1-2: O: Albionin Enkeli tarttuu aseisiin. ”Kolmetoista enkeliä” ovat siirtokuntien ideologisen sorron kätyreitä, mutta sittemmin luopuvat auktoriteetistaan ja kääntyvät kapinallisiksi (12:2-3).

56 9:8. ... katkaistua tammea….S: Damonin (1924, 336) mukaan ”virheen puu” ja Gardnerin (1968, 52) mukaan ”taikauskon metsä”, jota britit eivät kykene levittämään.

57 9:10. S: ”Salamat” viittaa brittien muskettien tulitukseen (Erdman 1954a, 26 (27)).

58 9:19. ... nyt ne ajat ovat sinulle palanneet...S: Albionin Enkeli itsepintaisesti väittää, että historiallinen sykli on uusiutuva huolimatta Orcin julistuksesta ”ajat ovat päättyneet” (8:2). Orcin julistus tarkoittaa, että historian sykli ei enää toistu (Paley 1970, 104).

59 9:20-25. S: Albionin Enkeli saattaa olettaa, että Orcin äiti on Luonto, Uthronan tytär (Bloom 1965, 902) tai Amerikka (Johnson ja Grant 1979, 114). Howardin (1984, 123) mukaan todellinen lastennielijä on Albionin Enkeli, joka riuduttaa omia siirtokuntiaan. Wagenknecht (1973, 189-190) vertaa tätä ilmaisua John Miltonin Paradise Lost (1667)-runoelman koiriin, jotka kaluavat äitinsä, Synnin sisälmyksiä (II, 798-800).

60 9:1-27. B: Enkelin vastauksen tarkoituksena on nostattaa kuninkaan kuvernöörit Orcia vastaan, mutta George Washington ja muut kapinalliset ovat jo kääntyvät uhmakkaina Urizenin hallitsemaa itäistä maailmaa vastaan (9:11). Orcin äiti on Enitharmon, vaikka Blake ei tässä tätä nimeltä mainitsekaan. Albionin Enkeli näyttää samaistavan Orcin äidin Alkusoitto-jakson Varjoisaan Naaraaseen. Olipa miten tahansa, Orc on luonnonlapsi, joka on kapinoinut pidäkkeitään vastaan.

61 10:5-12. S: Tämän epäselvän jakson keskeisin aatehistoriallinen lähde on ensinnäkin Platonin Kritias-dialogin kohta (113c-d), jossa Poseidonin, meren aalloista nousseen Atlantiksen hallitsijan, kerrotaan anastaneen itselleen kuolevaisen naisen, ja toiseksi Herodotoksen Historiateoksen (VI, 61-69) kertomus, jonka mukaan Spartan kuningas Ariston, jonka nimi kreikan kielessä tarkoittaa ”paras”, varasti toisen miehen vaimon (Damon 1924, 336-337). Damon (1924) lainaa myös Francis Baconin New Atlantis (1627)-teosta, joka samastaa Platonin Atlantiksen Amerikkaan; Merkitsevää hänestä on, että Francis Baconin mukaan Amerikka selviytyi osittain vahingoittumatta raamatullisesta vedenpaisumuksesta.

Näyttää siltä, että nämä rivit, jotka on suunniteltu nousemaan esiin kokonaisuudesta soljuvan kirjoitustyylinsä ja toisen persoonan pronomininsa johdosta (De Luca 1970, 5-6), kuvaavat ”häiriköivien enkelten” päätöksen, jotka hetken epäröinnin jälkeen valitsevat kapinoida. Mutta ovatko Ariston, vaimon anastus, palatsi, metsä ja jopa Atlantis ymmärrettävä myönteisessä vain kielteisessä valossa? Beerille (1968, 116) Ariston on sankari, jonka palatsissa vapauden rakastajat tapaavat. Damonille (1924, 337) Ariston on ristiriitainen henkilöhahmo, joka rakentaa ylevän goottilaisen rakennuksen virheellisyyden metsään. Welchille (1972) Ariston on Herodotoksen kuvaama vaimon varastaja, jonka teko johti valtataisteluun Spartassa. Howardille (1984, 110) Ariston on tyranni, jonka asunto on Urizenin temppeliin ja Yön Kiveen rinnastettava sorron symboli.

Arvioiden Blaken kirjoituksia takautuvasti myöhempien hellenismiin vihamielisesti suhtautuvian kirjoitusten valossa – ja jättäen vaille painoarvoa Blaken vuoden 1795 innostuneen viittauksen antiikin kreikkalaisten ”kadonneeseen taiteeseen”, jonka elvyttämisen hän uskoi tuolloin olevan elämäntehtävänsä – kolme kriitikkoa on nähnyt tässä jaksossa anti-klassistisen asenteen. Damon (1924, 337) vakuuttaa, että Kreikan vihollisena tunnetun Atlantiksen vajoaminen mereen (Platon: Timaios 24d-25d) edustaa rationaalisen Ateenan voittoa. Bloom (1963, 126) uskoo, että vaimon varastamisen teeman vihjailee Platonin varastaneen aatteensa ideoiden maailmasta ja tarinan Atlantiksesta heprealaisista ja/tai brittiläisistä lähteistä. Dorfman (1979) vakuuttaa, että Ariston on urizeninen hahmo, joka samastuu sekä kreikkalais-roomalaisen mytologian Kulta-aikaan että Atlantiksen ahneeseen, merelliseen imperialismiin ja (palatsinsa johdosta) sosiaaliseen hierarkiaan.

Tunnustaen ilmaísun näennäisen ristiriitaisuuden De Luca (1970, 4-9) vakuuttaa, että Blake rakentaa tässä ”ikonin” tuodakseen lukijalleen järjen ylittävän valaistumisen kokemuksen, mutta vakuuttavan tuntuisen ratkaisun tämän kohdan vaikeuteen on saavuttanut Adlard (1972, 33-39), jonka mukaan Ariston on myönteinen hahmo, jossa Poseidon ja Spartan kuningas ovat yhdistyneet taidekeräilijä, puunistuttaja ja filantrooppi Thomas Johnesin (1748-1816) hahmoon, joka rakennutti goottilaisen kartanon Walesin vuorille Hafodiin kunnioittaakseen kaunista neitoa, jonka kanssa oli salaisesti avioitunut. Thomas Johnes ja William Blake olivat molemmat taiteilija John Cumberlandin ystäviä ja Blake piirsi Johnesin maatilan kartan vuonna 1796.

62 10:1-12. B: Täydellisimmän selvityksen William Blaken Atlantis-legendaa koskevan ajattelun intellektuaalisista lähteistä antaa S. Foster Damon: William Blake – His Philosophy and Symbols (1958, 336-337). Huolimatta siitä, mitkä olivatkaan nämä lähteet, eräs Blaken ajattelun painotus eroaa kaikista edeltäjistään: Blaken mukaan Iso-Britannia ja Amerikka olivat aikoinaan samaa mannerta, jonka Atlantti sittemmin halkaisi. Atlantti on Blakelle Atlaksen langennut muoto. Atlas-jättiläinen on Blakelle (kreikkalainen) versio Albionista. Niinpä Blaken näyssä ”Atlanttiset kukkulat” nousevat muistista esiin Amerikkalaisen Vallankumouksen ja Orcin myyttisen kapinan seurauksena. Ikuisuuden arkkityypit (eli Platonin ”ideat”) paljastettiin muinaisessa palatsissa, jonka rakensi Ariston, kauneuden kuningas ja ”paras” kreikkalaisista. Blake on luultavasti törmännyt Aristonin tarinaan Herodotoksen Historiateoksessa (Kirja IV, 61-66). Ariston ilmenee myös Blaken The Song of Los(1795)-runoelman Africa-jaksossa. Kathleen Raine: Blake and Tradition (1968, I: 424) näkee, että Blake on tässä tuntemattomasta syystä korvannut nimen 'Poseidon' nimellä 'Ariston'; Platonin Kritias-dialogin (113c-) kertoman mukaan jumalten arpapelissä Poseidon sai hallintaansa Atlantiksen ja Atlantiksen kymmenen kuningasta ovat Poseidonin jälkeläisiä, jotka elivät rauhassa keskenään ja hallitsivat oikeamielisesti. Aristonin ja Poseidonin tarinoilla on yhtymäkohta: sekä Ariston että Poseidon varastivat morsiamensa, mikä nähtävästi saa Blaken arvelemaan, että koko Atlantiksen (kreikkalaisen) tarinan arkkityyppi on alkuperältään ”varastettu”: ei-kreikkalaista lainaa.

63 11:3. S: ”Bostonin Enkeli” on kenties Samuel Adams, joka ensimmäisessä mannermaakongressissa (1774) puolusti Amerikan Yhdysvaltojen itsenäistymistä (Erdman 1954a, 24 (26)).

64 11:3-5. O: Bostonin Enkeli irtisanoutuu kirkosta, joka saarnaa rauhaa, sääliä ja pidättyvyyttä, mutta samalla siunaa sodan, sorron ja ahneuden. Historiallisesti Boston oli johtava kaupunki sotaa edeltävän ajan kapinassa Englannin herruutta vastaan.

65 11:6. S: Viittaus joidenkin siirtokuntien edustajiston epäröintiin julistautua itsenäiseksi Iso-Britannian hallinnan alaisuudesta (Sloss ja Wallis 1926, I:55).

66 12:9. S: ”Punainen Demoni” on kuningas George III:n ylemmän upseeriston jäsen, jonka tehtävä oli johtaa kuninkaallisen merilaivaston tykistötulta (Erdman 1954a, 25 (26-27)) tai mahdollisesti kuningas itse (Erdman 1977c, 26). SH: Blaken runoudessa ”Punainen Demoni” on kuitenkin kapinan henkilöitymänä toimivan Orcin eräs epiteetti.

67 13:2. S: Blake jättää huomioimatta, että Massachusettsin kuvernöörinä toiminut sir Francis Bernard (1712-1779) kutsuttiin hallintonsa epäonnistumisen johdosta takaisin Englantiin vuonna 1769 (ibid. ) .

68 14:2. S: Ethan Allen (1748-1789) oli amerikkalainen kenraali ja deistinen kirjoittaja. Richard Henry (”Light-Horse Harry”) Lee (1756-1818) oli George Washingtonin alainen ratsuväen komentaja.

69 14:3-4. Hänen käskyään tottelevat vitsaukset syöksyivät pilvistään... O: John Miltonin Paradise Lost (1667)-runoelmassa (VI. 836-838) Saatanaa ja tämän seuralaisiaan vastaan hyökätään 'ukkosin' , jotka tartuttavat hengellisiä 'vitsauksia'. Vanhassa testamentissa vitsaukset ovat yleisesti Jumalan vihan välikappaleita.

70 14:3-5. S: Iso-Britannia pyrkii turmelemaan siirtokuntien talouden (Erdman 1954a, 53-54 (57)).

71 14:14. S: ”Bostonin merenkulkijat” ovat Yhdysvaltojen itsenäistymistä tukeneen ja Bostonissa perustetun Sons of Liberty-salaseuran jäseniä (Erdman 1954a, 54 (57)). Tässä viitataan luultavasti Bostonin Teekutsuihin vuonna 1773 ja mahdollisesti sitä seuranneeseen, Iso-Britannian toimeenpanemaan sataman sulkemiseen (Damon 1957, 55).

72 14:15-16. S: ”Kirjuri” on joko Thomas Paine (Erdman 1954a, loc.cit. ) tai Benjamin Franklin (Johnson ja Grant 1979, 117). Rakentaja on Thomas Jefferson (Erdman 1954a, loc.cit. )

73 11:1-14:16. B: Tämä keskeinen America: A Prophecy(1793)-runoelman jakso on olennaisesti poliittisten toimien näytöstä. Enkelit muuttuvat Paholaisiksi ja seuraavat Bostonia torjuessaan Urizenin liiton. Todellisuudessa Kuvernööri sir Francis Bernard (1712-1779) kutsuttiin Massachusettsista takaisin Englantiin vuonna 1769, mutta Blake samastaa hänet brittiläiseen siirtomaaherruuteen yleisellä tasolla. Albionin Enkeli lähettää Johanneksen ilmestyksen vitsauksia muistuttavat vitsauksensa kapinoivien amerikkalaisten riesaksi, sillä hän katsoo olevansa ruoska Jumalan kädessä.

74 14:17. O: Tarunomainen Atlantis upotettiin meren aaltoihin – näin olisi voinut käydä myös Amerikalle. ”...ellei Herra olisi meidän kanssamme, kun ihmiset nousevat meitä vastaan, niin he meidät elävältä nielisivät, kun heidän vihansa syttyy meitä vastaan; niin vedet upottaisivat meidät, virta tulvisi meidän sielumme ylitse;niin tulvisivat kuohuvat vedet meidän sielumme ylitse. ” (Ps. 124:2-5).

75 14:19. ... kaikki rynnistivät yhteen...S: Maanviljelijät ja kansalaiset yhteen liittyneinä (Erdman 1954a, 26 (28)).

76 14:20. Rutot hätkähtivät! O: Kuten sanotaan Hoosean kirjassa: ”Sillä tuulta he kylvävät, ja myrskyä he leikkaavat. ” (Hoos. 8:7). Hengellinen hyökkäys, jonka on ollut tarkoitus nakertaa amerikkalaisten taistelumoraalia, kääntyy tuottamaan kapinahenkeä Englannin kansalaisissa.

77 14:20-15:3. S: Iso-Britannian valtiojohdon ongelmiin sisältyi myös vuoden 1780 Gordon-mellakat (Erdman 1954a, 6-8 (7-9)).

78 15:1-5. S: Amerikkalaisen vallankumouksen aikana ja sen jälkeen brittiläinen armeija kärsi sairauksista ja massiivisesta rintamakarkuruudesta. Bristolin ja Lontoon kauppiaat vastustivat sotaa äänekkäästi (Erdman 1954a, 56-67 (60)).

79 15:7-8. S: Iso-Britannian tappion jälkeen kuningas George III vaipui depressioon, joka myöhemmin (1788) paheni mielisairaudeksi (Erdman 1954a, 58 (61), vrt. Sloss ja Wallis 1926, I:58).

80 15:9. S: ”Lontoon Vartija” viittaa Lordi Mansfieldiin, joka toimi Iso-Britannian oikeuslaitoksen huippuvirassa (Lord Chief Justice). ”Piispanhiippainen York” viittaa kenties Yorkin arkkipiispaan William Markhamiin, joka oli Lordi Mansfieldin ystävä (Sloss ja Wallis 1926, I:58), tai Canterburyn arkkipiispaan (Damon 1965, 264).

81 15:13. S: Sodan aikana Irlannissa ja Skotlannissa oli kapinoita (Erdman 1954a, 57 (60)).

82 15:1-15. ... Sitten punaisin juomuin kulkutauti alkoi levitä....O: Nämä rivit viittaavat todellisiin olosuhteisiin Englannissa Yhdysvaltojen itsenäisyyssodan vuosina 1775-1783, joihin lukeutui mellakoita Bristolissa ja Lontoossa, laajamittainen sotilaskarkuruus ja kuningas George III:n depressio, joka sittemmin paheni mielisairaudeksi.

83 15:16-17. S: Vetäytyvä kulkutauti turmelee englantilaisen runouden. ”Albionin Bardi” saattaa olla vuosina 1757-1785 hovirunoilijana toiminut anti-amerikkalainen William Whitefield (Erdman 1954a, ibid. ) tai mahdollisesti naurunalaiseksi saatettu Henry James Pye, jonka Iso-Britannian pääministeri William Pitt Nuorempi nimitti hovirunoilijan virkaan vuonna 1790 (Sloss ja Wallis 1926. I:58). Wagenknecht (1973, 187-188) ehdottaa, että bardi voisi olla rivien 2:18-21 bardi, joka nyt kärsii William Pittin sorrosta.

84 15:19. Avioliiton ovet ovat avoinna... O: Blaken ajatus on, että vallankumous tuo tullessaan myös seksuaalisen vapautumisen.

85 15:19-22. S: Vuonna 1781 havaittiin, että vuoden 1751 avioliittolain valuvika mitätöi monia avioliittoja Iso-Britanniassa ja Charles James Fox yritti lisätä tiedot avioliitoista väestörekisteriin (Erdman 1954a, 59 (62-63)).

86 15.24. ...pitkiksi piirrettyjen holvikaarien luona...S: Damonin (1924, 338) mukaan hovikaaret ovat goottilaisia. Stevensonin (1971, 204) mukaan naiset ovat olleet kirkon (eetillis-uskonnollisen) koodin vankeudessa.

87 15:26. ... kuin viiniköynnös kun herkät rypäleet ilmaantuvat....O: Blaken ilmaisussa on tässä kohtaa muistumaa englanninkielisen King James Version- raamatunkäännöksen Laulujen laulun jakeesta 2:13.

88 15:23-26. S: Naisten henget ovat sekä ylösnousseita että vapahdettuja – heidän elpymisensä on verrattavissa Varjoisan Naaraan ensimmäiseen hymyyn (Schleifer 1979, 587). Vuoteen 1793 mennessä Ranskan Suuri vallankumous oli levittänyt ajatusta naisten emansipaatiosta (Johnson ja Grant 1979, 119).

89 16:5. O: Urizen on Blaken epiikassa Järjen ja Lain jumaluus. Urizenin ”lumet” ovat vastavallankumouksellisten kirjoittajien propagandaa.

90 16:9. S: Urizenin lumi ja jää viittaavat vuoden 1775 myrskyyn, joka esti amerikkalaisia valloittamasta Quebeciä (Erdman 1970, 98).

91 16:14. ...Kaksitoista vuotta....O: Tästä kiistellään eri kommentaattoreiden kesken. Luultavimmin viittaa ajajaksoon alkaen vuodesta 1777, jolloin Englannin kenraali John Burgoyne joukkoineen kärsi ratkaisevan tappion Saratogan taistelussa ja George Washingtonin komentamat siirtokuntien joukot kestivät kylmän talven ylitse Valley Forgessa, ja päättyen vuoteen 1789, jolloin Bastiljin vankilan puolustus luhistui Pariisissa.

S: ”Enkelit” viittaa järkeilijöihin, Urizenin seuraajiin. ”Kaksitoista vuotta” viittaa vuosiin Amerikkalaisen vallankumouksen ja Ranskan Suuren vallankumouksen välillä – T. Wrightin mukaan (1929, I:66) brittiläisten antautumisesta Saratogassa vuonna 1777 Bastiljin linnoituksen valloitukseen vuonna 1789. Erdmanin (1954a, 1919-192 (208)) mukaan brittien ratkaisevasta Yorktownin taistelun tappiosta vuonna 1781 kuningas Ludwig XVI:n mestaamiseen vuonna 1793.

92 16: 19. Viiden portin....O: Viittaa viiteen aistiin.

93 16:20. ... täynnänsä kuihduttavia kuvitelmia ja epätoivon hometta... O: Kaikuja englanninkielisen King James Version-raamatunkäännöksen 5. Mooseksen kirjan jakeesta 28:22.

94 16:22-23. S: Orcin lieskat polttavat pois materiaalisen maailman (Damon 1924, 110). Koittaa maailmanlaajuinen Viimeinen Tuomio (Damon 1965, 235). Wagenknecht (1973, 191) näkee tässä viittauksen infernaalisiin portteihin, joiden lävitse Saatana pakenee lentäen maan päälle John Miltonin Paradise Lost (1667)- runoelmassa (II: 888-889) – sillä helvetti on tässä naitettu taivaan kanssa.

95 16:9-10, 16:19-23. S: Tässä uusiutuu rivien 2:15-16 jään ja tulen kohtaaminen (Beer 1968, 118-119).

96 14:17-16:23. B: Täydellisen selvityksen vitsauksien täyskäännöksestä Amerikan rannikolta kohti Englannin rantoja antaa David V. Erdman: Blake – Prophet Against Empire (1977, 201-202, 209-225), jonka mukaan tämän apokalyptisen jakson esikuva Blakella on vuonna 1348 Englantiin iskenyt ruttoepidemia, joka tapahtui heti Englannin Ranskaa kohtaan suuntautuneen sotilaallisen aggression jälkeen. Vitsauksien täyskäännöksen seurauksien joukossa ovat massiivinen rintamakarkuruus brittiläisten armeijan keskuudessa (r. 15:3-5), johtavien piirien fyysinen sairastuminen ja mielisairaus (r. 15:6-10) sekä Albionin Bardiksi kutsutun hahmon paljastuminen matelijaksi (r. 15:16-17) – viimeksi mainitun hahmon esikuva Blakelle on ollut hovirunoilija (poet laureate) William Whitehead (1715-1785), joka puolusti brittiläistä siirtomaaherruutta. Vielä perustavampi tapahtuma on kuitenkin pappien löylyttäminen (r. 15:19-22), joka vapauttaa naiset aviollisten pidäkkeiden tyrannimaisesta ylivallasta (vrt. Erdman. 1977, 62-63). Samalla kun intohimon lieskat yltyvät, paljastuu Urizen-Jahven spitaalinsairas kyvyttömyys (r. 16:3-12), joka voi hallita enää ainoastaan kaksitoista vuotta kunnes Ranska liittyy vallankumoukseen (r. 16:14-15). Runoelman viimeisillä riveillä Ranskan, Espanjan ja Italian valtaistuimet järkkyvät ja intohimon lieskat edesauttavat viiden langenneen aistin (filosofian) tuhoamista, minkä tapahtuman tarkoitus on uudistaa ihmisten alkuperäinen (jumalallinen) kyvykkyys.

Kirjallisuus

-Adlard, John 1972. The Sports of Cruelty: Fairies, Folk-songs, Charms and Other Country Matters in the Work of William Blake. London: Cecil and Amelia Woolf.

-Baine, Rodney 1975. ”Then Mars Thou Wast Our Center”. English Language Notes, XIII (1975), 14-18.

-Bakunin, Mihail 2016. Jumala ja valtio (Alkuteos: Dieu et l’état, 1882). Suomentanut Jaana Seppänen. Turku: Kustannusosakeyhtiö Savukeidas.

-Beer, John 1968. Blake's Humanism. Manchester: Manchester University Press. New York: Barnes and Noble, 1969.

-Bloom, Harold 1963. Blake's Apocalypse: A Study in Poetic Argument. New York: Doubleday.

-Bloom, Harold 1982 (1965). Commentary. Teoksessa William Blake: The Complete Poetry & Prose of William Blake. David V. Erdman (toim.). Berkeley and Los Angeles: University of California Press, 894-970.

-Bronowski, J. 1944. William Blake 1757-1827: A Man Without a Mask. London: Secker and Warburg.

-Cherry, Charles L. 1969. The Apothesis of Desire: Dialectic and Image in The French Revolution, Visions of the Daughters of Albion, and the Preludium of America. Xavier University Studies,VIII (Jul. 1969), 18-31.

-Damon, S. Foster 1958 (1924). William Blake: His Philosophy and Symbols. Glouchester, Mass: Peter Smith.

-Damon, S. Foster 1988 (1965). A Blake Dictionary: The Ideas and Symbols of William Blake. Hanover and London: University Press of New England for Brown University Press.

-De Luca, V. A. 1970. Ariston's Immortal Place: Icon and Allegory in Blake's Prophecies. Criticism, XII (1970), 1-19.

-Dorfman, Derorah 1979. ”King of Beauty' and 'Golden World' in Blake's America: The Reader and the Archetype. ELH: English Literary History, XLVI (1979), 122-135.

-Doskow, Minna 1979. William Blake's America: The Story of Revolution Betrayed. Blake Studies, VIII.2 (1979), 167-186.

-Erdman, David V. (1954a). Blake: Prophet Against Empire: Poet's Interpreation of the History of His Own Times. Princeton: Princeton University Press, 1954.

-Erdman, David V. 1969b (1954). Blake: Prophet Against Empire: Poet's Interpreation of the History of His Own Times. New York: Anchor Books/ Doubleday.

-Erdman, David V. 1970. America: New Expanses. Teoksessa Blake's Visionary Forms Dramatic, David V. Erdman & John E. Grant (toim.). Princeton: Princeton University Press, 92-114.

-Erdman, David V. 1977 (1954). Blake: Prophet Against Empire: Poet's Interpreation of the History of His Own Times. Princeton: Princeton University Press.

-Erdman, David V. 1980. William Blake Printmaker. Princeton: Princeton University Press.

-Feng, Gia-Fu & Jane English (toim.) 1985. Dao De Jing – Salaisuuksien tie. Laotsen elämänviisautta (Alkuteos: 道德經). Suomentanut Annikki Arponen. Helsinki, Porvoo & Juva: WSOY.

-Ferber, Michael 1981. Mars and the Planets Three in America. Blake: An Illustrated Quaterly, XV (Winter 1981- 1982), 136-137.

-Fisher, Peter F. 1961. The Valley of Vision: Blake as Prophet and Revolutionary. Toronto and Buffalo: University of Toronto Press, 1971.

-Frye, Northrop 1962 (1947). Fearful Symmetry: A Study of William Blake. Boston: Beacon Press.

-Frye, Northrop 1970 (1966). The Keys to the Gates. Teoksessa Northrop Frye: The Stubborn Structure: Essays on Criticism and Society. Ithaca: Cornell University Press, 175-199.

-Gardner, Stanley 1968. Blake. London: Evans Brothers.

-Gallant, Christine 1978. Blake and the Assimilation of Chaos. Princeton: Princeton University Press.

-Helms, Randel 1979. Blake's Use of the Bible in 'A Song of Liberty'. English Language Notes, XVI (1979), 287- 291.

-Howard, John 1984. Infernal Poetics: Poetic Structure in Blake's Lambeth Prophecies. Rutherford: Fairleigh Dickinson University Press; London and Toronto: Associated University Presses, 1984.

-James, David E. 1979. Angels Out of the Sun: Art, Religion and Politics in Blake's America. Studies in Romanticism, XVIII (1979), 235-252.

-Johnson, Mary Lynn & John E. Grant. (toim.) 1979. Blake's Poetry and Designs. New York and London: Norton.

-Margoliouth, H. M. 1948. Notes on Blake. Review of English Studies, XXIV (Oct. 1948), 303-316.

-Miner, Paul 1969. ”Visions in the Darksom Air: Aspects of Blake's Biblical Symbolism”. Teoksessa William Blake: Essays for S. Foster Damon, Alvin H. Rosenfeld (toim.). 1969, 256-292.

-Murry, John Middleton 1932. A Note. Teoksessa Visions of the Daughters of Albion, Reproduced in Facsimile, William Blake. London and Toronto: Dent; New York: Dutton.

-Nurmi, Martin K. 1976. William Blake. Kent State University Press.

-Ostriker, Alicia 1977. Notes. Teoksessa William Blake: The Complete Poems, Edited by Alicia Ostriker. Harmondsworth, Middlesex: Penguin.

-Paley, Morton D. 1970. Energy and Imagination: A Study of the Development of Blake's Thought. Oxford: Clarendon Press, 1970.

-Quasha, George 1970. Orc as a Fiery Paradigm of Poetic Torsion. Teoksessa Blake's Visionary Forms Dramatic, David V. Erdman & John E. Grant (toim.). Princeton: Princeton University Press, 1970, 263-284.

-Raine, Kathleen 1968. Blake and Tradition. 2 vols. Princeton: Princeton University Press.

-Rose, Edward J. 1972b. Goodbye to Orc and All That. Blake Studies, IV.2 (1972), 135-151.

-Schleifer, Ronald 1979. Simile, Metaphor and Vision: Blake's Narration of Prophecy in America. Studies in English Literature 1500-1900, XIX (1979), 569-588.

-Schorer, Mark 1946. William Blake: The Politics of Vision. New York: Holt.

-Spicer, Harold 1967. Biblical Sources of William Blake's America. Ball State University Forum, VIII (1967), 23-29.

-Sloss, D.J. & J.P.R. Wallis (toim. ) 1926. The Prophetic Writings of William Blake. 2 vols. Oxford: Clarendon Press.

-Stevenson, W. H. 1960. The Shaping of Blake's America. Modern Language Review, LV (1960), 497-503.

-Stevenson, W. H. (toim. ) 1971. The Poems of William Blake. London: Longman; New York: Norton.

-Tannenbaum, Leslie 1982. Biblical Tradition in Blake's Early Prophecies: The Great Code of Art. Princeton: Princeton University Press.

-Tolley, Michael J. 1970a. Europe: 'to those chain'd in sleep'. Teoksessa Blake's Visionary Forms Dramatic, David V. Erdman & John E. Grant (toim.). Princeton: Princeton University Press, 115-145.

-Wagenknecht, David 1973. Blake's Night: William Blake and the Idea of Pastoral. Cambridge: Belknap Press of Harvard University Press.

-Wardle, Judith 1968. 'Europe' and 'America'. Notes and Queries, CCXIII (Jan. 1968), 20-21.

-Webster, Brenda 1983. Blake's Prophetic Psychology. London and Basingstoke: Macmillan.

-Welch, Dennis M. 1972. America and Atlantis: Blake's Ambivalent Millenialism. Blake Newsletter, VI (Fall 1972), 50.

-Worrall, David 1981. The 'Immortal Tent', Bulletin of Research in the Humanities, LXXXIV (1981), 273-295.

-Wright, Thomas 1972 (1929). The Life of William Blake. 2 vols. Chicheley: Paul P. B. Minet.